perjantai 20. elokuuta 2010

USA, OREGON, PENDLETON 7.-9.8.2010


Idahosta lähdimme Interstate 84-tietä pitkin koillista kohti Oregoniin. Maisemat vaihtuivat taas kuivista preeriamaisemista vuoristoisiin, välillä vihreisiin, kasteltuihin peltoihin. Tie myötäilee ns. Oregon Trailia, jota pitkin muuttajat kulkivat länttä kohti vuosina 1841-1869. Hevosvankkureissa tai pelkästään ratsastaen kulki uudisasukkaita, liikemiehiä, kaivosmiehiä, maanviljelijöitä ja karjankasvattajia uuden ja paremman elämän toivossa. Heitä on arvioitu olleen yli 400.000. Tämä reitti on haluttu säilyttää historiallisena kohteena. Melkein osavaltion pohjoisrajalla saavuimme Pendletonin pikkukaupunkiin.


KOA-alue sijaitsi korkealla mäellä muutaman kilometrin päässä Pendletonin keskustasta. Camping-alueelta oli mahtavat maisemat vuoristoon ja alueella kävi mukavasti ilmaa liikuttava vuoristotuuli. Lämpötilat olivat olleet taas viime päivät ihan hellelukemissa, päivisin +90F-asteen (+32C) molemmin puolin. Teimme huoltohommia; Anne pesi monta koneellista pyykkiä, Ari korjasi WC-/suihkutilan oven lukon, joka oli alkanut temppuilla.


Lauantai-iltapäivällä lähdimme kävelylle alas kaupunkiin. Camping-alueen läheisellä huoltoasemalla oli poliisi tankkaamassa ja kysyimme häneltä tietä Pendletonin keskustaan. Hän ajoi vielä peräämme kertomaan kaikkein lyhyimmän reitin. Ystävällistä toimintaa virkavallalta. Tie oli suhteellisen jyrkkää alamäkeä koko matkan. Kaupungin laitaman rakennukset olivat jotenkin ränsistyneessä kunnossa.


Keskustan pääkadulla asiat olivat toisin, kauniita kukka-asetelmia roikkui pylväistä ja muutenkin rakennukset ja kadut olivat siistissä kunnossa. Ihmisiä ei vaan näkynyt oikein missään ja liikkeetkin olivat pikkuhiljaa sulkemassa oviaan. Kävelimme pääkadun toista laitaa eteenpäin ja jossain vaiheessa palasimme toista laitaa takaisin. 


Huomasimme pitkän, lännenasuun sonnustautuneen miehen tulevan ulos kadun varteen pysäyttämästään Hummerista. Hän käveli eteenpäin harkituin askelin buutsit iltapäiväauringossa kiiltäen. Poikkesimme yhteen erikoiseen liikkeeseen, jota vanhahko pariskunta piti. Mies kertoi olevansa tanskalaista sukujuurta. Kauppa oli jotain matkamuistomyymälän ja antiikkiliikkeen väliltä. Jatkoimme matkaamme ja huomasimme yhdestä isosta ikkunasta, että siellähän on elävää musiikkia tarjolla. Kyseessä oli iso ravintolasali, jonka yhdessä pyöreässä pöydässä seurue soitteli selvästi omaksi ilokseen. Aiemmin näkemämme lännenasuinen mies istui toisen kaltaisensa, vähän vanhemman ja lyhyemmän miehen kanssa kuuntelemassa musaa. Molempien jalat löivät tahtia mielimusiikin soidessa. Isokokoiset kivisormukset näyttivät viimeistelevän kummankin miehen pukeutumisen.


Musiikki jatkui vaihtuvalla kokoonpanolla; joku soittaja poistui, toinen tuli tilalle. Kuulimme moniäänistä laulua, banjon, ukulelen, viulun ja basson soittoa sekä huuliharppuja, joita soittajalla oli parisenkymmentä hyvässä järjestyksessä matkalaukunomaisessa kotelossa. Soittajista joku ehdotti kappaletta ja muut alkoivat heti jammailla mukana. Musiikki oli perinteisiä lännenlauluja, countrya, bluegrassia – mitä niitä nyt onkaan. Taidokasta laulantaa ja soitantaa. Kukaan ei kerännyt tippiä eikä myynyt CD-levyä. Ravintolapöydät täyttyivät paikallisista perheistä, joille pizzan syöminen oli tärkeämpää kuin yhdestä pöydästä kuuluva musisointi. 


Matkailu on parhaimmillaan juuri tällaista; osut paikalle sattumalta ja kuulet ja näet jotain hyvin paikallista. Paluumatkan jyrkkä ylämäkikään ei tämän jälkeen haitannut.

Pendleton on 1800-luvun puolivälissä syntyneitä kultakuumeen synnyttämiä kaupunkeja, jossa nykyään asuu n. 20.000 ihmistä. Alue on entistä umatilla-, walla walla- ja cayuse-intiaanien asuinseutua, joiden yhteinen reservaatti sijaitsee ihan Pendletonin tuntumassa. Oregonissa siirryimme taas tunnilla kauemmaksi Suomen ajasta (Pacific Time), aikaero on 10 tuntia. Oregon on 10. suurin osavaltio maa-alaltaan ja asuikkaita noin 4 miljoonaa.


 


 


 


 

Ei kommentteja: