sunnuntai 27. helmikuuta 2011

PANAMA, SHELTER BAY 7.-13.2.2011

Heti maanantaina Andylla oli valmiina varaosalista ja pääsimme tarjouspyyntöjen tekoon. Muista maista saimme tarjoukset hyvin nopeasti, mutta Suomen suunnasta tuntuu kestävän. Kuten aiemmin olemme kertoneet, Andyllä on monta rautaa tulessa ja häntä on käyty kyselemässä muista veneistä. Sillä aikaa, kun varaosia odotellaan, hän tekee muissa veneissä hommia ja palaa sitten Seiliin.

Tuulet ja vuorovedet tuovat edelleenkin öljyä laitureihin. Kerroimme myös Andylle öljyvälikohtauksesta. Hän tekee työtään käyttäen erilaisia öljynimeytysvälineitä juuri öljyvahinkojen ehkäisemiseksi. Russille tulee Kersantti Ärjylä-asenne tänne entiseen USAn tukikohtaan, Fort Shermaniin, saapuessaan, kun ilmeisesti vanha armeijarooli naksahtaa päälle. Toivottavasti öljyepisodi on kohdaltamme nyt loppuun käsitelty. Paitsi, että Seilin vesirajaan on kertynyt paksu kerros öljyä, joka pitää puhdistaa ensi tilassa.



Vuokra-auton ohjaus ravisti vähänkin kovempaa ajettaessa. Arin mielestä eturenkaat olivat tasapainotuksen tarpeessa. Kurvasimme tutun rengasliikkeen pihaan ja kerroimme asiamme. Monta asiantuntijaa suurin piirtein yhteen ääneen tuumasi, ettei tasapainotusta voida tehdä. Ari ihmetteli, että miksei, kunnes kaikki osoittivat etusormillaan eturengasta. Todellakin, eturenkaasta pistivät ulos teräskudokset. Taas oli asiaa vuokra-autofirmaan vaihtamaan autoa. Kyseessä oli kansainvälisen konseptin mukaan toimiva, tunnettu vuokrausfirma, mutta näköjään konsepti on aika häilyvä täällä Panamassa. Tuskastuneena jatkuvaan autojen epäkuntoon Ari tokaisi, että ihan sama, jos McDonaldsissa jätettäisiin hampurilaisesta pihvi pois kokonaan. Auton vaihto onnistui ja nyt auto tuntui paljon paremmalta kuin kaksi edeltäjäänsä.


Olemme kierrelleet Portobelosta eteenpäin, josta löytyi erikoisia paikannimiä mm. Nombre del Dios (Jumalan nimi), jonka espanjalaiset perustivat vuonna 1510, hyvin pieni kyläpahanen Atlantin rannalla. Löysimme myös aivan viehättävän kalaravintolan Portobelon tien varrelta. Olemme käyneet parikin kertaa syömässä siellä kala- tai äyriäislounaan. Kevätaikaan puut kukkivat joka puolella kauniina.


Hoitelimme asioita Panama Cityssä, jonka osoitteita on lähes mahdoton löytää. Kaikki osaavat kertoa, miten johonkin ajetaan, mutta eivät tarkkaa osoitetta. Sekavanoloisessa kaupungissa ja opastajan arvelut oikealle ja vasemmalle kääntymisestä eivät juurikaan helpota perille löytämistä. Kysyvä kuitenkin tiellä pysyy ja aina löysimme oikeaan osoitteeseen. Meillähän oli Pak Ya Panamassa joulunkorvilla Suomesta lähetetyt paketit nyt noudettavissa. Uusi joulu alkoi Seilissä paketteja avatessa. Lämpimät kiitokset kaikille vaivannäöstä ja muistamisesta. HK:n sininen oli muuttunut matkalla vihreäksi – valitettavasti. Muuten lakut on syöty, kalakirjan ohjeita ja vieheitä tullaan varmasti käyttämään Tyynellä merellä.

Kävimme useissa venetarvikeliikkeissä ja tietysti Albrookin kauppakeskuksessa. Voisi kuvitella, että valtavasta Albrook Mall-kauppakeskuksesta löytyy mitä vain. Kahta ei kuitenkaan löytynyt; Polarin sykemittari-kelloon ei löytynyt pikkupatteria (CR1632) eikä Annelle uikkareita. Myymälöitä ja tarjontaa kyllä oli, mutta 2-osaiset uikkarit XL-koossa ei menneet alaosastaan edes sullomalla päälle, kaksi kangastilkkua yleensä toimitti yläosan virkaa. Arin hyräilyt Pirkko Mannolan hitistä: 'Pikku, pikku bikineissä juuri sellaisissa missä…', pitivät tismalleen paikkansa. Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että ulkonäöissämme on tapahtunut muutosta. Väistämättömien synttäreiden jälkeen emme kuitenkaan turhamaisuuttamme ole kiinnittäneet huomiota siihen, vaan ihan silkasta tarpeesta. Hiukset lyhenivät molemmilla, eikä Arille taaskaan ostettu kitaraa, molemmille ostettiin aurinkolasit vahvuuksin.



Balboan kaupunginosassa Flamenco-saari on yhdistetty keinotekoisesti mantereeseen ja siitä on rakennettu turistikeidas.


Flamencossa on paljon ankkurointipaikkoja ja moottoriveneiden jahtiklubeja. Tarjonta on sen mukaista ja siellä on useita hyviä ruokapaikkoja. Jos lomailee Flamencossa ja visiteeraa Panama Cityn keskustan kauppakeskuksissa, ei vielä tiedä mitään Panaman ja panamalaisten arkielämästä. Flamenco ja kauppakeskukset ovat vain paremmin toimeentulevien panamalaisten paikkoja.


Hauska yhteensattuma, kun Flamencolle menevän tien alkupäähän ollaan rakentamassa Luonnonmoninaisuuden museota (Muséo de la Biodiversidad). Ohi ajaessamme Anne totesi arkkitehtuurin muistuttavan Seattlen Experience Music Project-rakennusta. Myöhemmän tarkastelun jälkeen arkkitehdiksi selvisi sama mies, Frank Gehry, joka on suunnitellut monen monta muutakin erikoisenmuotoista rakennusta mm. Los Angelesiin Walt Disney Concert Hallin.







 

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 31.1.-6.2.2011

Andy ja Ari mittasivat sylintereiden puristuspaineet ja totesivat niiden olevan väliltä 480 ja 0. Kansi avattiin ja todettiin, että kannen tiiviste on palanut joskus aikoja sitten aiheuttaen moottorille vakavat vauriot. Ainoastaan pytyt 1 ja 2 toimivat täydellisesti, mutta kaikki loput 4 toimivat vajavaisesti. Se tarkoitti käytännössä sitä, että olemme tulleet puoli maailmaa ja todennäköisesti moottori on koko ajan käynyt vajailla pytyillä. Seilin purjeet ovat veneen keuhkot ja moottori sydän, kummankaan ei soisi olevan epäkunnossa. Nyt taitaa kuitenkin olla niin, että vika on ollut jo Suomesta lähtiessä. Moottoria ovat matkan varrella tutkineet useat dieselmiehet, mutta Andy oli ensimmäinen, joka päätti mitata puristuspaineet hyvästä ja tasaisesta käyntiäänestä huolimatta. Tämä vika merkitsee sitä, että koko kone joudutaan purkamaan osiksi ja se ei olekaan ihan pikku homma, kun kyseessä on kuitenkin 6 sylinterinen meridiesel ja lisämausteena lämpötila huitelee veneen sisällä koko ajan 40 asteen paremmalla puolella. Muutamassa päivässä Seili muuttui pikkuverstaaksi, jonka keskellä meidän on eläminen mahdollisesti seuraavat viikot. Kaikkien ulkoisten helyjen ja liitäntöjen irroittamisen jälkeen moottori erotettiin voimansiirrosta, joka nostettiin taljalla 10 cm ylöspäin. Moottorin alakiinnikkeet ruuvattiin auki ja moottori nostettiin kahdella taljalla niin ylös, että se voitiin erinäisten puisten tukirakennelmien varassa kallistaa kyljelleen. Nyt päästiin alakautta irrottamaan männät ja lopulta purkamaan kone täydellisesti osiksi.


Ikävät asiat seuraavat toisiaan, Anne sairastui flunssaan ilmeisesti vuokra-auton ilmastoinnista. Monta päivää meni melkein maatessa, sen jälkeen puhkesi kova nuha ja sitkeä yskä. Hiostavissa olosuhteissa taudin poteminen oli epämiellyttävää. Flunssalääkkeitä kului ja kotimaasta mukaan hommattu yskänlääke rauhoitti yskää hetkellisesti. Myöhemmin Arikin sai nuhan samasta syystä. Ilmastoinnin kanssa saa olla tosi tarkkana, kun ulkona on aina hiki pinnassa, niin autoon tullessa mielellään laittaisi ilmastoinnin täysille, jolloin flunssa on kyllä varma seuraus.

Yhtenä aamuna ollessamme aamupalalla Seilin kylkeen koputettiin terävästi. Marinan johtaja Russ siellä halusi kertoa oikein yksituumaisesti, että Seili vuotaa, kun vedessä on öljyä ja kun meillä on se moottoriremonttikin. Missään muualla hänen tarkistuksensa mukaan ei ollut öljyä. Ei paras alku aamulle! Onneksi Seilin kippari ei jää sanattomaksi edes englannin kielellä. Tämä Russ käy ehkä kerran viikossa ärhentelemässä täällä Shelter Bayssa. Ari yritti selittää, että täällä on kärsitty monta päivää jostain suuremmasta öljyvuodosta ja sieltä öljy on peräisin. Hän oli kuulemma siitä tietoinen ja hänellä on uponneen laivan 45.000 gallonan vuodosta dokumentti Panaman kanavaviranomaisilta. Siltä istumalta Ari lähti meistä meren puolella olevalle laiturille tutkimaan öljytilannetta ja siellä sitä oli monen veneen ympärillä. Russkin sattui samaan paikkaan ja Ari esitti hänelle, että täällähän on öljyä vaikka kuinka paljon. Hän ei kuulemma aikaisemmin ollut huomannut sitä… Episodia myöhemmin miettiessämme emme voineet välttyä ajatukselta, että joku naapureistamme oli aamubussille mennessään käynyt valittamassa Seilin ympärillä olevasta öljystä, ehkä samalla esittänyt epäilynsä vuodosta, kun moottoriremonttimme ei ole mikään salaisuus. Russ oli uskonut valituksen sen paremmin asiaa tutkimatta. Todellisuudessa öljynimeytyspuomit olivat aivan täynnä öljyä, mutta kukaan ei tullut niitä poistamaan, ennen kuin vaadimme niiden poistamista. Sitä paitsi niitä puomeja olisi pitänyt laittaa laitureihin kymmeniä, jotta edes jonkinlaista apua olisi ollut. Ilmeisesti dokumentoitu syyllinen on sittenkin tärkeämpi asia kuin veden puhdistaminen öljystä.



Kävimme vaihtamassa vuokra-auton toiseen. Nyt saimme vähän isomman, automaattivaihteisen Nissan Almeran. Täällä vuokra-autoja ei välitetä pestä, joten auton luovuttaja pyyhkäisi kengällä kuraa auton kyljestä varmistaakseen, onko siellä naarmua…sen jälkeen naarmuja oli varmasti. Auto oli vain 2 vuotta vanha, mutta vaikutti ainakin 12 vuotta vanhalta. Renkaissa ei ollut enää minkäänlaista kulutuspintaa, pölykapseleita puuttui, mutta startti toimi. Ajoimme tuskin kymmentä kilometriä, kun Ari joutui ensimmäisiin rengashommiin.


Suunnistimme lähimmälle rengasliikkeelle, jossa kumivasaralla takomalla oiottiin vääntynyt vanne ja ilmat pysyivät taas renkaassa, joka nyt oli vararenkaana. Ilmat tuntuivat suorastaan karkaavan renkaista ja jouduimme toisenkin kerran rengashommiin tien päällä. Itse asiassa vanteita oli taottu jo niin paljon, että ne taisivat taipua pienimmästäkin tien epätasaisuudesta, mitä Panaman teillä todellakin riittää.

Vuokra-auto oli ihan paikallaan, kun mesaanimaston vantti piti hakea Colónista ja viedä Panama Cityssä olevalle uusi-seelantilaiselle rikimiehelle Mike Bakerille. Hän esitti näiden vanttihommien olevan lastenleikkiä ja tekevänsä uudet liitokset odottaessa. Ihan niin helposti homma ei kylläkään hoitunut siellä Balboan jahtiklubilla eikä myöskään hänen työpajassaan, sillä hänen Colónista tilaamansa vaijeri oli väärän laatuista eikä soveltunut meidän Norseman-liitokselle. Lopulta kävi niin, että koko Panamasta ei löytynyt oikean laatuista 1x19 vaijeria, vaan se jouduttiin tilaamaan Miamista! Muutenkin meillä oli erinäisiä asioita venetarvikeliikkeisiin, Pak Ya Panamaan hakemaan joitain postipaketteja sekä tekemään hankintoja muissa kaupoissa. Samalla pääsimme katsomaan Panama Cityä ja Balboaa vähän tarkemmin.

Rissasen Heikki tarjosi meille yhtenä päivänä mahdollisuuden päästä katsomaan, mitä hän tekee työkseen. Tapaamispaikassa siirryimme hänen maasturinsa kyytiin ja lähdimme nousemaan vuorille. Ennen varsinaista off-road-pätkää näimme tietä ylittävän laiskiaisen. Pitihän se päästää rauhassa tien yli ja näpsiä kameroilla kuvia tilanteesta.



Heikin 'työpaikalle' ei ole asiaa millään muulla kulkuneuvolla kuin 4-vetomaasturilla. Sadekaudella tiet olivat menneet taas kerran sellaiseen kuntoon, että Heikki kertoi taistelleensa useita tunteja jossain mäessä. 


Saavuttuamme asemapaikkaan jätimme reput siellä sijaitsevalle tutkimusasemalle ja jatkoimme kävellen viidakkoon kohti jokea. Vaelsimme välillä hyvinkin risukkoista ja tiheää viidakkoa pysähtyen aika ajoin kuuntelemaan luonnonääniä, ainakin apinat olivat aivan mykkiä.


Joen saavutettuamme hypimme kiviltä kiville joen rannalta toiselle, edelleenkin kuului hyvin vähän mitään ääntelyä. Heikin oli tarkoitus asentaa kaksi kameraa johonkin sopivaan kohtaan. Pysähdyimme yhteen sopivalta tuntuvaan paikkaa juomatauolle. Sillä välin Heikki kävi vielä pitemmällä paremman apajan toivossa, mutta palasi takaisin ja päätti asentaa kamerat juomataukopaikalle. 


Mielenkiintoista oli nähdä ja kuulla, miten kamerat asennetaan ja miten ne toimivat, kun joku eläin tulee lähistölle. Toivottavasti joskus saamme tietää, millaista kuvaa nämä kamerat olivat tallentaneet. Palasimme tutkimusasemalle syömään eväitä ja ihastelemaan viidakkomaisemia, taidettiin siinä jutustella kaiken maailman muitakin asioita, ennen kuin laskeuduimme maastoautolla takaisin ihmisten ilmoille. Eläinhavainnot jäivät tältä päivältä aika laihoiksi.


Sunnuntaina Andy tuli pyhävaatteissa perheineen tutkimaan moottorin sarjanumeroa tarkan varaosalistan laatimiseksi. Hän oli ottanut veljensäkin mukaan siltä varalta, että isoa moottoria pitäisi kääntää johonkin suuntaan numeron löytämiseksi. Onneksi Ari oli edellisenä iltana löytänyt numeron paikasta, joka ei alkuunkaan vastannut ohjekirjan ilmoittamaa paikkaa. Andy vaimoineen pääsi heti käsiään likaamatta tekemään tarkkaa tarvittavien osien listaa, jonka perusteella pyytäisimme tarjouksia.

Nyt, kun tiesimme, että emme ihan heti ole lähdössä Seilillä eteenpäin, päätimme asentaa Skypen Annen läppäriin. Sillä otettiin heti yhteys Anuun, jonka kanssa on jo rupateltu pariinkin kertaan. Kiva, kun voi höpöttää rauhassa ja ilmaiseksi. Mitättömät yhteyskatkot eivät paljon haittaa. 7 tunnin aikaeron takia pitää soittoaikaa tietysti vähän miettiä. Kerroimme muutamalle muullekin ystävälle, että meillä on nyt Skype. Asiasta kiinnostuneille tiedoksi meidän skype-osoitteemme on yksinkertaisesti anne.ora.


lauantai 12. helmikuuta 2011

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 23.-30.1.2011

Sunnuntaina puolen päivän aikaan hipsimme sy KasteHelmille vapaaehtoisina köysimiehinä. Tiedossa oli, että sulutus tapahtuisi kello 15 ja määrätyllä odotusalueella tuli olla hyvissä ajoin. Kaikki aluksella oli valmista; autonrenkaat viritettyinä ja pitkät köydet matkassa. Marinasta oli kaksi muutakin venettä lähdössä samana päivänä kanavalle, mutta heillä oli tiedossa eri aikataulut. Tuntui mukavalta olla taas veneen kyydissä poissa marinasta. 


Heikki otti VHF:llä yhteyttä luotsiasemalle, mutta useammankaan yhteydenoton jälkeen ei KasteHelmille tullut vastausta. Huomasimme vedessä paljon öljyä, sateenkaaren värisiä isoja lauttoja sekä nyrkinkokoisia hyytyneitä paakkuja. Päätimme laskea ankkurin vähemmän öljyiseen kohtaan ja jäädä odottelemaan VHF-vastausta advisorin (neuvonantajan) saapumisesta ja tarkasta sulutusajasta. Söimme välipalaa ja juttelimme – hyvinhän se aika siinä kului.


Jossain vaiheessa saimme tiedon, että sulutusaika on klo 19 aikoihin. Silloin päättelimme, että tulee olemaan varsin pimeää, kun saavumme sulkujen toiselle puolelle olevaan poijupaikkaan, joka on yöpymispaikka. Maila ja Heikki tekivät nopean ja viisaan päätöksen ruuanlaitosta siinä ankkuripaikalla, kun sulutukseen oli vielä monta tuntia aikaa. Heikki grillasi meille maittavat kyljykset, jotka nautimme perunoiden ja salaatin kera kaikessa rauhassa. Aika kului mukavasti, muutenhan odottavan aika on tunnetusti pitkä.

Syötyämme huomasimme kahden kollegaveneenkin saapuneen marinasta odottelemaan advisoria. Heillä taisi olla parempaa tietoa aikataulusta kuin meillä. Vaikka melkein mukavampaa oli kyllä odotella merellä kuin paahtavan kuumassa marinassa. Aurinko alkoi laskea jo mailleen ja ehdimme nauttia sundowneritkin, ennen kuin nopeakulkuinen vene toi advisorin KasteHelmiin.



Siitä se ilta sitten tummeni nopeasti ja Gatún-suluille tultiin ihan pimeässä, tosin sulkujen reunoilla olevat kirkkaat valot valaisivat hyvin sulkuallasta. Koska meitä oli kolme venekuntaa, läpimeno tapahtui nk. lauttana. Keskimmäiseksi sidottiin isoin/painavin vene ja laidoille tulivat kaksi muuta venettä. Tämä lautaksi muodostuminen virtauksien ym. syiden takia oli ehkä vaativin osio koko sulutuksessa. 


Me olimme toinen laitaveneistä, joten köysihommia oli vain styyrpuurin puolella keulassa ja perässä. Keskimmäinen vene tässä sovelluksessa pääsi helpoimmalla sen jälkeen, kun springiköydet oli sidottu. Keskiveneen miehistö osasi ottaa ilon irti oluttölkit kourassa huojentuneena ja hyväntuulisena heitellen erinäisiä 'viisauksia' laitaveneiden köysimiehille. Joka veneessä oli advisor, mutta tässä tapauksessa keskiveneen advisor halusi ottaa homman haltuunsa kaikkien veneiden osalta. Advisoreiden keskinäinen kommunikointi ei oikein toiminut, kun joissain tilanteissa antoivat ristiriitaisia ohjeita köysimiehille, vaikkei niistä mitään radikaaleja ongelmia syntynytkään. Kaikki kolme Gatún-sulkua kuljettiin lauttana hyvin onnistuneesti. Viimeisen sulun jälkeen 'lautta' purettiin ja advisorit antoivat selvän marssijärjestyksen yöpymispaikkaan eli poijukiinnitykseen. Lähestyminen pimeässä antoi oman mausteensa, mutta totesimme melkein yhteen ääneen, miten kätevä laite on keulapotkuri tietyissä tilanteissa. Yksi veneistä joutui tekemään monta yritystä, ennen kuin pääsi poijulle. Advisorit noudettiin pian pois veneistä ja poijupaikka hiljeni nopeasti, kun miehistöt vetäytyivät yöpuulle. Tällä kertaa ei ollut mitään haittaa hyttysistä, edellisellä kerralla touko-kesäkuussa niitä oli ihan riesaksi asti.

Päivä ja ympäröivät olosuhteet olivat totutuista poikkeavat ja uni ei tahtonut tulla silmään millään. Sitten, kun vielä aamulla oli tiedossa aikainen herätys, niin nk. herätyskelloneuroosia potevalle yöuni jäi aika vähiin. Joka tapauksessa koko KasteHelmin miehistö oli tikkana pystyssä sovittuun aikaan. Nautimme runsaan aamiaisen ennen advisorin saapumista, joka tuli aivan ajallaan klo 6.30. Taas oltiin valmiita uuden päivän sulutuksiin. Päivä valkeni helteisenä ja aurinkoisena. Konttilaivat tulivat meitä vastaan pitkin kanavaa.



Advisor pyysi pitämään 6,5 solmun vauhtia. Matka seuraaville suluille kesti viitisen tuntia. Odotimme kovasti Miraflores-sulkuja, joissa webbikamera lähetti livekuvaa internettiin. Yritimme innokkaasti vilkutella kameroille. Maila oli ollut etukäteen yhteydessä kotimaahan ja jotkut tuttavat olivatkin bonganneet meidät, vaikka kuva internetissä ei liene kovinkaan tarkka. Tämänkin päivän sulutukset sujuivat hyvin, vaikka kriittiselle köysimiehelle aina jäikin mieleen jotain parannettavaa.


Valtavan Tyynen meren vedet oli saavutettu. Advisoreiden nouto veneistä viipyi jostain syystä ja jouduimme pyörimään puolisen tuntia paikallaan ennen Balboan lahtea.


Arja ja Kari pakkailivat matkalaukkujaan, koska heidän oli määrä jäädä maihin Balboassa ja seuraavana päivänä lentää Suomeen. Aikanaan advisoritkin noudettiin ja pääsimme jatkamaan Balboa Yacht Clubin poijualueelle. Tässä vaiheessa KasteHelmin uusi vieras, Heikki-kipparin veli Hannu, oli ollut jo puhelinyhteydessä ja kertonut nähneensä meidät. 5 metrin vuorovesi on syytä huomioida poijupaikkaa valitessa, nyt vesi oli melkein alimmillaan. Heikki ja Maila olivat vielä varanneet Veuve Cliquot-pullon poksautettavaksi onnistuneesta kanavan läpimenosta, ennen kuin miehistön oli aika siirtyä yhteysveneellä maihin. Sitten oli taas kerran haikeiden halausten vuoro, kun Maila jäi veneelle ja me muut lähdimme maihin.



Tapasimme Heikin Hannu-veljen ja rupattelimme vielä hetken Myyrinmaiden ja Heikin kanssa, ennen kuin tiemme erosivat. Yksi kanavakokemus lisää mukavien ihmisten kanssa, ehkä tämä riitti meille tällä erää. Toivottavasti seuraavaksi olemme kanavalla Seilin kanssa. Tulimme taksilla Allbrook-kauppakeskukseen, josta Colónin bussilla 4Altos-kauppakeskukselle. Ostimme joitain aamupalatarvikkeita ja otimme taksin Shelter Bay Marinaan. Siinä vaiheessa ilta oli jo taas pimentynyt ja taksikuskilla oli selviä ongelmia sen jälkeen, kun katuvalot loppuivat eli Gatún-sulut ylitettyämme. Yleensä takseissa on niin likaiset tuulilasit sisältä ja ulkoa ja ajovalot (jos niitä on) suunnattu ties mihin, että pimeässä näkeminen tuottaa ongelmia. Niin nytkin, taksissa oli kyllä ulko- ja sisäkatossa sinisiä led-valoja, valitettavasti vaan ne eivät auta pimeässä näkemiseen, mieluumminkin päinvastoin. Panaman tiet ovat täynnä yllättäviä ja syviä reikiä, joita kaikki väistelevät parhaansa mukaan. Pimeällä tiellä ei taksikuskimme nähnyt ensimmäistä tällaista reikää ja ajoi tietysti täyttä vauhtia siihen. Hetken kuluttua hänen oli todettava, että rengas oli tyhjä. Kovasti hän toisteli varmaankin jotain carambaa vahvempaa kirosanaa, jota emme tunnistaneet. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä pimeässä vaihtamaan rengasta. Ari kävi myös ulkona tsekkaamassa tilannnetta ja totesi, että vararengaskin oli lähes tyhjä. Arvoitukseksi jäi, pääsisimmekö marinaan asti. Pimeä viidakkotie ei oikein kyllä houkutellut kävelemäänkään. 15 km:n matka tuntui yllättävän pitkältä perille pääsyä jännittäessä. Sitä helpottavammalta tuntui, mitä lähemmäksi tuttuja paikkoja tulimme sen, minkä pimeältä pystyimme erottamaan. Kuski voivotteli, että miten hän ikinä selviää takaisin kotiinsa. Ehdotimme, että menee marinan konepajalta hakemaan apua.

Keskiviikkona dieselmies-Andy tuli ruiskutuspumppu mukanaan asentamaan sitä paikalleen. Tarkkaa työtä pari päivää tehtyään oli aika koekäynnistää Seilin moottori. Ilmeisesti starttiakut olivat tulleet elinkaarensa päähän, kun Andyn ei onnistunut käynnistää moottoria. Olimme varanneet vuokra-auton käyttöömme ja hommasimme ennätysajassa Colónista uudet akut juuri ennen akkufirman sulkeutumista. Ari asensi akut paikalleen ja jäimme odottamaan Andyn seuraavaa käyntiä. Starttimoottoria pyöritettiin pariin otteeseen ilmaustarkoituksessa, mutta jo kolmannella kone pärähti käymään tutun terhakkaasti ja hyvän kuuloisena. Vähän savua tuli pakoputkesta, mutta käyntiääni oli tasainen. Tässä vaiheessa moni dieselmies olisi tyytyväinen tekemäänsä työhön, kuittaisi palkan ja häviäisi. Mutta EI Andy, hän oli luvannut laittaa koneen tyynenmerenkuntoon ja halusi tarkistaa vielä sylintereiden puristuspaineet. Nehän eivät sitten enää olleet ollenkaan ohjekirjan mukaiset…

Michael oli kutsunut meidät keskiviikkoiltana syömään sy Mirmeliin, kun hän oli vihdoin saanut USAn viisumin taskuunsa ja päättänyt lähteä seuraavana päivänä vielä San Blasiin ja myöhemmin sitten pohjoiseen päin.



Hänkin oli päivää meitä myöhemmin ollut hakemassa kokemusta kanavan läpimenosta. Kovin olivat samanlaisia hänen ajatuksensa siitä kuin meidänkin. Herkutteleva kokki, kun on, Michael oli valmistanut meille makunystyröitä hivelevän kala-alkuruuan ja pääruuaksi söimme todella maukasta pastaa. Illalliskutsu ei olisi voinut tulla sopivampaan saumaan, kun Seilissä oli paikat aika mullin mallin koneremontin takia.


Mukavan illan päätteeksi oli taas yksien hyvästelyjen aika. Mirmelin ja Seilin kurssit ovat vastaisuudessa aivan eri suuntiin. Tässä vaiheessa tuntui, että purjehtijan elämä on välillä pelkkää hyvästelyä.

Kerran havaitsimme uimarannalla ollessamme, että vedessä on öljyä. Harmittelimme huolettomuutta, jolla Panamassa suhtaudutaan ruostuneisiin laivaraatoihin ja nyt sadekauden aikana yksi sellainen oli kaatunut aivan uimarannan edustalle. Epäilimme, että öljy on siitä peräisin. Sitten pari päivää myöhemmin olimme taas menossa veteen, kun vartija tuli juoksujalkaa selvittämään meille, että ranta on uintikiellossa öljyn takia. Vaikkemme ehtineet vielä veteenkään, niin jalkapohjat olivat jo vaikeasti puhdistettavassa öljyssä. Siinä meni meiltä suorastaan paratiisimainen uimapaikka.

Varasimme vuokra-auton voidaksemme olla poissa Andyn jaloista Seilissä ja katsoaksemme vähän enemmän ympärillemme myös Panamassa. Rissasen Marja ja Heikki olivat pyytäneet käymään luonaan ja ajattelimme poiketa heillä Portobeloon mennessämme. Auto oli suhteellisen uusi Toyota Yaris, mutta muutaman pysähdyksen jälkeen huomasimme, että sen startti toimi vain ajoittain eli suunnilleen joka toinen kerta. Sen jälkeen Arin piti etsiä aina sellainen parkkipaikka, että pystyi ottamaan mäkilähdön tai tarvittaessa työntämään. Päätimme ensi tilassa käydä vaihtamassa auton. Rissasten koti sijaitsee kauniilla paikalla meren rannassa Portobelon tien varressa.



Teimme tuttavuutta heidän papukaijojen ja koirien kanssa. Nautimme kahvit ja juttelimme kuin vanhat tutut erilaisista asioista – suomalaisten kesken juttua syntyy. Veimme Rissasille suomalaisia, meidän moneen kertaan tuijottamia DVD-elokuvia, kun ajattelimme niiden olevan heille mieluisaa katsottavaa.

Jatkoimme Rissasilta Portobelon historialliseen kaupunkiin. Jälleen kerran Kolumbuksen löytämä paikka, jonka hän bongasi vuonna 1502 neljännellä matkallaan Amerikkaan. Kaunis paikka onkin, ja suosittu purjehtijoiden ankkurointikohde, joka on puolivälissä Panaman kanavaa ja San Blasin saaristoa. 



Joulukuun alun kaatosateet kohtelivat ehkä pahimmin juuri Portobelon aluetta. Aivan Rissasten naapurissa kuoli 4 henkilöä maansortuman alle ja Portobelossa on edelleenkin nähtävissä pahasti vaurioitunut talo, jossa kuoli 8 ihmistä yöllisen maanvyörymän alle. Myös Portobelon linnoituksen historialliset rauniot olivat saaneet osansa maanvyörymästä. Öiseen aikaan tapahtuneet maanvyörymät olivat niin nopeita ja voimakkaita, että hautasivat kodeissaan nukkuneet ihmiset. Näkymät kylällä ovat edelleen tosi surulliset, vaikka kaunis luonnonsatama onkin pysynyt muuttumattomana.


Palatessamme reissultamme marinaan haistoimme laiturilla oikein pistävän polttoaineen hajun. Siitä olivat ilmeisesti kärsineet kaikki naapurimme koko päivän ja öljyä kellui tuulen mukana. Seuraavana aamuna ilmeisesti riittävän moni oli valittanut asiasta marinalle, että öljyn imeytyspuomeja alettiin tuoda D-laiturin joillekin venepaikoille mm. Seilin ja laiturin väliin.

maanantai 7. helmikuuta 2011

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 16.-22.1.2011


16.1. on Seilin kipparin synttäri ja juhlan kunniaksi tehtiin suklaakakku. Lämmin kiitos kaikille onnittelijoille ja kaikista lahjoista, joista osa on jo ahkerassa käytössä mm. sähköinen lahjakortti e-kirjojen lataukseen – tähän on tultu tässä sähköisessä maailmassa! KasteHelmi saapui samana päivänä miehistöineen Shelter Bayhin.


Kutsuimme heidät ja Michaelin sy Mirmelistä kakkukahveille. KasteHelmillä oli vieraina Arja ja Kari Myyrinmaa, jotka ovat kokeneita purjehtijoita ja mm. kiertäneet omalla veneellään maailman ympäri jo 1980-luvulla. Moni asia on kuulemma muuttunut purjeveneessä tietotekniikan kehityksen myötä. Ennen synttärikahveja skoolasimme kuohujuomat ja lauloimme Arille onnittelulaulun.


Totesimme Mailan ja Heikin kanssa, että melkein vuosi oli vierähtänyt siitä, kun viimeksi näimme Karibialla St. Maartenin Simpson Bayssä. Onneksi sitä aina jossain kuitenkin tavataan. Vietimme monta hauskaa hetkeä suomalaisseurassa sen viikon aikana, mitä KasteHelmi täällä oli. Välillä vertailimme päivittäisiä villieläinbongauksia, välillä istuimme iltaa ja juttelimme mukavia.

Heikki ja Maila toivoivat pääsevänsä Panaman kanavasta läpi mahdollisimman pian. Heillä oli jo agenttikin tiedossa, jonka piti ilmoittaa aikataulu ja tuoda köydet ja autonrenkaat. Olimme aiemmin ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi köysimiehiksi tarvittaessa, joten aikataulu kiinnosti meitäkin. Agentti ilmoitti alustavasti läpimenopäiväksi torstain, mutta perui sen myöhemmin. Lopullinen vahvistus kanava-aikataulusta tuli sitten sunnuntaille.

Jatkoimme päivittäisiä kävelylenkkejä ja uintireissuja, jotka tuntuivat nyt todella tarpeellisilta. Oikeastaan vasta nyt oli kuivakausi alkanut selvästi. Harvenneet sadekuurot osuivat ilta- ja yöaikaan, päivällä aurinko paistoi kirkkaasti ja kuumasti – ja hiki lensi. Ihoa oli suojattava joko vaatteilla tai aurinkovoiteilla, muuten parkkiintuneinkin iho paloi hetkessä. Ihon väri muuttui päivä päivältä ruskeammaksi ja aina jäi joku rusketusraja päivän vaatteista. Seilin sisätilojen lämpötila oli päivisin +30 astetta. Olemme bonganneet monta eri tukaanilajia ja isot, värikkäät papukaijat pitävät loppuiltapäivästä omaa raportointiaan hyvin äänekkäästi. Auringon kallistuessa iltaan ilmestyivät myös muurahaiskarhut omille retkilleen. Sammakot ja sirkat pitivät konserttejaan. Monet puut alkavat puhjeta kukkaan vetäen puoleensa vikkeläsiipisiä kolibreja. Kevätluonto oli puhkeamassa täyteen loistoonsa. Uudesta purjehduskaudesta kielii myös se, että päivittäin meni joku risteilyalus Panaman kanavasta läpi.

Dieselmies Andy piti meihin yhteyttä ruiskutuspumpun tiimoilta ja asennus on odotettavissa tulevalla viikolla. Mesaanimaston vanttiasia kulkee viestikapulan lailla mieheltä miehelle. Panamassa ei kerta kaikkiaan ole asiantuntevaa rikifirmaa. Vaikka täällä onkin paljon purjehtijoita, kaikki tarjonta on jotenkin keskittynyt moottorivenepuolelle. Pohjois-Amerikasta tulee tänne paljon isoja moottoriveneitä ja niitä on kait ollut täällä läpi koko Panaman historian. Hyvä rikimies tai kaksi tienaisivat hienosti täällä elantonsa.




Seilin turvavarustusta on lisätty yhdellä laitteella. Ari tilasi Englannista SeaMe –tutkahälyttimen, joka saapuikin kuriirin tuomana nopeasti perille. Poutajakson nyt alettua toden teolla lähdimme asentamaan laitetta paikalleen. Sanomattakin on selvää, että uuden sähkölaitteen asentaminen veneeseen mullistaa sisätilat lähes kaoottiseen tilaan, kun piuhaa pitää kuljetella kannen läpiviennistä alkaen peräboksista makuuhytin katon ja vaatekomeron kautta kytkinpaneelille ja virtapiuha vastakkaisesta suunnasta samaan paikkaan, avonaisia työkalupakkeja lojui siellä täällä. Ennen piuhojen viimeistelyniputusta testasimme vielä laitteen, joka alkoi heti piipata. Hyvä testipaikka, kun tuolla Panaman kanavan suulla on koko ajan laivaliikennettä. SeaMe on nk. aktiivinen tutkahälytin, joka sekä lähettää, vastaanottaa että hälyttää. Laite asennettiin melko alas (n. 3 metrin korkeuteen meren pinnasta), jolloin se antaa hälytyksen, kun toimiva tutka saapuu noin 15 mpk:n etäisyydelle veneestä. Laitteen virrankulutus on minimaalinen, joten sitä voi pitää kulussa aina päällä.


Puhdetöinä suoritimme aiemmin aloitetun kannen tiikkiosien silikonisaumauksen loppuun. Öisistä sadekuuroista ei enää ole tullut mitään vuotoja Seilin sisälle. Noitareseptillä sekoitettu boorihappopitoinen herkku torakoille tekee omaa tehtäväänsä hitaasti mutta varmasti.