tiistai 29. kesäkuuta 2010

USA, FLORIDA 10.-17.6.2010



Lentomme lähti Panaman Tocumenin kentältä ja se kesti kolmisen tuntia. Maahantulomuodollisuudet USAan olivat helppoakin helpommat ja maahantuloviranomainen oli kovin ystävällinen ja auttavainen kertoessamme suunnitelmistamme ja tiedustellessamme mahdollisesta viisumitarpeestamme. Nopeudesta kertonee se, että Miamin kansainvälisen lentokentän käytävillä suurin piirtein kilometrin käveltyämme ja muodollisuudet läpäistyämme, vajaa tunti koneen laskeutumisesta istuimme jo vuokra-autofirman sukkulabussin kyydissä.

TAMPA

Kiertelimme ensin Floridan länsi- ja eteläosaa. Dodge Chargerin nokka suunnattiin kohti Meksikon lahtea, Tampaa. Matkalla poikkesimme Fantasy of Flight -museoon, jonka yksityinen henkilö on perustanut perintörahoillaan. Siellä on mahdollisuus lentääkin jollain vanhalla koneella ja restaurointia odottavia koneita on kymmeniä sekä varaosia niihin lukematon määrä.



USAssa ei muuten ole ajankohtais- tai uutislähetystä, missä ei puhuttaisi BP:n öljykatastrofista ja öljyn likaamista tai uhkaamista rannoista. BP:n huoltoasemilla on tosi hiljaista, kait ihmiset sitten boikotoivat.

Etukäteistietomme Tampasta rajoittuivat nimeen ja siihen, että suomalaisia jääkiekkoilijoita on aina silloin tällöin pelannut siellä. Tampa osoittautui kauniiksi nykyaikaiseksi kaupungiksi, jonka historiallinen kaupunginosa Ybor oli erityisen idyllinen ja monikasvoinen.



Yborin ja Tampan keskustan välillä kulki vanhanaikainen ratikka, jolla tuntui olevan aina paljon matkustajia. Lauantai-iltana Florida Aquariumissa järjestettiin ruoka- ja olutmaistelutilaisuus, jonne pääsimme sisään vihoviimeisinä, jono pantiin poikki takanamme ja ilmoitettiin, että liput on loppuunmyyty. Pienoinen pettymys oli se, että ruokaa varsinkin amerikkalaisittain oli niukasti tarjolla, olutta sitäkin enemmän. Lähtiessä saimme kumpikin mainoskassin sisältönä olutpullo ja -lasi.





Hotellin aamupalalla seuraavana aamuna olivat paikat kovin täynnä. Meitä edellä jonottanut pariskunta ehdotti, että menisimme samaan pöytään. Siinä keskustellessamme selvisi, että he ovat vähän vastaavanlaisella reissulla kuin mekin. He tosin lentävät pienkonetta ristiin rastiin USAa pyrkien käymään kaikissa osavaltioissa. Matkasta pidetään blogia ja pariskunnan lapset olivat huoltojoukoissa. Totesimme yhdessä, että aikamoinen sattuma tämä samaan pöytään istuminen. Lupasimme tutustua toistemme blogeihin ja seurata niitä jatkossa.

KEY WEST

Matkamme jatkui Evergladesin eläimistöltään ja kasvistoltaan monimuotoisen suoalueen halki kohti mantereen eteläisintä pistettä, Key Westiä.







Se on Florida Keys-saarijonon eteläisin kohta, jota voidaan lähestyä sekä maanteitse että mereltä käsin. Key West on monelle purjehtijalle tuttu paikka. Ympäröivä merialue on turkoosinsinistä ja kaunista, varmaankin snorklaajalle paratiisi. Florida Keys-saarijono on sata maamailia pitkä (1 maamaili = 1609 metriä) ja maisemat suurimmalta osaltaan huikaisevia, sillä tien molemmin puolin näkyy turkoosinsininen meri. Joissain paikoissa siltojen kohdalla on nähtävissä vanhaa rautatietä, tänä päivänä autotie kulkee pitkiä betonisiltoja pitkin.




Key West on oikein idyllinen kuin kesä-Hanko parhaimmillaan jättikoossa. Saimme majoituksen aivan turistiytimestä. Majatalo oli sokkeloinen puurakennus, jonka toisessa kerroksessa majoituimme ahtaaseen kahden hengen huoneeseen. Erikoisuutena, ahtauden kruununa kylpyhuoneessa oli iso poreamme.




Tutustuimme tietenkin turistikadun tarjontaan, joka oli normaalia lomalla olevalle turistille suunnattua: matkamuistoja, merkkiliikkeitä, ravintoloita, dragshowta ja sen semmoista. Olemme reissullamme nähneet jo niin paljon 'kaupallisuutta', että sitä alkaa tulla jo korvista ulos. Sekä ravintolat että kaupat tarjosivat kaksi yhden hinnalla tai 50%:n alennuksella. Lähtöhinta oli jäänyt kuitenkin mainitsematta. Yleensä lähtöhinnat olivat niin kovia, että etujenkin jälkeen hinta jäi vielä huikeaksi. Tuli sellainen olo, että asiakkaalta otetaan kerralla ja heti rahat pois eikä odotetakaan hänen tulevan toista kertaa. Tämä tietysti sopii viikon tai kahden lomailijalle, jolla on paljon valinnanvaraa eikä ole niin tarkka joka sentistä. Meille tämä riitti yhden yön ja puolen päivän verran. Key West on rakennettu idyllisesti ja halutaan ilmeisesti sellaisena pitääkin. Sen erikoinen sijainti saa turistit suorastaan tunkemaan itsensä sinne.

Kirjailija-kalastaja Hemingway on meille niin tuttu Havannasta, että käväisimme hänen Key Westin kodissaan. Jo kirjailijan elinaikana talossa pidettiin hyvää huolta kissoista, jotka söivät keramiikka-astioista. Nyt samanlaisia astioita myydään matkamuistoiksi. Hyvinsyöneitä kissoja makaili talon pihapiirissä edelleenkin, talon perintöä on haluttu jatkaa. Melkeinpä tuotemerkiksi asti on päässyt yksi Hemingwaylle lahjoitettu kissa, Snowball (=Lumipallo), nimeltään. Kissalla oli kuusi varvasta ja kuusivarpaista tassunjälkeä on painettu mm. koruiksi. Vaikea sanoa, oliko Hemingwaylla enemmän kissoja vai naisystäviä, joista aika monta esiteltiin talossa kuvien kera.








Lähdettyämme Key Westistä pysähdyimme Anne's Beach-nimiseen paikkaan, jonka erikoisuutena on meressä ristelevät polut. Niitä pitkin pystyi kävelemään ainakin puoli kilometriä merelle päin. Vesi ei mennyt kertaakaan niin syväksi, että sen takia olisi pitänyt ruveta uimaan. Veden lämpö oli varmaan +40 mataluuden takia. Vesikävely tai -juoksu oli oikein mukavaa vaihtelua autoilun lomassa.




Muuten oli ilo ajaa Floridan tasaisia teitä ja seurata hyvin hoidettuja tienvarsia, joissa ei näy roskia. Roskaaminen on sakon uhalla kiellettyä - hyvin näyttää tehoavan.




Ari oli Panamasta lähtien tehnyt tarkkaa selvitystyötä erilaisista asuntoautoista. Palasimme pohjoista kohti Orlandon suunnalle Kissimeehen, jossa oli sopivanoloisia asuntoautoja. Orlandossa on vaikka mitä nähtävää, uusimpana Harry Potterin seikkailumaailma, Wizard World, Universal-studioilla. Olemme pari kymmentä vuotta sitten käyneet mm. Disney Worldissa, Universal-studioilla ja Cape Kennedyn avaruuskeskuksessa, Harry Potter ei ole saanut meistä faneja, joten jätämme sen maailman nyt katsomatta.

KISSIMMEE

Tärkeämpää oli tehdä tuttavuutta uuden kulkuvälineemme kanssa. Meille esiteltiin asuntoauton saloja, joista totesimme oitis, että paljon on samaa kuin veneessä, mutta paljon myös uutta ja erilaista mm. ilmastointi. Propaani on myös uusi asia, kun Seilissä ei ole ollenkaan kaasutoimisia laitteita. Nyt meidän on tottuminen erilaiseen kilinään ja kolinaan, mitä yleensä autossa kavahdamme, asuntoautomaailmaan ne äänet kuuluvat. Kun kerran olemme lähteneet katsomaan maailmaa, jatkukoon se nyt sitten kumipyörillä jonkun aikaa ennen veneelle palaamista.

Ensimmäisen yön vietimme vielä motellissa, kun auton luovutus meni niin myöhään iltaan. Seuraavana aamuna suunnistimme lähimpään WalMart-supermarketiin tekemään perushankinnat. Täällä Amerikassa navigaattori on aivan verraton apuväline, etäisyydet ovat pitkiä ja valtavat monikaistaistaiset tiet ja ramppisillat risteilevät sinne tänne. Lähimmän kaupan löytäminen ei ole niinkään helppo juttu, ainakin aikaa säästyy navigaattorin ansiosta. Tavarahankintojen jälkeen oli vuorossa ensimmäinen asuntoautoyö Pohjois-Floridassa. USAssa asuntoautoilu on aika lailla isompaa kuin Suomessa. Erilaisia alueita on tarjolla paljon mm. KOA-ketju pitkin USAaa ja Kanadaa. Siihen kuuluvat retkeilualueet takaavat tietyn palvelutason. Sitten on tietysti palvelutasoltaan vaatimattomampia State Parkeja ja National Parkeja sekä yksityisiä alueita. Valitsimme KOA-ketjuun kuuluvan alueen St. Augustinesta.

Käytössämme olevat asuntoauto on Fourwinds Majestic 23A ja siinä on nukkumapaikat neljälle, meille kahdelle oikein tilava. Tällaista asuntoautoa kutsutaan täällä päin maailmaa RV:ksi. Olimme niin tohkeissamme tästä autosta, ettemme huomanneet ottaa yhtään kuvaa St. Augustinen KOA-paikasta. Korjaamme asian seuraavissa paikoissa. Ilmastointi takasi hyvät yöunet ensimmäisenä RV-yönä.


sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

PANAMA, COLÓN 30.5. – 9.6.2010

Valmistelimme Seiliä nostokuntoon ja odottelimme rikimiestä katsomaan mesaanimaston vantteja, dieselmiestä moottoria säätämään ja purjemaakaria suunnittelemaan biminikatosta. Karibialaiseen tyyliin kukaan ei tullut sovittuna päivänä, vain biminikatoksen tekijä soitti ja ilmoitti tulevansa seuraavana päivänä, mutta hän ei ollutkaan karibialainen, vaan itävaltalainen. Muut asiat jäivät odottamaan paluutamme takaisin Panamaan.

Kävimme uimassa tukikohdan hiekkarannalla päivittäin, joskus kaksikin kertaa päivässä. Arkipäivinä olimme yleensä ainoat koko rannalla. Viikonloppuisin paikalliset perheet tulivat viettämään rannalle vapaa-aikaansa. Kelluimme ja lilluimme puolikin tuntia ihanan lämpimässä vedessä. Vesi oli niin lämmintä, ettei sen virkistävyydestä voi juurikaan puhua, vasta makeavesisuihkun jälkeen olo tuntui virkistyneeltä. Kerran illansuussa pois lähtiessämme näimme muurahaiskarhun aivan muutaman metrin päästä. Juuri sillä kerralla meillä ei sattunut olemaan kummallakaan kameraa mukana, kuva jäi siis ottamatta. Teimme sen jälkeen muutamia muurahaiskarhuhavaintoja, mutta ne olivat niin nopeita, ettemme silloinkaan ehtineet ottaa kuvaa.



Jatkoimme myös jokailtaisia kävelyretkiämme siinä toivossa, että näkisimme vilauksen mölyapinoista. Totta tosiaan sitkeytemme palkittiin yhtenä sateisena iltana. Tosin olimme jo kävelleet paikan ohi, kun takanamme alkoi kuulua tuttua ääntä. Käännyimme takaisin ja tien yli ulottuvilla oksilla mölisi puolisen tusinaa apinaa. Ikinä ei uskoisi, että sellainen syvä rintaääni voi lähteä suhteellisen pienikokoisesta eläimestä. Apinat elävät niin korkealla latvustossa, että tavallisella kameralla niistä ei onnistunut saamaan kuvaa, mutta saimme suhteellisen hyviä otoksia videokameralla.

Panaman kanavan läpimenokin on jo koettu. Sy Friendship-niminen, uusi-seelantilainen ketsi etsi apumiehistöä marinan ilmoitustaululla ja me ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi. Niin sitten lähti eräänä iltapäivänä itse aluksen kipparin Timin, hänen vaimonsa Denizin lisäksi me kaksi keltanokkaa sekä floridalainen Steven, joka oli jo neljättätoista kertaa apumiehistönä.





Kauppamatkoilta tututksi tulleiden Gatún-sulkujen suulla odottelimme opastajaa, jota ilman ei kanavalle ole mitään asiaa. Häntä tuova alus teki sokeeraavan lähestymisen kohti Friendshipiä, hyvä, ettei tullut kyljestä sisälle. Purjeveneitä opastavat henkilöt ovat pätevöityneet tehtäväänsä ja tekevät sitä vapaapäivinään lisätienestinä.





Panaman kanavan laivaliikenne on tosi vilkasta ja vaatimus opastajan läsnäolosta huviveneellä alkaa viimeistään kanavalla tuntua ymmärrettävältä. Opastajamme oli hyvin rento, mutta tarkka ja tiukka siinä vaiheessa, kun olimme sulutuksessa. Friendship joutui (pääsi) sulkuihin yksin, kun muita purjeveneitä ei ollut tulossa. Tarkkuutta ja voimia vaativaa hommaa oli pitää köysistä kiinni veden tullessa kovalla paineella, sillä veneen oli pysyttää suorassa koko ajan.




Gatúnin kolmen sulutuksen jälkeen saavuimme Gatún-järvelle, jonka pintaa on keinotekoisesti nostettu niin, että vain korkeimmat maastokohdat ovat jääneet saariksi ja veden alle jääneiden puiden rungot törröttävät veden pinnan yläpuolella. Tällä järvellä, ei kovin kaukana suluista, oli poijupaikka, mihin meidät ohjattiin jäämään yöksi. Opastajamme haettiin pois ja me jäimme viettämään iltaa ja nauttimaan illallista veneeseen.



Seuraavana aamuna Friendshipille tuotiin uusi opastaja, jonka komennossa jatkoimme matkaa kohti Tyyntä valtamerta trooppisessa sateessa. Gatún-järvi on makeavetinen, niin kuin Miraflores-sulkujen jälkeinenkin Miraflores-järvi, jossa näimme pari usean metrin mittaista krokotiilia kellumassa kuin tukit juuri ja juuri veden pinnassa. Opastajamme tiesi kertoa paljon Panaman kanavan taustoista, historiasta, eläimistä ja tulevaisuudesta. Kanavaan tehdään parhaillaan laajennustöitä, joiden oletetaan valmistuvan muutaman vuoden kuluttua. Tämä opastaja mittasi veneen nopeutta koko ajan omalla GPS:llään ja tiesi siten pitää aina seuraavan sulun hoitajaa tietoisena saapumisajastamme. Loppujen lopuksi opastajamme sanoi, ettei ole koskaan läpäissyt kanavaa näin nopeasti purjeveneellä. Hän muistutti myös siitä, että Tyynelle merelle saapuessamme viimeisessä sulussa sekoittuvat makea ja suolainen vesi keskenään ja se aiheuttaa ihan omanlaisensa virtaukset, jotka täytyy huomioida kaiken muun lisäksi. Ennen puolta päivää olimme saapuneet Tyynelle merelle ja Friendshipille löydetty poijupaikka, johon Tim ja Deniz sanoivat jäävänsä muutamaksi viikoksi ennen kuin suuntaavat kohti Uutta-Seelantia. Me palasimme Stevenin kanssa bussilla Panama Citystä Colóniin tyytyväisinä tarjoutuneesta kokemuksesta.

Shelter Bay marinaan oli tällä välin ilmestynyt suomalainen katamaraani, sy Espumeru, Niklas, Mira, Max ja Felix, joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia. Pitkästä aikaa oli mukavaa puhua suomea. Espumeru oli se ARC2009-kilpailun suomalaisvene, jota emme aiemmin olleet tavanneet. Meillä oli monta yhteistä tuttua ja juteltavaa tietysti olisi ollut vaikka miten paljon. Espumerulla oli tarkoitus mennä kanavasta läpi suurin piirtein samoihin aikoihin kuin me olimme lähdössä USAaan.

Teimme viimeiset reseptilääkehankinnat puolen vuoden tarpeisiin Reyn supermarketin apteekkiosastolta ja yllätykseksemme saimme vielä paikallisen 'kela-korvauksenkin'. Sitten oli vuorossa purjeiden alasotto ja Seilin sisäsiivous. Onneksi marina-alueella on laaja ruohikkoalue, millä purjeiden taittaminen sujui mukavasti ja siististi. Siinä hiki lensi ja tuntui, ettei mikään juominen riittänyt.

Keskiviikkoaamuksi 9.6. oli Seilille varattu nostoaika. Siirryimme edellisenä iltana ennen pimeän tuloa nostopaikalle ollaksemme varmasti ajoissa siellä. Aamulla tuntui ensin, ettei ketään ole missään, mutta miesten saapuessa he eivät kummemmin puhelleet, vaan ryhtyivät hommiin. Selvästi näki, että he kaikki tiesivät, mitä olivat tekemässä ja kun nostolaitteen liinat olivat Seilin alla, sukelsi työnjohtaja muitta mutkitta veteen tutkimaan, että liinat olivat oikeissa paikoissa.





Pikkuhiljaa Seili alkoi nousta ja kohta se jo oli kuivalla maalla ja miehet sitä putsaamassa erilaisesta kasvustosta puhtaaksi. Seilin pohjassa oli ihmeen hyvä maali yli vuoden vedessä olon jälkeen ja se oli suhteellisen puhdas kasvustosta, vaikka jonkunmoinen kasa 'likaa' irtosikin miesten käsitellessä viidakkoveistä ja petkelettä.





Puhdistuksen jälkeen Seili siirrettiin hitaasti, mutta varmasti aidatulle alueelle pukkien päälle.





Siellä sitten peittelimme kansiluukut ja vedimme pressun avotilan päälle. Tässä vaiheessa aamun tihkusade oli muuttunut paahtavaksi helteeksi ja homman lopetettuamme tunsimme olevamme aivan puhki. Sitten suihkuun, matkavaatteet päälle, syömään ja matkatavaroinemme Panama Cityyn, josta torstaina puolilta päivin lentäisimme Miamiin.