Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 3 astetta 46,0'N, 81 astetta 06,6'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 2-3m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 614Nm (1137km).
Pikku-uistimiin ei tarttunut kalaa, joten kippari vaihtoi isompaan vieheeseen. Emme ehtineet kunnolla edes aamupalaa lopettaa, kun kela alkoi suorastaan huutaa. Näimme upean kalan hyppivän kaukaisuudessa selkäevä pystyssä – sellaista tanssia veden pinnan yläpuolella, mitä näkee vain television kalastusohjelmissa. Nyt se oli Arin pyydyksessä kiinni! Siimaa oli kelautunut ulos satoja metrejä ja alkoi määrätietoinen kalan väsyttäminen. Noin tunnin kuluttua Ari sai kalan niin lähelle Seiliä, että pystyimme näkemään sen koon ja värin. Se oli valtavan kokoinen ja kauniin sinisen hopean värinen. Anne oli sillä välin etsinyt esiin kalakoukun ja rommipullon, jota emme aiemmin ole käyttäneet kalan tainnutukseen. Kala alkoi olla jo aika väsyksissä ja Ari sai kelattua siimaa sisään, aina välillä se pyristeli kuitenkin vastaan. Siinä tiimellyksessä katkesi vavasta yläosa, mutta ei se mitään, sillä ennätyskalaa oltiin saalistamassa. Ehdimme ihailla, Anne vähän pelonsekaisin tuntein, monimetristä ja vähintään 150 kiloista vonkaletta, kun Ari oli saanut sen vedetyksi ihan uimatason lähelle. Aivan Seilin vieressä Ari yritti laittaa kalakoukkua mokoman pedon suuhun ja samassa silmänräpäyksessä kala pääsi irti vieheestä ja ehdoton ennätyskala jäi saamatta. Tiedä sitten, olisiko edes pullollinen pahaa rommia tainnuttanut sitä. Kala oli sinimarliini (blue marlin), jokaisen kalamiehen toiveuni.
Sitten teimme kaikenlaisia puhdetöitä; sisäsiivousta, kannen pesua. Merivesiletkukin oli saanut hometta niin, että joka sentti pestiin karhunkielellä. Flamencossa lensi jostain tuhkaa, joka sotkee ikävästi kaikki paikat. Olemme kuulleet, että jossain poltetaan sokeriruokoja ja sen noki olisi syynä ilmiöön.
Tuulet ovat olleet tosi heikkoja ja moottoria olemme joutuneet käyttämään tämän tästä. Odottelimme kovasti Isla Malpelon kääntymispistettä, jotta tuulen suunta muuttuisi suosiollisemmaksi. Saavuttuamme siihen pisteeseen, Ari laittoi autopilotin pois päältä ja alkoi kääntää ruoria oikeaan suuntaan. Ruori kyllä kääntyi, mutta vene ei. Ruoria pystyi pyörittämään molempiin suuntiin, mutta veneen kulkuun sillä ei ollut mitään vaikutusta. Olimme aivan ymmällämme ja totesimme olevamme ohjauskyvyttömiä… yksi ikävimpiä tilanteita, mitä voi sattua. Onneksi olimme leppoisassa kelissä ja vesi lämmintä, mutta silti ongelma oli vakava. Useammankin asiaa paremmin tuntevan suusta olemme kuulleet, että Seilin ruori kyllä kestää, mutta näin vain kävi. Ensi töikseen Ari valmistautui sukeltamaan tarkistaakseen peräsimen tilan. Sitten hän sitoi köyden peräsimessä oleviin lenkkeihin – yksi, mutta todella vaivalloinen tapa ohjata venettä, varsinkin purjeilla käytännössä mahdotonta. No, köyden ollessa paikallaan ja köydenpäät vinsseissä kippari aloitti peräsinakselin tutkimisen peräboksissa. Boksi oli tietysti täynnä useita satoja litroja juomavettä ja muuta kamaa. Lopulta Ari pääsi käsiksi autopilotin kiinnityksiin todetakseen, että sielläkin oli kaikki kunnossa. Vian etsinnässä jäi jäljelle enää mittariboksin alla olevat ruorin osat. Kippari päätti irrottaa mittariboksin silläkin riskillä, että saatamme menettää väliaikaisesti joitakin mittarinäyttöjä. Sitä ennen kuitenkin tarkistimme, että käsi-gps toimii, jotta meillä on jotain osviittaa määränpäästä siinä tapauksessa, että mittarit pimenevät. Maininkien keikuttamassa veneessä siirsimme mittariboksin varovasti penkille, jossa mittarit edelleen näyttivät toimivan. Ison ruorin ja sen painavan koneiston nostaminen pois paikaltaan vaati jonkinmoista kikkailua ahtaissa tiloissa. Ruorin hammasrataskoneisto näytti toimivan muuten moitteettomasti, mutta ruorilta tuleva vertikaaliratas oli mennyt jostain kumman syystä "yli" itse peräsintä kääntävästä, puoliympyrän muotoisesta vaakatasorattaasta ja pyöri tyhjänpanttina peräsinrattaan vieressä. Miten tämä ylipäätään oli mahdollista – on hyvä kysymys. Irrotetun ruorikoneiston alapuolella peräboxissa on autopilotin kiinnityskohta ja Ari oli jo aiemmin huomannut sen toimivan moitteettomasti. Se oli suuri helpotus. Mittarit toimivat edelleenkin, joten asensimme mittariboksin takaisin paikalleen ja jatkoimme matkaa ilman ruoria pelkällä autopilotilla. Sitä ennen Ari kävi vielä sukeltamassa ja irrottamassa köysiviritykset. Monen tunnin uurastuksen jälkeen paahtavassa helteessä totesimme melkein yhteen ääneen: 'Mitähän vielä…'.
Päivän lounas siirtyi edellä mainitusta syystä monta tuntia eikä sekään mennyt ihan putkeen, kun jouduimme syömään pyttipannun ilman nakkeja. Nakit maistuivat eltaantuneilta. Ruorijuttu pani mielen alamaihin, vaikka pystymmekin jatkamaan autopilotilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti