lauantai 28. elokuuta 2010

KANADA, B.C., VANCOUVER ISLAND 11.- 23.8.2010



VICTORIA

Olimme saapuneet Vancouver Islandille Brittiläiseen Kolumbiaan (B.C.) ja halusimme nähdä kaunista Victoriaa tarkemmin. Päätimme aamupalan jälkeen kävellä keskustaan, koska matkaa ei ollut kuin ehkä kuusi kilometriä ja samalla näimme ympäristöä paremmin. Kiertelimme kaupungin keskustaa muiden turistien tapaan. 

Kiinnostavaa oli nähdä vesitasokoneiden lähtevän laiturista nousukiitoon. Kapeassa sisäsatamassa on paljon liikennettä, mutta ilmeisesti jokainen huomioi toistaan eikä pahempia törmäyksiä tapahdu. 


Merenläheiseen elämäntyyliin kuuluvat kelluvat asunnot, jotka ovat omanlainen nähtävyytensä. Kävelypolku kiertää pitkin sisäsataman rantaa ja on hyvin suosittu.


Victorian kaupungissa asuu vajaat 100.000 henkilöä ja metropolialueella reilut 300.000. Victoria on B.C.:n pääkaupunki ja suosittu turistikohde. Sieltä on yhtä pitkä matka Vancouveriin ja Seattleen. Asukasmäärä taitaa tuplaantua turisteista ainakin kesäisin ja ulkosatamaan saapuu jopa useita risteilyaluksia päivittäin. Kaupungilla on brittiläinen menneisyys ja monet rakennukset edustavat sitä. Monet hotellit mm. Empress Hotel sijaitsevat Victorian kauneimmassa osassa.


Sisäsataman rannoilla myydään kaikenlaista; yksi laiturialue on varattu alkuperäiskansoille ja heidän tuotteilleen, jossain kerää katutaiteilija kansan huomion.

Edellisen päivän viileästä koleudesta ei ollut tietoakaan. Aurinko paistoi koko päivän helteisesti, kesä ei vielä onneksi ollutkaan ohi. Kiertelimme koko päivän ihastellen kaupungin merenläheisyyttä ja kukkaistutuksia, välillä istahdimme katselemaan elämänmenoa. Victorian lempinimi on City of Gardens (Puutarhojen kaupunki) ja istutuksista päätellen kaupungissa pyritään olemaan lempinimen veroisia. Täällä näyttivät ketsit olevan suosittuja purjeveneitä. 


Palasimme Victoriaan vielä uudelleen kierreltyämme Vancouver Islandia reilun viikon. Meidän oli määrä tavata Annen serkut Disa ja Harri. Disan Anne on tavannut kymmenen vuotta sitten, mutta Harrin hän on nähnyt 4-vuotiaana pellavapäisenä pikkupoikana. Harri oli kutsunut meidät hänen ja Julien luokse syömään. 


Juttelimme mukavia ja nautimme erinomaisesta ruuasta, jota Harri, Disa ja Julie olivat valmistaneet. Myöhemmin seuraamme saapui vielä Adrian. Tunnelma oli koko ajan korkealla ja puheltavaa olisi riittänyt, mutta seuraavana päivänä oli muiden työpäivä ja 'älysimme' lähteä ajoissa pois.


PARKSVILLE

Ensimmäiseksi viikonlopuksi Vancouver Islandilla suunnistimme pohjoiseen päin. Kaiken kaikkiaan saarella ei ole kovin montaa tietä. Täällä oli liftareita tienposkessa pyrkimässä pohjoiseen. Ajoimme mieluummin rantaa myötäilevää 19A:ta, maisemareittiä. Illansuussa päätimme etsiä camping-alueen Parksvillesta. Saimme melkein viimeisen leiripaikan ja wifi-yhteyskin toimi hyvin. Ilma oli edelleen helteinen ja aurinkoinen. Leirintäalue sijaitsi aivan meren rannassa. Oli laskuveden aika ja vesi paennut kauas rannasta. Ihmiset pulikoivat matalassa vedessä ja mekin kokeilimme Tyynenmeren lämpimyyttä. Vesi tuntui niin lämpimältä, että kävimme vaihtamassa uikkarit päälle ja painuimme uimaan.

Parksville on tunnettu jokakesäisistä hiekkaveistoskilpailuistaan. Kilpailuraati oli jo tehnyt omat valintansa, mutta yleisö sai vielä pari päivää äänestää omaa suosikkiaan. Mekin kävimme pudottamassa äänestyslanttimme suosikeillemme.


SOINTULA

Ajoimme Parksvillesta pohjoiseen kohti Port McNeillia, jossa vallitsi lauantai-iltapäivänä suunnaton rauha. Tarkoituksemme oli mennä lautalla läheiseen Malcolm-saareen, jossa sijaitsee Sointula-niminen kylä. Saari sijaitsee Vancouver Islandin ja mantereen välissä. 


Olemme kuulleet ja lukeneet paljon Sointulasta (englanniksi Harmony) kauan sitten. Nyt meillä oli omin silmin mahdollisuus nähdä, millaisesta onnelasta oli kysymys. Tänne perustettiin 1900-luvun alussa suomalaisten ihanneyhteiskunta. Hankkeen vetäjä Matti Kurikka oli kuitenkin enemmän aatteen- kuin käytännönmiehiä ja hanke kaatui omaan mahdottomuuteensa jo vuonna 1905. Sinne siihen mennessä muuttaneet suomalaiset jäivät kuitenkin paikoilleen ja tänäkin päivänä Sointulassa asuu ihmisiä, joilla on suomalainen sukunimi.


Saimme RV:lle mitä hienoimman paikan suomalaissyntyisten ihmisten pitämältä camping-alueelta. Se toimi 'valitettavasti' rehellisyyteen perustuvalla itsepalveluperiaatteella, ettemme tavanneet näitä ihmisiä. Saamamme paikka oli kuitenkin aivan upea, ihan merenrannassa. Tarkoituksemme oli lähteä iltakävelylle kylän keskustaan, mutta emme raaskinneet lähteä mihinkään niin upeasta paikasta. 


Nautiskelimme kauniista auringonpaisteesta ja kirkasvetisestä merestä. Ari kävi tunnustelemassa veden lämpötilaa ja totesi, että uimiset on uitu. Istuimme ja ihmettelimme luonnonkauneutta. Ymmärsimme oikein hyvin suomalaisia Nanaimon kaivostyöläisiä, jotka aikanaan tunsivat saapuneensa paratiisiin. Täällä he sitten olivat alkaneet elättää itseään metsätöillä ja kalastuksella. Molempia töitä taitaisi riittää vielä tänäkin päivänä.


Sointulan lauttalaiturin kohdalla Kaleva Streetilla on Kanadan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut osuuskauppa, joka on suomalaisten vuonna 1909 perustama. Aivan kaupan vieressä toivotetaan infotaulussa tulijat tervetulleiksi suomeksi ja englanniksi. Sointulassa on suomalaisten rakentama museo ja seurojentalo edelleenkin käytössä.


1960-luvulla Sointula sai uuden muuttoaallon, kun sen ajan hipit muuttivat Kanadasta ja USAsta ihannesaarelle asumaan. Koko Malcolm-saarella asuu nykyään noin 800 ihmistä.


TOFINO

Tie Tofinoon oli kapea, vuoristoinen ja mutkikas. Kauniita jylhiä, metsäisiä maisemia, välillä kirkasvetisiä, mutkittelevia jokia.


Matkalla pysähdyimme Cathedral Cove -puistoon, jonka vanhimmat puut ovat 800-vuotiaita. Sinne ei suositella käyntiä tuulisena päivänä puiden kaatumisuhan takia. Joidenkin puiden ympärysmitat olivat käsittämättömiä. Muuten metsä vaikutti ihan peikkometsältä. Tofinon matkalla aloimme kaiketi nähdä todellista Vancouver Islandia; valtavia erämaita, isoja puita, lumihuippuisia vuoria, kirkasvetisiä jokia ja erämaajärviä. Tiellä liikkujat ovat suurimmaksi osaksi lomailevia ulkoilmaihmisiä. 


Auto+asuntovaunu/asuntoauto, yleensä joko perässä kalavene tai katolla kanootteja, telineissä polkupyöriä tai muuta vastaavaa. Mökkeily näyttää olevan aika tuntematon käsite.

Vancouver Islandin länsirannalla sijaitsevaan Tofinoon saapuessamme Tyynen meren päällä roikkui taas sumupilvi ja mereltä tuulahti viileästi. Emme juurikaan nähneet maisemia merelle päin. Tofino on suosittu paikka surffailuun, valaiden bongaamiseen, myrskyjen seuraamiseen ja muutenkin suosittu turistipaikka. Parkeerattuja autoja oli niin paljon, ettemme meinanneet löytää omallemme paikkaa.


Tämäkin paikka on houkutellut hippejä 1960-luvulla ja tänä päivänä hyvin boheeminoloisia ympäristöihmisiä näytti asustelevan alueella ja toivottelevan toisilleen rauhaa. Meidän silmiin nimenomaan Tofinon keskusta vaikutti hyvin kaupalliselta ja turisteja täynnä olevalta, se tarkoitti samalla sitä, että lähiseudulla olevat camping-alueet olivat myös kaikki täynnä.

UGLUELET

Pieni kalastuskylä, jossa oli vapaa-ajan kalastajien sesonki meneillään ja kaikki majapaikat ja leiripaikat täynnä. Paikkaan ollaan rakentamassa paljon uutta, ilmeisesti loma-asutusta. Näimme upeankokoisia lohia, joita kärrättiin kottikärryillä tai kannettiin isoissa astioissa. Kalat olivat kalastusmatkoja järjestävistä veneistä.


Täällä Uglueletissa kävimme todella hyvin varustetussa ruokakaupassa. Valikoimat olivat aivan loistavat.

Yövyimme parkkipaikkaan verrattavalla, alkuperäiskansalaisten pitämällä upouudella asuntoautoalueella. Hinta oli kova palveluihin ja palvelutasoon verrattuna, mutta meillä ei ollut valinnanvaraa.


PACIFIC RIM

on kansallispuisto Tofinon ja Uglueletin välissä. Siellä sijaitsee Long Beach, oiva paikka Tyynenmeren ja eläimistön tarkkailuun. Harmi vaan, että päivä oli niin sumuinen, ettemme erottaneet rannalta koko merta. Teimme luontolenkin sademetsään, kun halusimme vertailun vuoksi nähdä vähän pohjoisemman sademetsän. Samoin teimme metsän halki kävelyretken Schooner Coveen, matalalle hiekkarannalle. Emme olisi halunneet palata samaa reittiä takaisin, vaan hypimme ajopuulta toiselle rannalla päästäksemme lähellä olevalle tielle. Emme kerinneet tasaiselle maalle, kun kahden intiaanimiehen voimin meille huudettiin alueen olevan yksityisaluetta ja läpikulun olevan kiellettyä. Ei auttanut muu kuin pomppia ajopuiden päällä takaisin rantaan ja kävelypolkua pitkin autolle. Ajopuita tuntuu olevan kaikki Vancouver Islandin merenrannat täynnä.


CHEMAINUS

on vanha sahakaupunki Vancouver Islandin itärannalla. Puunjalostusteollisuutta näytti edelleenkin olevan. Kaupungin vetonauloiksi on kuitenkin teetetty seinämaalauksia. Kansainväliset taiteilijat ovat maalanneet kaupunkiin ja sen elämään liittyneitä aiheita isoiksi seinämaalauksiksi. Niitä voi ihailla selvästi merkityllä kävelyreitillä.


Chemainuksessa on myös kesäisin teatterifestivaali, jonne ammattinäyttelijät muualta tulevat tekemään kesäkuukaudet kestävän produktion. Tänä kesänä esitettiin Guys and Dolls (Enkeleitä Broadwaylla) –musikaali. Huomasimme, että samaa musikaalia esitettiin Heinolan kesäteatterissa tänä kesänä aika tunnetuin voimin. Kävimme tietysti katsomassa Chemainuksen esityksen, joka oli todella ammattitaitoinen, vauhdikas ja hauska. Vuonna 1950 ensi-iltansa saanut musikaali on aikanaan ollut Broadwaylla suurmenestys ja voittanut Tony Awardin parhaana musikaalina. 


Chemainuksen vanhasta kaupungista jäi sellainen pikkunättivaikutelma. Uusi teatterirakennus näytti vähän hulppealta kaupungin kokoon verrattuna, mutta kävijöitä tuntui riittävän. Guys and Dollsiakin esitettiin kaksi kertaa päivässä useamman kerran viikossa.


BUCHART GARDENS

Rouva Jennie Buchartin ideasta on syntynyt jo yli sata vuotta vanha puutarha. Sisääntulotien varteen istutetut ja lehdiltään eriväristen puiden ensivaikutelma herätti odotuksia puutarhasta. Emme joutuneet pettymään. 


Heti ensisilmäyksestä olimme melkein varmoja, ettemme koskaan ole nähneet yhtä hyvin hoidettua puutarhaa ja kierroksen jälkeen olimme vakuuttuneita siitä. Monipäisen työntekijäjoukon kädenjälki näkyi. Puutarhassa on monta teemaa ja kukkivia kasveja runsaasti. Siellä järjestetään ulkoilmakonsertteja ja puutarha olisi varmasti kaunis nähtävyys myös iltavalaistuksessa.


PORT HARDY

Kiersimme Vancouver Islandilla melkein kaikki paikat ja näimme erikoisia melkein autioita pikkukyliä, kuten Woss, joka on joskus ollut kaivoskylä tai Port Hardy, jossa näytti asuvan vain alkuperäiskansaa. Sieltä päätimme mennä lautalla mantereelle Prince Rupertiin. Brittiläisessä Kolumbiassa on kärsitty tänä kesänä kovista metsäpaloista, jotka ovat tiettömissä erämaissa ja sammutusta voidaan tehdä vain ilmasta käsin. Savu on haitannut jopa tieliikennettä ja sen välttääksemme valitsimme sisärannikon reittiä kulkevan autolautan. Luimme esitteestä varausten olevan pakollisia, joten Ari varasi puhelimitse meille paikan. Hinnan kuultuamme ajattelimme, että on tapahtunut virhe esim. RV:n mitoissa, koska hinta tuntui niin huikealta. Lautta lähti aamulla 7.30 ja kestää 15 tuntia. Lauttasatamassa piti olla varauksesta huolimatta 2 tuntia aiemmin. Päätimme yöpyä lauttasataman parkkipaikalla. Myöhemmin illalla sinne tuli toisetkin yöpyjät. Kolme nuorta miestä pystytti yhteen parkkiruutuun teltan autonsa viereen. Tuntui aika ikävältä yöpymistavalta, kun oli kylmää ja sateista. Puolen yön jälkeen Ari kuitenkin huomasi teltan hävinneen, ehkä miehet olivat siirtyneet terminaalin kuiviin tiloihin. Itse nukuimme hyvin ja heräsimme kännykkäherätykseen.

Vancouver Island on todellinen toteemipaalujen saari - tässä yksi esimerkki
Vancouver Island on saanut nimensä Brittien kuninkaallisen laivaston upseerin George Vancouverin mukaan. Hän tutki Tyynenmeren luoteisosia 1790-luvulla. Saari on 460 km pitkä ja 80 km leveä ja siellä asuu n. 750.000 ihmistä. Vancouver Island sijaitsee Tyynenmeren mannerlaatan reunalla, joka on seismisesti erityisen herkkää aluetta. Asian huomaa saarella liikkuessa siten, että varoitustaulut muistuttavat hakeutumaan korkealle paikalle maan tärähdellessä ja tsunamivaara-alueilla on selvästi merkityt evakuointireitit. Luonto on uskomattoman kaunis. Puulajeja on paljon, samoin eläimistö on runsas. B.C.:n nimikkopuu on tuija-sukuun kuuluva Western Red Cedar, lienee jonkinlainen punasetri suomeksi. Sitten on arbutus-puu, jonka runko on kauniin punertava. 


Saari tarjoaa ulkoilmaihmiselle lukemattoman määrän mahdollisuuksia koskemattomassa luonnossa kesät talvet. Mitäs sitä ihminen muuta tarvitsisikaan. Nyt jo voisi sanoa 'Beautiful British Columbia', vaikka olemme nähneet vasta pari saarta.

USA, SEATTLE – KANADA, VICTORIA 11.8.2010


Viileän sään siivittäminä jatkoimme matkaa pohjoiseen, ilma oli puolipilvinen. Tunnin kuluttua saavuimme Edmondsin lauttasatamaan. Meren yllä vallitsi niin sankka sumu, ettei vettä eikä muitakaan maisemia näkynyt. Ilma oli hyvin viileän kostea. Tämä oli ensimmäinen lauttamatka RV:llä, jonka propaanin pääventtiili piti sulkea ja sinetöidä ennen lauttaan ajamista. Lauttamatka kesti kolmisen varttia, hinnan perusteella olisi voinut odottaa pitempääkin matkaa.


Saavuttuamme Kingstonin rantaan alkoi ilma seljetä sen verran, että aloimme nähdä maisemia. Meren yllä roikkui sankka sumu edelleenkin. Ajoimme pitkin idyllisiä Washingtonin osavaltion luoteisosan teitä. Kaukaisuudessa siinsivät lumihuippuiset vuoret (Olympic Mountains). Tällä seudulla oli paljon viininviljelmiä ja lavendelitiloja. Tie oli kapeaa maantietä, joka leveni aina taajamissa useampikaistaiseksi. Missä näimme merta, siellä roikkui sankka sumu.


Iltapäivällä Port Angelesissa olimme ensimmäiset asiakkaat päivän toiselle lauttamatkallemme. Lautta veisi meidät uuteen maahan, Kanadaan. BC Ferries-niminen lauttayhtiö hoitaa autolauttaliikennettä Port Angelesista Victoriaan. Meillä oli runsaasti aikaa lautan lähtöön, joten kiertelimme Port Angelesin katuja ja kauppoja. 


Aurinko lämmitti, mutta mereltä kävi viileä tuuli. Saimme ajan jotenkin kulumaan Port Angelesissa ennen kuin tuli aika ajaa lauttaan ja kytkeä propaanin pääkytkin pois päältä. Lautta oli 50 vuotta vanha, siisti ja hyvässä maalissa. Palveluista ei juurikaan voinut puhua. Lauttamatka Port Angelesista Kanadan Vancouver Islandille, Victoriaan kesti 1,5 tuntia. Merimatka oli hyinen eikä kannella oleilu juurikaan houkutellut. Maisemia ei edelleenkään pystynyt ihailemaan sumun tai paremminkin merisavun takia. Nyt viimeistään uskoimme kesän olevan takana ja viileän syksyn saapuneen.


Ensimmäiset merkit uudesta maasta olivat lautan seinällä komeileva Kanadan kuningattaren, Elisabeth II:n, valokuva. Sitä helposti unohtaa, että Kanada kuuluu Brittiläiseen Kansainyhteisöön. Se, missä kuninkaallisetkin käyvät yksinään, ei enää ollut nimeltään restroom, vaan washroom.

Autolautan saapuessa alkuillasta kapeaa väylää Victorian sisäsatamaan kaupungin keskustaan vastaamme ei tullutkaan toisia laivoja tai huviveneitä, vaan lentokone. Victoria on eräs maailman vilkkaimmista vesitasoliikenteen keskuksista ja lentokoneita on laituriparkissa samaan tapaan kuin huviveneitä. 


On hienoa saapua laivalla aivan kaupungin keskustaan, vähän niin kuin Helsingissä. Victorian kaupunki on pannut parastaan näyttääkseen vierailijoille, ettei ainakaan kukkaistutuksissa pihistellä. Taisimme saapua Victorian kauneimpaan ja vanhimpaan osaan.


Maahantulomuodollisuudet sujuivat mutkattomasti muutamalla virkailijan kysymyksellä. Satama-aluetta katsoessa oli hyvin ymmärrettävää, ettei siinä voida pitkiä kuulusteluja pitää. Alue on ahdas ja toisaalta lautalla hyvin tiukka aikataulu, autot täytyy saada nopeasti ulos. Pidimme huolta, että saimme Kanadan maahantuloleimat passeihimme, jotta aikanaan USAaan palatessamme meille alkaa uusi ajanlasku maassaololle. Yhtäjaksoinen 90 päivän oleskelu USAssa vaatii viisumin.

Victorian rannasta käänsimme RV:n nokan kohti osoitetta, jota on kirjoitettu kortteihin ja kirjeisiin, mutta ei koskaan käyty. Saavuimme Annen tädin Soilin luokse ja pysäköimme auton hänen talonsa eteen korkealle mäelle. Ilta kuluikin sitten erilaisten kuulumisten vaihtamiseen olihan edellisestä tapaamisesta vierähtänyt jo kymmenen vuotta.


 


 

lauantai 21. elokuuta 2010

USA, WASHINGTON, SEATTLE 9.–11.8.2010


Pendletonista ajoimme Interstate 84/82 –teitä pohjoiseen Washingtonin osavaltioon. Columbia-joki virtaa osavaltioiden rajalla ja vähän Umatilla-nimisen kaupungin jälkeen olimme Washingtonin puolella. Saavuttuamme sinne meidät toivotettiin tervetulleiksi Ikivihreään osavaltioon, joka on tämän valtion lempinimi. Aluksi vihreydestä ei ollut puhettakaan, kun kaikki heinäkin oli jo muuttunut kuivan keltaiseksi. Maasto oli vuoristoista ja karua. Niin kovia nousuja ja laskuja oli Interstatella, että rekoille oli tehty omia 'pakopaikkoja' siltä varalta, että jarrut pettävät pitkissä alamäissä. Kun vuoristo loppui, aukeni eteemme laaja vihreä tasanko. Etenkin viininviljely näytti olevan voimissaan, sillä köynnösrivistöjä oli molemmin puolin tietä silmänkantamattomiin. Tuskinpa alueella perinteisempääkään maanviljelyä on unohdettu, ainakin vettä näytti riittävän kanavoinnin ansiosta. Vesijärjestelyt muistuttivat jollain tapaa Madeiran levadoja, tosin vaakatasossa. Maantie oli jo hyvän aikaa seurannut Yakima-jokea, jonka vettä käytettiin kanavoinnissa hyväksi.

Päämääränämme oli Tyynenmeren rannalla sijaitseva Seattle ja tasangon jälkeen oli vielä ylitettävänä yksi vuoristo, Cascade Range (Kaskadit). Se on pitkä vuorijono, jossa on enemmän ja vähemmän aktiivisia tulivuoria. Vuorijono alkaa pohjoisesta Kaliforniasta ja päättyy Kanadaan. Pilvet roikkuivat korkeiden, vihreitä havupuita kasvavien vuorien yläpuolella. Siellä täällä lumihuiput ja -läiskät antoivat oman säväyksensä maisemaan. Ilma näytti ja tuntui selvästi viileältä. Korkeammalla vuoristossa oli paljon talviurheilukeskuksia. 


Ilma ei paljoakaan lämmennyt vuorilta laskeuduttuamme ja saavuttuamme Seattlen alueelle, Kentin kaupunkiin, KOA-alueelle. Jouduimme etsimään ensimmäistä kertaa pitkät housut ja windstopper-takit viileyttä vastaan. Tuntui kuin syksy olisi saapunut.

Tämä KOA-alue mainosti hyvää metrobussiyhteyttä Seattlen keskustaan eikä mainos valehdellut. Vajaan kilometrin päästä camping-alueelta oli pysäkki, jolta busseja kulki parinkymmenen minuutin välein. Matka keskustaan kesti noin 50 minuuttia ja se maksoi ruuhkattomaan aikaan 2USD henkilöltä.

Pysäkillä painetaan nappia ja kuljettajalle menee viesti odottavista matkustajista.
Seattlessa ja sen ympäristössä on tehty suuria satsauksia julkiseen liikenteeseen. Metropolialueella on kunnianhimoiset ilmastosuunnitelmat, mihin julkinen liikenne tietenkin osana kuuluu. Se teki meihin vaikutuksen sujuvuudellaan ja ratkaisuillaan. Metrobussi siirtyi ennen kaupungin keskustaa kulkemaan maanalaista metrotunnelia pitkin. Samassa tunneliverkostossa kulki toisaalle kulkevia metrojunia esim. kansainväliselle SeaTac-lentokentälle. Siirtyessään maan alle bussi vaihtoi voimanlähteestä toiseen eli dieselmoottorista sähkömoottoriin, hybridibussi siis. Metrotunnelissa oli suorastaan raikas ilma bussiliikenteestä huolimatta. Mielestämme oivallinen keksintö, sillä busseja voidaan joustavasti siirtää linjoilta toisille tarpeen mukaan, kun taas junat ovat sidottuja kiskoille. Kaupungissa toki kulki maan päälläkin jonkin verran bussiliikennettä, ne olivat johdinautoja tai monorail-juna.


Seattlessa Tyyni valtameri henkäili kostean viileästi. Ajatuksenamme oli tehdä kaupungin kiertoajelua kaksikerrosbussilla. Pääsimme jo kyytiinkin, mutta maksun kanssa tuli ongelmia. Käteinen raha ei kelvannut ja bussifirman korttilaite hylkäsi kaikki tarjoamamme luottokortit, joka oli ainoa kelpaava maksuväline. Siinä sumplauksessa meni kaksi pysäkinväliä ja hyppäsimme pois Seattlen tunnetuimman rakennuksen, Space Needlen, kohdalla. Siellä jossain matkamuistomyymälässä oli bussifirman myyntitiski, mistä voisimme ostaa liput kiertoajelulle. Luottokorttiosto näytti onnistuvankin, kunnes Arilta alettiin kysellä kaikenlaisia lisätietoja, hyvä, ettei kengännumeroakin! Toimihenkilö selitti, että heidän systeeminsä vaatii kaikki nämä tiedot. Se oli viimeinen pisara onnettomien kiertoajelulippujen ostolle. Peruimme kaupat ja päätimme kävellä kiertoajelureitin.


STARBUCKS

-kahvilaketju on Seattlesta kotoisin ja sen huomaa, niitä on, ellei nyt jokaisessa, niin joka toisessa korttelissa.

SPACE NEEDLE

Space Needle -näkötorni on rakennettu vuoden 1962 Seattlen maailmannäyttelyyn ja on ollut kaupungin symboli siitä lähtien. Se on 184 metriä korkea, vaikka se paikan päällä nähtynä vaikutti jotenkin 'pieneltä'. Torni on kuulemma rakennettu kestämään 9,5 Richterin asteikon maanjäristystä, sillä melkein koko Pohjois-Amerikan länsirannikko on mahdollista maanjäristysaluetta. 


EXPERIENCE MUSIC PROJECT

Aivan näkötornin vieressä on Experience Music Project, Science Fiction Museum ja Hall of Fame, lyhennettynä EMP/SFM. EMP on interaktiivinen museo ja saanut nimensä Jimi Hendrix Experience-bändin mukaan. Koko EMP/SFM-rakennus on jo nähtävyys sinänsä ja mielenkiintoinen arkkitehtoninen luomus. Ei kuulemma ollenkaan kaikkien seattlelaisten mieleen. Rakennus on maailmankuulun Frank Gehryn suunnittelema. Hänen muita luomuksiaan ovat mm. Walt Disneyn konserttitalo Los Angelesissa ja Guggenheimin museo Bilbaossa.


Interaktiivisessa musiikkimuseossa pitäisi käydä jokaisen, joka harrastaa pop-musiikkia jollain tasolla. Siellä on valtavan paljon mahdollisuuksia kokeilla eri soittimia tai laulaa nauhalta tulevan opastuksen johdolla. Lisäksi voi 'esiintyä' monituhatpäiselle yleisölle niin halutessaan ja saada DVD:n todisteeksi. 


Museossa esitellään kitaran historiaa, Jimi Hendrixille (Seattlen omalle pojalle) on omistettu yksi huone. Onpa siellä hänen kitaransa, jolla soitti Woodstockissa. Se on niitä harvoja ehjänä säilyneitä, Jimille tuli suosion myötä pakkomielle hajottaa kitara keikan päätteeksi. Museosta saa hyvän luotauksen kevyen musiikin historiaan. Juuri nyt oli vaihtuvassa näyttelyssä 'Supremesin perintö', pääosassa tyttötertsetin asut ja taustalla soi tietenkin heidän listahittejä 1960-luvulta: 'Stop! In The Name of Love' ja monta muuta. 


Miten tällainen rakennus ja teema ovat mahdollisia? No, tietysti siksi, että Seattlen suuri poika, Paul Allen (Microsoft) on myös tämän kaupungin kasvatteja. Hän, josta blogissamme on jo ollutkin mainintoja. Oikea onnenpotku tämän kokoiselle kaupungille. Paul Allen kuten myös Bill Gates eivät vain pähkäile, miten saisi haalittua itselleen vielä enemmän maallista mammonaa, he myös 'jakavat' rahaa mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Taisipa Suomen kirjastolaitoskin päästä nauttimaan eräänä vuonna heidän avokätisyydestään. Paul Allen on harrastelijamuusikko ja Jimi Hendrix melkein kaikkien kitaransoittajien esikuva. Sitä kautta ymmärtää Jimi Hendrixin ison roolin museossa.

Muita silmällä nähtäviä lahjoituskohteita Seattlessa on keskuskirjasto, myös hyvin erikoinen rakennus. Paul Allen on nimennyt kirjaston isänsä mukaan ja kirjaston auditorio on nimetty Microsoftin mukaan. Hieno, moderni kirjasto monessa kerroksessa. 


WATERFRONT

Seattlen Waterfront (merenrantakatu) kuhisee turisteja, joille suunnattua tarjontaa riittää. Waterfrontilla on paljon esim. Alaskan risteilylaivoilta tulleita turisteja. Sinne ovat etsiytyneet myös noin kolmekymppiset, hyväkuntoisilta vaikuttavat miehet ilmeisesti 'kesätöihin'. Vilkkaaseen turistiruuhka-aikaan he istahtavat jalkakäytävälle 'Homeless' (Koditon) –pahvilappujen kanssa. Turistien kukkaronnyörit täytyy olla löyhässä, ei näitä kodittomia muuten siellä olisi. Toisaalla Space Needlen tuntumassa joku poika kertoi pahvilapussa haluavansa palata kotiin. Arvelimme hänen kotimaansa olevan varmaan aika kaukana. Waterfrontilla nautimme sekä paistettua että savustettua 'halibutia'. Suomen kielen käännös ei tullut heti mieleen, se on nimittäin Ruijan pallasta. Oikein herkullista kalaa. Sitä on meillä RV:n pakkasessakin fileenä odottamassa grilliin pääsyä.


PIKE PLACE MARKET



Waterfrontin yläpuolella oleva tori-/hallikompleksi on vuodelta 1907. Rakennuksessa on pikkupuoteja joka makuun muutamassa kerroksessa. Tuoretavarapuolella ehdoton vetonaula oli Pike Place Fish Market, kalakauppa, jossa myyjät heittelivät asiakkaiden ostamia monikiloisia lohia toisilleen. Heittoa edelsi heittäjän merkkihuuto, johon kaikki myyjät yhtyivät. Tässä paikassa kala sai kyytiä, ennen kuin se joutui asiakkaan kassiin. Aikamoista showta ja taituruutta. 


Kävellessämme Seattlen katuja näimme yhden sun toisen kantavan isoja kukkakimppuja. Täällä torilla syykin selvisi. Vitosella niitä sai ostaa. Kiinalaisnaiset näppärin sormin tehtailivat niitä koko ajan lisää. Harmi, etteivät kukat oikein käy asuntoautoon, jolla liikutaan koko ajan. 


Jossain vaiheessa jouduimme vähän niin kuin hallirakennuksen takapihalle, jossa on 5th Avenue –teatteri. Siinä on teatteri, jonka seinään saa ihan luvallisesti liimailla purukumeja. Torialueella saa nautiskella kaikenlaisten katutaiteilijoiden esityksistä. Yksi kiinalaiskuoro antoi näytteen moniäänisestä laulutaidostaan ihan ex tempore.


SMITH TOWER

Pioneer Square on Seattlen vanhinta osaa. Siellä sijaitsee kaunis, uusklassinen rakennus, Smith Tower vuodelta 1914. Se on Seattlen vanhin pilvenpiirtäjä ja saanut nimensä rakennuttajansa mukaan, jonka yritys valmisti kirjoituskoneita ja aseita. Rakennuksessa on edelleenkin hissipalvelija, joka on yhtä kohtelias kaikille ja muistaa muistuttaa poistujaa hissin kynnyksestä. 


Menimme hissillä ylimpään 35. kerrokseen näköalatasanteelle, josta oli hienot näkymät joka puolelle. Rakennuksen ylin kerros on Kiinalainen huone. Se on sisustettu hyvin kiinalaisittain. Huoneen arvokas sisustus ja kalustus on lahja herra Smithille Kiinan viimeiseltä keisarinnalta, jonka kanssa hän kävi kauppaa. Tässä rakennuksessa tuli tuulahdus menneiltä ajoilta melkeinpä käsinkosketeltavasti.

Seattlessa asuu n. 600.000 ihmistä ja koko metropoliauleella n. 4 miljoonaa. Seattle vaikutti hyvin modernilta ja vihreältä kaupungilta. Pieni suurkaupunki, jonka syke ei vielä ollut liian kiihkeä. Valtaosa Washingtonin osavaltion n. 7 miljoonasta asukkaasta elää Seattlen alueella. Osavaltio on nimetty USAn ensimmäisen presidentin George Washingtonin mukaan.
BOEING
Teimme myös mielenkiintoisen retken Boeingin lentokonetehtaille Everettiin, joka sijaitsee noin 30 mailin päässä Seattlesta. Boeingin kokoonpanohalli on tilavuudeltaan maailman suurin rakennus. Tässä hallissa kasataan 3 päivässä 3 miljoonasta osasta maailman eniten valmistettu liikelentokone Boeing 737, jota on valmistettu vuodesta 1967 alkaen. Konetyyppi on niin yleinen, että niitä lasketaan olevan ilmassa joka hetki noin 1250 kpl.


Tehtaan uusin malli on 787 Dreamliner, joka on kuitenkin aikataulustaan myöhässä noin 3 vuotta. Dreamlinerin tuotannossa alihankinta on viety äärimmilleen ja Everettissä tapahtuu ainoastaan kasaus. Hiilikuituiset siivet valmistaa Mitsubishi Japanissa, rungon elementtejä tekevät Vought Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa, Kawasaki Japanissa, Alenia Italiassa ja Spirit Aero Systems Kansasissa Yhdysvalloissa. Korkeusvakaajat tekee Alenia, siivekkeet Boeing Australia, ovet Latécoère Ranskassa ja lattiapalkit Tata Group Intiassa. Hiilikuidun valmistaa Toray Japanissa. Siivet ja suuret rungon osat kuljetetaan Everettiin käytetyistä 747:sta tarkoitusta varten modifioiduilla kolmella Dreamlifterillä.