torstai 13. lokakuuta 2011

TAHITI, PAPEETE 3.-12.10.2011

Jippii! Purjehduslupa Uuteen Seelantiin saatu. Saimme vielä lääkekuurin ja tuplasatsin särkylääkkeitä matka-apteekkiin ihan kaiken varalta. Ei tämä lääkärissä juokseminen mitenkään kalliiksi tullut, sillä yhdellä lääkärimaksulla (alle 50 dollaria) kävimme vastaanotolla kolme kertaa. Kippari on edelleen joutunut ottamaan hyvin lyhyitä askelia kävellessään. Pikkuhiljaa kävely on normalisoitumassa, vaikka kuntoutuminen on vielä ihan kesken. Kipu kyllä muistuttaa liiasta rasituksesta. Nyt ihan viime päivinä tilanne on näyttänyt tosi lupaavalta ja olemme valmistautuneet pitkään purjehdukseen rauhallisen verkkaisesti. Anne on tehnyt bunkrausostoksia useampana päivänä ja Seilin varastot alkavat täyttyä tuoretavarasta: 6kg perunoita, muutamia kiloja sipuleita, erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Onneksi varastossa on vielä Panamasta hankittuja ruokasäilykkeitä. Muutama pitkä purjehdus on jo koettu ja jonkinmoinen kokemus ruuan menekistä on syntynyt. Eiköhän sitä tuoretta kalaa saada tälläkin legillä. Ollaan saatu pari uutta mahi-mahi –reseptiä, joita olisi kiva kokeilla.

Tältä pikkuskeittarilta puuttuu jotain tärkeää...

Täällä Papeetessa kävi taas risteilylaiva ja kuulimme yhdestä terassipöydästä suomen kieltä. Ihan pakko oli mennä juttelemaan ja siinähän sitä vierähti vissiin pari tuntia. Naantalista lähtöisin oleva perhe, äiti ja aikuiset pojat, olivat lähteneet vähän reissuun. Myöhemmin selvisi heidän reittiselvityksestään, että maailmahan siinä tulee kierretyksi. Nyt he olivat risteilyosuudella Honolulusta Sydneyyn. Oli mielenkiintoista kuulla, millaista risteilyaluksella on ja ruokaa saa kuulemma ympäri vuorokauden, nälässä ei siis tarvitse olla. Me tietysti kerroimme omista reissukokemuksistamme. Aika erikoista, että juuri tämä päivä oli hyvin sateinen Papeetessa. Täällä ei ole satanut viikkoihin, mutta nyt sattui yksi sadepäivä risteilyvieraille.

Anne kävi hoitamassa viranomaisten kanssa lähtödokumentit kuntoon. Tällä kertaa immigrationissa asiat menivät mallikkaasti ja viranomainen merkitsi papereihin Annen kapteeniksi ja Arin miehistöksi – kerran näinkin päin! Passeihin ei tullut mitään leimaa, kun olemme EU-kansalaisia, mutta pyynnöstä viranomainen kaivoi leimasimen salkustaan ja saimme passeihin veikeät leimat. 


Satamatoimistossa meille hyvinkin tutuksi tullut Ken-niminen viranomainen on ollut koko ajan erittäin ystävällinen ja asiallinen. Lähtöpaperi ja zarpe olivat kunnossa vaikka tax free –ostoksiin ennen merelle suuntaamista.

Juuri, kun lähtövalmistelut pitkälle purjehdukselle ovat olleet käynnissä, Arin hammas alkoi oireilla. Asiaa ei voinut jättää siihen, vaan oli käytävä vielä hammaslääkärin vastaanotolla. Onneksi täällä ei tarvitse tehdä aikavarauksia. Hammaslääkärillä oli viimeistä huutoa olevat suomalaiset Planmecan varusteet ja hän oli aivan innoissaan kuultuaan potilaansa olevan Suomesta. Hampaasta otettiin röntgenkuva ja koko hammaskalusto tarkistettiin. Mitään vikaa ei löytynyt – helpotuksen huokaus. Ilmeisesti hammastikku on raapaissut ientä, joka vihloo. Lopuksi Ari kysyi, mihin voi suorittaa maksun. Lääkäri nauroi, että hän tarjoaa tämän eli käynti oli ilmainen, siis hammaslääkärin ja –hoitajan palvelut sekä röntgenkuvat. Sellaisia iloisia yllätyksiä täällä tapahtuu.

Kaikkia vaivoja täytyy tietysti suhteuttaa siihen, että olemme kohta olleet 2,5 vuotta reissussa ja nyt on tarvittu ensimmäiset lääkäripalvelut. Ihan samanlaisia vaivoja olisi voinut tulla kotimaassakin 2,5 vuoden aikana. Monen viikon sairaslomat on vaan vietettävä, kun vaihtoehtoa ei ole – ei veneessä eikä kotimaassa.

Saimme kotimaasta vanhan kansan vinkin iskiaksen hoitoon, kaikki konstit koitetaan.

Keskiviikkona 12.10. irrotamme köydet muutamien valmistelujen jälkeen ja suuntaamme arviomme mukaan 3-4 viikon purjehdukselle kohti Whangareita. Yritämme päivittää blogia mereltä, mikäli satelliitit suostuvat yhteistyöhön. Vielä on kuitenkin yksi este, sillä parina päivänä kalastajat ovat veneineen sulkeneet kulun merelle/mereltä. Meille kerrottiin, että he osoittavat mieltään polttoainekorotuksia vastaan. Seurasimme tiistaina tilannetta ja huomasimme, että useamman kerran päivässä kulkevat Moorean lautat eivät ainakaan kulkeneet koko päivänä, kunnes kello tuli 16. Silloin kalastajat kaikkosivat omille teilleen. Ilmeisesti mielenosoitus on vaan virka-aikaan ja siinä tapauksessa me pääsemme lähtemään vielä valoisaan aikaan. Asia selviää varmasti lähtöpäivänä ottamalla yhteyttä Port Controliin.

tiistai 4. lokakuuta 2011

TAHITI, PAPEETE 14.9.-2.10.2011

90 PÄIVÄÄ TÄYTEEN RANSKAN POLYNESIASSA

Seilin kipparin ollessa kirjaimellisesti täydellisessä levossa Anne on hoidellut kaikenlaisia juoksevia asioita. 90 päivää Ranskan Polynesiassa kului umpeen ja immigration-virkailija neuvoi Annelle paikan, mistä hakea lisäaikaa oleskelulle. Lääkärireissujen välissä Anne lähti etsimään paikkaa ja huomasi suhteellisen nopeasti olevansa umpikujassa. Virkailija antoi huolimattomuuttaan väärät ohjeet ja Anne tietysti noudatti saamiaan ohjeita sinisilmäisen kuuliaasti. Oleskeluasioissa ulkomailla hyvä neuvonantaja on yleensä lähetystö tai konsulaatti. Täällä Tahitilla ei ole kumpaakaan, mutta eräs henkilö täällä toimii Suomen konsulaatin edustajana, tosin oman toimensa ohessa. Anne sai soittaa monta puhelua, ennen kuin sai hänet langan päähän. Hän ihmetteli kovasti virkamiehen antamia ohjeita, kun oleskeluasia on hyvin yksinkertainen EU-kansalaisille. Hän lupasi ottaa selvää asiasta ja palasikin aika pian hyvin selvin ohjein. Hän oli puhunut Papeeten kaupungintalolla monen eri byrokratiaportaan kanssa ja kehotti käymään kaikki portaat läpi, ellei asia ensimmäisessä paikassa hoidu ja sanoi vielä lopuksi, että ongelmien ilmetessä pitää soittaa hänelle. Selvien ja yksiselitteisten ohjeiden perusteella oleskeluasia olikin helppo hoitaa. Tosin ekakerralla poliisihenkilö oli pitkällä lounastauolla ja tokakerralla (lounastauon jälkeen) oli jo ilmeisesti liukumassa viikonlopun viettoon jossain poliisien taukohuoneessa. Odottelun jälkeen hän kuitenkin saapui hyvin ystävällisenä ja aurinkoisena hoitamaan meidän asiaa.

Anne oli tyytyväinen saatuaan viranomaisen leimoilla varustetut asiakirjat jatko-oleskelusta ja kiiruhti immigration-toimistoon, joka oli vielä pitkän lounastauon vietossa. He katsovat yleensä televisiota suljettujen luukkujen takana. Anne istui hyvän tovin toimiston ulkopuolella. Paljon lounasajan jälkeen virkailija taisi jostain luukun raosta huomata Annen, kun alkoi availla toimistoaan. Siinä ei asiakas ehtinyt sanoa kuin pari sanaa, kun alkoi sellainen vuodatus kaikkien sukulaisten ja ystävien kutsumisesta Tahitille. Anne oli aivan ymmällään. Sitten käytiin kiivassanainen keskustelu, kun virkamies kielsi Annea käyttämästä kahta sanaa: oleskelun pidennys ja kollega. Annen asia ei tahtonut millään tulla selväksi, kun nämä kaksi sanaa liittyivät tähän immigration-asiaan. Alkoi pikkuhiljaa valjeta, että virkamies oli todella näreissään siitä, että konsulaattia edustavaan henkilöön oli otettu yhteyttä ja hän oli ilmeisesti ripittänyt virkamiestä. Tämä 'Tahitin konsuli' ei ole ihan mikä tahansa Matti Meikäläinen täällä, vaan hyvin merkittävä mies. Virkamies oli raivoissaan tietynlaisesta kasvojenmenetyksestä ja sanoi, ettei hän eikä hänen kollegansa tee virheitä. Immigration-miehelle oli tärkeintä saada viimeinen sana ja Annelle tärkeintä saada dokumentit ajan tasalle. Loppujen lopuksi löytyi jonkin tason yhteisymmärrys ja virkamies suostui käsittelemään asian.

Tämä oli ihan ainutkertainen ikävä kokemus täällä Tahitilla, mutta poikkeushan se vahvistaa säännön. Virkamies oli varmasti sama henkilö, jota tapaamamme Ambika-veneen Erja ja Lasse moitiskelivat epäkohteliaaksi. He olivat jostain kuulleet, että virkamiehistä tuli tällaisia, kun he kävivät Ranskassa kursseilla ja sertifikoitavana. Ambikan blogissa oli hauskasti mainittu, että näitä virkamiehiä ei ainakaan ole käytetty millään charmikursseilla.

VIERAILEVIA LAIVOJA 


 

Nyt taitaakin olla oikein sesonki tällä alalla. Yhtenä päivänä tänne satamaan lipui upea 4-mastoinen purjelaiva. Jokaisen maston huipussa liehui Chilen lippu. Koululaiva Esmeralda saapui jokavuotiselle visiitille. Tahitilaiset tervetuliaisseremoniat kuuluivat tietysti asiaan. Laivalla oli parinakin iltana juhlat, joissa kunnon latino brass band pani parastaan. Ensimmäisenä iltana ohjelma alkoi aavistuksen virallisemmin ja ensimmäiset musiikkikappaleet olivat Gracias a la vida (Elämälle kiitos) ja El condor pasa (Kotka lentää), mutta siitä se musiikki vain villiintyi pikkutunneille mentäessä. Olipas niin mukava kuulla taas espanjaa pitkästä aikaa. Olimme nimittäin Seilissä ihan aitiopaikalla kuulemassa puheita ja musiikkia. Meripojilla oli ohjelmaa jokaiselle päivälle, milloin pelasivat jalkapalloa, milloin marssivat rantabulevardilla.

Rapsody of The Seas –risteilylaiva sai aikaan suoranaisen markkinahumun satama-alueelle. Varmaan kauppahallikin olisi tuotu rantaan, jos se olisi ollut mahdollista, ettei risteilyvieraiden tarvitsisi rasittaa itseään kävelemällä. Itse asiassa sataman myyntikojuissa oli parempi valikoima tahitilaistuotteita kuin missään muualla. Tämän kaltaisen satsauksen ymmärtää, kun risteilylaivat ovat enää ainoa massaturismin muoto täällä. Tältä laivalta tuli meitä moikkaamaan saksalaispariskunta, joka kertoi aloittaneensa reissun Honolulusta, Havaijilta ja päättävänsä noin 2 viikon risteilyn Uuteen Seelantiin. Mies kertoi aikoinaan purjehtineensa Karibialla useampanakin vuotena ja halusi tulla tervehtimään meitä tunnistettuaan Suomen lipun.




Vielä kolmaskin laiva, Sea Princess, toi risteilyvieraita vuorokauden visiitille. Nämä Tyynen meren risteilyt ovat luonteeltaan ihan erilaisia kuin Karibian vastaavat. Karibialla on vaikka joka päivälle uusi satama, täällä ollaan enemmän merellä ja satama osuu kohdalle ehkä kerran viikossa. Tietysti Tyynen meren risteilyjäkin on erilaisia.

SAIRASLOMAN AJANVIETTEET

Arin täydellistä lepoa on rytmittänyt lääkekuuri. Internet on ollut ahkerassa käytössä. Ollaan löydetty uusi harrastus, sudokut. Kaikki suomalaiset ristisanatehtävät on ratkottu. Sudokut eivät ole kieleen sidottuja, joten tehtävävihkosia voi ostaa mistä maasta tahansa. Ollaan suorastaan koukussa niiden ratkomiseen, tosin vasta tasolla 2 ja 3, siis ihan vasta-alkajia. Lähikioskilta löytyy kyllä kaikentasoisia tehtäviä. Lukemista ollaan tietenkin harrastettu ja netistä luettu kotimaan kuulumisia digilehdistä. Musiikkia ollaan kuunneltu silloin tällöin; CD-levyiltä ja iPod Nanosta, jonka Anne sai läksiäislahjaksi työkavereiltaan. Kaiutintelakka toimii sekä verkkovirralla että paristoilla.

Koti-Suomen uutisia on hallinnut jo pitkän aikaa EU:n talousongelmat ja Suomen Kreikka-vakuudet. Jo Karibialla leikittelimme ajatuksella suomalaisesta Karibian saaresta. Kreikka-vakuudeksi kävisi ihan hyvin yksi lomasaari Välimereltä. Konkurssikypsällä maalla riittää saaristoa, josta liikenisi saaria muillekin EU-maille, kun kerran vakuuksista on syntynyt niin kova poru.

Ajanvietettä on myös ohikulkevien ihmisten seurailu. Tavallisin nuorten asu on sortsit ja t-paita, jalassa varvasvälit eli flip-flopit. Se on jalkine, jota käytetään vauvasta vaariin, ehkä maailman yleisin ainakin näissä lämpimissä maissa. Ei varmastikaan kaikkein terveellisin vaihtoehto, mutta eipä se paljon maksakaan. Terveydestä puheen olleen ja iskiaksen säikähdyttäminä ostimme Arille uudet lenkkarit. Entiset, hyvin palvelleet siirrettiin remonttikäyttöön jo Galapagoksella.



Tuntuu ja näyttää siltä, että lääkekuuri on tehonnut. Kivut ja jomotus ovat hävinneet, silti käveleminen täytyy aloittaa hyvin varovasti. Purjehdusreittiä Tahitilta Uuteen Seelantiin on hahmoteltu tutustuen purjehdusoppaisiin ja käytössä oleviin karttoihin. Kippari piirtää lopullisen reittiviivan plotteriin, kunhan lääkäriltä saadaan purjehduslupa. Sitä saamme jännätä maanantai-iltapäivään asti. 



Yhden sortin laatikkokala - kalan muoto on neliömäinen.