lauantai 17. huhtikuuta 2010

KUUBA 27.3.-15.4.2010



HAVANNA

Vietimme ensimmäiset päivät Marina Hemingwayssa tutustuen lähitienooseen, vaihtaen rahaa ja etsien mahdollista generaattorin korjaajaa. Tunsimme olevamme turvassa täällä marinassa, sillä vartijoita oli tuhkatiheään, keskimäärin viisi venettä vartijaa kohden. Heitä on erittäin virkaintoisia ja sitten vähän leppoisampia tapauksia - ihan laidasta laitaan. Kanavan vastapäisellä rannalla on ‘all inclusive’ lomahotelli. Sen uima-allasalueella soi jumputtava, tylsä musiikki kaiken päivää päättyen iltakymmeneltä alkavaan railakkaaseen livesalsaesitykseen tai johonkin yleisökilpailuun. Joka tapauksessa viimeistään silloin allasalueen aktiviteeteista vastaava alkoi huutaa mikrofoniin. Musiikki soi koko ajan tietysti täysillä. Jotkut vartijat intoutuivat musiikista sen verran, että unohtivat aika ajoin oman tehtävänsä.



Viikonloppu oli käsillä ja Marina Hemingwayn alueelle kerääntyi valtavasti vanhoja amerikanrautoja ja muita kunnostettuja vanhoja autoja sekä aivan uusia moottoripyöriä. Kuuba on kuuluisa vanhoista Amerikan-autoista ja niitä täällä tosiaan riittää tuhansia. Lisäksi suosittuja ovat Moskvitshit ja Ladat. Nämä vanhat kunnostetut autot toimivat julkisina kulkuvälineinä paikallisille bussiliikenteen lisäksi. Ihailimme alueelle kokoontuneita autoja, jotka toivat mieleen lapsuutemme, olihan suurin osa autoista kuta kuinkin syntymävuosiltamme. Siihen maailmanaikaan autoja ei vaihdettu parin vuoden välein. Emme malta olla laittamatta pientä kuvakokoelmaa autoista tähän blogiosuuteen.









Kuuban ja USAn välit eivät tänä päivänä ole parhaat mahdolliset. Molemmat ovat ottaneet nähtävästi kovinkin pysyvän kielteisen kannan toisiinsa. Meille tämä näkyi parhaiten siitä, että eurojen puutteessa vaihtaessamme US-dollareita, meiltä perittiin ylimääräinen vero. Sama tapahtui Visa Electronilla automaatista nostettaessa. Luottokortti kannattaa unohtaa Kuubassa. Se kelpaa vain harvoin. Selitys on yleensä se, että linjat eivät toimi. Syystä tai toisesta täällä haluttiin käsitellä käteistä rahaa. Kuuban pesoissa on kaksi järjestelmää: kansallinen raha ja vaihdettava raha (CUC), joiden arvot poikkeavat merkittävästi toisistaan. Periaatteessa meillä ulkomaalaisilla pitäisi olla vain CUCeja (1 euro = 1,20 CUC).



Hemingwaysta otetaan Kuubassa kuitenkin kaikki mahdollinen irti. Marina Hemingwayssa on hotelli nimeltään Vanhus ja meri (El Viejo y El Mar). Se on ilmeisesti aikanaan ollut tavallinen turistihotelli, mutta parhaat päivät nähtyään toimii nyt venezuelalaisten kirurgisten potilaiden toipilaskotina. Joka paikassa myydään Mojito-cocktaileja, Hemingwayn suosikkijuomaa. On tiettyjä taloja, joissa kirjailija nimenomaan joi mojitoja ja jotka nyt kehuvat salaisella reseptillään ja veloittavat tietysti Hemingway-lisää. Yhdessä hotellissa on museoitu Hemingway-huone jne. jne.

Marinasta vanhaan Havannaan on kymmenisen kilometriä. Kuljimme sitä väliä marinasta lähtevällä turistibussilla, edestakainen hinta 1 CUC. Tosin bussin päätepysäkki on Vallankumousaukiolla, aika kaukana vanhasta kaupungista. Vaihtoehtoisesti otimme kansantaksin tai virallisen taksin lennosta. Turistibussi ja taksit ajavat eri reittejä, joten nekin ajelut voi ottaa nähtävyyskyyteinä. Taksit ajoivat yleensä upean diplomaattialueen läpi. Se on täynnä isoja toinen toistaan kauniimpia vanhoja rakennuksia, jotka on restauroitu lähetystökäyttöön. Ainoan poikkeuksen tekee entisen Neuvostoliiton, nykyisen Venäjän, mahtavan korkea betonitorni, joka erottuu kaupunkisiluetista kauas merellekin.



Mitä olisi Kuuba ilman salsaa ja rommia. Vaikka kauppojen hyllyt ammottaisivat muuten tyhjyyttään, niin Havana Club -rommien osalta hyllyt ovat aina täynnä. Kävimme ko. rommimuseossa, jossa live-bändi esiintyi ja paikalliset ihmiset tanssivat taidokkaasti. On Havannassa Bacardí-talokin, muistona vanhoista hyvistä ajoista, mutta Bacardí-rommia ei täällä myydä oikeastaan missään. Cuba Libre-cocktail tehdään kotimaisista aineksista, vaikka Coca Colaakin on kyllä saatavana. Vanhan Havannan ravintoloissa soi kaiken päivää elävä musiikki, jota esittävät monihenkiset bändit. Vain ani harvoin rytmikone on korvannut osan soittajista. Missä ikinä kuubalainen kuulee mukaansa tempaavaa musiikkia, hän alkaa tanssia. Se ei katso aikaa eikä paikkaa. Lantion letkeä liike sujuu vanhoilta ja pyyleviltä yhtä hyvin kuin nuorilta ja kaidoilta. Kyllä koto-Suomen Marco olisi täällä innoissaan.





Kiirastorstai-iltana saapuivat kovasti odotetut ‘vieraat’, Anu ja Petu. Perhe oli pitkästä aikaa kokonaisuudessaan koolla. Heillä oli tuliaisina tilaamiamme varaosia, joista Kuuban tulli ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan kiinnostunut. Oli joukossa ihan oikeitakin tuliaisia, joista suurkiitokset kaikille. Anu ja Petu yöpyivät yhden yön Seilissä, minkä jälkeen suunnistivat vanhaan Havannaan omille teilleen pariksi yöksi.




Nyt, kun meillä oli varaosat, yritimme tavoittaa teknisiä osaajia korjaamaan generaattorivian. Oli viikonloppu, joten asia jäi maanantaihin. Anun ja Petun palattua takaisin Seiliin lähdimme tutustumaan lisää Havannaan ja katsomaan vuodelta 1939 peräisin olevaa Tropicana show’ta. Se esitettiin tähtitaivaan alla mahtavissa puitteissa, jonne isojen puiden katveeseen oli rakennettu esiintymistasoja ympäriinsä. Monikymmenhenkinen orkesteri ja kymmenittäin tanssijoita viihdytti meitä reilut kaksi tuntia vauhdikkaasti ja näyttävästi. Tanssitytöt jaksoivat vielä oman ohjelmansa jälkeen hakea Aria ja Petua mukaan yleisötanssiin.




Vanhassa Havannassa kävimme Anun ja Petun kanssa useamman kerran. Se onkin sitten täynnä vanhoja rakennuksia 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta, jolloin paikka oli amerikkalaisten rikkaiden, filmitähtien ja mafiosojen temmellyskenttää aina 1950-luvulle asti. Rakennukset ovat olleet prameita ja jotkut sen ajan hotellit toimivat yhä edelleen, kuuluisin ehkä Nacional.




Havannan historia toki ulottuu Kolumbuksen aikaan ja 1500-luvulle asti, mistä merkkinä Morron linnoitus. Siellä ammutaan joka ilta klo 21 laukaus vanhoin seremonioin ja ruudin sytytyksin turistien ihmetykseksi. Kävimme tietysti katsomassa tämän ja sitä ennen nauttimassa hummeri-illallisen yhdessä linnoituksen ravintoloista.




Maanantaina pakokäyrä ja solenoidi vaihdettiin, mutta generaattorin lämmöt nousivat epänormaalisti. Silloin huomattiin, että jäähdytysvettä toimittava venttiili oli jumiutunut kiinni-asentoon ja sen kääntöakseli oli poikki. Nyt oli sopiva pakokäyrä, mutta venttiili rikki. Vikaa yritettiin korjata vielä tiistaina ja keskiviikkonakin huonolla menestyksellä. Anne vietti aikaa Anun ja Petun kanssa Club Havanna-klubialueella. Siellä on hiekkaranta ja uima-allas sekä todella viihtyisä ja edullinen ruokaravintola. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, ettemme pääsisi Anun ja Petun kanssa purjehtimaan eikä heidän lomaansa kannattaisi tuhlata korjausmiesten epämääräiseen odotteluun ja epävarmuuteen vian korjaamisesta. Päätimme pysäyttää korjaukset väliaikaisesti ja vuokrasimme auton.

Suuntasimme auton nokan kohti maaseutua. Heti päästyämme pois Havannan esikaupunkialueelta nelikaistainen moottoritie tyhjeni autoista. Ajelimme koko päivän Kuuban maaseutua. Kyllä Kuuba on maatalousmaa ja maaperä silminnähden viljavaa. Välineet vaan olivat kovin alkeelliset; härkäkaksikko aurasi peltoa, karjapaimenet ajoivat karjaa ratsain lassot työvälineinään. Maaseutukaupungeissa hevoset vetävät julkista liikennettä ihan ruuhkaksi asti.




CIENFUEGOS

Saavuimme iltapäivällä Kuuban etelärannikolla sijaitsevaan Cienfuegosin kaupunkiin ja saimme varatuksi keskustan La Union -hotellista itsellemme huoneet. Hotelli oli vanha, restauroitu rakennus, jonka sisäpihalla oli viehättävä uima-allasalue. Pulahdimme tietenkin kuuman päivän päätteeksi altaaseen.



Tämä oli ihan luksusta. Cienfuegos tuntui jotenkin enemmän turistiystävälliseltä kaupungilta kuin Havanna esim. postikortteja oli paremmat valikoimat ja kauppojen ulkopuolella oli kyltti kertomassa, millaisesta kaupasta on kyse. Havannassa saattaa olla vain reikä seinässä ja havannalaiset tietävät, mitä mistäkin saa, samaan tapaan kuin entisessä Neuvostoliitossa.



Postilaatikosta puuttuu pohja...mutta onneksi on sentaan roskis alla, jotta kirjeet eivat putoa lattialle.

Cienfuegosissa on restauroitu vanhoja ranskalaista uusklassismia edustavia rakennuksia ja hotellimme vieressä oli kaunis kävelykatu.



TRINIDAD

Aamulla jatkoimme matkaa seuraavaan kuuluisaan ja historialliseen kaupunkiin, Trinidadiin. Ilma oli muuttunut paahtavan kuumaksi. Trinidad on vanha sokerikaupunki, jonka sanotaan nukahtaneen 1850-luvulla eikä ole siitä herännyt. Kaupungin vanha osa on epätasaista mukulakivikatua ja vanhojen talojen jokaisessa asunnossa yritetään myydä jotain. Lisäksi täällä naiset tekivät paljon koruommeltöitä ja myivät niitä tosi halpaan hintaan. Kaitaliinan kokoiset, käsitöinä tehdyt pöytäliinat maksoivat vain 5CUCia.



Lounaan jälkeen suuntasimme vuoristomaisemiin kohti pohjoista. Vuoristossa maisemat olivat aivan jotain muuta kuin mitä aiemmin olimme nähneet. Siellä kasvoi havupuita ja maisema oli rehevän vihreä. Pysähdyimme yhdelle korkealle kohdalle ihailemaan alhaalla laaksossa kiemurtelevaa Havanilla-jokea. Vuoristotie oli kuoppainen, reikäinen ja tietysti mutkitteleva eikä matkamme kamalasti edistynyt kilometreissä. Joka tapauksessa näimme monta mielenkiintoista pikkukylää asukkaineen ja rakennuksineen.




SANTA CLARA

Ulkomaisen autoilijan ei ole helppo kulkea Kuubassa. Liikenne vielä menettelee, mutta täälläkään ei ole pystytetty edes tarpeellisia tienviittoja ja saamamme kartat olivat aika epämääräisiä. Taas vaisto oli paras navigaattori. Liikennejärjestelyt kaupungeissa yksisuuntaisine katuineen ilman viitoitusta eivät juurikaan auta perille. Santa Clarassa polkupyörällä ajanut nuorimies haistoi tienistimahdollisuuden ja lähti ajamaan meidän edellä opastaen hotelliin. Se oli historiallinen Santa Clara Libre -hotelli, jossa mm. Che Guevara on vallankumouksen aikaan majaillut. Sen jälkeen Santa Clara näyttää olleenkin Chen kaupunki. Jopa hänen maalliset jäännöksensä on tuotettu 1990-luvulla tänne mausoleumiin Che-museon viereen.




Hotelli muistutti Leningradin 1970-luvun matkoilta tuttua Zarja-hotellia. Lakanat olivat puhtaat ja siistit, muusta ei sitten juuri kannata mainita. Aamupalalla jotkut meistä söivät kuivat palat leipää kahvin kanssa, toisille aamiainen jäi kahvikuppiin. Tarjoiluhenkilökunta ei ymmärtänyt, mitä on asiakaspalvelu. Ei silti, ei sitä aina muuallakaan ymmärretä.


VARADERO

Varaderon lomaparatiisi Kuuban pohjoisrannalla oli viimeinen kohteemme. Meillä oli vaikeuksia löytää hotellimajoitusta, mutta puolen tusinan turhan yrityksen jälkeen meitä tärppäsi. Occidental-ketjuun kuuluvasta ‘all inclusive’-hotellista saimme huoneet. Olimme päättäneet käyttää hyväksi mahdollisimman tarkasti hintaan sisältyvät palvelut. Helteisen päivän päätteeksi lekottelimme uima-altaalla välillä uiden ja tilaten erilaisia juomia. Illallisella sovimme syövämme pitkän kaavan mukaan ja niinhän siinä sitten kävi, että viereisiin pöytiin tuli jo kolmannet syöjät, kun me vielä jatkoimme. Ehkä meidän kaltaisten asiakkaiden yleistyessä hotellissa jouduttaisiin tarkistamaan all inclusive-hintaa. Anulla ja Petulla oli pieni WC-paperiepisodi, joka ratkesi aamuyöllä parin valituksen ja puhelinkeskustelun jälkeen. Onneksi oli omat paperit mukana, niin kuin täällä pitää olla kaikkialla.




HAVANNA

Aamupalan jälkeen lähdimme paluumatkalle Havannaan, koska oli Anun ja Petun kotiinlähdön päivä. Ajoimme pitkin pohjoisrannan moottoritietä Varaderosta Havannaan ja saavuimme aikanaan hyvissä ajoin Hemingway Marinaan. Matkalaukkujen pakkaaminen kävi nopeasti, kun laukkuihin jäi niin paljon tyhjää tilaa. Lentokentälle ajaminen mietitytti etukäteen, kun taksi kierteli ihmeellisiä pikkuteitä silloin vastaan mennessämme. Tie perille löytyi kuitenkin aivan suoraan ja Jose Martín kansainvälisellä kentällä Anulle ja Petulle jäi runsaasti aikaa. Oli liikuttavan haikeiden lähtötervehdysten aika pikaisten jälleennäkemisten toivossa.



Kuuba on itsenäistynyt vuonna 1902 ja USAn vaikutus sen elämään oli jälkeen voimakas; köyhät olivat tosiköyhiä ja rikkaat yliäveriäitä. 1958 tapahtunut vallankumous mullisti tämän järjestelmän ja tasoitti kaikille kansalaisille tietä koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Käydessämme vallankumousmuseossa sen saavutuksista kerrottiin vain 1990-luvulle asti. Silloinhan Neuvostoliitto hajosi ja Kuuban tukijalka ainakin talousmielessä lakkasi olemasta. Siitä on kulunut 20 vuotta eikä museossa kerrottu mitään tästä ajasta.

Omien havaintojemme mukaan innokas yksityisyritteliäisyys rehottaa. Nuoret bisnesmiehet haistavat rahan milloin mistäkin. Heidän yli-innokkuutensa ja peräänantamattomuutensa saavat ärsyyntymään, kun millään kielellä lausuttu ‘EI’, ei tule ymmärretyksi. He tarjoavat mm. ravintolan palveluja, kuubalaisia sikareja.ihan mitä vaan. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa naiset kerjäsivät saippuaa, vaatteita ja kenkiä. Suomen paperiteollisuudelle ilmainen vinkki: ‘ Paperitehdas Kuubaan.’ Täällä on halpaa työvoimaa ja huutava pula paperista, varsinkin WC-paperista. Aina pitää olla oma rulla mukana, muuten on pulassa.




14.4.2010 olimme olleet 10 kuukautta reissussa, joulun jälkeen on aika alkanut lentää siivillä. 15.4. heti aamusta meille piti tulla kolmen kopla korjaamaan jäähdytysvesiventtiiliä. Kolmen ihmisen koordinointi Seiliin samaan aikaan osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Olemme olleet Kuubassa kolmisen viikkoa ilman toimivaa generaattoria ja maasähköllä toimivaa laturia. Täällä sähkövirran voimakkuus vaihtelee 180-230V välillä ja sen laadukkuus on kyseenalaista.



Rautakauppakierrokselle lahdossa Adrianin kanssa. Venttiili loytyi viimein viidennesta kaupasta.

Ainakaan akkulaturi ei toimi. Se on lähinnä vaikuttanut siihen, että jääkaappi ei pysy kylmänä. Se nyt ei ole katastrofi, kun kaupassa ei ole paljon mitään ostettavaa. Olisi kuitenkin kiva joskus ottaa kylmä juoma omasta jääkaapista. Ehkä huominen kaiken muuttaa voi, sillä myös sähkömies on luvassa kolmen koplan lisäksi.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

DOMINIKAANINEN TASAVALTA - KUUBA 21.-26.3.2010


Ajoitimme lähtömme Ocean World Marinasta iltapäivään. 9 metrin itätuuli sopi meille hyvin ja illalla tuuli vahvistui 16 metriin. Vauhti oli parhaimmillaan n. 8 solmua. Sen jälkeen viitenä päivänä tuuli vaihteli mitättömästä 14 metrin vastatuuleen.


Ensimmäisen yön reipas tuuli oli nostattanut aallot sen verran suuriksi, että joku aalto oli lyönyt Seilin sivussa olevista ilma-aukoista sisään aiheuttaen reilun suolavesikylvyn makuuhyttiimme. Onneksi päivisin paistaa kuivaava aurinko ja sisätiloissa käy hyvä ilmavirta avoimista luukuista, että kaikki saatiin kuivumaan suhteellisen nopeasti ja helposti. Purjehdusten aikana olemme löytäneet parhaat unet salongin sohvalta, joten makuuhytin kosteus ei tuonut muutosta nukkumapaikkoihin. Ensimmäisen päivämatkan pituus 113nm.

Yleensä öisin oli vilkasta liikennettä merellä, lähinnä rahtialuksia. Toisena päivänä joku suihkukone kävi tarkistamassa kahteen kertaan Seilin. Sen koommin emme lentokonetta enää nähneet. Olimme kansainvälisillä vesillä, joten koneen kotimaa jäi epäselväksi. Illalla sentään näimme risteilyalus Prinsendamin kaikkine satoine tai tuhansine valoineen. Siellä täytyy olla isot ja hyvät generaattorit pelkästään valon tuottamiseen. Toisena päivänä kertyi 130nm.

Olemme koko ajan St. Maartenilta liikkuneet pohjoiseen päin ja nyt kolmantena yönä valtava kosteus ja ilman viileys panivat kipparin pukemaan farkut ja fleecen päälle. Jälleen yöllä oli vilkasta rahtiliikennettä. Kolmannen päivän matka oli 155nm.



Neljännen päivän lokikirjamerkinnöiksi tuli päivämatkan pituus 166nm ja iltasyönnillä ollut 10kg:n mahi mahi kalansaalis. Kaunis auringonlasku tapahtui klo 19.37 yhdessä humauksessa niin kuin täällä on tapana.



Yhtään ainoaa huvialusta emme nähneet viiteen vuorokauteen. Viidennen päivän aamuna saavuttuamme Havannan edustalle tuuli puhalsi jopa 14m/s vastaan ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Koko matkalla Dominikaanisesta Kuubaan sää vaihteli päivisin täysauringosta puolipilviseen, joka jostain syystä alkoi tuntua jo viileältä. Olemmeko jo tottuneet helteisiin?

Mereltä käsin pystyi hyvin erottamaan Havannan maamerkkejä ja arvuuttelimme mielessämme mitä rakennuksia ne kaikki mahtoivat olla. Kaupunki näytti suurkaupungilta, jollaista emme ole aikoihin nähneet.



Marina Hemingway sijaitsee n. 10km Havannan keskustasta länteen ja sinne saapuminen tapahtuu riuttojen välissä olevaa kapeaa väylää pitkin. Eikä tässä vielä kaikki. Lähestyessämme tätä väylää kippari sanoi ääneen, että lähestymispoijun pitäisi olla aivan näillä kohdin kartan mukaan. Silmämme eivät kuitenkaan erottaneet minkään valtakunnan poijua, joten arvelimme poijun olevan vanhaa tietoa. Juuri, kun Ari oli kääntämässä marinaan vievälle väylälle, Anne huomasi edessämme olevan ison pyöreän teräsesineen. Siinä se oli poijun teräskanta, aivan meren pinnassa, joten sitä ei pystynyt erottamaan aiemmin vasta-aallokon ja vastaan paistavan auringon takia. Nopea väistöliike ja törmäysvaara oli ohitettu. Seilille törmäys ei olisi ollut niin kohtalokas kuin jollekin lasikuituveneelle. Se oli ensimmäinen ‘silleen’ jätetty asia, johon tutustuimme Kuubassa.


Viranomaiset olivat vastassa rannassa ja ohjasivat laituriin, jossa alkaisi maahantuloseremoniat. Meillä tietysti liehui Kuuban lippu ja keltainen lippu asianmukaisesti. Ensimmäiseksi Seiliin astui lääkäri valkoisessa takissaan tutkimushanskat kädessään ja maski suun edessä. Olihan hän ensimmäinen henkilö Seilissä ja me tulossa ties mistä tautisesta maailmasta. Hän halusi Seilin uumeniin suihkuttamaan hyttysmyrkkyä ja kuulusteli meitä terveydentilastamme. Lisäksi hän halusi nähdä matka-apteekkimme, joka sai kehuja monipuolisuudestaan samoin kuin rokotustodistuksemme, joita ei juurikaan huviveneilijöillä ollut nähnyt. Tämän tarkastuksen jälkeen hän pyysi laskemaan keltaisen lipun. Olimme taudeista vapaa alus.



Sitten seurasi maataloustarkastajan visiitti tuoreiden hedelmien ja vihannesten tarkastamiseksi.

Huumetarkastaja tuli koiransa Coqin kanssa tekemään oman kierroksensa ja Coqi tutki helteestä väsyneenä läähättäen, mitä tarkastaja käski.

Merivartiosto takavarikoi kasillisen hätäraketteja siksi aikaa, kun oleskelemme Kuubassa. Erityisesti Seilin entisen omistajan venäläistä alkuperää olevat raketit kiinnostivat viranomaisia. Kaikki nimittäin laskettiin ja kirjattiin. Tulli tuli Seiliin ja pakkasi muovipussiin käsi-GPS:n ja käsi-VHF:n ja sinetöi sen omalla teipillään varoittaen, ettemme itse saa avata pakettia, vaan maasta lähdön yhteydessä tulli sitten aikanaan avaa paketin. Kännykät eivät kiinnostaneet tullia. Seilin maahantuloon tarvittiin kuudet eri viranomaiset, joista jokainen täytti vähintään yhdet paperit ja varusti ne päälle päätteeksi vielä leimoin.



Nelisen tuntia kestäneen viranomaiskäsittelyn jälkeen meidän sallittiin siirtyvän marinaan meille varattuun paikkaan. Marina Hemingway käsittää monta kanavaa, joiden varteen kiinnitytään kylkikiinnitykseen. Lipuessamme hiljaa eteenpäin kanavan laidoilla olevista veneistä huudeltiin meille tervetulotoivotuksia ja illan tapahtumista. Oli kuin olisimme palanneet kotiin. Täällä oli enemmän matkaveneitä kuin luksusjahteja. Ja amerikkalaiset puuttuvat melkeinpä kokonaan virallisten valtiosuhteiden takia.


156nm päivämatka, kaiken kaikkiaan 720nm (n. 1350 kilometriä) ja viisi vuorokautta merta oli takana.