lauantai 16. huhtikuuta 2011

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 23.-30.3.2011

Näin helposti viikot kuluvat eikä meidän koneremontti edennyt mihinkään. Mieluumminkin päinvastoin, sillä koko isokokoinen sylinterilohko piti nostaa Seilistä ja viedä konepajalle Panama Cityyn. Seurasimme DHL-varaosalähetystä netistä ja kävimme Panama Cityn, tarkemmin Costa del Esten DHL-toimistossa puhumassa etukäteen lähetyksestämme, että saisimme sen lunastetuksi siellä ja voisimme toimittaa osat suoraan konepajalle. Näin säästäisimme aikaa ja turhia ajoja Colónin ja Panama Cityn välillä. Ari oli tarjoutunut Andyn mukaan konepajakeikalle, jotta sai selville, miten sinne ajetaan. 


Meille oli luvattu, että saamme Costa del Estestä paketin maanantaiaamuna klo 8. Tähtäsimme siihen heräämällä klo 5. Klo 8 sanoivat, että klo 12 saamme paketin. Tapoimme aikaa ajelemalla Corredor Suria etelään päin. 


Tasan klo 12 sanottiin, että pitää tulla klo 15, jolloin olisivat tietysti sanoneet mañana... Siihen Ari ei enää suostunut, vaan sanoi odottavansa niin kauan, kun saa paketin. Välillä Arilla oli jo paketti käsissään, kun se taas häneltä vietiin vielä jotain tullin tarkistusta varten. Taisi siinä se kolmisen tuntia vierähtää pompoteltavana luukulta toiselle. Veimme saman tien osat Panama Cityssä olevalle konepajalle. Koko homman oli luvattu valmistuvan keskiviikkoaamuksi. Andy kävi noutamassa sylinterilohkon, koska se on niin isokokoinen, ettei se olisi mahtunut meidän vuokra-auton takakonttiin. Automme on muuten Meksikossa valmistettu Nissan Sentra, joka tuo mieleemme vanhemmillamme olleet 60-luvun kulkuneuvot. 


Andy oli luvannut tulla suoraan konepajalta Seiliin. Odottelimme häntä veneellä koko päivän, eikä häntä kuulunut. Meidän 1-2 päivän säästöt varaosien toimitusajoissa valuivat näin helposti hukkaan, kun panamalaisittain dieselmieheltä puuttui aikataulujen ja ajan taju.

Tällä välin sentään jotain tuli kuntoon. Nimittäin Iridium-satelliittipuhelimen sähköpostiyhteys. Paikallinen it-alan perheyritys sai ratkaistuksi asiat niin, että haimme puhelimen ja Arin läppärin heiltä pois. Yksi konfiguraatio piti kuitenkin vielä tehdä veneellä. Täällä laiturilla kannattaa avata suunsa erilaisista teknisistä ongelmista. Joku tiesi, että meidän laiturissa 16-vuotias kanadalaispoika on taitava tietokoneiden kanssa. Ari sopi hänen kanssaan tapaamisen ja Brett tuli Seilin remontin alla oleviin tiloihin. Iridium ei ollut tuttu hänelle, mutta tunnissa hän oli selvittänyt asiamme. Sen jälkeen teimme testejä päivittämällä blogiin luonnoksia ja lähettämällä sähköpostia. Hyvin näyttävät satelliitit tuolla taivaalla välittävän tietoa.

Sunnuntai-iltana meitä tuli tervehtimään virolainen yksinpurjehtija, Uku Randmaa. Hän oli aiemmin huomannut Suomen lipun ja kutsui meidät veneeseensä Temptation III:seen, tyypiltään Hanse 430. Hieno vene, vain pari kolme vuotta vanha. Veneen sisustus oli pelkistetyn tyylikäs. Puhuimme kaiken maailman asioista, tuntui kuin olisimme tavanneet maanmiehen. Kerroimme tavanneemme hänen esikuvansa, Hillar Kukkin, aivan reissumme alussa Visbyssä. Ukulla on hyvin samansuuntaiset suunnitelmat meidän kanssa. Hän on rakennusalan yrittäjä ja rakentanut Suomessakin, jopa yhdelle meidän tuttavalle teollisuushallin Itä-Suomeen. Näin pieni on maailma. Siinä jutellessamme hän kertoi rekisteröityneensä Panaman kanavan läpimenoon noin 10 vuorokauden kuluttua ja pyysi meitä köysimiehiksi. Lupauduimme hommaan lyömällä kättä päälle. Hän tarvitsee vielä kaksi lisää, saa nähdä, keitä he ovat. Temptation III lähti tässä välillä vielä purjehtimaan San Blasin saaristoon ja tulee sitten lähempänä H-hetkeä takaisin.




Purjehdussesongin ollessa parhaimmillaan tänne marinaan on saapunut paljon lapsiperheitä. Lapset ovat tuoneet ihan erilaista vilkkautta ja elämää muuten aika vaitonaiseen laiturielämään. Alle kouluikäisillä lapsilla elämä on huoletonta, mutta koululaisilla on läksyjä joka päivä ja niitä tehdään yleensä äidin johdolla marinan yhteisissä oleskelutiloissa. Toisien maiden koulujärjestelmät tuntuvat olevan aataminaikuisia, kun 10 päivän välein pidettävät kokeet täytyy palauttaa postitse kotimaahan. Ei kuulosta kovin hankalalle, mutta Panaman postilaitoksen olemattomat palvelut tuntien kokeita ei uskalleta lähettää täältä. Äiti on kuulemma aina löytänyt jonkun kotiin palaavan amerikkalaisen tai eurooppalaisen, jolle on sujauttanut kirjekuoren postitettavaksi. Sitten opettaja korjaa punakynällä kokeet ja palauttaa yhdelle kotimaassa olevalle sukulaiselle, joka skannaa ne sitten purjehtivalle perheelle. Äiti voivottelee, kun ei ole pedagogisia taitoja eikä osaa fysiikkaa. Tämä perhe on monen vuoden purjehduksella. Kyllähän tuo läksyhomma hoituu muutaman viikon ajan, mutta useammasta vuodesta tulee varmasti liikaa paineita ja oppiaineetkin vain vaikeutuvat.



Erilaisia asioita tapahtuu venekodeissa. Yhteen australialais-ruotsalaiseen perheeseen syntyi tyttövauva tammikuun lopulla. Koko laiturialueen silmäterä, heidän 4-vuotias enkelinkiharainen ruskeaksi paahtunut poika sai pikkusiskon. Poika puhuu sujuvasti ruotsia ja englantia eikä juuri ujostele. Perhe viipyi vauvanhakumatkalla Panama Cityssä odotettua kauemmin, kun tyttövauva viivytteli maailmaan tuloaan yli 4-kiloiseksi. Nyt perhe on kotiutunut veneeseen hyvin ja lähtivät tällä viikolla läpi Panaman kanavasta. Kovasti kuulemma virittelivät riippumattoja lapsia varten. Vauva sai Panaman passin. Täytyyhän miehistöluettelot ja muut asiapaperit olla kunnossa. Ikäviäkin asioita sattuu, vaikka aika harvoin. Yhden hollantilaisveneen kippari sai lievän halvauksen, jonka seurauksena toinen puoli kasvoista roikkui elottomana ja purjehtijalle niin tärkeä tasapaino häiriintyi. Vaimon mukaan halvausta oli tutkittu lääkärissä ja he olivat olleet yhteyksissä kotimaan lääkäreihin. Melkeinpä kaikilta tuli samansuuntainen vastaus, että aika näyttää. Mies oli hyvin allapäin ja vaimokin hyvin stressaantunut epätietoisuudesta. Nyt kuitenkin on iloisia uutisia kerrottavana, sillä Costa Rican matkamme jälkeen näimme hollantilaiskipparia, jonka kasvot olivat saaneet entisen mallinsa ja muutenkin hän vaikutti kovin helpottuneelta ja iloiselta. Tervehtymiseen meni useita viikkoja.

Seilin torakkasodassa emme voi julistautua voittajiksi, mutta jonkinlainen erävoitto on saavutettu. Näköhavaintoja ei ole ollut moneen viikkoon. Tarkkana on syytä kuitenkin olla.

Ei kommentteja: