lauantai 29. toukokuuta 2010

PANAMA, COLÓN 21.5.-29.5.2010

Aika on vierähtänyt niin, että niillä purjehdusystävillämme, jotka olivat vuoden Karibian-reissulla, on jäljellä enää kotimatka. Monet matkan varrella tapaamamme suomalaiset kuten Spica, Cantana ja Margarita ovat jo hyvän matkaa hyisellä kotimatkalla. Spica ja Cantana jo pitkällä Euroopassa. Hyvää kotimatkaa! Sitävastoin KasteHelmi ja Fågelblå jäävät eteläiselle Karibialle hurrikaanikaudeksi, Elaine on puolestaan jo kaukana helteisellä Tyynellä merellä. Seuraavalla kaudella on siis mahdollista, että tapaamme vielä KasteHelmin ja Fågelblån. Meidänkin Karibian-kierroksemme on päätöksessään ja lyhyenä yhteenvetona voisi luonnehtia kallis, kaunis ja rento Karibia. Hieno kokea ja nähdä, mutta liian arvokas jäädä.

Täällä Shelter Bay marinassa hiostava helle jatkuu ja monille, jopa kuumista oloista kotoisin oleville tämä ottaa koville. Eräs saksalainen pariskunta sanoi päättävänsä maailmanympärikierroksen jatkamisesta Tahitilla, sillä heille tämä ilmanala oli yllätys ja liian rasittava. Useimmilla täällä onkin ilmastointilaitteet veneissä. Me olemme pärjäilleet 12 voltin tuulettimilla ainakin vielä. Olemme hellettä uhmaten yrittäneet tutustua lähiympäristöön kävellen.



Heti marina-alueen ulkopuolella alkaa tiheä viidakko, josta kuuluu kaikenlaisia ääniä. Kosteikoissa sammakot kurnuttavat tai viheltävät. Erilaisten lintujen ja sirkkojen äänet ovat joskus ihan korvia huumaavia. Sitten eräänä alkuiltana meidät yllätti kumeat, pelottavat ja syvät rintaäänet ja jouduimme ihan kääntymään takaisin tulosuuntaan, kun emme uskaltaneet jatkaa matkaa. Puissa elävät mölyapinat siellä kommunikoivat yhteisössään aivan lähellä tietä. Saimme usealta taholta varmistuksen, että ne pysyvät puissa eivätkä välitä ihmisistä. Sen jälkeen olemme yrittäneet löytää niitä, mutta mylvintä on kuulunut hyvin kaukaa viidakosta. Sen sijaan pienemmät valkonaama-apinat ovat oikein seuranneet meitä hyppien korkealla puiden latvustoissa. Ilmeisesti aina emme ole ihan heidän mieleensä, kun ne alkavat nakella puiden hedelmiä maahan. Videokamera on ainoa, jolla saa jotain tallennuksia näistä vikkelistä eläimistä ja toisaalta myös videolle tallentuvat viidakon muutkin taustaäänet.



Aiemmin mainitsimme, että marina sijaitsee entisen USA:n tukikohdan alueella. Sen silloinen nimi oli Fort Sherman ja se on perustettu ensisijaisesti Panaman kanavan suojaksi, mutta myöhemmin sitä käytettiin mm. erilaisiin armeijan viidakkokoulutustarpeisiin. Mikä olisikaan parempi paikka. Tukikohta on ollut valtava alue ja tyhjiä, hylättyjä rakennuksia löytyy sieltä täältä. Ihan muutamassa rakennuksessa tässä näköetäisyydellä on vielä jotain Panaman armeijan joukkoja, muuten kaikki on ihan autiota. Niinpä alue on tarjonnut huikeat puitteet viimeisimmän Bond-leffan kuvauksiin. Quantum of Solacea on filmattu täällä. Elokuvan olemme nähneet, mutta emme muista kohtauksia niin tarkkaan. Täytynee hommata jostain ko. DVD ja katsoa filmi uudestaan sillä silmällä.




James Bond eli Daniel Craig seisoo laiturilla mustan kumiveneen vierellä sinisessä paidassa.

Lauantai-iltana marinan ravintolassa söimme hyvät pihviannokset jälkiruokineen ja latinojazzin tahdissa. Soittajat olivat yhtä asialleen vihkiytyneitä kuin muuallakin Karibialla, mutta lopettivat soitannon hyvissä ajoin jo iltayhdeksältä.



Teimme Colónista Panama Cityyn kanavaa myötäilevän junamatkan. Ymmärsimme sen enemmän turistijunaksi, mutta junan lähdettyä huomasimme, että työssä käyvät miehet olivat tehneet kiinteät varaukset suurimpaan osaan istumapaikoista. Junan lähdettyä pöydille ilmestyi pöytäliina ja nappulatelineet. Kohta jo sitten kuuluikin dominonappuloiden kilinä. Juna kulkee päivässä kerran edestakaisin, joten pelivälineet jäivät junaan odottamaan seuraavaa aamua. Muuten junamatka ei ollut ihmeellinen, aika paljon viidakkoa ja aina välillä tekojärviä ja kanavaa. Näimme vain yhden laivan kanavassa, mutta huomasimme valtavan määrän hinaajia kanavan varren telakka-alueilla. Kanavaväylä, siltä osin kuin näimme, on merkitty hyvin vihreillä ja punaisilla valopoijuilla.





Palasimme junamatkalta pikavuorobussilla Colóniin pimeässä ja sateisessa illassa, jota salamat säännöllisesti valaisivat. Marinaan tullessamme märällä tiellä parveili satamäärin taskurapuja. Nämä pikkuoliot kopistelevat aina pimeän tullen laiturialueellakin. Ne lähtevät maakoloistaan liikkeelle illan tullen ja näköjään sade saa ne ihan villeiksi. Uteliaimmat uskaltautuvat jopa WC- ja suihkutilojen ovensuuhun valoon, tosin peräytyvät vikkelästi, kun huomaavat jonkun tulevan.



Paikallisbussit ovat varsinainen nähtävyys. Niiden omistajat ja kuljettajat eivät ole säästäneet aikaa eivätkä vaivaa tuunatessaan niitä. Bussit ovat amerikkalaisia koulubusseja, mutta niitä on koristeltu maalauksin, teipein ja mitä ihmeellisimmin lisävarustein. Ja niihin asennetut valot tuovat mieleen mieluumminkin joulukuusen kuin ajoneuvon - on vilkkuvaloa jos minkä väristä.





Turisteille tarkoitetusta lehdestä huomasimme artikkelin, jonka kuvassa oli meille tuttu mies Kuubasta. Hän on ranskalainen, 26-vuotias matkailualaa opiskellut Jeremy, joka kertoi Kuubassa olevansa 5 vuoden maailmanympärimatkalla erilaisin välinein. Lehtijutussa kerrottiin hänen liftaavan ja päiväbudjetin olevan 7 euroa. Hän pitää blogia reissustaan ja ihmettelimme, miten 7 euroa päivässä riitti Kuubassa, kun sillä rahalla tuskin sai edes blogia päivitetyksi.

Kauppareissut on järjestetty marinasta kulkevalla bussilla. Bussimatka kestää puolesta tunnista puoleentoista tuntiin riippuen Gatún-sulkujen laivaliikenteestä. Jos 'huonosti' käy saattaa bussia viivästyttää useammankin rahtilaivan sulutus. Useimmiten teemme monen päivän ruokaostokset kerralla. Kasseja ei tarvitse kantaa pitkiä matkoja, kun kaupan ovelta pääsee suoraan marinaan tuovan bussin kyytiin.




sunnuntai 23. toukokuuta 2010

torstai 20. toukokuuta 2010

PANAMA, COLÓN 14.-20.5.2010


Shelter Bay Marina on rakennettu USA:n entiseen tukikohtaan ja täällä toimivat kaikki perusasiat moitteettomasti. Jopa internetti toimii veneeltä käsin ja kuitenkin olemme keskellä viidakkoa niin kuin marinan infopaketti antaa ymmärtää. Olemme nauttineet luonnonrauhasta, jonka rikkoo vain viidakkolintujen laulu. Kanssapurjehtijat eivät juurikaan elämöi, ehkä puitteet sen tekevät.



Tässä se nyt viimein tulee todistetuksi, että netti voi toimia melkein missä vaan, jos halua on. Mikä olisi täällä ollut korjata veroehdotusta netin kautta. Se piti kuitenkin tehdä Kuubassa yhteyden katkeillessa. Emme siis ole vero- emmekä venepakolaisia. Mielellämme korvamerkitsisimme verorahat Suomen tarpeisiin, kun korviimme on kantautunut suurien summien valuvan Välimeren suuntaan.



Marinassa on hyvät pyykinpesu-, suihku- ja WC-tilat sekä uima-allas, jonka vedenlämpö lähentelee +40 astetta. Ensin se tuntuu ihan hullulta, pulahtaa niin lämpimään veteen, mutta järki löytyy siitä, kun nousee ylös - ilma tuntuu viileältä. Tällä uima-altaalla on ehdottamasti kielletty kovaäänisen musiikin soittaminen! Ilma on hiostavan kuuma, vaikka aurinko ei paistaisikaan ja sadekuurot ovat yleisiä. Ilmeisesti lähestyvä talvi eli sadekausi tekee ilmastosta hyvin kostean. Hiki siis valuu noroina, vaikka emme tekisi yhtikäs mitään. Melkein joka ilta taivaalla käy ahkera salamointi.


Shelter Bay Marinassa oli samaan aikaan kanssamme kymmenen kilpapurjeveneen armaada, joka oli purjehtimassa maailman ympäri. Yksi veneistä oli yllä kuvattu Team Finland. Emme kylläkään kuulleet yhdenkään miehistön jäsenen puhuvan suomea, mutta ei se mitään.

Lähimpään kauppaan pääsee marinasta bussilla. Se kulkee viidakkoon raivattua tietä pitkin ja tienvarret ovat niin tiheää kasvustoa, ettei sinne olisi asiaa ilman viidakkoveistä. Kuskit ajavat tietysti nasta laudassa, paitsi saavuttaessa Panaman kanavan Gatúnin suluille. Siellä liikennevalot ohjaavat yksikaistaista liikennettä tai sulussa on juuri menossa laiva eikä sulkuihin rakennettua tietä pitkin pääse eteenpäin. Bussi pysähtyy 4 Altos-kauppakeskuksessa Rey-supermarketin oven eteen. Sieltä avautui tavarataivas. Olisimme voineet vain kuljeskella hyllyjen välissä siitä ilosta, että tästä kaupasta saa kaikkea, mitä tarvitsemme. Ruokatavaraa runsaat valikoimat sekä kaikkea muuta, mitä arkipäivän elämään tarvitaan. Kauppalaskun loppusummakin yllätti iloisesti edullisuudellaan.



Ensimmäiset päivät olemme ottaneet hyvin rauhallisesti. Onneksi Arin vatsavaivat helpottivat heti tulomme jälkeisenä päivänä. Pitkät yöunet ja hiilitablettikuuri tepsivät. Illan pimetessä olemme nauttineet illallista sitloorassa sametinpehmeästä ilmasta nauttien. Usein illaksi syntyy heikko tuulenvire, joka tuntuu oikein miellyttävältä.

Jotain hommiakin sentään on tehty. Ari puhdisti Seilin kantta ja kylkiä lähinnä ruostevanoista ja Anne pesi useamman koneellisen pyykkiä ja järjesteli sisätiloja. Sitten kuivattelimme villapaitoja ja fleeceasuja, kun matkalla olleiden isojen aaltojen äärimmäiset pisarat tunkeutuivat ilmatuuletusaukoista vaatekaappiin. Murtuvien aaltojen vesimäärässä on aikamoinen voima, kun partaalle tullut vesi repäisi laitasuojan irti teräslenkkeineen päivineen. Laitasuojien ja partaan väliin on jätetty reilut raot, mutta ei ne näköjään olleet riittävät. Korjauslista kasvoi tältä osin.



Täällä on tarkoitus nostaa Seili kuivalle maalle hurrikaaniajaksi ja jatkaa sitten ensi vuoden puolella Panaman kanavan läpi Tyynelle merelle. Me siirrymme maakravuiksi siksi aikaa.

Tänään torstaina 20.5. kello herätti meidät ajoissa, jotta ehtisimme Colóniin ja sieltä lähtevään bussiin Panama Cityyn. Bussimatkan hinta 2,50USD/nuppi ei päätä huimaa, kun matkaa on kuitenkin lähes 100 km. Bussiasema on Allbrook-kauppakeskuksen yhteydessä, joka on valtaisa kauppakeskus. Ajoimme taksilla aivan kaupungin keskustaan, jossa ihmettelimme pilvenpiirtäjien muokkaamaa siluettia ja uusia näkyi rakennettevan melkein kuin sieniä sateella. Talouslama ei näy jäädyttäneen näitä hankkeita. Toisaalta Panamalla on kanava, joka lienee aikamoinen kultakaivos pienelle maalle. Keskimääräinen kanavamaksu on USD 54.000 per laiva
ja vuodessa kanavasta menee läpi lähes 15.000 alusta. Olemme täällä Shelter Bayssä kanavan toisessa päässä ja kanava päättyy Tyynelle merelle Panama Cityssa.



Kävimme vielä Casco Antiguossa, vanhassa kaupunginosassa, jossa on monta vanhaa kirkkoa ja mm. presidentin virka-asunto. Sen kohdalla oli juuri menossa äänekäs, mutta pieniväkinen mielenosoitus. Tätä kaupunginosaa korjattiin kiihkeästi ja restauroidut talot olivat idyllisiä. Kujilla ja aukioilla kuna-intiaanit möivät käsitöitään; tekstiilejä ja koruja. Intiaaninaiset pukeutuvat perinteisesti, mutta miehet kulkevat farkuissa.



Torstaipäivän retki oli mukava ja varmaan meidän tulee lähdettyä toistekin Panama Cityyn, kun matka kävi niin sujuvasti.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

KUUBA - PANAMA 3.-14.5.2010

Polttoainetankkauksen ja virallisen lähtöselvityksen jälkeen irrottauduimme lopullisesti Kuuban maaperältä klo 13 aikaan. Siitä 20 minuutin kuluttua sammutimme moottorin ja jatkoimme purjeilla. Näin pitkää merimatkaa on purjehdittava mahdollisuuksien mukaan ja moottori käynnistettävä vain äärimmäisessa tapauksessa. Aluksi tuuli oli 4-5m/s NE ja sopi meille hyvin. Seuraavana aamuyönä tuuli loppui kokonaan ja virta alkoi viedä tulosuuntaan. Kippari päätti käynnistää moottorin, matkaa on sen verran, että yhtään taaksepäin ei huvita lipua.



Päivän mittaan tuuli virisi ja pääsimme taas jatkamaan purjeilla täydessä auringon paisteessa. Näimme 2 purjevenettä tulevan vastaan ja useita rahtilaivoja. Auringonlaskun jälkeen noin 20.30 aikaan huomasimme, miten mustia pilviä kertyi Kuuban ylle. Pikkuhiljaa niitä oli joka puolella, huomasimme olevamme aivan mustien pilvien ympäröimänä ja ilta oli muuttunut säkkipimeäksi. Tunnistimme useimmat pilvet ukkospilviksi, vaikka yhtään salamaa emme nähneet. Kello 21 jälkeen näimme jossain pilvien välissä muutaman salaman. Sitten räjähti; salama säkkipimeydestä aivan Seilin yläpuolella. Se sokaisi meidät hetkeksi aivan täysin ja vei Annenkin refleksinomaisesti polvilleen. Kohtaus oli kuin jostain jännityselokuvasta sillä erotuksella, että tämä oli totisinta totta. Salamat häikäisivät meitä vielä puolenkymmentä kertaa noin puolen tunnin ajan, ennen kuin siirtyivät kauemmas. Onneksi ukonilma ei vaivannut meitä kauempaa, siinä oli kokemusta ihan riittämiin. Olimme jo aiemmin varautuneet sammuttamalla joitakin sähkölaitteita ukkosen varalta. Kello 22 kippari huomasi, että tuulimittari ei anna mitään lukemia. Päättelimme, että salama oli vaurioittanut ison maston huipulla olevaa langattoman tuulimittarin lähetintä. Harmi, sillä tällä reissulla tuulimittari olisi ollut hyvä apuväline.

Kolmantena päivänä aurinko nousi klo o7.o6 ja se jatkoi paistamistaan täydeltä terältään melkein läkähdyttävästi. Tuulta ei ollut, joten jouduimme moottoroimaan. Aallokko ja maininki kuitenkin olivat kasvaneet. Iltapäivällä ohitimme ensin Kuuban läntisimmän kärjen San Antonion, minkä kunniaksi kippari tarjosi rommit. Muutamaa tuntia myöhemmin olimme päässeet Jukatanin salmesta lävitse ja näimme kahden pienen kilpikonnan kelluvan ohitsemme. Vesi on tutun ja kauniin tummansinistä. Samoihin aikoihin pystyimme sammuttamaan moottorin ja jatkamaan purjeilla tuulen ollessa n. 7m/s S. Aurinko laski sinä iltana klo 20.07.



Tuuli alkoi heiketä yön aikana ja heikkeni heikkenemistään päivällä. Leppoisassa menossa täytyy yrittää keksiä kaikenlaista tekemistä; Anne paistoi lettuja ja pidimme kahden hengen lettukestit mansikkahilloa ja kermavaahtoa unohtamatta. Loppuiltapäivästä kaivoimme sen Atlantin yliltykseltä tutuksi tulleen ikivanhan Trivial Pursuitin ja pelasimme sitä aikamme kuluksi. Kippari alkoi tuskastua liian hentoon tuuleen ja älysi, että Neptunus oli ottanut nokkiinsa, kun oli jäänyt ilman rommiryyppyjä. Siltä istumalta haettiin rommipullo ja lorotettiin oikein kunnon paukut Neptunukselle. Alkuillasta alkoi kuin alkoikin viritä hento tuuli, joka jatkui koko yön. Se kuljetti meitä hyvässä sivutuulessa samoilla purjesäädöillä. Yön aikana näkyi useita rahtilaivoja.

4-5 solmun purjehdus jatkui aamulla edelleen helteisessä auringonpaisteessa n. 10m/s E tuulessa. Näimme useita rahtilaivoja.



Seuraavana päivänä tuuli voimistui merkittävästi ollen illansuussa n. 12m/s SE ja illalla jo 20m/s SE, puuskissa jopa 25m/s. Tuuli ei ollut ihan suotuisasta suunnasta ja jouduimme kryssimään, mikä näkyi plotterissa hyvin laajana siksakkina kipparin piirtämän viivan molemmin puolin. Parin tiukan kryssipäivän jälkeen haistoimme polttoaineen hajua Seilin sisätiloissa. Huomasimme dieseliä olevan pilssissä arviolta 100-150 litraa. Jossain oli polttoainevuoto, mutta missä. Kippari korjasi Havannassa yhden polttoaineletkun liittimen, josta suorastaan ruiskusi ainetta koneen käydessä. Se oli rikkoutunut ehkä muita korjaushommia tehdessä. Mutta nyt oli uusi vuoto.

Kulkumme oli vauhdikasta ja keinuttavaa, mutta kippari yritti kuumeisesti selvittää polttoainevuodon kohtaa. Ensin löytyi lattiakatteen alta paikka, mistä polttoainetta valui; letkunpää, joka ei näyttänyt olevan mistään irronnut. Ari tukki sen ja nosti letkun pään ylöspäin. Uskoimme vuotopaikan löytyneen ja vuodon lakanneen. Seuraavana päivänä kippari halusi vielä tarkistaa tilanteen ja ikäväksi yllätykseksi dieseliä vuoti aina vaan. Sitten alkoi varsinainen salapoliisityö, jonka tuloksena sitloorasta sisätilaan johtavat portaat irrotettiin ja lattiakate nostettiin irti. Sieltähän se sitten paljastui. Polttainetankin päällä oleva putki, josta läikähti joka kerran ainetta, kun vene keinahti. Aiemmin löydetty letku liittyi tähän, mutta oli vuosien saatossa haurastunut niin, että se tihkui polttoainetta melkein joka kohdasta. Kekseliäisyys ja luovuus ovat valttia, sillä kaikkia varaosia ei voi olla mukana. Aina kuitenkin löytyy jotain, millä tehdä väliaikaiskorjauksia, jotta matka voi jatkua ainakin vähän huolettomammin.







Äitienpäivä sujui reippaassa purjetuulessa niin, että kakun paistaminen unohdettiin. Anu oli tuonut jo Kuubaan Annelle äitienpäivälahjan, joka nyt avattiin ja otettiin heti käyttöön. Oli erilainen äitienpäivä; ei tyttären keräämiä valkovuokkoja eikä omia äitejä ympärillä niin kuin aina ennen. Sitä enemmän he kaikki olivat ajatuksissa merellä, jossa on aikaa mietiskellä ja muistella.


Seuraavana aamuyönä Ari havahtui kopahdukseen sitlooran tuntumassa. Tarkempi tutkimus osoitti, että mesaanin alavantti styyrpuurin puolelta oli taas katkennut yläpäästä. Se korvattiin vahvemmalla Rodney Bayssa, siitä huolimatta se ei kestänyt. Alamme olla ihmeissämme asian kanssa. Kippari teki jo tutuksi tulleet köysiviritykset mesaanimaston tukemiseksi. Kovassa merenkäynnissä mesaanin kaatuminen on koko ajan huolenaihe.

Kipparin tekemät rommitaiat vai mitkä vaikuttivat, mutta tuuli yltyi koko ajan ollen pari päivää 20m/s ja yhtenä yönä vielä enemmän. Seili suorastaan 'lensi' aalloilla, kyllä 20 tonniakin liikkuu, kun riittävästi tuulee.



Sadeaika on saapumassa näille leveysasteille ja ilta-aikaan taivaalle kertyy sadepilviä, jotka muodostuvat myöhemmin ukkoseksi. Loppumatkasta salamat oikein tanssivat yötaivaalla, onneksi kauempana horisontissa. Ukkoskuurot tuovat yleensä aina myös tullessaan kovia puuskia, mutta onneksi Seili on rakennettu valtameriä varten, eikä säikähdä vähästä. Ei kyllä miehistökään!

Viimeisenä aamuna Ari tunsi itsensä huonovointiseksi ja kertoi syöneensä keitetyn kananmunan, joka oli ilmeisesti jo pilaantunut. Se veti miehen aika heikoksi eikä univaje tietenkään yhtään kohentanut tilannetta. Onneksi oli enää muutama maili Panaman Shelter Bay Marinaan. Siellä saimme oikein ystävällisen vastaanoton ja marinahenkilökunta hoiti sisäänkirjoittautumisen hyvin ammattimaisesti. Sitten Ari otti hiilitablettikuurin ja painui pehkuihin.



Oli kulunut tasan 11 kuukautta siitä, kun irrotimme köydet Lauttasaaresta ja ensimmäisen kerran tällainen pieni terveydellinen ongelma, mutta koko miehistön mieliala oli kuitenkin korkealla Väli-Amerikkaan saapumisen johdosta.

lauantai 15. toukokuuta 2010

KUUBA, HAVANNA 16.4.-3.5.2010

Edellisen blogiosuuden loppuun arvelimme, että huominen kaiken muuttaa voi. Ihan niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kului taas useampi vuorokausi. Ari käveli melkein joka aamu ensitöikseen sataman telakalle kuulostelemaan, olisiko tänään se päivä. Useimmiten vastaus oli 'Mañana' eli huomenna. Istuskelimme Seilissä lukien ja tehden erilaisia ylläpitohommia kuten pilssin tyhjennystä, siivousta ja pyykkäystä. Välillä aika pitkästyttävää, mutta maassa maan tavalla.


Ensimmäinen valonpilkahdus oli sähkömiehen saapuminen. Hän vaihtoi nk. kuubalaisen liitännän generaattorin solenoidissa asianmukaiseksi, tarkisti akkulaturin, johon hänen mielestään oli tullut tunnit täyteen. Onneksi olimme vielä viimeisenä varaosatoivomuksena pyytäneet Anua ja Petua tuomaan uuden laturin. Sähkömies asensi sen paikalleen ja niin alkoi virtaa syntyä ja esim. jääkaappi kylmentyä. Hän oli kovin kiinnostunut Seilin elektroniikasta ja kyseli niistä kaikenlaista. Esim. taulu-TV:stä hän sanoi, ettei sellaisia Kuubassa ole. Ehkä sitten digitv:n myötä vuonna 2016. Olimme hyvin onnellisia tästä käynnistä ja korvasimme sen runsain tipein niin, että sähkömies oikein kaksin käsin kiitteli meitä. Se oli sitten ainut korjaus sille viikolle, tosin merkittävä sellainen.



Oikeastaan meille oli luvattu saman viikon perjantaille generaattoriin liittyvän venttiilin vaihtoa.
Marina Hemingwayssa on kuitenkin sellainen tapa, että korjausmies ei saa tulla yksinään veneeseen, vaan hänellä täytyy olla esimies mukana. Valitettavasti esimies oli saanut autolla sakot ja joutunut jalkamieheksi, niin se remontti taas siirtyi. Tämän sakkoasian tiesi kertoa meille marina-alueella työskentelevä esimiehen naapuri. Seuraavan viikon keskiviikkona saapui sitten koko konkkaronkka. Esimies, korjausmies ja sukeltaja, jonka tehtävä oli tukkia läpivientireikää veden alla sen aikaa, kun venttiiliä vaihdettiin. Näiden kolmen herran paikalle saaminen oli vaikeampaa kuin kanalauman paimentaminen. Aina, kun yksi tuli, oli toinen jo kateissa. Joka tapauksessa venttiiliasiakin tuli kuntoon ja Seili oli teknisesti valmis jatkamaan matkaa. Olimme hyvin, hyvin tyytyväisiä lopputulokseen ja jälleen korvasimme tehdyn työn runsain tipein, joista kiittelivät kovasti ja tulivat vielä seuraavana päivänä tarkistamaan, että kaikki on ok.



Tällä välin onnettomasta internetistä oli selvinnyt, että 5 vuorokauden sääikkuna näytti meille epäsuotuisia kelejä. Kippari kävi tarkistamassa tilannetta päivittäin, joskus useamminkin, mutta sääolosuhteet olisivat muuttumassa vasta vapun jälkeen. Nyt odottelimme sääennusteiden muuttumista. Edessämme oli n. 1100 merimailin (yli 2000 km) merimatka ja nimenomaan alkumatkalle piti olla suotuisat kelit. Matkanteko on joskus odottelua ja yritimme käyttää sen pitkiä kävelyretkiä tehden helteestä huolimatta, etsiskelemässä vihannestoreja ja ruokakauppoja. Niitä kyllä löytyi, mutta tarjonta oli heikkoakin heikompaa. Vihannesten osalta ihmettelimme tilannetta. Kierrellessämme autolla Kuuban maaseutua näimme valtavilla peltoalueilla viljeltävän kaikenlaisia juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Ne joutuvat näköjään tavallisen kansan ulottumattomiin heti kypsyttyään. Saimme hankituksi tomaatteja, kurkkuja ja puoli tusinaa perunaa, joiden hinnalla muualla olisi saanut useamman kilon. Ruuan etsintä muistutti Kap Verdeä - aina jostain kaupasta sai jotain. Havanna vaan on miljoonakaupunki ja etäisyydet pitkiä, Kap Verdellä pystyi matkat kävelemään.



Vappu oli tulossa ja mietimme, miten sen viettäisimme. Pitkän maan itäisessä osassa on toinen suurkaupunki, Santiago de Cuba. Olisimme mielellämme tehneet retken sinne. Matkaa sinne kertyy n. 900 km ja yöjunan makuuvaunu olisi ollut mukava tapa taittaa matka. Pian kuitenkin selvisi, että junissa ei ole makuuvaunuja. Lentokoneella emme halunneet lähteä, kun epäilimme niiden huollon olevan samaa tasoa kuin autojen eli ajetaan niin pitkään kuin ne kulkevat...ne asenteet, ne asenteet! Jäimme siis Havannaan viettämään vappua.



Vappuaatoksi varasimme liput Gran Teatro de la Habanasta. Esitys oli espanjalaisen säveltäjän Vicente Lleón operetti Faaraon hovissa, vapaasti suomennettuna. Lavastus ja puvustus muistuttivat kovasti joskus Suomessa näkemäämme Aida-oopperaa. Hyvin pysyimme jyvällä juonesta, vaikka tekstiä emme läheskään kaikilta osiltaan ymmärtäneet, mutta niinhän sitä käy joskus esityksen ollessa omalla äidinkielelläkin. Esitys oli sopivan kevyt ja toteutuksessa pyritty ehkä vähän kansan kosiskeluunkin. Joka tapauksessa erilainen kokemus ja kiinnostavaa nähdä 1800-luvulta oleva teatterirakennus. Lippujen hinnoista mainittakoon, että maksoimme näin turisteina 25-kertaisen hinnan verrattuna tavalliseen kuubalaiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että palkat esim. Suomessa ovat vähintään 100-kertaiset verrattuna Kuubaan. Esimerkkiammattina voidaan mainita lääkäri, joka tienaa n. 25 dollaria kuukaudessa.



Vappupäivän tiesimme olevan suuri kansanjuhla ja panimme oikein herätyskellon soimaan aamuherätykseksi, että ehdimme ajoissa Vallankumousaukiolle. Sinne oli tuhansittain muitakin menijöitä ja katuja oli suljettu. Taksi jätti meidät yhdelle sivukadulle, josta ei enää pitemmälle päässyt. Ei ollut vaikea arvata, mihin suuntaan lähteä kulkemaan, seurasimme vain ihmismassoja. Kohta olimme jo aivan tapahtumien ytimessä keskellä banderolleja ja pamfletteja kantavia marssijoita. Jos ihmismassoihin on uskominen, on vallankumous vielä voimissaan, vaikka epäilys on kyllä herännyt sen elinvoimaisuudesta. Nimittäin vallankumousmuseossa saavutusten esittely loppui vuoteen 1990, vallankumousjulisteissa on yli 50 vuoden takaiset kuvat Raúl ja Fidel Castrosta sekä Che Guevarasta, iskulauseiden ollessa yhtä vanhoja. Kuubassahan ei mainosteta mitään muuta kuin vallankumousta, joten mainoskylteissä yleensä muistutetaan miten monta vuotta on vallankumouksesta kulunut. Vapputapahtuma oli ohimarssi Vallankumousaukiolla, jossa itse Raúl Casto oli ottamassa paraatia vastaan. Vallankumousaukiota ympäröivät talot oli peitetty niiden kokoisilla Kuuban lipuilla tai vallankumousiskulauseilla. Tapahtuman selostajat olivat kunnostautuneita kansankiihottajia ja osasivat korottaa äänensä halutessaan kansan yhtyvän 'Viva Cuba Libre', 'Viva Raúl' ja 'Viva la Revolucion'-huutoihin. Aukiolla laulettiin tietysti Kansainvälinen ja sitten El Comendante Hasta Siempre-laulu. Laulu, joka on tullut meille kovin tutuksi ja sen kaunis sävel jäänyt soimaan mieleen. Sen laulun osaa jokainen kuubalainen. Laulu kertoo tietysti Che Guevarasta, jonka tunnuslause oli 'Hasta La Victoria Siempre' (Aina voittoon asti). Ilmeisesti laulun nimi on tästä juonnettu. YouTubesta löytyy useampikin version tästä kappaleesta.









Tämä Chen henkilöpalvonta on sellaisissa mitoissa, että täytyy ihmetellä millaisesta yli-ihmisestä oikein ollut kyse. Vielä 1990-luvun lopussa hänen maallinen jäämistönsä tuotettiin Kuubaan Santa Claraan, jonne sitten voitiin pystyttää monumentaalinen mausoleumi ja tietysti aukio. Ehkä sillä haluttiin vielä tekohengittää jo hiipumassa olevaa vallankumousta. Itse asiassa Che kuoli nuorena idealistina eikä kerinnyt tehdä virheitä lyhyen elämänsä aikana - se kait sitten synnytti myytin ja hahmon, joka on vertaansa vailla.





Elämä kuitenkin kulkee eteenpäin ja väistämätöntä kehitystä tapahtuu, vaikka vielä elossa olevat, reilusti eläkeikäiset johtajat kuinka yrittävät hangoitella vastaan. Jotenkin meidän silmin koko vallankumoustouhu alkaa olla väljähtänyttä. Havannan vanhoja, rapistuneita, aikanaan kauniita rakennuksia katsoessamme Ari totesi, että tarvitaan ainakin yksi vallankumous, että rakennukset saadaan restauroiduiksi. Sillä tosin alkaa olla jo vähän kiire. Valtaapitävät pystyvät tietysti hallitsemaan mm. pankkimaailmaa ja internetiä, joista molemmista meillä on hyvät kokemukset. Luottokortti ei käy juuri missään, koska linjat ovat yhden keskuspankin hallinnassa, eivätkä näin ollen toimi. Internet on tarkoitettu vain ulkomaalaisille korostettuun ylihintaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita nopeita yhteyksiä, pikemminkin päinvastoin. Tässäkin sensori, big brother tai mikä lienee halunnee olla perillä jokaisesta nettiklikkauksesta. Yritimme kerrankin 45 minuuttia saadaksemme edes jonkun sivun aukeamaan, sitten lopetimme istunnot turhautuneina. Mitään valitusoikeutta tai kuluttajansuojaa ei näissä asioissa tunneta, eiväthän ne koske kuubalaisia. Suorastaan ihmeenä voi pitää, että saimme ensimmäisen blogiosuuden julkaistuksi sikäläisen internetin kautta. Luottokortin käyttö taas ei onnistunut edes kansainvälisen ketjun hotellissa. Jos vaikka olisi onnistunutkin, valtio olisi veloittanut sen käytöstä tuntuvan provision, samoin kuin US-dollareiden käytöstä, aivan kuin niiden käyttö olisi jotenkin rangaistavaa. Tämä lienee se syy, miksi Kuubassa melkein kaikki hotellit ovat all inclusive-paikkoja.

Pääsimme lähempään keskusteluyhteyteen kahden marina-alueella työskentelevän henkilön kanssa. He kertoivat meille alhaisista tuloistaan ja toinen näytti meille kuukausittaisen annoskuponkivihkonsa. Sieltä hän luetteli tuotteita ja määriä, joita hänen viisihenkiselle perheelle annetaan; riisiä, sokeria, kahvi yms. Valitettavasti annokset riittävät vain viikoksi ja sen jälkeen niitä on ostettava kalliilla hinnalla, johon parinkymmenen dollarin kuukausiansiot eivät tietenkään riitä. Kuubalaiset ovat ihan yhtä kekseliäitä kuin muutkin hankkiakseen lisäansioita. Mieleemme on tullut, että Kuubassa kukoistaa virallisen talouden ohella moninkertainen harmaatalous. Amerikassa asuvat kuubalaiset lähettävät rahaa sukulaisilleen, täällä tehdään omaa bisnestä aina sen ollessa mahdollista ja jos pääsee turistityöhön, ansiomahdollisuudet kasvavat valtavasti tippien muodossa. Ja aina on joukossa joku huijari myymässä laittomia sikareita tai vastaavaa. Moniin laskuihin lisätään 'valtion tippi', laskun esittäjällä on usein vaihtoehto; valtion tippi on vapaaehtoinen, mutta laskun esittäjää voi tipata henkilökohtaisesti jollain sopivalla summalla.

Kauppojen tuotevalikoima on erikoinen. Jos jotain tavaraa on, sitä samaa tavaraa notkuu useampi hylly. Sitten taas esim. Kuuban länsipuolista merikarttaa ei ollut saatavissa eikä tiedetty milloin saadaan. Vähän vaikutti siltä kuin kauppoihin tulisi sitä tavaraa, mitä keskusvarastolla sattuu olemaan ja vähän vielä reilumman puoleisesti. Mitään kysyntään perustuvaa tavaran hankintaa ei näytetä tuntevan. Pienessä kaupassa on henkilökuntaa yleensä kymmenkunta. Suomessa saman hoitaisi yksi henkilö. Täällä kaikilla on oltava töitä rangaistuksen uhalla. Niinpä esim. marinakaupan henkilökunta on ymmärtänyt työssäolon omien juttujen jutusteluksi mieluumminkin kuin asiakaspalveluksi. Oikein harmittaa, ettei ollut kameraa mukana, kun yksi minihameeseen ja voimakaskuvioisiin sukkahousuihin sonnustautunut myyjätär makasi kassahihnalla ja vain vaivoin siirtyi pois, kun tulimme ostoksinemme kassalle.

Baseball on kansallisurheilu Kuubassa. Sitä pelataan jokaisella vapaalla nurmialueella ja vanhan kaupungin asuinkaduilla. Pääsiäisen aikaan Havanna oli monta päivää sekaisin juhlinnasta, kun paikallinen Industriales-joukkue oli voittanut maan mestaruuden tiukan ottelun jälkeen. Muutenkin kuubalaiset näyttivät urheilevan ahkerasti iltaisin. Ilmankos Kuubasta tulee maailmanluokan urheilijoita säännöllisesti. Tietokonepelit ja internet eivät ole täällä viemässä aikaa urheilulta. Marina-alueella on keilarata, jolla kuubalaisperheet tykkäävät käydä vapaa-aikanaan. Keilaustyylit ovat aika vapaamuotoisia, mistä suomalainen keilaradan pitäjä saisi harmaita hiuksia tai vatsahaavan - tai todellisuudessa hän antaisi porttikiellon. Useimmat 'keilaajat' luulivat, että palloa pitää heittää, siis ylöspäin ja että rataa voi juosta vaikka puoliväliin. Mietimme mielessämme, miten kuhmuraisessa kunnossa radat oikeastaan ovatkaan. Urheiluharrastuksista vai mistä johtuu, että kuubalaiset näyttävät hyväkuntoisilta ja onnellisilta ihmisiltä köyhyydestä huolimatta.



Vanha Havanna on monella tapaa tietyn aikakauden aarreaitta ja siellä on osattu hyödyntää vanhoja mustavalkokuvia. Missään muualla emme ole nähneet niin paljon julkisiin tiloihin ripustettuja ja kehystettyjä valokuvia. Valokuvat kertovat värikkäästä historiasta ja yksittäisten rakennusten menneisyydestä.



Pitempiaikainen Kuuban-kävijä ei voi olla törmäämättä ilmiöön, jota eräs turistiopas nimittää 50+namusetäilmiöksi. Turistien suosimissa ravintoloissa näkee tosiaankin jo reippaaseen eläkeikään ehtineitä länsimaisia miehiä seurassaan nuoria kuubattaria, nuorimmat hädin tuskin rippikouluiän ohittaneita. Paikallisesti asiaa selitetään siten, että se on nuorten naisten ainoa mahdollisuus parempaan elämään. Ehkä nämä tytöt odottavat pääsevänsä ulkomaille naimisiin ja siten maasta pois. Meidän iässä sitä vähän kyynistyy ja uskaltaa epäillä, mahtaako yksikään mies viedä nuorikkoaan sukulaisten luo kotimaahan. Tuskin siellä edes tiedetään, mikä saa isäpapan niin hyvin viihtymään Kuubassa. Yksikin marinan venenaapuri (70+) selitti, että hän ei mieleltään aikuistu koskaan. Sekö se sitten 'oikeuttaa' nuoreen tyttöystävään. Tässä tämän blogiosuuden moralisoiva osio.

Jatkuvaan vastarannalta kuuluneeseen jumputukseen kyllästyneinä hakeuduimme aina välillä luonnonrauhaan, joka löytyi marina-alueen päädystä yleiseltä uimapaikalta. Auringonlaskun aikaan siellä ei enää juurikaan ollut muita ihmisiä ja korvamme lepäsivät linnunlaulussa, palmujen suhinassa ja meren kohinassa. Seurasimme muuttolintuparvien liikettä pohjoisen kesää kohti.

Marina Hemingwaylla on upeat puitteet, mutta tännekin pitäisi ulottaa se uusi vallankumous, jolla pannaan paikat kuntoon.


Sähkökaappi Marina Hemingwayssä.

Marinassa oli kolme ruotsalaisvenettä, kaikissa miehiä yksinään. Kahdelta alkoivat rahat olla aika vähissä. Toinen heistä sentään pääsi vielä jatkamaan matkaa, mutta toinen joutui realisoimaan kaikenlaista irtainta veneestään ihan turvavarusteita myöten. Sekään ei sitten loppujen riittänyt, vaan hän palasi sukulaisten lähettämien rahojen turvin takaisin Ruotsiin tienaamaan. Vene alkoi jo näyttää aika surulliselta ja turvattomalta riisutussa asussaan ja odottaa nyt parempia aikoja marinan toisessa altaassa. Tapasimme Miamissa veneenostomatkalla olleen uusiseelantilaispariskunnan, joka kutsui meidät illalliselle veneelleen. Heillä oli paljon kerrottavaa kotisuuntansa purjehduspaikoista ja -oloista. Amerikkalaisia veneitä täällä ei ymmärrettävästi näkynyt, mutta useita kanadalaisia ja walesilainen pariskunta, joka mm. oli ollut apumiehistönä sy Aliisassa sen mennessä Panaman kanavasta. Hekin olivat käyneet veneostoksilla USA:n puolella.

Moniin Karibian saariin verrattuna Kuuba on siisti maa, roskia ei ole tapana heitellä mihin sattuu. Ekologisuus on vielä kuitenkin kaukana. Yksikään auto, lukuunottamatta paria uutta autoa, ei läpäisisi päästömittauksia. Tehtaat puhaltavat piipuistaan keltaisenpuhuvaa savua, se on kai sitä rikkikatkua. Jokaisella pienellä yksiköllä on sähköllä toimiva ilmastointilaite, jonka rinnalla valolamppuina olevat energiansäästölamput tuntuivat lähinnä vitsiltä.


Ei...tämä ei ole Seilin konehuone, vaan taksin moottori, jolle jouduttiin tekemään pientä säätöä kesken kotimatkan.

Vappuviikonlopun jälkeen oli aika irrottaa Seilin köydet ja suunnata kohti Panamaa. Viranomaiset halusivat tehdä vielä maasta lähtöön liittyvät seremoniat, palauttaa takavarikoimansa hätäraketit ja avata tiukasti teipatut kannettavat GPS- ja VHF-laitteet. Asioiden vaivalloisesta hoitamisesta huolimatta olemme tosi tyytyväisiä, että pääsimme käymään Kuubassa ennen kuin systeemi muuttuu ja mielenkiintoisesta historiasta on vielä jotain jäljellä. Kuubassa oloa tietysti helpotti ja lisäsi antia se, että osaamme ja ymmärrämme jonkin verran espanjaa. Kuljeskelimme paljon eri puolilla ihan kaksistaan, emmekä kertaakaan tunteneet oloamme turvattomaksi.

P.S. Sen verran hyvin kuitenkin viihdyttiin Kuubassa, että viisumien uusiminen eräpäivänä unohtui. Lähtöhetkellä viranomaiset tietenkin havaitsivat asian ja määräsivät meille 2 x 50 dollarin sakot. Maksoimme mukisematta ja ilman kuittia. Hasta Pronto Cuba!