KIEL 2.-4.7.2009

Paahtava helle jatkui Kielissä. Tiesimme Kielin merenrantakaupungiksi, mutta sen merellisyys yllätti. Koko ranta laituristamme eteenpäin oli erilaisia soutu-, kanootti- tai purjehdusklubeja, kymmeniä kilometrejä hiekkarantoja ihmisten viettää rantaelämää. Ja kyllähän kaikkiin riitti ihmisiä tällaisinä hellepäivinä.

Kuten mainittua, Seili oli kiinnitettynä vuoden 1936 olympialaisten purjehduskeskukseen. Kielistä löytyy myös Münchenin olympialaisten purjehduskeskus vuodelta 1972, joka kuitenkin on eri paikka kuin vierassatamamme Düsternbrook.


Kaiken kaikkiaan tuntui siltä, että koko kaupungissa on reilusti enemmän turisteja kuin asukkaita. Ensimmäisenä päivänä kävelimme keskustaan tutustumaan kävelykatuun ja sen tarjontaan. Kaikkea oli tarjolla; isoja tavarataloja, paljon ulkoterasseja sekä erilaisia kauppoja joka tarpeeseen. Olipa kävelykadulle perustettu valtavankokoinen hiekkalaatikkokin pikkulapsia varten. Kävelykadun Biergartenissa oli kipparin ihan pakko päästä saksalaistunnelmaan syömällä bockwurst mit brötchen. Muuten ostelimme lähinnä erilaista syötävää veneelle, kun kaikki oli niin herkullisesti esillä.


Samana iltapäivänä kävelimme vielä aivan toiseen suuntaan Kielin kanavasululle katsomaan, miltä sulku näyttää maalta katsottuna. Valtava liikenne ja paljon rahtilaivoja kulkee sulun läpi periaatteessa koko ajan - päivin öin. Sinne meilläkin olisi suunta parin päivän päästä.


Kanavasululle kävellessämme huomasimme kaupan, jonka valikoimiin tutustuimme takaisin tullessa. Valikoimat saivat mykistymään ja siellä kuluisi päivä tutkaillessa kaikkea tarjontaa. Päätimme palata kauppaan jonain päivänä bunkrausmielessä, kun olisi rullakärryt ja iso kassi mukana. Matkaa oli nimittäin sen verran, ettei kaikkea viitsi käsissään kantaa.

Seuraavana aamuna tarkoituksemme oli lähteä Kielin lahden toiselle puolelle, minne satamakapteenin mukaan pääsee parhaiten laivalla. Olimme tutustuneet etukäteen aikatauluun ja aamupalan jälkeen suunnistimme laivalaiturille. Koko ajan toistamme ääneen toisillemme, ettei meillä ole mihinkään kiire. Se asia meinasi väkisin unohtua - niinpä nytkin, jouduimme lopuksi ottamaan oikein juoksuaskeleita ehtiäksemme lautalle. Sinne oli sen verran pitkä matka kävellä, että aikaa kului yllättävästi.

Määräsatamamme Laboe (n. ½ tuntia laivalla) on varsinainen rantalomakohde mataline hotelleineen ja majataloineen, kauniisti ruusuin koristeltua rantabulevardia pitkin suuntasimme jo mereltä näkemällemme 86 metriä korkealle muistomerkille. Muistomerkin edustalla oli museoitu sukellusvene. Koko monumentti oli enemmän tai vähemmän perustettu 2. maailmansodan merisotilaiden muistolle. Ihmetellä täytyy Saksan sotalaivojen määrää siihen aikaan, Anne oli aivan ymmällään. Myöhemmin kävelimme Laboen keskustan kävelykatua ja rantabulevardia takaisin. Hiekkarantaa riittää silmänkantamattomiin. Ja vesi on joka paikassa uskomattoman kirkasta ilmeisesti hiekkapohjan ansiosta. Laboessa oli sataman synttärit sinä viikonloppuna ja kaikenlaista kojua ja puotia oli asiakkaiden toivossa pystytetty. Mekin ostimme Seiliin isommat, messinkiset vaatekoukut.


Niin miljonäärilaiturissa kuin olimmekin, internet-yhteydet eivät vastanneet edes köyhänmiehen versiota. Aamulla yhteys oli niin unelias, että latautuminen kesti vaikka kuinka kauan, jos onnistui ollenkaan. Päivän mittaan jostain syystä se vähän heräsi ja taisimme saada blogitekstit kirjoitetuiksi. Kuvien tullessa vuoroon alkoi ensimmäisen kuvan kohdalla mylly pyöriä eikä siitä sitten loppua tullutkaan, joten se siitä blogijulkaisusta. Luovuimme laiturin tarjoamasta palvelusta ja päätimme etsiä internet-kahvilan. Sen verran olimme saaneet Googlea raotettua, että yksi nettikahvilan osoite löytyi. Pahaksi onneksi, sen kahvilan tilalla oli vain jotain aikuisviihdepaikkoja. Löydettyämme viimein turisti-infon selvisi nettikahvilankin osoite, joka oli päärautatieaseman korvilla. Sinne asti emme olisi edes älynneet kävellä. Vihdoin saimme täydennettyä blogitekstin kuvilla ja voimme kävellä takaisin Seilille. Siinä tuli taas 15 kilometriä taivalta taaperrettua.

Palatessamme nettikahvilasta nautimme perinteisessä oluttuvassa sianpotkaa hapankaalilla höystettynä aitosaksalaiseen tapaan. Sen verran alkoivat kilometrit jo huikoa.

Hellettä riitti Kielissä reilusti yli 30C asteen koko ajan kierrellessämme kaupunkia. Saimme tässä vähän esimakua siitä, mitä tuleman pitää.

Lauantaipäivän olimme päättäneet pyhittää kauppaostoksille, Seilin siivoukselle, pyykinpesulle yms. käytännön hommalle, koska aioimme sunnuntaina jättää Kielin ja siirtyä kanavalle ja kohti Pohjanmerta. Lauantaiaamu oli pilvinen ja vähän utuinen, mutta lämpöä oli edelleen 25C. Ari oli jostain syystä niin innostunut kannen pesusta, ettei malttanut nukkua aamulla kuutta pitempään. Siten se homma olikin tehty jo normaalin aamupalan aikaan. Hikinen kauppareissu oli tehtävä ja ostettava vähän ylimääräistäkin, kun kerran oli hyvät valikoimat. Yllätyimme kauppalaskun loppusummasta sen jäädessä alle 100 euron. Kippari innostui pesemään vielä Seilin kyljet ikävistä mustista autonrenkaan jäljistä, mitä aina tulee erilaisissa kalastussatamissa. Pyykitkin tuli pestyä ja kuuma suihku hommien jälkeen kruunasi hyvän olon ja mielen.


Illansuussa Ari yritti VHF-yhteyttä s/y Spicaan kysyäkseen, missä päin liikkuvat ja yllätys yllätys, he kertoivat puolen tunnin sisällä olevansa samassa laiturissa kanssamme. Ari kävi katsastamassa heille vapaan paikan kiinnittymistä varten. Myöhemmin illalla vaihdoimme kuulumisia pursiseuramme omistaman hotellin terassilla.