perjantai 31. heinäkuuta 2009

CALAIS-DOVER 31.7.2009 - ENGLANNIN KANAALI YLITETTY


Calais'n satamakapteenin toimiston seinällä on tarkat ajat, milloin satama-altaan kääntösilta avataan. Valitsimme niistä meille sopivimman aamuajan. Lähtijöitä oli runsaasti osaksi varmaan edellisen päivän kovasta tuulesta johtuen, kaikki pitivät satamapäivän. Jonossa kuin köyhän talon porsaita purjeveneitä lipui Calais'n sataman suuaukolle. Pienen viivytyksen aiheutti kolme punaista valoa, joita oli noudatettava. Satamaan oli tulossa lautta Englannista. Niitä kulkee tuhkatiheään. Sen päästyä vapaasti satamaan, purjeveneille tuli lupa jatkaa matkaa. Ensin tuntui siltä, että kaikilla oli yksi yhteinen päämäärä, Dover. Näin ei kuitenkaan ollut, monet jatkoivat Ranskan rannikkoa etelään.



Sataman portin suulla näimme jo seuraavan etappimme, Doverin valkeat kalliot. Olemme lukeneet niistä oppikoulussa englannin kielen tunneilla vuosikymmeniä sitten. Eipä tullut silloin koulunpenkillä mieleen, että kalliot tulisi nähtyä ensimmäisen kerran omalla purjeveneellä. Etappimme ovat yleensä niin kaukana ja usean tunnin merimatkan päässä, että tämä oli suorastaan harvinaista.



Calais'ta etelään Ranskan rannikkoa kutsutaan Opaalirannikoksi, eikä turhaan. Vesi on kauniin, kirkkaan vihreää ja samanlaisena se näyttäytyi meille koko Englannin kanaalin läpi.



Maat vaihtuvat tiheään tahtiin ja taas nostimme uuden kohteliaisuuslipun. Nyt oli vuorossa Union Jack eli Iso-Britannian lippu. Annen mielestä nyt olemme 'kaukana'. Manner-Eurooppaa on jotenkin kerinnyt ajatuksissa käsittelemään, Iso-Britannia on tuntunut etäisemmältä. Englannin kanaali varmaan näytti meille parhaat puolensa, tuulta vain 3m/s (purjehtijoina olisimme toki toivoneet enemmän puhallusta), aurinko paistoi täydeltä terältä, näkyvyys oli erinomainen. Liikennevilkkauteen oli helppo varautua päivänvalossa ja selkeässä säässä.

Doveriin saavuttaessa on tarkat ohjeet, miten VHF:llä ilmoittautua. Lähinnä tulee mieleen lennonohjauksen tapa toimia. Ilmeisesti odotettavissa olisi ollut kovat nuhteet, ellei VHF-yhteyksiä Port Controliin olisi pidetty määräysten mukaisesti. Kyllästymiseen asti puhutuista vuorovesistä johtuen VHF:n kautta meille annettiin lupa kiinnittyä 'vuorovesialtaaseen' odottelemaan varsinaiseen vierasvenealtaaseen siirtymistä. Odotellessa valmistimme lounaan ja söimme sen sitloorassa helteisessä auringonpaisteessa (siis Englannissa, jossa yleensä ymmärtääksemme sataa aina!).

Odotusaika antoi myös mahdollisuuden valita vapaa paikka Granvillen satama-altaasta. Erittäin ystävällinen satamakapteeni esitteli auliisti Granvillen palvelut.
Seili sai paikan aivan poistumissillan kupeesta, ei valittamista. Lyhyt matka satamapalveluihin ja kaupungille.

Tämän blogiosuuden kirjoittamista muuten siivitti varsinkin Annen mieleen oleva radiomusiikki BBC Kentistä - nuoruuden musiikkia. Parhaillaan soi Tallahassee Lassie...

PS: Olemme juuri lukeneet uutisista, että Prins Willem - purjelaivan replika Den Helderissä on palanut poroksi (ks. blogiteksti 14-16.7.2009 Den Helder). Hyvä, että ehdittiin käydä. Todella harmi tällainen onnettomuus. Vaikka vakuutukset olisivatkin kunnossa, sellaista uutta komeutta ei ihan äkkiä rakenneta tilalle.


torstai 30. heinäkuuta 2009

CALAIS 29.7.-30.7.2009


Calais'ssa olisi ollut todella helteistä ellei tuuli olisi yltynyt puhaltamaan estäen meitäkin jatkamasta matkaamme. Vietimme aikaa kaupungilla ja totesimme, että kaupungin puutarhurilla on rajaton budjetti käytettävissään. Joka puolella keskustaa oli upeita kukka-asetelmia tai -penkkejä. Voi myös olla, että naispuolisella pormestarilla on kauneudentajua. Calais on vanha kaupunki, mutta tuhoutunut perusteellisesti monissa sodissa, joten mitään vanhaa ei juurikaan ole nähtävissä. Englannin Doveriin, mihin suuntaamme seuraavaksi, on vain noin 22 merimailia Englannin kanaalin yli.

Huomasimme kaupungilla mainoksia näyttelystä, joka oli esillä Helsingissä vanhan linja-autoaseman aukiolla parisen vuotta sitten, näyttelyn nimi oli muistaaksemme Maailmakuvina. Ranskalainen nimi ei ollut yhtään niin sanoilla leikittelevä kuin suomalainen. Anne näki sen silloin ja oli vaikuttunut näkemästään, Arilta jäi näyttely näkemättä ja nyt voitiin paikata sekin aukko.



Kapteeni mittailee maailmankartalta matkaa Calais'ta Lissaboniin. Yksi harppaus näkyy olevan.

Vaikka Englanti on näin lähellä, täällä ihmiset saattavat ehkä ymmärtää englantia, mutta eivät sitä kuitenkaan hevin puhu.



satama-allas melko tyhjänä...



ja sitten tyhjänä

Omassa satama-altaassa oli pientä tapahtumaakin. Meripelastajien alus tuli vauhdilla sisään vesilastissa ollut purjevene kylkeensä kiinnitettynä. Meripelastajien pumput pumppasivat vettä purjeveneen sisältä. Satamassa nosturi oli laskenut nostoliinat valmiiksi veteen. Todella ripeästi meripelastajat käänsivät aluksensa liinojen viereen, jossa purjevene irrotettiin kyljestä ja siirrettiin nostoliinojen varaan. Vain hetki ja purjevene oli laiturilla tellinkien päällä. Työtä oli tekemässä kymmenkunta henkilöä ja jokainen tuntui tietävän hyvin oman hommansa. Purjevene oli saanut merellä vuodon ja uppoamisvaara oli ollut ilmeinen. Miehistöllä oli varmasti ollut orpo olo ensin havaittuaan vuodon ja sen jälkeen odottaessaan apuvoimia. Pelastuslautta oli kannella, mutta sitä eivät olleet päättäneet käyttää. Siinä hötäkässä laivakoirakin, pieni ruskea villakoira, taisi joutua kastamaan varpaansa. Silminnähden miehistön olemuksesta huokui helpottuneisuus kiinteälle maalle päästyään, antoipa kipparin rouva ranskalaiset poskisuudelmatkin pelastajilleen.





Ruokavarastoja täydensimme ja kävimme lähimmässä supermarketissa. Etsiskelyistämme huolimatta silmiimme ei osunut minkään valtakunnan puuroryynejä - ranskalaiset syövät aamuisin vain croissantteja. Olisikohan ketjukauppa Carrefourista löytynyt, se täytyy tarkistaa viimeistään Espanjassa. Olemme tietenkin syöneet ihanan rapeita ja tuoreita croissantteja. Ihan perus-croissanttien lisäksi on niitä saatavana makeilla ja suolaisilla täytteillä, vähän niin kuin lörtsyjä Savonlinnan torilla. Kalorisyistä croissantit eivät ole kuuluneet oikeastaan millään tavalla kotimaan syömisiimme, täälläkin yritämme nauttia niitä maltillisesti. Leivonnaistuotteet kannattaa ilman muuta ostaa leipäkaupoista, joita on joka korttelissa.

Nyt olemme ilmeisesti saapuneet siihen maailmaan, missä juomavesi kannetaan pulloissa kotiin. Tähän astisissa satamissa olemme saaneet laituriletkuista juomaveden.

Anne kävi kampaajalla teettämässä perussetin, leikkauksen ja raidat, ja on ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka kampaaja puhui vain ranskaa. Veneoloissa yleensä tuuli pitää huolen kampaustyylistä, siihen ei hirveästi kannata uhrata aikaa. Nyt tuntui siltä, että hiukset lentävät koko ajan silmille ja suuhun, joten jotain oli tehtävä.

Juhlistimme tänään 32-vuotta täyttävää avioliittoamme menemällä ranskalaisittain ravintolaan simpukkaillalliselle, tietenkin asiaankuuluvine juhlajuomineen. Niin se vaan aika kuluu nopeasti!




keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

NIEUWPOORT-CALAIS, RANSKA 28.7.2009


Irrottauduimme Nieuwpoortista 3 tuntia ennen alavettä, vesi oli vetäytynyt muualle ja matalaa maata paljastunut. Kaunis aurinkoinen sää saatteli meitä matkaan ja aamun 5 m/s vastatuuli muuttui iltapäivällä jo 11 m/s.

Vedet ovat haastavat, koska matalikkoja löytyy odottamattomista paikoista. Niinpä esim. Dunkerque'n kohdalla ajokelpoinen väylä kulkee aivan rannan tuntumassa lähellä kyseistä kaupunkia, joka osoittautui mereltä katsottuna teollisuuskaupungiksi. Friisin saarien jälkeen emme ole juurikaan nähneet muita kuin rantalomakohteiksi rakennettuja kaupunkeja. Ainakin merelle päin ne näyttävät siltä ja aikamoisilta hiekkarannoille rakennetuilta kivikyliltä. Sen verran niitäkin tuli nähtyä, ettei koko totuus ole ihan tuollainen, vaan kaupunkien keskustoissa on yritetty yhtä ja toista viihtyvyyden lisäämiseksi erilaisin istutuksin.





Matkalla oli aika laskea Belgian lippu ja nostaa tilalle Ranskan kohteliaisuuslippu.



Huomaa, että olemme tulleet Ranskaan. Merimerkitkin ovat jollain tapaa persoonallisempia. Asento muuten muistuttaa jollain tapaa meille niin tuttua Havis Amandaa.

Calais'n lähistöllä on vilkas lauttaliikenne Englannin Doveriin, lauttoja tulee ja menee satamaan. Tännekin jouduimme tekemään pienen kierroksen ohi sataman suuaukon, kun oikaiseminen olisi tiennyt turhaa riskinottoa matalikkojen suhteen. Merivesi on aina vaan mitä kirkkaimman vihreää ja aika suolaista.

Iltakuuden aikaan saavuimme Calais'n vierasvenesataman suulle, jossa on 22 poijupaikkaa varattu jonotukseen. Vuoroveden takia vierasvenesatamaan pääsee vain tiettyinä aikoina. Keinuimme poijujonotuksessa puolisentoista tuntia monen muun kollegan kanssa.



Vierasvenesatamissa luottamus ja turvallisuudentunne vahvistuvat siitä, ettei ulkopuolisia pääse alueelle. Täällä Calais'ssa on ranskalaisen mutkikkaat ovikoodit. Hyvä, että asianomaiset edes pääsevät porteista läpi.

ZEEBRUGGE-NIEUWPOORT 27.7.2009


Harvinaisen, sitloorassa aamuauringon lämmössä nautitun aamiaisen jälkeen irrotimme köydet Zeebruggesta. Satamasta ulos päästyämme meri oli mitä maalauksellisin. Aurinko paistoi ja joka puolella näkyi valkoisin purjein kulkevia veneitä. Merikin oli tällä kertaa melkein liiankin rauhallinen vastatuulta 3 m/s, mutta onneksi meillä oli jälleen kuuluisa vuorovesivirta puolellamme kuljettamassa eteenpäin.


Maalauksellisuus oli hetkellistä, jo Oostenden kohdalla aiempi pilvisyys oli muuttunut tihkusateeksi. Määränpäähämme saapuessamme satoi kaatamalla. Löysimme Nieuwpoortin satamasta oitis hyvän kylkikiinnityspaikan ja reilussa sateessa kiinnitimme köydet huolellisesti.


Nieuwpoort on Pohjois-Euroopan suurin vierasvenesatama ja olimme äärimmäisessä laidassa palveluihin nähden. Vettä valuvina kapusimme laiturilta jyrkkää siltaa (olihan alavesi) satama-altaan reunalle ja satamakapteenin toimistoon. Siellä selvisi, että löytämämme paikka oli varattu, ja meidän oli siirryttävä seuraavaan laituriin. No, paikka oli samanlainen ja sadekin alkoi jo hiipua.


Kävimme kaupungissa vain sen verran, että saimme ostettua tuoretta leipää ja vastaavaa. Sen kuitenkin kerkisimme huomaamaan, että sama ratikka, mikä oli kuljettanut meitä Zeebruggessa kulki myös tänne Nieuwpoortiin Oostenden kautta.


Olimme olleet jo ilmeisesti liian kauan niin urbaaneissa ympäristöissä, että linnunlaulua, lukuunottamatta lokkien raakkumista tai pulujen kurnutusta, ei ollut kuulunut aikoihin. Oli ihan virkistävää kuulla esim. pääskysten laulua. Monet muutkin linnut lauloivat, mutta lajit jäivät tunnistusta vaille, nyt olisi ollut Pesosen Tommin lintuasiantuntemukselle käyttöä. Vierasvenesatama sijaitsi aivan luonnonsuojelualueeksi rauhoitetun kosteikon vieressä, missä monet lintulajit viihtyvät.

Merivesi Nieuwpoortissa oli lämmintä, ihmeellisen vihreää väriltään ja kirkasta. Illan pimetessä ilma muuttui viileäksi, lähinnä Suomen syyskuista kuulasta iltaa vastaavaksi.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

ZEEBRUGGE 26.-27.7.2009


Kippari on yleensä ensimmäisenä jalkeilla ja niin nytkin. Hän huomasi, että vierasvenesatamassa olisi Seilille paikka kylkikiinnitykseen. Irrotimme Seilin proomun turvallisesta kyljestä ja siirryimme maksulliselle puolelle. Kiinnitimme kaikki köydet huolellisesti. Sen jälkeen Anne suunnisti satamakapteenin konttoriin selvittämään muodollisuudet. Siellä sitten kerrottiin, että valitsemamme paikka on varattu ja meidän oli vielä siirryttävä toiseen laituriin.

Olimme kävelemässä katsomaan Seilille osoitettua uutta paikkaa. Huomatessamme virkapukuisten miesten lampsivan laiturilla kohti Seiliä palasimme veneelle. Virkapuvuissa luki 'Douane' ja ilmoittivat haluavansa tullata meidät. Mitään tullattavaahan meillä ei ollut, mutta passit ja veneen paperit halusivat nähdä. Toinen herra täytti lomakkeitaan asiapapereistamme, toisen hoitaessa seurustelupuolen. Kyllä meitä tarkkaillaan! Seurustelu-upseeri kertoi, että USA:n kaksoistorni-iskun jälkeen, eurooppalaisia rajaviranomaisia on painostettu terhistäytymään tarkastuksissa ja siksi näitä nyt tehdään. Ilmeisesti rajaviranomaisilla täytyy olla tietty määrä lomakkeita täytettynä tietyssä ajassa, että säästyvät nuhteilta. Tarkastukset ovat aina sujuneet hyvin ystävällisessä, melkein huumoripitoisessa hengessä.

Seilin köysikiinnitykset purettiin, siirryttiin ja tehtiin uudet kiinnitykset. Maasähköt viritettiin ja söimme vihdoin ansaitun aamupalan. Sitten olikin taas energiaa lähteä tutustumaan lähistön historialliseen kohteeseen, Bruggen keskiaikaiseen kaupunkiin. Satamasta sinne pääsi menemällä ensin ratikalla Blankenbergeen ja sieltä junalla Bruggeen. Kuulostaa mutkikkaalta, mutta itse asiassa matkat kestävät kaiken kaikkiaan puolisen tuntia.

Blankenbergissa jouduimme odottelemaan junaa sen verran, että uteliaisuuttamme piipahdimme kaupungin keskustaan. Huomasimme ihmisvirran vaeltavan tiettyyn suuntaan, meren rantaan, sinne siis mekin. Kävelykatu oli kuin jostain etelän rantakohteesta, kaikenlaista tavaraa oli tarjolla rantapalloista merkkivaatteisiin. Saavuttuamme rantaan silmiemme edessä aukesi taas kerran valkoista hienoa hiekkarantaa kilometritolkulla ja kaikenlaista kojua ja kioskia tarjosi auringonpalvojille syötävää ja juotavaa. Rannan kaikki kerrostalot näyttivät olevan loma-asuntoja. Lienee lama iskenyt sielläkin, koska myytävänä-lappuja oli runsaasti.

Junamatka Brysselin IC-junalla Bruggeen kesti 11 minuuttia ja vanha kaupunki löytyi helposti. Kaupunkia ympäröi vesikanava, kuinkas muuten, niitähän täällä on riittänyt. Kiertelimme ja ihastelimme rakennusten hyväkuntoisuutta ja kauneutta. Brugge on kyynisesti sanottuna turistirysä, mutta toisaalta sellaista aluetta vanhoja rakennuksia ei millään muuten saataisi pysymään kunnossa. Tunnelmaa luovat kärryjä vetävien hevosten kavioiden kapse, tyylikkäät terassit ja runsaat kukkaistutukset. Kanavia risteilee alueen sisällä, kuin Venetsiassa ikään. Bruggeakin kutsutaan pohjolan Venetsiaksi.




Pieni suklaakauppa -elokuva jäi meiltä aikanaan näkemättä eikä sitä taidettu filmata Belgiassa. Hyvin olisi voitu. Toinen toistaan houkuttelevampia suklaakauppoja näkee tämän tästä ja Bruggessa tuntui, että joka toinen kauppa oli suklaakauppa. Mekin poikkesimme nauttimaan mainoksen mukaan kaupungin parhaat kaakaot. Isot kupilliset herkullisen paksua kaakaota ja kyytipojaksi ihanaa täytesuklaata. Nam!


Suomalaisille rakennusviranomaisille terveisiä - täällä villiviinit rehottavat ihan rauhassa keskiaikaisissa rakennuksissa ja ... ah niin kauniina.

Kurkistimme sisään vanhaan valtavankokoiseen roomalaiskatoliseen kirkkoon, jossa oli paljon suuria maalauksia ja monen metrin korkeudessa roikkui uskonnollisaiheisia gobelineja. Keskellä kirkkoa sinfoniaorkesteri viritteli soittimiaan. Olimme tupsahtaneet keskelle Southamptonin nuoriso-orkesterin konserttia. Oli mahtavaa kuunnella kymmenien jousien ja puhaltimien soittoa livenä mm. Mozartia.

Suklaakauppojen lisäksi Bruggen (ehkä Belgian) erikoisuus on pitsit, onhan Brysselin pitsi maailmankuulua. Pitsikauppoja oli yhtä tiheään kuin Tallinnan vanhan kaupungin pellavamyymälöitä. Pitseistä on keksitty kaikenlaisia tuotteita ja niitä ihaillessa hurahtaisi tovi jos toinenkin. Kai niitä pitsejä ihan käsinkin nyplätään, kun yksi vanha täti oli asettunut kotinsa oviaukkoon seuraamaan ohikulkijoita ja nypläämään.

Bruggea voisi kierrellä varmaan viikon kyllästymättä. Kauniita sisäpihoja ja kapeita kujia. Yhdelläkin sisäpihalla soitti tyylikäs herrasmies harppua. Kivoja tunnelmia tallentaa muistilokeroihin.




Belgia on tunnettu olutmaa. Kortteja on kiva kirjoitella ja samalla siemailla maukasta mallasjuomaa.

Paluumatkalla alkoi sataa ja Zeebruggen ratikka oli kuin nuijalla lyöty. Meillä oli tarkoitus ostaa tuoretta leipää sataman lähikaupasta, mutta se oli jo kiinni. Päätimme pärjätä niillä, mitä meillä oli.

Satamaan saavuttuamme huomasimme meille osoitetun, kuninkaallisen pursiseuran tarralla varustetun kirjeen Seilin sitloorassa. Emme kerinneet lukea kirjettä, kun meille oltiin jo selvittämässä, että Seili on väärällä paikalla. Paikan haltija oli saapunut veneellään ja taas piti siirtyä toiseen paikkaan. Eipä auta itku markkinoilla - köydet, maasähköt irti ja paikkaa vaihtamaan.

Illalla vielä oli vuorossa seuraavan päivän purjehduksen suunnittelu ja ruuan valmistus. Tällä kertaa tuntui aika kulkevan siivillä. Meillähän ei siis pitäisi olla kiire, mutta vuorovesi sanelee jonkun verran kulkemisaikataulua.

SCHEVENINGEN-ZEEBRUGGE, BELGIA 25.7.2009


Sääennusteita ja vuorovesitaulukoita oli taas tutkittu. Sitä paitsi tuleville päiville ennusteet lupailivat voimakkaita vastatuulia. Lähtöpäätös oli siis helppo tehdä. Kymmenen maissa aamulla irtosivat Seilin köydet Scheveningenistä.

Ilma oli selkeä ja aurinkoinen, mutta merellä vallitsi vastatuuli, ikävä vasta-aallokko ja välillä lisämausteena vuorovesivirran aiheuttama ristiaallokko. Tuli mieleen, kun jumpissa aina puhutaan, että jalkapohjan pienet lihakset jäävät työtä vaille - tällaisessa kelissä tuntui, että kehon kaikki lihakset joutuivat töihin tasapainon ylläpitämiseksi. Tämä tietenkin silloin, kun lähti liikkeelle ja yritti tehdä jotain, esim. WC-käynti alkoi lähennellä akrobatiaa. Syöminenkin jäi suurin piirtein siihen, mitä kaapista kiinni saimme. Vaikka meillä mielestämme nyt oli tavarat omilla paikoillaan, siitä huolimatta putosi puurokattila keikkuvan hellan taakse saaden uuden muotoilun ja alasalongin istuintyynyt irtosivat paikoiltaan, lisäksi WC-rulla purkautui itsekseen telineessään. Tappiot ovat mitättömiä, mutta kuvaavaat kuoppaista menoa.




Iltapäivällä näimme meitä lähestyvän Kustwacht-vartiolaivan ja sen ajaessa sitkeästi meitä kohti arvelimme heillä olevan taas asiaa meille. Ei aikaakaan, kun olivat vierellämme 'CH6'-plakaatin kanssa. Kippari otti yhteyttä VHF:n kanavalla 6 ja sieltä esitettiin meille taas tutut kysymykset, mistä tulemme, minne menemme, kotisatama, montako meitä on jne. Saatuaan vastauksemme alus kurvasi tyytyväisen oloisena pois.

Aurinko laski vähän ennen iltakymmentä ja teimme matkaa edelleen samanlaisessa aallokossa, nopeuden pudotessa paikoin alle kahteen solmuun. Ilta vaihtui yöksi ja pimeys sai vallan lähestyessämme Zeebruggea, joka on vilkas ja iso rahtisatama. Aivan Zeebruggen edustalla jouduimme vielä väistämään useita laivoja ja odottelemaan satama-alueelle pääsyä punaisten valojen kieltäessä sisäänajon. Minuuttien odottelun jälkeen pimeässä yössä erottui mammuttimainen tumma laivan hahmo, maailman suurin konttialus Emma Maersk (398 m) lipui juuri ulos sieltä, minne me olimme menossa. Siinä olisi ollut hyvä mahdollisuus päästä otsikoihin, jos olisimme kunnolla törttöilleet sen edessä.

Zeebruggen, niin kuin niin monen muunkin vierassataman löytäminen pimeässä, rahtisataman kirkkaiden valojen loisteessa - ilman selvää karttaa - saattaisi äkkiseltään jäädä tekemättä uskonpuutteeseen, sen verran kauas sataman perukoille täytyy yleensä mutkitella. Kartan näyttämästä paikasta tämäkin vierasvenesatama löytyi, mutta viikonloppuna kovin täytenä. Kello oli yli puolenyön emmekä halunneet häiritä ketään menemällä toiseksi tai kolmanneksi kylkikiinnitykseen. Onneksemme löysimme vastakkaisessa laiturissa olevan työproomun, jonka kylkeen kiinnityimme. Päättelimme, ettei se heti samana aamuna olisi mihinkään lähdössä, olihan tulossa sunnuntai-aamu. Seili oli vankasti kiinni ja koetteleva merimatka takana, unta ei tarvinnut maanitella. Tämä proomun kyljessä vietetty yö oli toistaiseksi edullisin - kukaan ei tullut kyselemään satamamaksua.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

SCHEVENINGEN (HAAG) 24.-25.7.2009


Saapuessamme Scheveningenin satamaan tiesimme, että s/y Spicassa oli rutiinitarkastuksen yhteydessä löytynyt sellainen vika, että vene oli nostettava maihin. Vaihdelaatikkoon oli päässyt vettä öljyn sekaan. Spican kippari oli kertonut meille asiasta VHF:n välityksellä. Scheveningenin laiturista saimme hyvän kylkikiinnityspaikan ja lähdimme oitis etsimään Spicaa. Sieltähän se löytyikin laiturista nostoliinojen varassa. Vika oli todellisuudessa pieni (vetolaitteessa yksi ruuvi löysällä), mutta sitä ei olisi muuten saatu selville eikä korjatuksi. Spica laskettiin asiantuntevasti takaisin omaan elementtiinsä ja Spican miehistö oli helpottuneen onnellisia, kun asia hoitui todella sujuvasti ja ammattimaisesti kahdessa tunnissa. Seilin väki sai illalliskutsun Spicaan vielä samaksi illaksi. Vietimme hauskan illan herkullisen ruuan ääressä. Kiitos vielä Maijalle ja Toomakselle.


Löysimme satamasta kalakaupan, josta sai ostaa kaikenlaista kalaa tai snackia. Kaikesta päätellen kala oli varmasti tuoretta ja meidänkin kassiimme sujahti herkullista savumakrillia ja lohifile. Sataman toisessa päässä on kalastusveneiden paikat ja siellä leijaili entisen tuoreen kalan haju. Kalan hajuhan ei tunnetusti häviä pelkällä vedellä, vaikka kalastaja-alukset olivatkin siistissä kunnossa. Kaikkialla satama-altaan reunoilla oli toinen toistaan houkuttelevampia ruokaravintoloita, joiden palveluita emme kuitenkaan tällä kertaa käyttäneet.

Haagin keskusta oli ratikkamatkan takana ja sen pysäkille puolisen kilometriä satamasta. Olihan se matka tehtävä. Kaupunki näytti puistomaiselta ja matalat kerrostalot olivat ilmeikkäitä kulmikkaiden erkkerien ansiosta. Kaikkialla oli siistiä. Keskustan elämänmeno oli paljon rauhallisempaa kuin Amsterdamissa ja turistejakin selväsi vähemmän. Valtava määrä ravintoloita herätti meissä ihmetystä, miten niihin riittää asiakkaita. Kävelimme historiallisen keskustan puistoja ja katuja välillä istuskellen ja katsellen ohikulkijoita. Haagissa oli myös paljon samoja merkkiliikkeitä kuin Amsterdamissa.


Illalla lähdimme vielä kulkemaan pitkin Scheveningenin rantaa ja yllätyimme, millainen rantabulevardi ja hiekalle perustettuja toinen toistaan viehättävämmin sisustettuja ravintoloita ainakin parin kilometrin matkalla. Tuuli oli aika kova ja ranta-aallokossa purjelautailijat ja leijasurffaajat tekivät aikamoisia suorituksia. Tuulenpuuskan napatessa leijaan surffaaja nousi ainakin kymmenen metrin korkeuteen, mistä taitavimmat laskeutuivat hallitusti takaisin korkeaan aallokkoon.


Scheveningenissä/Haagissa voi siis viettää ranta- tai kaupunkilomaa ja ratikka kuljettaa.



Vaikka Pohjanmeren satamat ovat pullollaan toinen toistaan isompia ja hienompia jahteja, löytyy jostain kuitenkin meille niin tuttuja projektiveneitäkin. Tämä esimerkki Scheveningenistä. Omistaja kävi päivittäin rassaamassa aarrettaan sieltä sun täältä. Veneen nimi oli "Siempre Verão", jonka suomensimme "Ikuinen Kesä".

IJMUIDEN-SCHEVENINGEN 23.7.2009

Olimme päättäneet jatkaa matkaa aamulla, jos aallokko yhtään olisi laantunut yön aikana. Aamupalan jälkeen irrotimme köydet ja Seilin keula suunnattiin kohti Scheveningeniä, joka on Hollannin hallinnollisen pääkaupungin Haagin satama. Vastatuulta oli edelleen, mutta vain 6 m/s ja myös vasta-aallokkoa, joka oli kuitenkin yön aikana merkittävästi pienentynyt. Vuoroveden luoma myötävirta antoi kuitenkin vähän vauhtia alkumatkan kulkuumme. Seili nyökki sateisessa vastatuulessa viitisen tuntia, minkä jälkeen saavuimme Scheveningenin satamaan. Iltapäivän ja illan aikana satama-allas alkoi täyttyä veneistä - sääennusteet lupasivat huonoa keliä seuraavalle päivälle.

Onkohan Pohjanmerellä muuta kuin vastatuulta etelään mennessä?


Sateisen ja vastatuuleen tehdyn matkan jälkeen on kiva kirjoitella vaikkapa blogia.

Kuvassa Anne kirjoittamassa blogia todella ergonomisessa työskentelyasennossa. Mainittakoon, että telkkarin ympärillä näkyvä antennikaapeli ei liity televisioon, vaan se on joka satamassa erikseen viritettävän WLAN-antennin piuha, jonka avulla on tarkoitus saada blogikirjoittamiseen tarvittava internet-yhteys aikaiseksi.

AMSTERDAM-IJMUIDEN 22.-23.7.2009


Virkapukuun sonnustautunut Sixhavenin satamakapteeni oli jo hyvissä ajoin huomioinut lähtöpäivämme ja järjestänyt naapureiksemme saman päivän lähtijöitä, joten irrottautuminen ahtaasta satamasta oli huomattavasti helpompaa kuin sinne tulo. Olimme jo pari päivää odottaneet postilähetystä Suomesta ja päätimme, että lähtömme jälkeen parkkeeramme Seilin läheisen sivukanaalin laitaan ja käymme postissa vielä kerran. Näin myös teimme, mutta Amsterdamin pääpostissa ei edelleenkään tiedetty meille tulevasta paketista mitään.

Palasimme Amsterdamista takaisin Pohjanmeren suuntaan Nordsee-kanaalia pitkin. Kanaalin vilkas liikenne oli ennallaan, yläpuolella vilisi Schipolin lentokentälle laskeutuvat lentokoneet ja kanaalin vieressä kumipyöräliikenne.


Ijmuidenin sulkuportilla paloi jälleen vihreä valo ja pääsimme suoraan sulutukseen. Tällä kertaa sulussa oli puolenkymmentä huvivenettä ja yläpuolen sillalla uteliaita katsojia. Sulutus on aina tapahtuma, vaikka vettä ei montaa metriä laskettaisi tai nostettaisi.

Tarkoituksemme oli jatkaa Ijmuidenista eteenpäin, mutta kova vastatuuli ja korkea vasta-aallokko sai meidät kääntymään Ijmuidenin vierassataman suojiin. Satamaan osui tietenkin sama tuuli, joka nyt puhalsi sivusta. Seilin massa kolmen metrin sormilaituriin sivutuulessa sai kipparin päästelemään ärräpäitä - sen verran hankala homma oli. Sataman vierasvenepalvelut olivat vaikuttavat: hienot suihku- ja WC-tilat sekä monta pyykkikonetta ja kuivuria. Jopa sellainenkin harvinaisuus kuin internet toimi moitteettomasti.


Muuten Ijmuidenista jäi kovin kummallinen mielikuva. Pelkälle hiekkarannalle vieriviereen rakennettuja kevyitä mökintapaisia, ilmeisesti hollantilaisten lomamökkejä. Toisaalta dyynien rantakohde, ehkä siksi satamaankin oli rakennettu kaksi hotellia. Muuten palvelut jäivät muutamaan kalseaan, väkisin tekaistuun ravintolaan terasseineen. Satamaan tullessamme jo pitkälle kuului kova musiikki ja luulimme saapuneemme varsinaiseen menopaikkaan. No, musiikki oli kovaäänistä ja se oli peräisin erilaisesta tivolihumpuukista. Kyllähän illalla ravintoloihin ilmaantui ihmisiä, mutta enemmänkin paikallista väkeä. Hotellit tuntuivat autioilta.

Teimme pienen kävelylenkin ympäristöön ja rannalla oli patsas Cornelijs Vresvikin muistoksi. Hän oli syntyjään Ijmuidenista. Tunnemme hänet nuoruutemme protestilaujana. Aikuisikänsä hän taisi elää Ruotsissa. Aivan ranta-alueen takana oli säilynyt vaikuttava rivistö 2. maailmansodan bunkkereita.


Siinäpä vähän mitäänsanomattoman Ijmuidenin näkemiset.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

AMSTERDAM 17.7.-21.7.2009

Sixhavenin satamassa oltiin kuin sillit suolassa. Päivittäinen lähtijöiden purkaminen ja sataman täyttäminen uusilla tulijoilla vei virkapukuun pukeutuneelta satamakapteenilta useita tunteja.

Pienet päiväunet otettuamme suuntasimme Amsterdamin keskustaan ilmaisella lautalla, joka lähti muutaman sadan metrin päästä. Lauttoja kulkee jatkuvasti, joten odottelemaan ei juurikaan joudu. Ensivaikutelma jo lautalla oli värikäs ja kansainvälinen, kansanpaljous tietenkin kummastutti, kun olemme tähän asti olleet aika pienissä paikoissa. Venesatama siis sijaitsee keskusrautatieasemaa vastapäätä, joten meillä oli sopiva matka melkein mihin tahansa Amsterdamin keskustassa.


Kansainvälisyys vaan lisääntyi päästyämme pääkaduille ja aukioille, turistejakin oli aivan mahdottomasti. Kaikenmaailman katutaiteilijoita esittämässä, jos jotakin. Pelkkä katukahviloissa tai terasseilla istuminen riittäisi ohjelmaksi. Anne yllättyi vanhan kaupungin laajuudesta ja hyväkuntoisuudesta siitä huolimatta, että vanhat, idylliset talot olivat lintallaan ja kallellaan jos johonkin suuntaan. Samoin kanavaverkosto ja sen liikenne - risteilyjä riittää turisteista bileveneisiin. Kaupungin kiivasta sykettä lisää pyöräilijöiden jatkuva virta. Jos samalla määrällä ihmisiä olisi auto ajettavana, olisi keskusta yksi sumppu. Kaupunkikuvan erottamaton osa on parkkiin jätetyt pyörät, milloin sillankaiteisiin, milloin valotolppiin tai rauta-aitoihin. Ihme, että jokainen vielä päivän päätteeksi löytää oman pyöränsä. Pyöräilykypärä ei kuulu varustuksiin, vaikka muita lisävarusteita on joka lähtöön.



Katutaiteilijoista yhdelle on annettava tässä vähän tekstitilaa. Hyvin sateisena ja viileänä päivänä istuimme terassilla lämpölampun alla ja ihmettelimme, kun likaisiin vaatteisiin pukeutunut kyyryssä kulkeva mies alkoi viritellä jotain telinettä. Aikansa naruja eri suuntiin vedettyään hän sai kuin saikin putkitelineen pystyyn, mistä pystyi hahmottamaan jonkinlaisen trapetsitaiteilijan telineen. Miehen ulkonäön perusteella ihmettelimme, mitä oli tekeillä. Esitysvarustukseen kuului myös kaiutin ja pyörän kello, jota hän rimputteli herättääkseen ohikulkijoiden huomiota. Saatuaan telineen valmiiksi, mies hävisi hetkeksi läheisen pubin uumeniin - arvelimme hänen pukevan esiintymisasun - mutta hän saapuikin ihan samoissa vaatteissa kuin oli mennytkin. Lämmiteltyään lihaksiaan hetken hän alkoi riisua vaatekappaleita yksi kerrallaan joka kerran kellonsoiton säestyksellä. Nyt oli jo taustamusiikki saanut ihmiset pysähtymään ja ihmettelemään. Viimeistä edellisen vaatekappaleen riisuttuaan edessämme seisoi hyvin ruskettunut, treenattu mies huomiovärisissä tangoissaan. Kohta hän kipusi köyttä pitkin ja teki mitä ihmeellisimpiä temppuja. Kaikki katsojat olivat aivan ymmällään, varsinkin ne, jotka olivat seuranneet touhua alusta lähtien. Eipä ole koiraa karvoihin katsominen.


Vaatteista puheen ollen Anne yllättyi elävistä mallinukeista, jotka esittelivät vain alusvaatteita kapeissa näyteikkunoissa... Kaikella sitä on ihmisen leipänsä tienattava.

Amsterdam on ollut maailmankaupan keskus 1600-luvulla ja se näkyy koko kaupungissa monella tavalla. Tietysti sen ajan talot ja toisaalta paljon taideaarteita siltä ajalta ja esim. kuninkaallinen palatsi, joka oli suuruudestaan huolimatta jotenkin kodikas. Sitä käytetään tänäkin päivänä valtiovieraiden majoitukseen ja tietysti virallisiin tilaisuuksiin. Että on taideaarteitakin siunaantunut yhteen paikkaan Rembrandt ja van Gogh päällimmäisinä.

Rijksmuseumissa oli käytävä, sillä Anne on vuosia haaveillut näkevänsä yhden tietyn seinäkalenterin maalaukset livenä. Vanhat työkaverit muistanevat, miten työhuoneen seinät oli tapiseerattu hollantilaistaiteella. Rijksmuseum oli osittain remontissa, mutta monet kalenterista tutuksi tulleet maalaukset tulivat siellä nyt nähdyiksi aitoina, samoin Rembrandtin monet kuuluisat teokset.

Van Gogh-museo kierrettiin myös ja ainakin melkein kaikki kuuluisimmat maalaukset ihasteltiin. Harmi, että siellä oli melkein tungokseen asti muitakin kiinnostuneita, että oikein hartaaseen tarkasteluun ei voinut paneutua.

Indonesialainen riisipöytä on hollantilaiserikoisuus, monen ruokalajin ateria. Söimme yhtenä iltana siis ulkona, jotta Annekin sai kokea hienon makujen sinfonian.

Kiertelimme ristiin rastiin kanavanvarsikatuja eri puolella kaupunkia joka päivä. Poste Restantessakin useampaan kertaan tiedustelemassa meille lähetettyä postia. Ajokortilla sai ainoastaan tietää, onko postia. Vasta passi on riittävä dokumentti postin saamiseen. Yhdellä kerralla sitten onnisti, saimme kolme Nordean kirjekuorta ja olimme ihmeissämme, miten Nordeassa tiedetään meidän olevan Amsterdamissa. Tarkemmin tutkittuamme kuoria niissä luki aivan jonkun toisen suomalaisen nimi. Kolmas etunimi vaan sattui olemaan Juhani niin kuin Arillakin ja Poste Restanten 'tarkat' virkailijat tulkitsivat sen sukunimeksi. Palasimme kadulta takaisin postiin palauttamaan väärät postit, josta virkailijat kiittelivät meitä vuolaasti. Omaa postiamme emme koskaan saaneet.

Venesataman lähipuistosta kuului yhtenä iltana musiikki ja poikkesimme siellä katsomassa menoa. Esiintyjän puheesta tai laulusta emme ymmärtäneet mitään, mutta musiikki vei ajatukset johonkin Turkin suuntaan. Yleisön keskuudessa bändi oli selvästi suosittu, monet lauloivat mukana. Tilaisuus ei ollut mikään yleisömenestys, mutta läsnäolijoilla tuntui olevan hauskaa.

Viisi päivää Amsterdamissa vierähti nopeasti. Viimeisenä päivänä siivosimme Seiliä, pesimme pyykkiä ja kävimme kaupassa täydentämässä ruokavarastoja seuraavien päivien purjehduksia varten.

Iloinen pyykkäri lataamassa Sixhavenin sataman korkealaatuista pesukonetta.