lauantai 16. tammikuuta 2010

RODNEY BAY, ST. LUCIA 7.-15.1.2010

Siirtyminen St. Lucian merkittävimpien nähtävyyksien, Pitonsien, välistä Rodney Bayhin kesti nelisen tuntia. Vaikka matka ei ollut pitkä, sen aikana ehti tuulla yli 10 m/s, joka nosti korkean keikkuvan aallokon. Mesaanimastovirityksemme onneksi kestivät vielä tämänkin keikutuksen ja pääsimme hyvin perille tilavaan Rodney Bayn marinaan.





Pikkuhiljaa meidän on tottuminen karibialaiseen palvelukulttuuriin. Marinatoimistossa oli taas sellainen henkilö kirjaamassa tietojamme, että kärsivällisyyttä vaadittiin. Vähän väliä hän haukotteli ja haukotusten lomassa jutteli ensin toisen kollegan kanssa ja kohta jo toisen vieressä istuvan kanssa. Keskittymisestä asiakaspalveluun ei ollut tietoakaan. Niinpä hän joutui kyselemään samoja asioita meiltä useaan kertaan. Mitään oma-aloitteista marinapalveluiden esittelyä emme saaneet, vaan kaikki piti kysyä erikseen ja vastaukset olivat sieltä sinnepäin.



Marinassa oli useampi suomalaisvene, joiden kanssa olimme yhteyksissä melkeinpä päivittäin. Ensimmäisenä iltana kävimme Spican miehistön kanssa pihviravintolassa, joka oli nimensä veroinen. Söimme herkulliset ruuat ja Seilin kippari nautti kokonaista 750 gramman pihvin. Kaikki olivat tyytyväisiä omiin annoksiinsa ja saimme aikaiseksi ihan kunnon laskun siitä hyvästä.



Eräänä päivänä järjestyi suomalaisten kesken taksikyyti Castriesiin tax free-myymälään, jossa lähinnä isojen risteilylaivojen matkustajat tekevät hankintojaan. Ihan samanlaisia tax -free-asiakkaita ovat veneilijätkin, kun on vaan tarvittavat dokumentit mukana.



Mesaanimaston korjaus oli tärkein asia ja sitä ruvettiin hommaamaan oitis. Muutaman päivän osien odottelun jälkeen Seili sai uudet entistä vankemmat alavantit, joita kippari oli pyytänyt jo Suomessa ensimmäisen maston kaatumisen jälkeen. Suomalainen rikispesialisti ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi asentaa vahvempia, vaikka Atlantin ylitys oli tiedossa. Täällä asiantuntijat olivat oitis sitä mieltä, että vanttien olisi pitänyt olla vahvemmat. Saimme vihdoin purettua köysiviritykset ja kulkeminen sitloorassa alkoi tuntua helpolta, kun ei enää tarvinnut pujotella köysien välistä.



Käytimme hyväksemme paikallisten tarjousta ruosteenpoistosta ja ulkopesusta. Seili alkoi näyttää sen käsittelyn jälkeen siistiltä kuin uudesti maalatulta. Teimme myös perusteellisen sisäsiivouksen nyt, kun olimme laiturissa sähkön ja makean veden äärellä. Pesetimme kaikki pyykit täkkejä myöten ja pyykit tuotiin siististi taiteltuina, melkein kuin silitettyinä, suoraan veneelle saman päivän aikana. Nyt olimme siis melkein kuin hotellissa verrattuna aiempiin noin 7 viikkoon, jotka olemme viettäneet ankkurissa tai poijussa.

Suomalaisten lisäksi marinassa oli paljon jo Euroopassa tutuiksi tulleita ja uusia tuttavuuksia tulee koko ajan. Vanhoista mainittakoon hollantilainen s/y Helleweegin miehistö Toos ja Hans, jotka tapasimme ensimmäisen kerran Kap Verdessä. Sen jälkeen näimme heidät Barbadoksella, Bequialla ja nyt täällä Rodney Bayssä, jossa kutsuivat meidät yhtenä iltana kylään. Toos-rouva oli kiivennyt Atlantin ylityksellä mastoon - aikamoinen suoritus.

St. Lucian historiaan kuuluu Englannin ja Ranskan taistelu saaren herruudesta, jonka loppujen lopuksi voitti Englanti. Ranskalaisajasta on saarelle jäänyt paljon ranskankielisiä paikannimiä ja paikallisten kieli on sekoitus ranskaa ja englantia. Sotaisaan historia-aikaan liittyy myös Rodney Bayn vieressä oleva Pigeon Island. Teimme yhtenä aamuna kävelylenkin sinne ja kipusimme korkeimmalle kukkulalle ihailemaan maisemia, sieltä näkyi hyvin seuraava saari, Martinique.



Pigeon Island oli aikanaan strategisesti tärkeä paikka, josta voitiin valvoa merta joka suunnalta. Jäänteitä entisestä sotaisammasta ajasta on nähtävissä.



Nyt Pigeon Island on enemmänkin picnic-alue ja St. Lucian alueen ensimmäinen luonnonpuisto. Näimme saarella kauniin tiilenpunaisen/harmaanvärisiä kyyhkysiä - liekö saari saanut siitä nimensä.

Laskimme myös jollan veteen, koska marina-alueen vesi ei houkutellut uimaan. Suuntasimme Pigeon Islandin hiekkarannalle, jonne ei maininki juurikaan lyönyt. Täällä oli parempi uintivesi ja pääsimme virkistäytymään meriveteen. Sen jälkeen kiertelimme katsomassa Rodney Bayn rantaa, joka on rakennettu täyteen vähän vauraampien ihmisten asumuksia. Kodeista pääsee suoraan omalle laiturille, jossa odottaa joko huikea huvipursi tai purjevene. Kovin vähän elämää näkyi näissä taloissa näkyi viikon aikana.



Vuokrasimme auton yhdeksi päiväksi. Taas kirjoitettiin kipparille väliaikainen ajokortti ja saimme allemme aika uuden pikku-Letukan varustettuna automaattivaihteella ja ilmastoinnilla. Tämä pikkuauto joutui valittamaan St. Lucian kiemuraisilla ja mäkisillä teillä. Mäet olivat niin jyrkkiä, että ykkösvaihde ei tahtonut aina vetää meitä mäen harjalle. Marigot Bayn -satama jäi meiltä Seilin kanssa väliin matkalla Rodney Bayhin. Ajoimme sinne autolla. Siellä voi veneen ajaa laituriin, jonka äärellä on sananmukaisesti kaikki palvelut. Viehättävän ja idyllisen näköinen pikkupaikka.



Jatkoimme matkaa etelään päin ja sisämaassa tie kiemurteli keskellä rehevää sademetsää. Tien varressa näimme pari rastamiestä pitkät käärmeet kaulallaan viittoilemassa, että pitäisi pysähtyä. Ilmeisesti mielessä pikkutienesti kuvauspalkkion muodossa. Siellä päin viidakkoveitsi kuului miespuolisten henkilöiden vakiovarusteisiin. Metsään ei taida olla menemistä ilman sitä, sen verran tiheältä metsä näytti. Ihan saaren eteläkärkeen, Vieux Fort’iin, saavuttuamme maisema oli muuttunut hyvin alavan tasaiseksi ja kuivaksi. Täällä sijaitsee saaren vilkas, kansainvälinen lentokenttä. Tälle suunnalle oli rakenteilla erilaisia loma-asuntoalueita sekä golfkenttä, jonka on suunnitellut itse Greg Norman.



Liikenteestä voi sanoa, että stlucialaiset ovat jättäneet henkensä korkeimman käteen. Näimme hiuksia nostattavia ja henkeä salpaavia ohitussuorituksia, missä vain vastaantulijan nopeat reaktiot ja väistöliikkeet estivät ilmiselvän nokkakolarin. Mutkaisella tiellä ei itselläkään ollut kovin luottavainen olo siitä, mitä seuraavan mutkan takaa on odotettavissa.

St Lucia ja Rodney Bay ovat selvästi vauraampia kuin edellinen saari St. Vincent. Rodney Baystä löytyi supermarket, mistä sai kaikenlaista ruokavarastojen täydennystä jopa tuoretta maitoa. Päivittäiset sadekuurot Rodney Bayssa tulivat joskus hetkellisesti rankkoina tai pienenä tihkuna. Ne eivät paljon haitanneet, kun ilma pysyy koko ajan yhtä lämpimänä.

Viikon oleskelun jälkeen oli aika jättää haikeat hyvästit, jälleen näkemisen toivossa, suomalaisille kollegoille ja jatkaa matkaa pohjoiseen seuraavalle saarelle, Martiniquelle. Mikäs oli matkaa jatkaessa, kun Seili oli kaikin puolin kunnossa.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Moikka !
Onpa hyvä että saitte nyt ne vahvemmat vantit. Josko nyt kestäisi !

Onneksi olette tottuneita vähän reippaampaankin ajotapaan (ja iikenteeseen) ettei tarvinnut olla ihan ensikertalaisena ratin takana ;)

-Anu