tiistai 31. toukokuuta 2011

ECUADOR, GALAPAGOS 23.-31.5.2011

PUERTO AYORA

Galapagoksen suurin asutuskeskus on Puerto Ayora Santa Cruzin saarella. Varmaan kaikki turistit ainakin piipahtavat täällä käydessään Galapagoksella. Paikka on siisti, ihmiset ystävällisiä ja ruoka erinomaista. 


Elämänrytmissä vallitsee tietynlainen rauhallisuus ja tuntuu kuin kaikki tuntisivat toisensa. 


Monena iltana olemme seuranneet ecuadorilaisten 'kansallispeliä' Ecua-Volleyta aivan taksivenelaitureiden tuntumassa. Peli on ecuadorilainen muunnos lentopallosta. Peliväline on jalkapallo ja peliä pelataan 3-miehisin joukkuein, esim. iskulyönnit eivät kuulu tähän peliin. Paikalliset pelaavat peliä sellaisella tunteella, että oksat pois. Siinä huudetaan kovaäänisesti ja kädet käyvät. Jonkinlainen vedonlyöntikin näyttää kuuluvan kuvaan, kun dollarit vaihtavat omistajaa ennen ja jälkeen pelin. Se on jokailtaista kansanhuvia parhaimmillaan.


Ecuadorissa oli vaalit yhtenä sunnuntaina. Kaikkien oli äänestettävä ja vaalilipuissa esitettiin kymmenisen kysymystä erilaisista yhteisistä asioista, joihin äänestäjän tuli vastata. Maassa halutaan varmistaa, että äänestäjät tulevat vaalipaikoille täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niinpä alkoholin myynti oli kielletty koko maassa jo monta päivää ennen vaalipäivää. Ravintolayrittäjät kiersivät tätä kieltoa mm. myymällä olutta isoissa teemukeissa vähän samaan tapaan kuin kieltolain aikana myytiin kovaa teetä. Eipä täällä Puerto Ayorassa näytä mitään alkoholiongelmaa olevan. Miehet kokoontuvat ravintoloihin katsomaan isolta tv-ruudulta futismatsia, mutta ostavat mieluummin tötteröjätskin kuin oluen.


Tuomon edustaman agenttifirman asiakaspurjehtijat olivat meille joko tuttuja ennestään tai tulivat tutuiksi. Amerikkalainen Rio-vene, kipparinaan George ja hänen kaksi amerikkalaista gastiaan olivat saavuttuamme melkein jokapäiväiset juttukaverimme. Ihan ensimmäisen kerran olemme nähneet Rio-veneen St. Lucialla Rodney Bayssa. Se kiinnitti huomiomme, kun oli niin hienossa ja kiiltävässä kunnossa. George sanoikin, että siitä se alamäki ulkonäön suhteen sitten alkoi. Olosuhteet ovat muuttuneet aina vaan kuumemmiksi, kosteammiksi ja suolaisuutta riittää niin vedessä kuin ilmassa. Rio-vene oli ollut puoli vuotta Shelter Bayssakin, mutta näimme sitä aina vain ohimennen emmekä siellä tutustuneet Georgeen ollenkaan. Vähän meitä vanhempi Rio-veneen kippari harrastaa edelleenkin laitesukellusta ja surffausta. Hän kävi useana päivänä gastiensa kanssa ratsastamassa aalloilla ja sukeltelemassa. Iän myötä hän ei enää etsi mitään jättiaaltoja, jotka nuorempana olivat varsinaisia haasteita. Hän asui 20 vuotta Havaijilla, joka on kuuluisa jättiaalloistaan ja on tosisurffaajien mekka.


Täällä Puerto Ayorassa on muutama eurooppalainen suku, jonka nykyiset jäsenet ovat jo monessa polvessa galapagoslaisia. Yksi tällainen suku on Schiess, jonka juuret ovat Sveitsissä. Tuomon työnantaja on yksi Schiesseistä. Samassa pihapiirissä olevan ravintolan omistaa toinen Schiess ja kolmas Schiesskin asuu samassa korttelissa. Hänen tyttärensä valittiin Miss Ecuadoriksi 2011 ja sitä kuulemma juhlittiin saarilla, vaikka normaalisti missikisat eivät ole mikään juttu galapagoslaisille. Miss Ecuadorin, Claudia Schiessin, kuvajulisteita näkyy monen kaupan seinällä ja ikkunassa. Agenttifirman palveluhintaan kuuluivat ilmainen pyykinpesu ja suihku. Molempia käytimme ahkerasti ja oli mukava jättää pyykit narulle kuivumaan. 


Seilin kipparin hiukset ja parta alkoivat olla siinä mitassa, että tarvittiin ammattimies siistimään ulkonäköä. Yhdellä päivittäisistä kävelyretkistä tulimme pienen parturin, Javierciton kohdalle ja kysäisimme, oliko heti aikaa. Itse Javiercito oli paikalla ja Ari istuutui parturintuoliin, joka oli varmasti palvellut Javiercitoa koko parturiuran. Hyvin rauhallisilla ja harkituilla liikkeillä hän aloitti työnsä – syytä olikin, kun käytti veistä toisen kurkulla. Javiercito ei ehkä osaisi muotoilla geelitukkaa, mutta parturoinnin ja parranajon hän kyllä hallitsi ja lopputulos oli oikein siisti ja kevensi oloa tässä hiostavassa ilmanalassa.


Kävimme Tortuga Bay Beachin uimarannalla useammankin kerran. Sinne tulee käveltävää 6km yhteensä, mikä vastaa oikein sopivaa kävelylenkkiä. Ihan reippainta tahtia sitä matkaa ei kylläkään pysty tekemään tästä paahtavasta helteestä johtuen. Siellä rannalla puhaltaa kuitenkin aina kiva vilvoittava tuuli. 


Päiväntasaajasta olemme maininneet monta kertaa. Konkreettisimmin sen huomaa puolenpäivän aikaan, kun aurinko on zeniitissä. Pitkästäkään miehestä ei juuri jää minkäänlaista varjoa. Täällä vietetään siestaa päivän kuumimpaan aikaan. Monet kaupat ja liikkeet sulkevat ovensa siksi aikaa, tervetullut ja virkistävä tauko lounaaseen ja lepoon. Kahden ruokalajin lounaan pystyy syömään 3,5-4 dollarilla, jos menee paikallisten suosimiin paikkoihin. Hinta saattaa kymmenkertaistua jossain hienossa ravintolassa. Söimme Seijan ja Ingvarin kanssa heidän läksiäisillallisellaan herkullista sushia. Annoksen hinta oli melkein kymmenkertainen halpaan lounaaseen verrattuna, mutta se oli neljälle.


Joka päivä olemme mekin tehneet erilaisia järjestelyjä lähtöä silmällä pitäen. Seilin tankit ovat täynnä polttoainetta ja varakanistereitakin on, myös vesitankit täytettiin ja veneen pohja puhdistettiin. Tämä olosuhde on kerrassaan ihmeellinen, veneen pohjassa on kasvustoa parissa päivässä, ruoste kukkii iloisesti ja homeen kanssakin saa käydä ehkäisevää taistelua.

Puerto Ayoran siisteys on niin silmiinpistävää Panaman Colónin jälkeen, ei roskan roskaa missään. Kierrätysroskiksia on tämän tästä pääkadun varrella. Ihmiset välittävät asuinympäristöstään ja elinoloistaan. He järjestivät mielenilmauksenkin, jolla halusivat kiinnittää pormestarin huomion, että kaikille pitää saada juomakelpoista vettä, kaupunkiin vihreyttä betonin sijaan ja muita viihtyvyyttä lisääviä toimenpiteitä. Kulkueen lopuksi tuli pikkuruinen kuorma-auto kyydissään erilaisia taimia. Kuskina oli tuttu mies, Tuomo, joka halusi kantaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta.


Galapagos-saarten ollessa laavakivisaaria maatalous kaikissa muodoissaan on hyvin pienimuotoista. Melkein kaikki tarvittava tavara joudutaan tuomaan mantereelta. Puerto Ayoraankin tulee viikoittain rahtilaiva, joka tuo kaikkea mahdollista tarvittavaa tavaraa ja vie mennessään esim. tyhjiä pullokoreja, kierrätyspahvia, tyhjiä kaasupulloja. Mitään varsinaista satamalaituriahan täällä ei ole. Ankkurissa olevan rahtilaivan kuorma puretaan käsipelillä pieniin proomuihin, joilla ne kuljetetaan rantaan. Sitten taas ihmisketju valmiiksi ja proomun purkaus laiturille tai auton lavalle. Kovin alkeellisen näköistä tavarankäsittelyä ja monella saarelaisella vanhemmiten varmoja selkävaivoja. Turistien ajeluttamiseen tarkoitetuissa pienveneissä ei ole hevosvoimissa säästetty. Alla olevan kuvan veneiden yhteenlaskettu moottoriteho on lähes 3000 hevosvoimaa!


Las Grietas on suosittu kohde, korkeiden jyrkänteiden välissä kirkasta, turkoosinväristä vettä ja isoja kaloja. Paikalliset ja turistit vaeltavat sinne innoissaan, vaikka matkaa tulee parisen kilometriä ja loppuosuus on oikeastaan hyppimistä laavakiviltä toiselle. Ihmiset kiipeävät jyrkkiä kallioseiniä ylös ja tekevät näyttäviä uimahyppyjä kielekkeiltä tai huimapäisimmät ihan huipulta, ja vaikeusasteitakin löytyy.

Vaihdelaatikon osat tulivat Suomesta Ecuadoriin muutamassa arkipäivässä, mutta paikallinen byrokratia sai viivytettyä pakettia vielä viikon. DHL:n toimistossa Ari sanoi, että pakettisäkistä tuli mieleen joulupukin kontti ja sama jännitys, tuleeko toivottu paketti vai ei. Jännitys laukesi torstai-iltana. Perjantai olikin sitten yllättäen pyhä ja meiltä jäi monta asiaa hoitamatta. Vierailimme kuitenkin vaihdelaatikon asentajan, Gaton, konepajalla ja hänellä olikin siellä ongelma muutaman pienenpienen laakerin puuttuessa. Ari joutui sanomaan oikein ruman sanan ja kauhuissamme ajattelimme, että kuluu taas 2 viikkoa kalliisiin kuriirilähetyksiin. Gatolla oli kuitenkin yllättäen varastossa vähän käytettyjä vastaavia laakereita, jotka istuivat helposti paikalleen. Tällä kertaa ongelma oli ratkaistu. Huh, mikä helpotus! Perjantaina hoidimme kaikki maasta lähdön muodollisuudet, vaikkemme vielä voineet tietää tarkkaa maasta poistumispäivämäärää. Menettelemme tässä ecuadorilaiseen mañana-tyyliin, maassa maan tavalla.


Vaihdelaatikko saatiin lauantaina tuntien odottelun jälkeen paikalleen. Asentaja tuli pari tuntia myöhässä, yritti laittaa sen paikalleen, kunnes huomasi, ettei 3 miehen voimat riitä. Hän lähti hakemaan apuvoimia maista (=tekosyy). Sillä reissulla viipyi 4 tuntia, eihän kukaan lähtenyt mihinkään veneelle auttamaan, kun tv:stä tuli mestarien liigan loppuottelu ja toisena osapuolena FC Barcelona! Sai tämä meidänkin asentaja hyvän tekosyyn katsoa matsin. Aika epäreilu tempaus, kun yksi hänen kavereistaan istui koko ajan meidän veneessä. Ari joutui lähtemään välillä omille asioilleen. Palatessaan asentaja oli kovin juhlatuulella ja epäili Arin olevan ManU:n kannattajia, kun ei ollut yhtään innoissaan mokomasta matsista. Seilin kippari kuittaili, että Suomen MM-mestaruus jääkiekossa ja voitto Ruotsista on paljon tärkeämpi. Gato oli vähän katsonut ihmeissään – ei taida tuntea koko peliä. Vielä emme tiedä, miten vaihdelaatikko toimii, mutta tästä, kun lähdemme huomaamme sen kyllä. Jos on jotain ongelmaa, käännymme takaisin.

Ruorikoneiston asennus osoittautui sitten kinkkisemmäksi hommaksi kuin alun perin oli ajateltu. Gato olisi voinut tutustua ruorikoneistoon vaihdelaatikon osia odotellessa, mutta sillä tavallahan paikallinen logiikka ei toimi. Lauantai-ilta alkoi jo hämärtää ja hommaa päätettiin jatkaa sunnuntai-aamuna. Ensin konepajan kautta ja sitten Seiliin. Siihen tarvittiin vähintään 3 miestä, kun koneisto on aika raskas ja vene keikkui vinhasti – yhden piti olla sukeltamassa ja varmistamassa, että peräsin on suorassa. Ruorikoneisto ei millään istunut hyvin paikalleen, jotain muutakin vikaa täytyi olla, mutta mitä? Hammasrattaistoon on nyt hitsattu haitat, mutta niiden puuttuminen ei ollutkaan lopullinen syy ruoriohjauksen häviämiseen. Hyvin nopeasti Gato totesi, ettei hän pysty tätä ruorihommaa tekemään ja vaati maksua, vaikka monta hommaa vaihdelaatikon ja muiden sovittujen töiden osalta oli vielä kesken. Nopeutta miehestä löytyy vain silloin, kun pitää tilata venetaksi. Jos hinnoittelisimme odotustunnit samaan tapaan kuin Gato työtunnit, olisimme saamapuolella. Sunnuntai toi meille suuren pettymyksen, joka vei yöunet miltei tyystin.

Maanantaiaamuna Ari oli yhteydessä Tuomoon ja Gato saapui kuin saapuikin parin sukeltajan kanssa, koska epäilivät, että peräsinakseli oli pudonnut alaspäin. Ari oli kuitenkin varma – mittauksien jälkeen, että peräsinakselin yläpäässä oleva tappilaikka oli liukunut alaspäin, jonka johdosta yhteys ruorin ja peräsimen välillä oli kadonnut. Kaikki purettiin ja todettiin, että asia oli kuten Seilin kippari oli ennakoinut. Laikka oli ainoastaan pystykiilan varassa, mutta sokkatappi puuttui kokonaan, jonka johdosta laikka oli liukunut 8 cm alaspäin saattaen Seilin ohjailukyvyttömään tilaan. Karmea unohdus laitteiston edelliseltä asentajalta. Ohjailukyvyn menetys keskellä valtamerta ei kuulu kenenkään toivetilanteisiin. Alla olevassa kuvassa laikka on nostettu oikeaan paikkaan peräsinakselin yläpäähän eli lähes 10 cm ylöspäin.


Hesarissa oli äskettäin juttu, että Brasiliasta on löytynyt heimo, jolla ei ole mitään aikakäsitystä. Tätä latinalaista Amerikkaa monen kuukauden ajan nähneenä ja erinäisiä hommia teettäneenä olisimme pitäneet uutisen arvoisena tietona, että täältä olisi löytynyt heimo, jolla ON aikakäsitys!


Anne on käynyt vihannes- ja hedelmätorilla sekä kaupassa tekemässä ruokahankintoja. Edessä on tähän asti pisin meriosuus 2980 merimailia (n.5500km), Atlantin ylitys oli meillä merkittävästi lyhyempi. Olemme arvioineet sen vievän meiltä 25-30 vuorokautta ja olemme tosi iloisia, jos jo juhannuksen korvilla näemme seuraavan kerran maata, Fatu Hivan, Marquesas-saarilla. Meillä on Seilissä niin paljon purkkisäilykkeitä, että teemme tällä legillä niistä pääsääntöisesti ruokaa. Tuoretavara tuskin säilyy näissä oloissa 2 viikkoa kauempaa. Ehkä kalaonnikin suosii, niin saisimme todella tervetullutta vaihtelua ruokapöytään.

Viime aikoina olemme olosuhteiden pakosta joutuneet tutustumaan perin juurin niihin paikkoihin, joihin olemme rantautuneet. Galapagoksen mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen saaristo ei tehnyt tässä poikkeusta. Aiemmin olemme kirjoittaneet varpusennäköisistä Darwinin peipoista, nimi olisi pitänyt laittaa lainausmerkkeihin, ymmärtääksemme niiden oikea suomenkielinen nimi on darwininsirkut. Lintuja luultiin aikoinaan ensin peipoiksi, mutta myöhemmin niiden huomattiin kuuluvan sirkkujen sukuun. Niin… ja se sininokkainen lintu, joka lennähti yöksi lepäämään Seilin keulaan tullessamme Panamasta tänne oli punajalkasuula (Red-Footed Boobie). Emme missään vaiheessa päässeet sitä niin lähelle, että olisimme nähneet sen hassut, punaiset räpyläjalat. 


Starttaamme 1.6. ja pyrimme kirjoittamaan lyhyitä blogipäivityksiä mereltä satelliittipuhelimen kautta. Nythän sen pitäisi toimia. Elleivät blogipäivitykset onnistu, palaamme asiaan noin kuukauden kuluttua. Onnittelemme kaikkia valkolakin saajia ja toivotamme aurinkoista keskikesän juhlaa koti-Suomeen näin etukäteen.


 

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

ECUADOR, GALÁPAGOS 1.-22.5.2011

 

Piti kirjoittaa tuon toisen a:n päälle painomerkki Galápagos-sanaan, vaikkei se suomenkieliseen sanaan kuulukaan. Nimittäin vain ja ainoastaan englantia puhuville ihmisille tämän saariston nimen lausuminen heille ymmärrettävästi on muodostunut meidän kesken melkein vitsiksi. Jos painotus osuu vähänkään väärään kohtaan, jotkut eivät ymmärrä ollenkaan, mistä on puhe. Eräskin vanhempi rouvashenkilö sanoi, ettei koskaan ole kuullutkaan moisesta paikasta Arin toistettua monta kertaa Galapagos-sanaa eri painotuksin. Ilmeisesti viimeinen painotus meni oikein, koska rouva tokaisi: 'Now we speak English!' (Nyt puhutaan englantia!). Herkempi voisi pahoittaa mielensä moisesta kommentista ja panna suun suppuun englannin osalta.


Aivan päiväntasaajan tuntumassa sijaitseva saaristo löydettiin sattumalta vuonna 1535, kun Panamasta purjehtimaan lähtenyt piispa, Tomás de Berlanga, ajelehti merivirtojen kuljettamana Perun sijasta Galapagokselle. Saarista on saattanut olla aiemminkin tietoa, mutta niistä ei ole säilynyt mitään todistusaineistoa. Kaikkien tänne syystä tai toisesta tulleiden purjelaivojen miehistöt ovat kohdanneet ihmetystä herättäneitä jättiläiskilpikonnia. Niistä saariston nimikin juontuu. 1700-1800 luvuilla saaristoa pitivät tukikohtanaan niin merirosvot kuin valaan- ja hylkeenpyytäjät ja pitkää kotimatkaa varten rahdattiin laivoihin hyvin säilyvää ruokaa eli jättiläiskilpikonnia. Ne saattavat pärjätä jopa vuoden ilman vettä. Tämä verotti jättiläiskilpikonnien herkkää populaatiota jopa sukupuuttoon. Saarille saapuneet ihmiset ovat kaikki ihmetelleet, miten luottavaisia kaikki eläimet olivat, eivät osanneet pelätä ihmistä. Samaa voi sanoa linnuista ja eläimistä tänäkin päivänä. Ihmiset eivät suoranaisesti uhkaa mitään niistä, ainoastaan lisääntyvällä turismilla saattaa olla vaikutusta ekosysteemiin.


Täällä ei kylläkään ole ns. 'tasoitettu' tietä turisteille. Sen lisäksi, että pitää sietää kuumaa, paahtavaa aurinkoa ja kosteaa, hien pintaan nostavaa ilmanalaa, turistilla on syytä olla hyvät jalat. Monet nähtävyydet käydään katsomassa veneillä tai risteilyaluksilla, joille kuljetetaan pienemmillä veneillä. Kipuaminen aluksille rajusti keikkuvista pienistä veneistä vaatii jonkinmoista ketteryyttä, vaikka apua olisikin tarjolla. Mitään varsinaisia laitureita ei ole tällaisiin tarkoituksiin. Jos on kaikkiin näihin valmis, saaret tarjoavat unohtumattomia elämyksiä hyvin monessa muodossa. Varsinainen rantalomakohde tämä ei ole vaikka hienoja hiekkarantoja riittääkin. On niin paljon ainutlaatuista nähtävää, aikaa ei kannata 'tuhlata' rannoilla löhöämiseen, jos tänne asti on tullut.


Charles Darwin taisi nostaa evoluutioteoriallaan saariston kaikkien tuntemaksi. Eri julkaisuissa hänen osuuttaan joko kiitellään tai vähätellään. Hänhän pestautui The Beagle-laivaan vuonna 1835 Englannista ja oli enemmän kiinnostunut geologiasta kuin luonnontieteistä. Vietettyään 5 viikkoa Galapagoksen eri saarilla hänellä oli kerättynä näytteitä, kasveja, lintuja sekä piirroksia yhden lintulajin erilaisista nokista, joita myöhemmin alettiin kutsua Darwinin peipoiksi (Darwin Finches), tavallisen tallaajan silmään ne näyttävät enemmän varpusilta. Hänkin söi ajan tavan mukaan jättiläiskilpikonnien lihaa ravinnokseen ja verotti herkkää luontoa kaivamalla kasvit juurineen, ihan niin kuin me suuriin ikäluokkiin kuuluvat aikoinaan oppikoulussa. Onneksi viime vuosikymmenillä suomalaisessa koululaitoksessa on ymmärretty, että kasvien repiminen juurineen tekee karhunpalveluksen Suomen luonnolle ja nykykoululaiset ovat saaneet suuren helpotuksen kesälomaansa. Kasveja kerätessä aina ei tullut tarkkaan pantua muistiin, mistä ne oli ottanut. Samoin kävi Darwinillekin, hän ei tullut merkinneeksi kaikkea muistiin, miltä saarelta oli mitäkin löytänyt. Inhimillistä, mutta sitä pidetään tietysti tieteellisesti hänen suurimpana mokanaan. Sitä paitsi evoluutioteorian sulattamiseen ja Lajien synty –teoksen julkaisemiseen kului Darwinilta vuosikymmeniä Galapagos-retken jälkeen. Joka tapauksessa täällä Puerto Ayorassa, Santa Cruzin saarella annetaan arvo Darwinille. Täällä on hänen nimeään kantava tutkimuskeskus, jossa tehdään tärkeää työtä esim. kilpikonnien säilyttämiseksi. Siellä pääsee aivan lähelle jättiläiskilpikonnia mm. Lonesome Georgea (tiettävästi maailman suurin kilpikonna), joka on lajinsa ainoa edustaja. Siellä näkee eri saarilla eläviä maaiguaaneja sekä meri-iguaaneja ihan omassa elinympäristössään, jos viitsii kävellä rannalle. Olemme tehneet kävelyretken Darwin Research Centeriin useana päivänä.



Seili saapui Academy-lahdelle Puerto Ayoraan teknisesti tosi vaivaisena. Jouduimme jäämään aika ulos muihin ankkuroituneisiin purjeveneisiin nähden juuri tästä syystä. Lahdelle kävi erittäin suuri ja häiritsevä maininki, joka keikutti venettä niin, että yöunet häiriintyivät ja toisaalta kasvoi huoli ankkurien pitävyydestä. Kaikki kanssapurjehtijat olivat samaa mieltä, etteivät ikinä ole olleet näin rauhattomassa ankkuripaikassa. Sitä paitsi veneelle kulkeminen ja sieltä poistuminen sisälsivät juuri tästä syystä monta vaaranpaikkaa. Ihan ensimmäisenä päivänä osuimme taksiveneeseen ruotsalaisen Christerin kanssa ja hän kertoi, että hänen vaimonsa Ulla oli satuttanut pahasti olkapäänsä juuri taksiveneestä poistuessaan. Taksivene keikkuu tietysti eri tahtiin oman veneen kanssa eikä mitenkään muutamaa kymmentä senttiä, vaan reilun metrin ja samalla usein erkanee veneestä. Poistumisessa täytyy olla nappiajoitus, ettei satu onnettomuutta. Ullalle ei ajoitus ollut onnistunut ja käsi oli paketissa. Kättä hoidettiin ensin täällä Puerto Ayorassa, mutta myöhemmin se jouduttiin leikkaamaan mantereella, koska kaksi lihasta oli repeytynyt. Heiltä kului reilut neljä viikkoa täällä ja Ari kävi auttamassa vieläkin käsi paketissa olevan Ullan veneeseen, kun he lähtivät kohti Marquesas-saaria. Tämän lisäksi ainakin kahdesta veneestä juuri naiset pulahtivat samantapaisissa tilanteissa veteen, missä on omat vaaramomenttinsa, ettei jää veneen alle tai veneiden väliin. Vietimme muutamia öitä paikallisessa, huokeassa hotellissa taataksemme yhtäjaksoisen yöunen. Parin viikon jälkeen Tuomolla oli tieto voimakkaista tuulista ja hän ehdotti, että siirtäisimme Seilin lähemmäs muita. Se toteutettiin kahden taksiveneen avustuksella. Tarkkaa hommaa, kun tilaa on vähän, mutta hyvin onnistui. Kovia tuulia ei tullut Puerto Ayoraan, mutta maininki laski huomattavasti ja veneellä olo muuttui suorastaan mukavaksi. Ankkuripaikkaa vaihtaessamme huomasimme, että peräankkurin köysi oli poikki ja vähää myöhemmin, että Arin kallisarvoisen uistelukelan varmistusnarut olivat poikki ja koko laite poissa. Seilillä oli käynyt varkaita – milloin, se jäi arvoitukseksi. Tuomon mukaan rahtilaivoihin häviää kaikenlaista tavaraa.


Yhden sattumuksen jälkeen Ari sai kapteenin kutsun aamiaiselle redillä olevaan Ecuadorin laivaston koulupurjelaivaan. Muistoksi otettiin valokuva Arista laivan päällystön kanssa ja koululaivan kapteeni Amilcar Villavicencio Palacios luovutti Seilin kapteenille laivan nimikkolippiksen.


Hurth-vaihdelaatikon osia odoteltiin Ecuadorin edustajalta mantereelta; ensin ne olivat matkalla jo heti seuraavana päivänä, sitten alkoi erilaisten kysymysten esittäminen (joka päivä eri kysymys) – epäilyksemme heräsivät ja osuivat lopulta oikeaan. Lähetyksen viimein saavuttua se sisälsi hydraulisen vaihdelaatikon osia, vaikka Seilissä on mekaaninen vaihdelaatikko! Paikallinen edustaja ei siis tiennyt yhtään mitään tai ei välittänyt tyyppimerkinnöistä tai sarjanumeroista, jotka hänelle annoimme. Kului 10 päivää tältä ecuadorilaiselta merkkiedustajalta huomata, ettei hänellä todellakaan ole tarvitsemiamme osia hyllyssä. Latinalaisessa Amerikassa turistina oleminen on ihan kivaa, mutta asioiden hoitaminen melkein mahdotonta. Täällä ihmiset saavat väännettyä yksinkertaisesta asiasta äärettömän mutkikkaan jollain logiikalla, mitä me emme ymmärrä. Osat oli taas tilattava Suomesta, onneksi Ari oli varmuuden vuoksi tehnyt jo etukäteen tiedusteluja osista siellä olevilta luottoihmisiltä. Se, ettei Ecuadorista saada osia, selvisi torstai-iltana, jolloin teimme tilauksen Suomeen. Erinäisistä syistä asian hoito kuitenkin viivästyi niin, ettei DHL ehtinyt noutaa sitä perjantain aikana. Taas mentiin viikonlopun yli, ennen kuin jotain tapahtuisi. 9 tunnin aikaero Suomeen tekee sen, että Suomessa on työpäivä ohi, kun me täällä heräämme. Yritimme soittaa puhelimella yhdestä internet-paikasta, mutta juuri silloin eivät linjat toimineet. Eli sähköposti on melkein ainut tapa kommunikoida, tosin yksisuuntaisesti. Odotimme kiivaasti DHL-seurantanumeroa, mutta sitä ei maanantaina kuulunut. Suomi oli juuri silloin voittanut jääkiekon MM-kultaa – ehkä ilmaveivien heittäminen oli tärkeämpää kuin meidän seurantanumero. Siinä vaan oli se pointti, ettemme voineet tietää, oliko paketti lähtenyt edes maanantainakaan eikä sitä voi mistään kysellä, ellei ole tuota niin tärkeää seurantanumeroa. No, onneksi tiistaina saimme seurantanumeron ja tiedon, että paketti oli matkalla. Viikonloppuun mennessä paketti saavutti jo Ecuadorin mantereen, mutta tullaus vie 4-5 päivää, yli viikonlopun joka tapauksessa.



Olemme olleet paljon tekemisissä jo Shelter Bayssa tapaamiemme Seijan ja Ingvarin kanssa Marieke III-veneestä. Heidän kanssaan nautimme mm. erittäin maukkaan ja kauniisti asetellun äitienpäivän illallismenuun paikallisten mukaan suhteellisen kalliissa saksalaisravintolassa, jonka omistajan juuret ovat Galapagoksella. Omistaja on innokas kertomaan perheensä historiasta ja omasta elämästään, jos yhtään antaa ymmärtää olevansa kiinnostunut asiasta. Me ostimme mm. hänen perheestään kertovan kirjan. Jo aamutuimaan olimme soittaneet lyhyet onnittelupuhelut satelliittipuhelimella omille äideillemme. Ainakin äitienpäivänä voi ylpeillä sillä, että on maailman ihanimman tyttären äiti. 



Kaikki Tuomon asiakaspurjehtijat kokoontuvat hänen toimistonsa yhteydessä olevaan ravintolaan juttelemaan ja käyttämään wifiä. Monet australialaiset ovat kertoilleet kotimaastaan ja paikoista, joissa kannattaa käydä. Yksi hollantilainen it-alan tohtori teki meidän läppäriin joitain asetusmuutoksia niin, että satelliittipuhelimen kautta lähetettävät sähköpostiviestit nyt onnistuvat mereltä. Joillain purjehtijoilla on ulkopuolista miehistöä. Yhdestä veneestä sai gastina ollut nuorimies lähdöt, tästä suivaantuneena toinenkin gasti päätti lähteä saman tien. Jäivät tänne Galapagokselle aika puille paljaille, koska olivat aikoneet Australiaan. Muutaman päivän päästä päättivät lentää mantereelle, kun epäilivät, ettei täältä saa enää pestiä purjeveneisiin. Nyt olemme monena päivänä jutelleet japanilaisen yksinpurjehtijan, Fujimori Uratakin kanssa. Hänen Seagull –veneensä on jo kerran kiertänyt maapallon edellisen omistajan kera, nyt on toinen kerta. On ollut todella mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia japanilaisesta elämänmenosta ja kulttuurista. Omien sanojensa mukaan Fuji ei puhunut yhtään englantia lähdettyään Japanista. Etelä-Afrikassa hän kävi 5 päivän englannin kurssin ja nyt englanti sujuu opiskeluaikaan nähden hienosti.



ISABELA

Seilin remonttien ja osien odottelun lomassa olemme käyneet erinäisillä retkillä. Päiväretkellä Isabela-saarelle, jossa näimme paljon hylkeitä ja Galapagoksen pingviinejä. Pingviinit ovat korkeintaan 30cm korkeita eli yllättävän pieniä. Hylkeet ja pingviinit sukeltelivat kilpaa ja näytti siltä kuin olisivat leikkineet keskenään. Kävimme laavasaarella katsomassa meri-iguaaneja ja sen jälkeen snorklailemassa. Siellä sinisilmäiset kalat tulivat ihan maskin viereen ihmettelemään ja välillä näykkivät jaloista. Pienet hylkeet uivat meidän seassa, kun halusivat leikkiä. Villamilissa nauttimamme lounaan jälkeen meitä kuljetettiin katsomaan flamingoja ja taas erilaisia jättiläiskilpikonnia. Retki oli muuten oikein onnistunut, mutta yli 2 tuntia suuntaansa kestänyt merimatka oli hyvin hakkaava ja ikävä, pienessä veneessä kaksi isoa perämoottoria. Retkeläisistä me taisimme olla ainoat, jotka eivät tulleet merikipeiksi.



BALTRA

Santa Cruzin nähtävyydet luolineen, jättiläiskilpikonnineen ja kraatereineen olemme nähneet. Saaren pohjoispuolella oleva Baltran saari kiinnosti meitä, koska siellä on lentokenttä. Lentokenttä on amerikkalaisten peruja 2. maailmansodan ajoilta. Pearl Harborin pommitusten jälkeen amerikkalaiset perustivat ilmapuolustustukikohdan Baltran saarelle. He antoivat paikalle lempinimen The Rock (Kallio), kun koko saari oli pelkkää kiveä. Itse asiassa tukikohdan sotilaallista voimaa ei koskaan tarvittu. Tänä päivänä vaatimaton lentokenttä palvelee Ecuadorin mantereen välistä lentoliikennettä. Lauantaipäivä näytti olevan vilkas turistipäivä, koneita lähti ja saapui. Santa Cruzin ja Baltran välillä on kapea salmi, joka ylitetään kevyttekoisilla, perämoottoreilla varustetuilla vaneriveneillä. Ilmainen bussi Baltrassa kulkee venerannan ja lentokentän väliä. Iguaanit näyttivät olevan isompikokoisia Baltrassa kuin Santa Cruzissa.







 

perjantai 20. toukokuuta 2011

SU 1.5.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Eilisen blogipäivityksen jälkeen Anne näki ensimmäisenä maata; saarten hahmoja näkyi hämärtyvässä kaukaisuudessa. Vielä oli kuitenkin yö matkattavana, ennen kuin olisimme määränpäässämme. Sentään autopilotti on pitänyt kiinni sopimuksestaan ja seurannut piirrettyä reittiviivaa. Kyllähän kokemamme ongelmat vaivaavat unta ja kipparin ajatukset ahkeroivat ankkuroitumisen onnistumisessa, sillä tiesimme, että Academy Bay Puerto Ayoran edustalla on ruuhkainen ja ulapalta rantaa kohti matkaava maininki ei suinkaan helpota kääntymistä ahtaassa tilassa ilman ruoria ja peruutusvaihdetta.

Ari otti yhteyttä Tuomoon pari tuntia ennen saapumistamme. Hän lupasi katsoa valmiiksi riittävän tilavan ankkuripaikan huomioiden rajoituksemme ja tulla taksiveneellä avuksi. Ison purjeen laskimme hyvissä ajoin, mutta genoalla tulimme ankkurointilahdelle uloimpien ankkuroitujen alusten tasalle, ennen kuin käynnistimme kanisterista polttoainetta litkivän moottorin. Ankkurilahti on maininkien vuoksi aika rauhaton ja tuuli painoi rantaa kohden, Seilin tehokas keulapotkuri ei yksinään olisi mitenkään pystynyt kääntämään venettä, vaan taksiveneen työntöapu oli korvaamaton. Melko tarkkaan puolenpäivän aikaan laskimme ankkurimme isojen laivojen väliin ja taksivene vei peräankkurimme sopivaan paikkaan. Tuomo tuli tervehtimään meitä Seiliin ja lupasi hommata viranomaisten tarkastuksen samoin tein, niin kuin sitten tapahtuikin. Tällaisessa tilanteessa on enemmän kuin tervetullutta, että vastassa on maanmies ja sitä kautta helppo kommunikointi.

Agenttimme, Tuomo, antoi lyhyen briiffauksen Puerto Ayorasta ja neuvoi meille hyvän ruokapaikan. Päätimme nauttia hyvän ravintola-aterian kaikkien koettelemustemme jälkeen, vaikka olimmekin aika väsyksissä. Purjehdimme pääsiäisestä vappuun Panamasta Galapagokseen. Näin ilmaistuna aika tuntuu pitkältä, jotakuinkin 10 päivää ja 1000 merimailia (1580km). Ellei lasketa tekniikkaongelmia, matka meni muuten oikein mukavasti. Loppuajasta puhalsivat lannetuulet, purjeet toimivat hienosti, vuorokausi- ja ruokailurytmi löytyivät helposti. Alkumatkasta ei missään nimessä kannata ruveta laskemaan, montako päivää tai mailia on vielä edessä. Kaikista hommaamistamme opuksista päätellen olemme saapuneet yhteen ainutlaatuisimmista maailmankolkista, minkä sanotaan muuttaneen maailman.

LA 30.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 0 astetta 22,4'S, 89 astetta 23,6'W, ilma aurinkoinen, tuuli S5-7m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 54 mailia (100km).

Purjetuulet onneksi ovat olleet puolellamme ja matka on joutunut rattoisasti. Päivät ovat olleet ainakin aamupäivisin puolipilvisiä. Ari jatkoi polttoaineen syöttöongelmien tutkimista ja huomasi, että aina isomman mainingin sattuessa polttoaine lopetti virtaamisen myös kanisteriin. Tämä havainto vain vahvisti olettamustamme, että viimeisen tankin polttoainesyötön kytkentöihin on tehty muutoksia koneremontin yhteydessä Joka tapauksessa polttoainehomma oli ratkaistu väliaikaisesti, jotta pääsemme perillä ajamaan ankkurointipaikalle konetta käyttäen.

Tänään aamupalan jälkeen testasimme hetken moottoria. Lyhyen testin jälkeen sammutimme moottorin ja Ari käänsi vaihteen pakkiasentoon, jotta potkuri ei pyörisi purjeilla ajettaessa mukana. Jo äänestä kuului, että peruutusvaihteesta huolimatta potkuri jatkoi pyörimistään kuten vapaalla konsanaan. Taas lattialuukkuja auki ja tutkimaan josko vaijeri oli löystynyt tai irronnut vaihdelaatikon päältä – ei ollut. Sitten vain vaijeri irti vaihtimesta ja vivusta käsin kääntäen pakki päälle. Vipu siirtyi kevyesti peruutusasentoon, mutta mitään muutosta ei tapahtunut – potkuriakseli jatkoi pyörimistään samaan malliin. Vaihdelaatikko oli hajonnut ja olimme menettäneet peruutusvaihteen! Päiväntasaajan ylitys osui vappuaattoon ja meillä oli varattu jääkaapissa kuohuviinipullo sekä vähän muuta ohjelmaa. Päiväntasaaja ylittyi klo 11.10 ilman mitään juhlallisuuksia, Ari ahersi lattialuukkujen alla ja Anne piti vahtia. Neptunukselta oli jäänyt vain kruunu Seiliin, kun ilmeisesti huomasi saattavansa joutua likaisiin hommiin ilmestyessään. Pettymyksemme oli sanoinkuvaamaton vielä tämän viimeisen teknisen murheen ilmaantuessa. Kyllä tässä nyt oli jo ainakin yksi liikaa! Anne joutui tirauttamaan muutaman pettymyksen kyyneleen.

Tilanteen uskomattomuuden todettuamme, joskus alkuiltapäivästä, poksautimme kuohuviinipullon ja pidimme tuumaustauon. Ari päätti soittaa satelliittipuhelimella Galapagoksen agentillemme Tuomolle kertoakseen ongelmistamme ja avuntarpeestamme ankkuroituessamme. Meiltähän puuttui ruoriohjaus ja peruutusvaihde. Molemmat melko tärkeitä ahtaissa manööveritilanteissa. Hän lupasi hoitaa homman, kunhan olemme huomenna yhteyksissä tarkemmasta tuloajasta.

Hyvin alakuloisissa tunnelmissa jatkoimme matkaa. Söimme kinkkukiusausta, johon oli välittynyt kokin mielentila. Parempaakin se olisi voinut olla. Mietimme, ettemme tässä vaiheessa voi tehdä muuta kuin pyrkiä määränpäähän ja katsoa sitten Galapagoksessa, mitä Seilin vioille on tehtävissä.

PE 29.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 0 astetta 26,6'N, 87 astetta 52,2'W, ilma aurinkoinen, tuuli S5-7m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 156 mailia (289km).

Nyt ovat tuulet pysyneet mukavina ja matka on edennyt purjein oikein hienosti. Moottoria olemme käynnistäneet vain akkujen lataustarkoituksessa, niin kuin eilen illallakin. Kone kävi ehkä tunnin verran ja yhtäkkiä kierrokset laskivat ja moottori sammui. Taas oli tietysti tulossa pimeä, mutta Arin oli ryhdyttävä etsimään syytä koneen sammumiseen. Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja käytiin läpi suodattimista polttoaineletkuihin. Kuumassa moottoritilassa oli kuin saunassa. Ari ilmasi dieselmoottorin varmaan kymmenen kertaa, mutta kone kävi vain hetken ja sammui. Puoliyön aikaan pidimme konetta käynnissä ehkä tunnin ja olimme tyytyväisiä, että Arin korjaustoimet olivat tuottaneet tulosta. Sammutimme moottorin ja valmistauduimme tulevaan yöhön.

Tänä aamuna tarvittiin taas moottoria, joka kävi hetken ja sammui. Ilmauksien jälkeen katsoimme kellosta, että moottori kävi aina vain 8 minuuttia. Mielestämme ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun moottori oli alkanut ottaa polttoainetta alimmasta eli kolmennesta/viimeisestä tankista. Ari oli tarkistanut Andyltä juuri tätä asiaa, että onko polttoaineen syötössä muutettu mitään. Andy oli vastannut, ettei mitään oltu muutettu. Mitä ilmeisimmin kuitenkin jotain vikaa polttoaineen syötössä oli, kun ilmauksen jälkeen järjestelmässä ollut polttoaine käytti konetta sen aikaa, kun sitä siellä riitti. Tänä aamuna samaa vikaa on yritetty selvittää letku kerrallaan, välillä koko salongin lattia on ollut auki ja avotilaan johtavat portaat pois paikaltaan. Jostain selvisi, että tankista ei tule polttoainetta tasaisesti ja se oli selvästi syy moottorin sammumiseen. Taas ilmattiin moottoria moninaisia kertoja. Seilin kipparilla ei ole dieselasentajan pätevyyttä eikä taitoja – oli yritettävä selviytyä tilanteesta järkeilemällä ja ottamalla vanhat keinot käyttöön. Ari imi letkulla tankista polttoainetta kanisteriin ja Seilin polttoaineensyöttö pantiin suoraan kanisterista, kone kävi oikeilla kierroksilla moitteettomasti. Syy oli selvinnyt, mutta edessä on vielä pari päivää Galapagokseen.

Tuumasimme, että tuulien säilyessä samanlaisina, pääsemme hyvin purjeilla perille ja käytämme moottoria vasta, kun suoritamme lopullisen lähestymisen ankkurointipaikalle Puerto Ayoran edustalle. Uusi isopurje on toiminut mainiosti, samoin korjattu genua.

Tänään syötiin päivän pääateriaksi pastaa herkkusienikastikkeessa pussista, höystettynä sipulilla, valkosipulla, tuoreella paprikalla ja purkkikinkulla, porkkanaraastetta vihanneksena ja jälkiruuaksi syötiin omenoita. Päiväntasaajan ylityksen odotuksessa teimme joitain valmisteluita.

maanantai 2. toukokuuta 2011

TO 28.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 1 astetta 09,6'N, 86 astetta 27,0'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 5-7m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 258Nm (478km).

Eilen illalla yhtä matkaa auringonlaskun kanssa loppui tuuli. Ajauduimme virran mukana 7,5 mailia väärään suuntaan reitiltä. Purjeiden lepsuttaessa ja lonksuessa pelkän mainingin tahdissa teimme takapakkia. Kipparin kärsivällisyys loppui klo 01.50, jolloin hän käynnisti koneen ja ajoimme moottorilla reilut kaksi tuntia, kunnes saavutimme oikean kurssin. Klo 07.40 yritettiin taas purjeilla, mutta ailahteleva tuuli pakotti moottoripurjehdukseen melkein parin tunnin ajan. Vasta vähän ennen klo 10 mukava 5-7m/s tuuli alkoi olla vallitseva ja sillä olemme edenneet purjehtien tähän asti. Toivomme tietysti, että tuuli kestää. Yleisesti sanotaan, että Panama-Galapagos –väli on tuuliltaan vaikea, eilinen ilta ja viime yö näyttivät sen todeksi jälleen kerran.

Sekä eilen illalla pimeässä että tänään ihan päivänvalossa näimme kalastusaluksen. Kalat ovat pomppineet tänään innokkaasti pystysuoria pomppuja. Seiliä seurasi ihmeellisen näköinen noin 3-metrinen, ruskea kala, jolla oli aivan sähkönsiniset evät ja pystypyrstö. Ristimme sen 'haiksi' vanhan sanonnan mukaan: 'Seuraa kuin hai laivaa.' Ehkä tarkempi lajimääritys onnistuu perillä Galapagoksella. Mistään Seilin kirjallisuudesta emme ole löytäneet sille nimeä. Ihan äsken uiskenteli kilpikonna pää pystyssä meitä vastaan. Harvinaisten lajien Galapagos alkaa selvästi olla lähellä.

Soitimme onnittelusoiton satelliittipuhelimella eräälle 50v-täyttäneelle sukulaiselle. Olipas mukava kuulla hänen ja hänen perheensä kuulumisia todella pitkästä aikaa.

Kaalikeitto purkkilihalla höystettynä sekä hedelmäsalaattia kermavaahdolla kruunattuna olivat päivän pääateria.

KE 27.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 1 astetta 34,6'N, 85 astetta 40,1'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 6-8m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 311Nm (576km).

Eilen Seilin keulakaiteelle istahtanut sininokkainen, sorsan näköinen, mutta isompi lintu kyyhötti koko yön samassa paikassa. Kipparin mukaan pari lokkia kävi tämän tästä sitä kiusaamassa. Vasta aamun valjetessa lintu lennähti pois.

Illat ja yöt ovat olleet tähtikirkkaita ja kuu nousee aina vaan myöhemmin. Kaukaisuudessa on näkynyt salamia monena yönä. Onneksi eivät ole osuneet kohdalle. Illan pimetessä tuuli hävisi ja moottoroimme koko yön, aamun sarastaessa mukava tuuli virisi ja pääsimme purjehtimaan hyvässä etelätuulessa koko päivän. Matkanopeuteen vaikuttaa hidastavasti 0,5-1 solmun vastavirta. Yöllä oli sen verran viileää, että Ari joutui etsimään hupparin lisäksi vielä fleecen päälle.

Tyynen meren veden väri on kauniin tummansinistä, sitä on reilusti yli 3 kilometriä allamme. Pari delfiiniä kävi meitä moikkaamassa myös tänään. Näkyvää laivaliikennettä ei ole ollut havaittavissa. AIS:ssa näkyi yksi rahtilaiva, se meni poikittain meidän takaa yli 12 mailin etäisyydellä. Silmin sitä ei päivänvalossa erottanut.

Anne sai päätökseen Auli Irjalan Meren selkä taittuu –kirjan, jossa kerrottiin useista tutuista paikoista ja ihmisistä. Nyt on vuorossa erinäiset Galapagos-oppaat. Päiväntasaajakin lähenee, siihen liittyy monia merenkulkijoiden rituaaleja. Seilissäkin varmasti noteerataan harvinainen tapaus.

Ruuaksi söimme tietenkin tonnikalaa; fileenä uunissa paistettuna uuniperunoiden ja porkkananyyttien kera, ruokajuomaksi nautimme kylmää, laadukasta valkoviiniä.

TI 26.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 2 astetta 19,2'N, 84 astetta 10,2'W. Ilma puolipilvinen, tuuli S 5-8m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 413Nm (765km).

Uisteluvavan katkettua taistelussa Blue Marlinin kanssa kippari siirtyi ruokalastukseen. Illan pimetessä eilen kela alkoi raksuttaa lupaavasti. Lyhyehkön väsytyksen jälkeen saimme upean siniselkäisen ja hopeakylkisen tonnikalan Seilin kannelle. Painoa oli ehkä 3 kg, mutta sehän on melkein kaikki pelkkää lihaa. Yllin kyllin siis syötävää meille kahdelle. Kyllä Kustavin suunnalla tiedetään, mihin vieheeseen ruokakala nappaa. Kiitos vaan joululahjasta. Tänään sitten söimme ensimmäisen satsin tonnikalan fileitä voissa paistettuina, riisiä ja sitruunakastiketta + kaali-appelsiinisalaattia. Katsotaan, miten huomenna tonnikalaa valmistetaan.

Löytyihän sitä tuultakin, aamuvarhaisella kippari vihdoin pystyi sammuttamaan moottorin ja jatkoimme purjeilla mukavassa 8 metrin etelätuulessa. Vauhtia haittasi aamupäivän aikana 0,5-1 solmun vastavirta, mutta muuten päivän purjehdus on ollut nautittavaa menoa.

Shelter Bayssa asentamamme SeaMe-tutkahälytin on osoittautunut oivalliseksi laitteeksi näillä vesillä, missä laivoja ei enää juurikaan kulje. Toissa yönä ja viime yönä SeaMe antoi hälytykset ja molemmilla kerroilla kyseessä oli kalastusalus. Kummallakaan ei ollut AIS-laitetta. SeaMe asennettiin tarkoituksella melko alas – noin kolmen metrin korkeudelle meren pinnasta. Nyt hälytys tulee meille, kun jollain aluksella tutka pyörii 15-20 mailin etäisyydellä. Se on juuri sopiva aika herätykselle ja reagointiin. Isot konttialukset ajavat hieman yli 20 solmun nopeudella, joten hälytyksestä kohtaamiseen on aikaa lähestymissuunasta riippuen noin kolme varttia. Jos hälytin olisi asennettu oikeaoppisesti maston huippuun, saattaisi odotusaika olla jopa useita tunteja.

Tänään on ollut selvästi viileämpi päivä johtuen ensinnäkin tuulesta ja toisaalta myös puolipilvisyydestä. Mukavaa vaihtelua paahtavan helteen vastapainoksi. Ari asensi Panamasta ostetun puhuvan palo-/häkävaroittimen paikalleen. Vanha laite teki hälytyksiä tämän tästä. Ehkä se oli saanut tarpeekseen tropiikin kosteudesta. Seilissä on niin monta piippaavaa varoitus-, turva- ja hälytyslaitetta, että englannin kieltä puhuva hälytin on hyvä poikkeus äänimaailmaan. Muuten olemme vaan oleilleet, lueskelleet ja seuranneet tuulensuuntaa. Yksi sininokkainen lintu laskeutui Seilin etukaiteelle lepuuttamaan siipiään. Tuon linnun ja muutaman lentokalan lisäksi muita kulkijoita emme ole havainneet koko päivänä. Hiljaista on, niin kuin jossain laulussa sanotaan.

MA 25.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 3 astetta 01,8'N, 82 astetta 38,5'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S/SW 1-3m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 513Nm (950km).

Edellisen päivän ikävä ruoriongelma harmitti vielä yölläkin ja uni jäi molemmilta hyvin hataraksi. Ari on tietenkin miettinyt ruoriasiaa, syytä moiseen ongelmaan ja sen korjaamista Galapagoksella. Ajattelimme hitsauttaa ylimenoesteet vaakatasorattaan molempiin päihin. Jos autopilottiin sattuisi tulemaan jotain vikaa, on ruori rattaineen ihan kunnossa ja nostettavissa paikalleen ja ohjaus voi tapahtua sen jälkeen normaalisti käsin. Emme kuitenkaan halunneet nostaa raskasta ruorikoneistoa paikalleen purkaaksemme sen uudelleen Galapagoksella. Jos nyt tilanne kuitenkin jostain syystä vaatii, niin täytyyhän sen kanssa jälleen urakoida. Täällä sanan mukaisesti tyynellä merellä on aikaa miettiä, kun purjeet lepsuttavat toimettomina. Ainoan häiriön tuottaa autopilotti, joka alkaa piipittää, kun se ei tyvenessä pysty pitämään annettua kurssia. Aina välillä olemme käynnistäneet moottorin siinä toivossa, että edes jonkinlaista tuulenvirettä löytyisi.

Anne on pessyt avotilan vapaana olevaa tiikkipenkkiä (toisella istuu ruori koneistoineen) kolmen vaiheen ohjelmalla ja lopputulos näyttää oikein hyvältä. Tähän saumaan tuli päivällä kunnon trooppinen sadekuuro, joten tiikit saivat vielä makeavesihuuhtelun. Toivoimme sadekuuron tuovan tuulta, mutta kattia kanssa, sama tyyni meno jatkui.

Tämän päivän lounas nuudeliwokki onnistui paremmin kuin eilinen lounas eikä pannun pohjalle jäänyt muruakaan.

Myöhemmin iltapäivällä käynnistimme taas moottorin ja lähdimme etsimään tuulta. Polttoaineen rajallisuus pakottaa meidät jossain vaiheessa seisahtumaan vaikka tyyneen, vaikka autopilotti alkaakin valittaa.

SU 24.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 3 astetta 46,0'N, 81 astetta 06,6'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 2-3m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 614Nm (1137km).

Pikku-uistimiin ei tarttunut kalaa, joten kippari vaihtoi isompaan vieheeseen. Emme ehtineet kunnolla edes aamupalaa lopettaa, kun kela alkoi suorastaan huutaa. Näimme upean kalan hyppivän kaukaisuudessa selkäevä pystyssä – sellaista tanssia veden pinnan yläpuolella, mitä näkee vain television kalastusohjelmissa. Nyt se oli Arin pyydyksessä kiinni! Siimaa oli kelautunut ulos satoja metrejä ja alkoi määrätietoinen kalan väsyttäminen. Noin tunnin kuluttua Ari sai kalan niin lähelle Seiliä, että pystyimme näkemään sen koon ja värin. Se oli valtavan kokoinen ja kauniin sinisen hopean värinen. Anne oli sillä välin etsinyt esiin kalakoukun ja rommipullon, jota emme aiemmin ole käyttäneet kalan tainnutukseen. Kala alkoi olla jo aika väsyksissä ja Ari sai kelattua siimaa sisään, aina välillä se pyristeli kuitenkin vastaan. Siinä tiimellyksessä katkesi vavasta yläosa, mutta ei se mitään, sillä ennätyskalaa oltiin saalistamassa. Ehdimme ihailla, Anne vähän pelonsekaisin tuntein, monimetristä ja vähintään 150 kiloista vonkaletta, kun Ari oli saanut sen vedetyksi ihan uimatason lähelle. Aivan Seilin vieressä Ari yritti laittaa kalakoukkua mokoman pedon suuhun ja samassa silmänräpäyksessä kala pääsi irti vieheestä ja ehdoton ennätyskala jäi saamatta. Tiedä sitten, olisiko edes pullollinen pahaa rommia tainnuttanut sitä. Kala oli sinimarliini (blue marlin), jokaisen kalamiehen toiveuni.

Sitten teimme kaikenlaisia puhdetöitä; sisäsiivousta, kannen pesua. Merivesiletkukin oli saanut hometta niin, että joka sentti pestiin karhunkielellä. Flamencossa lensi jostain tuhkaa, joka sotkee ikävästi kaikki paikat. Olemme kuulleet, että jossain poltetaan sokeriruokoja ja sen noki olisi syynä ilmiöön.

Tuulet ovat olleet tosi heikkoja ja moottoria olemme joutuneet käyttämään tämän tästä. Odottelimme kovasti Isla Malpelon kääntymispistettä, jotta tuulen suunta muuttuisi suosiollisemmaksi. Saavuttuamme siihen pisteeseen, Ari laittoi autopilotin pois päältä ja alkoi kääntää ruoria oikeaan suuntaan. Ruori kyllä kääntyi, mutta vene ei. Ruoria pystyi pyörittämään molempiin suuntiin, mutta veneen kulkuun sillä ei ollut mitään vaikutusta. Olimme aivan ymmällämme ja totesimme olevamme ohjauskyvyttömiä… yksi ikävimpiä tilanteita, mitä voi sattua. Onneksi olimme leppoisassa kelissä ja vesi lämmintä, mutta silti ongelma oli vakava. Useammankin asiaa paremmin tuntevan suusta olemme kuulleet, että Seilin ruori kyllä kestää, mutta näin vain kävi. Ensi töikseen Ari valmistautui sukeltamaan tarkistaakseen peräsimen tilan. Sitten hän sitoi köyden peräsimessä oleviin lenkkeihin – yksi, mutta todella vaivalloinen tapa ohjata venettä, varsinkin purjeilla käytännössä mahdotonta. No, köyden ollessa paikallaan ja köydenpäät vinsseissä kippari aloitti peräsinakselin tutkimisen peräboksissa. Boksi oli tietysti täynnä useita satoja litroja juomavettä ja muuta kamaa. Lopulta Ari pääsi käsiksi autopilotin kiinnityksiin todetakseen, että sielläkin oli kaikki kunnossa. Vian etsinnässä jäi jäljelle enää mittariboksin alla olevat ruorin osat. Kippari päätti irrottaa mittariboksin silläkin riskillä, että saatamme menettää väliaikaisesti joitakin mittarinäyttöjä. Sitä ennen kuitenkin tarkistimme, että käsi-gps toimii, jotta meillä on jotain osviittaa määränpäästä siinä tapauksessa, että mittarit pimenevät. Maininkien keikuttamassa veneessä siirsimme mittariboksin varovasti penkille, jossa mittarit edelleen näyttivät toimivan. Ison ruorin ja sen painavan koneiston nostaminen pois paikaltaan vaati jonkinmoista kikkailua ahtaissa tiloissa. Ruorin hammasrataskoneisto näytti toimivan muuten moitteettomasti, mutta ruorilta tuleva vertikaaliratas oli mennyt jostain kumman syystä "yli" itse peräsintä kääntävästä, puoliympyrän muotoisesta vaakatasorattaasta ja pyöri tyhjänpanttina peräsinrattaan vieressä. Miten tämä ylipäätään oli mahdollista – on hyvä kysymys. Irrotetun ruorikoneiston alapuolella peräboxissa on autopilotin kiinnityskohta ja Ari oli jo aiemmin huomannut sen toimivan moitteettomasti. Se oli suuri helpotus. Mittarit toimivat edelleenkin, joten asensimme mittariboksin takaisin paikalleen ja jatkoimme matkaa ilman ruoria pelkällä autopilotilla. Sitä ennen Ari kävi vielä sukeltamassa ja irrottamassa köysiviritykset. Monen tunnin uurastuksen jälkeen paahtavassa helteessä totesimme melkein yhteen ääneen: 'Mitähän vielä…'.

Päivän lounas siirtyi edellä mainitusta syystä monta tuntia eikä sekään mennyt ihan putkeen, kun jouduimme syömään pyttipannun ilman nakkeja. Nakit maistuivat eltaantuneilta. Ruorijuttu pani mielen alamaihin, vaikka pystymmekin jatkamaan autopilotilla.

LA 23.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 5 astetta 08,7'N, 80 astetta 27,5'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 5m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 702Nm (1300km).

Purjeiden virsari purettiin eilen ennen pimeän tuloa, jatkettiin puomilla olevalla genualla. Kevyttä tuulta on riittänyt koko ajan niin, että matkavauhtimme on ollut 3-5 solmua. Öisin tuuli on ollut hieman reippaampaa, jonka ansiosta keskivauhtia on saatu hieman petrattua. Moottoria on lähinnä käytetty vain akkujen latausta varten, mutta luonnollisesti vaihde on ollut päällä latauksen ajan. Eilen illalla pimeässä delfiiniparvi seurasi meitä tunteja, puhalluksia ja naksuttavia ääniä kuului pimeästä. Ilmeisesti delfiinit ovat hyväksyneet Seilin yhdeksi parven jäseneksi. Yön aikana näkyi joitain rahtilaivoja. Vähän ennen puolta yötä nousi tulipunaisena loistava kuu horisontista. Se valaisi mukavasti loppuyötä. Yöt ovat olleet tähtikirkkaita.

Aamulla olimme molemmat vähän pirteämpiä, kun sitä edellisen yön unen laatu oli jäänyt äärimmäisen heikoksi. Lankalauantaina on ollut aurinkoista ja helteistä. Laitoimme eilen biminikatoksen suoranaista auringonpaistetta estämään. Katoksen alla käy viilentävä ilmavirta. Yllämme kävi kurvaamassa USA:n merivartioston tutkavalvontakone. Ensimmäiset lentokalat on havaittu. Onkeen ei ole käynyt minkäänlaista saalista. Rahtilaivat käyvät aina vaan harvemmiksi näköhavainnoiksi.

Sellaista se on tekniikka. Maissa ts. marinassa Iridium-satelliittipuhelimen kautta tehdyt blogipäivitykset onnistuivat leikkisän helposti. Olemme yrittäneet blogipäivityksiä täältä mereltä joka päivä, mutta jossain nyt tökkii. Jouduttiin ihan ottamaan yhteyttä kotimaan it-guruun saadaksemme neuvoa.

Tänään söimme possunlihakastiketta, keitettyjä perunoita, höyrytettyä parsakaalia ja jälkiruuaksi tuorehedelmäsalaattia + kermavaahtoa.

Pe 22.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 6 astetta 33,1'N, 79 astetta 53,8'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 2-4m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 793Nm (1469km).

Delfiiniparvi tuli eilen toivottamaan meidät tervetulleiksi Tyynelle valtamerelle. Isosta koostaan huolimatta ne pitivät samanlaista vikinää kuin pienemmätkin lajitoverinsa. Tosin delfiinien äänekkäät puhallukset hengitysaukoista saivat Annen ihan säikähtämään.

Torstai-illan hämärtyessä tuuli alkoi antaa merkkejä ja avasimme genuan avittamaan menoa. Yön aikana mukava sivutuuli kuljetti meitä 11m/s voimakkuudella, matka taittui varsin joutuisasti. Aallokko nousi vastaavasti. Seilin kippari havaitsi yöllä yhden aluksen ilman AIS-tunnuksisa, ilmeisesti rannikkovartiosto oli kiinnostunut meistä. Mitään yhteyttä sieltä ei kuitenkaan Seiliin otettu. Yö viileni siinä määrin, että Arin oli haettava pitkähihaista päälle, oikeastaan pitkälahkeisetkin olisivat olleet paikallaan, sillä kippari sai kurkkunsa lievästi kipeäksi.

Tuuli vaimeni aamun sarastaessa ja aamupäivästä lähtien meitä on vaivannut oikukas ja heikko takatuuli, aallokko saa Seilin keikkumaan aina välillä suhteellisen ikävästi. Vielä on kuitenkin pystytty mainiosti syömään liukuesteliinalla olevilta lautasilta. Etenemisvauhtimme on koko päivän ollut 2-3 solmua, hetkellisesti on rikottu 4 solmua. Pitkäperjantaita on sävyttänyt säätäminen – kaikkia purjeita ja purjeyhdistelmiä on kokeiltu, mikään ei tunnu ihanteelliselta. Purjesouvi saa hien lentämään, aurinkoa ja hellettä riittää, pieni tuulenvire helpottaa oloa aina silloin tällöin. Tämän jutun kirjoitushetkellä purjeiden virsarina tuntui sopivimmalta. Omalla vahtivuorollaan Anne näki ison kilpikonnan uiskentelevan vastaan.

Kotitarvekalastus on aloitettu, vaikka meiltä tällä hetkellä puuttuu valtameren kalastukseen tarvittava vauhti. Ehkä sen takia vielä ei ole tärpännyt.

To 21.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 8 astetta 32,8'N, 79 astetta 29,8'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 1-3 m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 913Nm (1691km)

Ennen aamukahdeksaa oli aamupala nautittu. Lähtövalmisteluihin kuului jollan perämoottorin ja itse jollan nostaminen Seiliin. Klo 8.45 ankkuri nousi mutaisena Brisas de Amadorissa ja suuntasimme Flamenco Yacht Clubin tankkauslaituriin. Aallonmurtajan sisäpuolelta meidät komennettiin ulos odottelemaan vuoroamme n. 15 minuutiksi ja VHF-kanava 10 piti olla kuulolla. Odotettuamme tunnin Seilin kippari otti yhteyttä VHF:llä, mutta vastaus oli vain, että pitää pysytellä 'stand by' kanavalla 10. Aallonmurtajan sisäpuolelle näytti kulkevan vilkas moottoriveneliikenne, Seiliä ei vaan kutsuttu. 1,5 tunnin odottelun jälkeen Anne soitti puhelimella Flamenco Yacht Clubin supervisorille ja kertoi pitkästä odottelustamme. Puhelun lopuksi Anne vielä tavasi Seilin nimen, jotta osaavat kutsua meitä. Kahden tunnin odotus palkittiin ja VHF:stä kuului Seilin nimi, saimme luvan tankkauslaiturille. Nämä on niitä Panaman aikakäsityksiä.

Ari tankkaili dieseliä ja vettä Seilin tankkeihin. Anne kävi sillä aikaa immigrationissa hakemassa leimat passeihin ja jättämässä tarvittavat asiakirjat. Toimistossa kaksi naista teki niitä näitä keskenään ja tulliviranomainen nukkui kuorsaten oman työpöytänsä ääressä. Hetkeä myöhemmin toinen, hyvin englantia puhuva nainen sanoi, että pitää muistaa ottaa kopio zarpesta (Shelter Baystä saatu asiakirja). No, eihän tässä toimistossa tietenkään ollut kopiokonetta. Piti juosta toiseen rakennukseen, jossa ystävällinen naishenkilö otti kopion ihan ilmaiseksi. Sitten takaisin immigrationiin, jossa pienen odottelun jälkeen passit saivat leimansa ja immigrationiin jäi vaaditut paperit. Tullimies jatkoi kuorsaustaan. Annen palatessa tankkauslaiturille kaikki Seilin tankit olivat piripinnassa, bensaa emme saaneet perämoottorin tankkiin. Kai Galapagoksellakin perämoottoreita käytetään. Niine hyvinemme irrotimme köydet ja karistimme Panaman tomut jaloistamme klo12.20. Tässä vaiheessa vuorovesi oli laskenut jo niin alas, että syvyysmittari näytti vain 2,2 metriä, onneksi emme jääneet pohjaan kiinni. Täällä Panamassa Tyynen meren puolella vuorovesivaihtelu on vähintään 5 metriä, mikä on syytä pitää mielessä ihan koko ajan.

Seilin keula kohti Galapagosta vihdoin ja viimein. Iltapäivällä söimme kiirastorstain kunniaksi uunissa haudutettua broileria riisi-vihannespedillä. Moottori on käynyt toistaiseksi ihan koko ajan, sillä vieno vastatuuli on ollut vallitseva. Kalastusta ei ole vielä aloitettu.