lauantai 15. toukokuuta 2010

KUUBA, HAVANNA 16.4.-3.5.2010

Edellisen blogiosuuden loppuun arvelimme, että huominen kaiken muuttaa voi. Ihan niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kului taas useampi vuorokausi. Ari käveli melkein joka aamu ensitöikseen sataman telakalle kuulostelemaan, olisiko tänään se päivä. Useimmiten vastaus oli 'Mañana' eli huomenna. Istuskelimme Seilissä lukien ja tehden erilaisia ylläpitohommia kuten pilssin tyhjennystä, siivousta ja pyykkäystä. Välillä aika pitkästyttävää, mutta maassa maan tavalla.


Ensimmäinen valonpilkahdus oli sähkömiehen saapuminen. Hän vaihtoi nk. kuubalaisen liitännän generaattorin solenoidissa asianmukaiseksi, tarkisti akkulaturin, johon hänen mielestään oli tullut tunnit täyteen. Onneksi olimme vielä viimeisenä varaosatoivomuksena pyytäneet Anua ja Petua tuomaan uuden laturin. Sähkömies asensi sen paikalleen ja niin alkoi virtaa syntyä ja esim. jääkaappi kylmentyä. Hän oli kovin kiinnostunut Seilin elektroniikasta ja kyseli niistä kaikenlaista. Esim. taulu-TV:stä hän sanoi, ettei sellaisia Kuubassa ole. Ehkä sitten digitv:n myötä vuonna 2016. Olimme hyvin onnellisia tästä käynnistä ja korvasimme sen runsain tipein niin, että sähkömies oikein kaksin käsin kiitteli meitä. Se oli sitten ainut korjaus sille viikolle, tosin merkittävä sellainen.



Oikeastaan meille oli luvattu saman viikon perjantaille generaattoriin liittyvän venttiilin vaihtoa.
Marina Hemingwayssa on kuitenkin sellainen tapa, että korjausmies ei saa tulla yksinään veneeseen, vaan hänellä täytyy olla esimies mukana. Valitettavasti esimies oli saanut autolla sakot ja joutunut jalkamieheksi, niin se remontti taas siirtyi. Tämän sakkoasian tiesi kertoa meille marina-alueella työskentelevä esimiehen naapuri. Seuraavan viikon keskiviikkona saapui sitten koko konkkaronkka. Esimies, korjausmies ja sukeltaja, jonka tehtävä oli tukkia läpivientireikää veden alla sen aikaa, kun venttiiliä vaihdettiin. Näiden kolmen herran paikalle saaminen oli vaikeampaa kuin kanalauman paimentaminen. Aina, kun yksi tuli, oli toinen jo kateissa. Joka tapauksessa venttiiliasiakin tuli kuntoon ja Seili oli teknisesti valmis jatkamaan matkaa. Olimme hyvin, hyvin tyytyväisiä lopputulokseen ja jälleen korvasimme tehdyn työn runsain tipein, joista kiittelivät kovasti ja tulivat vielä seuraavana päivänä tarkistamaan, että kaikki on ok.



Tällä välin onnettomasta internetistä oli selvinnyt, että 5 vuorokauden sääikkuna näytti meille epäsuotuisia kelejä. Kippari kävi tarkistamassa tilannetta päivittäin, joskus useamminkin, mutta sääolosuhteet olisivat muuttumassa vasta vapun jälkeen. Nyt odottelimme sääennusteiden muuttumista. Edessämme oli n. 1100 merimailin (yli 2000 km) merimatka ja nimenomaan alkumatkalle piti olla suotuisat kelit. Matkanteko on joskus odottelua ja yritimme käyttää sen pitkiä kävelyretkiä tehden helteestä huolimatta, etsiskelemässä vihannestoreja ja ruokakauppoja. Niitä kyllä löytyi, mutta tarjonta oli heikkoakin heikompaa. Vihannesten osalta ihmettelimme tilannetta. Kierrellessämme autolla Kuuban maaseutua näimme valtavilla peltoalueilla viljeltävän kaikenlaisia juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Ne joutuvat näköjään tavallisen kansan ulottumattomiin heti kypsyttyään. Saimme hankituksi tomaatteja, kurkkuja ja puoli tusinaa perunaa, joiden hinnalla muualla olisi saanut useamman kilon. Ruuan etsintä muistutti Kap Verdeä - aina jostain kaupasta sai jotain. Havanna vaan on miljoonakaupunki ja etäisyydet pitkiä, Kap Verdellä pystyi matkat kävelemään.



Vappu oli tulossa ja mietimme, miten sen viettäisimme. Pitkän maan itäisessä osassa on toinen suurkaupunki, Santiago de Cuba. Olisimme mielellämme tehneet retken sinne. Matkaa sinne kertyy n. 900 km ja yöjunan makuuvaunu olisi ollut mukava tapa taittaa matka. Pian kuitenkin selvisi, että junissa ei ole makuuvaunuja. Lentokoneella emme halunneet lähteä, kun epäilimme niiden huollon olevan samaa tasoa kuin autojen eli ajetaan niin pitkään kuin ne kulkevat...ne asenteet, ne asenteet! Jäimme siis Havannaan viettämään vappua.



Vappuaatoksi varasimme liput Gran Teatro de la Habanasta. Esitys oli espanjalaisen säveltäjän Vicente Lleón operetti Faaraon hovissa, vapaasti suomennettuna. Lavastus ja puvustus muistuttivat kovasti joskus Suomessa näkemäämme Aida-oopperaa. Hyvin pysyimme jyvällä juonesta, vaikka tekstiä emme läheskään kaikilta osiltaan ymmärtäneet, mutta niinhän sitä käy joskus esityksen ollessa omalla äidinkielelläkin. Esitys oli sopivan kevyt ja toteutuksessa pyritty ehkä vähän kansan kosiskeluunkin. Joka tapauksessa erilainen kokemus ja kiinnostavaa nähdä 1800-luvulta oleva teatterirakennus. Lippujen hinnoista mainittakoon, että maksoimme näin turisteina 25-kertaisen hinnan verrattuna tavalliseen kuubalaiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että palkat esim. Suomessa ovat vähintään 100-kertaiset verrattuna Kuubaan. Esimerkkiammattina voidaan mainita lääkäri, joka tienaa n. 25 dollaria kuukaudessa.



Vappupäivän tiesimme olevan suuri kansanjuhla ja panimme oikein herätyskellon soimaan aamuherätykseksi, että ehdimme ajoissa Vallankumousaukiolle. Sinne oli tuhansittain muitakin menijöitä ja katuja oli suljettu. Taksi jätti meidät yhdelle sivukadulle, josta ei enää pitemmälle päässyt. Ei ollut vaikea arvata, mihin suuntaan lähteä kulkemaan, seurasimme vain ihmismassoja. Kohta olimme jo aivan tapahtumien ytimessä keskellä banderolleja ja pamfletteja kantavia marssijoita. Jos ihmismassoihin on uskominen, on vallankumous vielä voimissaan, vaikka epäilys on kyllä herännyt sen elinvoimaisuudesta. Nimittäin vallankumousmuseossa saavutusten esittely loppui vuoteen 1990, vallankumousjulisteissa on yli 50 vuoden takaiset kuvat Raúl ja Fidel Castrosta sekä Che Guevarasta, iskulauseiden ollessa yhtä vanhoja. Kuubassahan ei mainosteta mitään muuta kuin vallankumousta, joten mainoskylteissä yleensä muistutetaan miten monta vuotta on vallankumouksesta kulunut. Vapputapahtuma oli ohimarssi Vallankumousaukiolla, jossa itse Raúl Casto oli ottamassa paraatia vastaan. Vallankumousaukiota ympäröivät talot oli peitetty niiden kokoisilla Kuuban lipuilla tai vallankumousiskulauseilla. Tapahtuman selostajat olivat kunnostautuneita kansankiihottajia ja osasivat korottaa äänensä halutessaan kansan yhtyvän 'Viva Cuba Libre', 'Viva Raúl' ja 'Viva la Revolucion'-huutoihin. Aukiolla laulettiin tietysti Kansainvälinen ja sitten El Comendante Hasta Siempre-laulu. Laulu, joka on tullut meille kovin tutuksi ja sen kaunis sävel jäänyt soimaan mieleen. Sen laulun osaa jokainen kuubalainen. Laulu kertoo tietysti Che Guevarasta, jonka tunnuslause oli 'Hasta La Victoria Siempre' (Aina voittoon asti). Ilmeisesti laulun nimi on tästä juonnettu. YouTubesta löytyy useampikin version tästä kappaleesta.









Tämä Chen henkilöpalvonta on sellaisissa mitoissa, että täytyy ihmetellä millaisesta yli-ihmisestä oikein ollut kyse. Vielä 1990-luvun lopussa hänen maallinen jäämistönsä tuotettiin Kuubaan Santa Claraan, jonne sitten voitiin pystyttää monumentaalinen mausoleumi ja tietysti aukio. Ehkä sillä haluttiin vielä tekohengittää jo hiipumassa olevaa vallankumousta. Itse asiassa Che kuoli nuorena idealistina eikä kerinnyt tehdä virheitä lyhyen elämänsä aikana - se kait sitten synnytti myytin ja hahmon, joka on vertaansa vailla.





Elämä kuitenkin kulkee eteenpäin ja väistämätöntä kehitystä tapahtuu, vaikka vielä elossa olevat, reilusti eläkeikäiset johtajat kuinka yrittävät hangoitella vastaan. Jotenkin meidän silmin koko vallankumoustouhu alkaa olla väljähtänyttä. Havannan vanhoja, rapistuneita, aikanaan kauniita rakennuksia katsoessamme Ari totesi, että tarvitaan ainakin yksi vallankumous, että rakennukset saadaan restauroiduiksi. Sillä tosin alkaa olla jo vähän kiire. Valtaapitävät pystyvät tietysti hallitsemaan mm. pankkimaailmaa ja internetiä, joista molemmista meillä on hyvät kokemukset. Luottokortti ei käy juuri missään, koska linjat ovat yhden keskuspankin hallinnassa, eivätkä näin ollen toimi. Internet on tarkoitettu vain ulkomaalaisille korostettuun ylihintaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita nopeita yhteyksiä, pikemminkin päinvastoin. Tässäkin sensori, big brother tai mikä lienee halunnee olla perillä jokaisesta nettiklikkauksesta. Yritimme kerrankin 45 minuuttia saadaksemme edes jonkun sivun aukeamaan, sitten lopetimme istunnot turhautuneina. Mitään valitusoikeutta tai kuluttajansuojaa ei näissä asioissa tunneta, eiväthän ne koske kuubalaisia. Suorastaan ihmeenä voi pitää, että saimme ensimmäisen blogiosuuden julkaistuksi sikäläisen internetin kautta. Luottokortin käyttö taas ei onnistunut edes kansainvälisen ketjun hotellissa. Jos vaikka olisi onnistunutkin, valtio olisi veloittanut sen käytöstä tuntuvan provision, samoin kuin US-dollareiden käytöstä, aivan kuin niiden käyttö olisi jotenkin rangaistavaa. Tämä lienee se syy, miksi Kuubassa melkein kaikki hotellit ovat all inclusive-paikkoja.

Pääsimme lähempään keskusteluyhteyteen kahden marina-alueella työskentelevän henkilön kanssa. He kertoivat meille alhaisista tuloistaan ja toinen näytti meille kuukausittaisen annoskuponkivihkonsa. Sieltä hän luetteli tuotteita ja määriä, joita hänen viisihenkiselle perheelle annetaan; riisiä, sokeria, kahvi yms. Valitettavasti annokset riittävät vain viikoksi ja sen jälkeen niitä on ostettava kalliilla hinnalla, johon parinkymmenen dollarin kuukausiansiot eivät tietenkään riitä. Kuubalaiset ovat ihan yhtä kekseliäitä kuin muutkin hankkiakseen lisäansioita. Mieleemme on tullut, että Kuubassa kukoistaa virallisen talouden ohella moninkertainen harmaatalous. Amerikassa asuvat kuubalaiset lähettävät rahaa sukulaisilleen, täällä tehdään omaa bisnestä aina sen ollessa mahdollista ja jos pääsee turistityöhön, ansiomahdollisuudet kasvavat valtavasti tippien muodossa. Ja aina on joukossa joku huijari myymässä laittomia sikareita tai vastaavaa. Moniin laskuihin lisätään 'valtion tippi', laskun esittäjällä on usein vaihtoehto; valtion tippi on vapaaehtoinen, mutta laskun esittäjää voi tipata henkilökohtaisesti jollain sopivalla summalla.

Kauppojen tuotevalikoima on erikoinen. Jos jotain tavaraa on, sitä samaa tavaraa notkuu useampi hylly. Sitten taas esim. Kuuban länsipuolista merikarttaa ei ollut saatavissa eikä tiedetty milloin saadaan. Vähän vaikutti siltä kuin kauppoihin tulisi sitä tavaraa, mitä keskusvarastolla sattuu olemaan ja vähän vielä reilumman puoleisesti. Mitään kysyntään perustuvaa tavaran hankintaa ei näytetä tuntevan. Pienessä kaupassa on henkilökuntaa yleensä kymmenkunta. Suomessa saman hoitaisi yksi henkilö. Täällä kaikilla on oltava töitä rangaistuksen uhalla. Niinpä esim. marinakaupan henkilökunta on ymmärtänyt työssäolon omien juttujen jutusteluksi mieluumminkin kuin asiakaspalveluksi. Oikein harmittaa, ettei ollut kameraa mukana, kun yksi minihameeseen ja voimakaskuvioisiin sukkahousuihin sonnustautunut myyjätär makasi kassahihnalla ja vain vaivoin siirtyi pois, kun tulimme ostoksinemme kassalle.

Baseball on kansallisurheilu Kuubassa. Sitä pelataan jokaisella vapaalla nurmialueella ja vanhan kaupungin asuinkaduilla. Pääsiäisen aikaan Havanna oli monta päivää sekaisin juhlinnasta, kun paikallinen Industriales-joukkue oli voittanut maan mestaruuden tiukan ottelun jälkeen. Muutenkin kuubalaiset näyttivät urheilevan ahkerasti iltaisin. Ilmankos Kuubasta tulee maailmanluokan urheilijoita säännöllisesti. Tietokonepelit ja internet eivät ole täällä viemässä aikaa urheilulta. Marina-alueella on keilarata, jolla kuubalaisperheet tykkäävät käydä vapaa-aikanaan. Keilaustyylit ovat aika vapaamuotoisia, mistä suomalainen keilaradan pitäjä saisi harmaita hiuksia tai vatsahaavan - tai todellisuudessa hän antaisi porttikiellon. Useimmat 'keilaajat' luulivat, että palloa pitää heittää, siis ylöspäin ja että rataa voi juosta vaikka puoliväliin. Mietimme mielessämme, miten kuhmuraisessa kunnossa radat oikeastaan ovatkaan. Urheiluharrastuksista vai mistä johtuu, että kuubalaiset näyttävät hyväkuntoisilta ja onnellisilta ihmisiltä köyhyydestä huolimatta.



Vanha Havanna on monella tapaa tietyn aikakauden aarreaitta ja siellä on osattu hyödyntää vanhoja mustavalkokuvia. Missään muualla emme ole nähneet niin paljon julkisiin tiloihin ripustettuja ja kehystettyjä valokuvia. Valokuvat kertovat värikkäästä historiasta ja yksittäisten rakennusten menneisyydestä.



Pitempiaikainen Kuuban-kävijä ei voi olla törmäämättä ilmiöön, jota eräs turistiopas nimittää 50+namusetäilmiöksi. Turistien suosimissa ravintoloissa näkee tosiaankin jo reippaaseen eläkeikään ehtineitä länsimaisia miehiä seurassaan nuoria kuubattaria, nuorimmat hädin tuskin rippikouluiän ohittaneita. Paikallisesti asiaa selitetään siten, että se on nuorten naisten ainoa mahdollisuus parempaan elämään. Ehkä nämä tytöt odottavat pääsevänsä ulkomaille naimisiin ja siten maasta pois. Meidän iässä sitä vähän kyynistyy ja uskaltaa epäillä, mahtaako yksikään mies viedä nuorikkoaan sukulaisten luo kotimaahan. Tuskin siellä edes tiedetään, mikä saa isäpapan niin hyvin viihtymään Kuubassa. Yksikin marinan venenaapuri (70+) selitti, että hän ei mieleltään aikuistu koskaan. Sekö se sitten 'oikeuttaa' nuoreen tyttöystävään. Tässä tämän blogiosuuden moralisoiva osio.

Jatkuvaan vastarannalta kuuluneeseen jumputukseen kyllästyneinä hakeuduimme aina välillä luonnonrauhaan, joka löytyi marina-alueen päädystä yleiseltä uimapaikalta. Auringonlaskun aikaan siellä ei enää juurikaan ollut muita ihmisiä ja korvamme lepäsivät linnunlaulussa, palmujen suhinassa ja meren kohinassa. Seurasimme muuttolintuparvien liikettä pohjoisen kesää kohti.

Marina Hemingwaylla on upeat puitteet, mutta tännekin pitäisi ulottaa se uusi vallankumous, jolla pannaan paikat kuntoon.


Sähkökaappi Marina Hemingwayssä.

Marinassa oli kolme ruotsalaisvenettä, kaikissa miehiä yksinään. Kahdelta alkoivat rahat olla aika vähissä. Toinen heistä sentään pääsi vielä jatkamaan matkaa, mutta toinen joutui realisoimaan kaikenlaista irtainta veneestään ihan turvavarusteita myöten. Sekään ei sitten loppujen riittänyt, vaan hän palasi sukulaisten lähettämien rahojen turvin takaisin Ruotsiin tienaamaan. Vene alkoi jo näyttää aika surulliselta ja turvattomalta riisutussa asussaan ja odottaa nyt parempia aikoja marinan toisessa altaassa. Tapasimme Miamissa veneenostomatkalla olleen uusiseelantilaispariskunnan, joka kutsui meidät illalliselle veneelleen. Heillä oli paljon kerrottavaa kotisuuntansa purjehduspaikoista ja -oloista. Amerikkalaisia veneitä täällä ei ymmärrettävästi näkynyt, mutta useita kanadalaisia ja walesilainen pariskunta, joka mm. oli ollut apumiehistönä sy Aliisassa sen mennessä Panaman kanavasta. Hekin olivat käyneet veneostoksilla USA:n puolella.

Moniin Karibian saariin verrattuna Kuuba on siisti maa, roskia ei ole tapana heitellä mihin sattuu. Ekologisuus on vielä kuitenkin kaukana. Yksikään auto, lukuunottamatta paria uutta autoa, ei läpäisisi päästömittauksia. Tehtaat puhaltavat piipuistaan keltaisenpuhuvaa savua, se on kai sitä rikkikatkua. Jokaisella pienellä yksiköllä on sähköllä toimiva ilmastointilaite, jonka rinnalla valolamppuina olevat energiansäästölamput tuntuivat lähinnä vitsiltä.


Ei...tämä ei ole Seilin konehuone, vaan taksin moottori, jolle jouduttiin tekemään pientä säätöä kesken kotimatkan.

Vappuviikonlopun jälkeen oli aika irrottaa Seilin köydet ja suunnata kohti Panamaa. Viranomaiset halusivat tehdä vielä maasta lähtöön liittyvät seremoniat, palauttaa takavarikoimansa hätäraketit ja avata tiukasti teipatut kannettavat GPS- ja VHF-laitteet. Asioiden vaivalloisesta hoitamisesta huolimatta olemme tosi tyytyväisiä, että pääsimme käymään Kuubassa ennen kuin systeemi muuttuu ja mielenkiintoisesta historiasta on vielä jotain jäljellä. Kuubassa oloa tietysti helpotti ja lisäsi antia se, että osaamme ja ymmärrämme jonkin verran espanjaa. Kuljeskelimme paljon eri puolilla ihan kaksistaan, emmekä kertaakaan tunteneet oloamme turvattomaksi.

P.S. Sen verran hyvin kuitenkin viihdyttiin Kuubassa, että viisumien uusiminen eräpäivänä unohtui. Lähtöhetkellä viranomaiset tietenkin havaitsivat asian ja määräsivät meille 2 x 50 dollarin sakot. Maksoimme mukisematta ja ilman kuittia. Hasta Pronto Cuba!



1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Voihan vitsit sitä Kuubaa !
Kuulostaa kyllä meininki just siltä miltä se kuukausi sitten näytti :D

Oli varmaan tosi hieno kokemus olla siellä niin kauan ja päästä tutustumaan paikalliseen menoon, mutta ei varmaan niin hirveästi harmittanut reilun kuukauden jälkeen lähteä jatkamaankaan...

Täälläkin on ollut nyt hellettä, ihan kuin kesällä joten kelien puolesta meidänkin nyt kelpaa !

-Anu