sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

COSTA RICA, SAN JOSÉ 16.-23.3.2011

Bocas del Torosta palattuamme Shelter Bayhin ja Seiliin meitä kohtasi sama näky kuin lähtiessä. Dieselmies Andyn korjaushomma ei ollut edennyt mihinkään meidän suureksi pettymykseksi. Hän selitti, ettei ollut saanut konepajalta kunnostettuja kansia, kun karnevaaliaika oli aiheuttanut sinne ruuhkan. Elintilamme ei tietenkään ollut lisääntynyt, joten meidän oli nopeasti päätettävä jatkosta. Emme ehkä koskaan ole lähteneet ulkomaille yhtä nopeasti ja tutustumatta kohteeseen etukäteen kuin tällä kertaa. Costa Rica, Panaman pohjoinen naapuri, oli kohteemme seuraavan viikon. 


Costa Ricasta meille ei tullut mieleen kuin kahvi ja muistimme vuosien takaisen K-kaupan mainoksen, jossa Juan Valdez poimi käsin kahvia, ilmankos kahvimerkki oli Costa Rica.

Tunnin lento LACSA/TACA-lentoyhtiöiden modernilla Embraer 190-mallisella koneella Panama Citystä Costa Rican pääkaupunkiin San Joseen sujui mukavasti jonkinasteisista ilmakuopista huolimatta. Pienehkössä koneessa Anne pääsi ikkunapaikalle ja sai kirkkaassa säässä otettua kerrankin ilmakuvia. Aika vuoristoista oli maa alapuolellamme.


Costa Rica on väestöltään suurin piirtein Suomen kokoinen, pohjoinen naapuri Nicaragua, idässä Karibianmeri (Atlantti) ja lännessä Tyynimeri määräävät Väli-Amerikan vanhimman demokraattisen valtion rajat. Kolumbus tuli maihin Costa Ricassa samalla reissullaan kuin Bocas del Toroon eli vuonna 1502, se oli hänen neljäs ja viimeinen löytöretki. Väli-Amerikan korkeimman elintason maassa costaricalaisilla on ilmainen peruskoulu ja terveydenhoito. Maassa vallitsevat poliittisesti ja taloudellisesti vakaat olot ja tavoitteena on energiantuotanto puhtaista lähteistä. Liikennekin näytti olevan paljon kurinalaisempaa kuin etelänaapurissa, Panamassa. Punaiset taksit olivat uudenoloisia, siistejä ja rypyttömiä. Erilaisia mopoja ja moottoripyöriä oli liikenteessä runsaasti, Panamassa ne ovat harvinaisia

SAN JOSÉ

San José on Costa Rican pääkaupunki ja se sijaitsee n. 1200 metriä merenpinnan yläpuolella. Kaupungin keskilämpötila pysyttelee +25C asteessa koko vuoden ja monet kokevat sen miellyttävästi viileämmäksi kuin alempana olevat merenrannat. Meidän viikon 'loman' aikana sää oli pilvinen ja tuulinen, koimme sen viileäksi. Jouduimme hankkimaan pitkähihaista ja –lahkeista tarjetaksemme. Koko San Josén alueella asuu noin 400.000 ihmistä. Julkinen liikenne toimii hyvin ja on edullista. Käytimme paikallisbussia ensimmäisestä päivästä lähtien kaupunkikäynneillämme. San José voisi olla kuin mikä tahansa samankokoinen kaupunki manner-Espanjassa. Siellä on paljon pikkukauppoja; kenkäkauppoja, kodintarvikeliikkeitä, tekstiililiikkeitä, kirjakauppoja. 


Monet keskustan kadut on pyhitetty jalankulkijoille, mikä mahdollistaa erilaisten kaupustelijoiden bisnekset ja toisaalta keskittää myös kerjäläiset niiden varsille. Ottamatta kantaa kotimaiseen romanikerjäläisongelmaan ihmettelimme, miten muka korkean elintason maassa oli näin paljon kerjäläisiä. Olemmeko kiertäneet Panamassa tällaiset seudut onnistuneesti vai ovatko panamalaiset liian ylpeitä kerjätäkseen? Panamassa emme ole törmänneet heihin. Kaikkeen kyllästyy, kun sitä on liikaa, pätee myös kerjäläisiin.

Huomasimme San Joséssa hyvin pian, etteivät kaupungin päättäjät juurikaan välitä mistään vanhasta rakennuskannasta. Niinpä kaupunkiin ei ole jäänyt mitään ns. yhtenäistä vanhaa osaa. Kamalia neuvostoarkkitehtuuria muistuttavia betonimöhkäleitä on rakennettu mitä kauneimpien vanhojen rakennusten väliin. Monet, joskus kauniit, vielä jollain tavalla pystyssä, olivat sammaloituneet ja pikaisen restauroinnin tarpeessa, jos mieli säilyttää ne. Jotain harvoja helmiä on yritetty säilyttää niin kuin Teatro Nacional, joka on rakennettu Pariisin kuulua oopperataloa mukaellen. Tuonkaan rakennuksen kunto ei ollut kehuttava ulkoapäin.


Karibian vanha rautatieasema seisoo paikallaan historiallisena muistomerkkinä, mutta ränsistyneenä ja tyhjillään. Kukaan ei ole keksinyt mitään kunnollista käyttöä rakennukselle. Muualla maailmassa museon lisäksi tällaisiin paikkoihin tehdään ravintoloita, kahviloita, putiikkeja, työpajoja jne. Komean pääpostirakennuksen toiseen päähän oli perustettu kahvila, jossa käväisimme parikin kertaa kunnon costaricalaisella kahvilla ja nautimme sacherkakkua muistuttavaa herkullista suklaakakkua.

San Josén kauppahallin kulmat olivat vilkkainta aluetta, ihmisiä tungeksi ahtailla jalkakäytävillä. Ei vähiten siksi, että monien bussien päätepysäkit sijaitsevat alueella. Lisäksi kadun laidoilla oli erilaisia myyntikojuja ja kaupustelijoita, jotka huutelivat tarjontaansa ja tarjoushintojaan kovaäänisesti. Heidän sekaan soluttautui ilmeisesti myös luvattomia kaupustelijoita, sillä näimme välikohtauksen, jossa varmaan parikymmentä aseistautunutta poliisia takavarikoi virka-autonsa lavalle tuotteita. 


Kauppahallin värikäs ja monipuolinen tarjonta olisi ollut toisenkin käynnin arvoinen, vaikka emme mitään ostelekaan. Hallin useat ravintolat tarjosivat costaricalaista perusruokaa edulliseen hintaan.


Costa Ricassa kohtasimme ystävällistä asiakaspalvelua, mikä on harvinaista Panamassa. Ainoa huono kokemuksemme oli Best Western –hotellin vastaanoton virkailijat. Jotenkin kaikilla oli hyvin ylimielinen ja töykeä asenne asiakkaita kohtaan. Respa on hotellin 'käyntikortti' eikä odotukset sen jälkeen olleet kovin korkealla. Loppujen lopuksi olimme kaikkeen muuhun enemmän kuin tyytyväisiä. Hyvä sijainti, ilmaiset lentokenttäkuljetukset, pienestä lisämaksusta huoneen ikkunat sisäpihalle uima-altaalle, aamiainen sisältyi hintaan ja alakerran baarin happy hour, jossa kaikki juomat olivat ilmaisia – oikea suomalaisten paikka!


Happy hour kokosi hotellin asukkaita, joista yhteen ryhmään tutustuimme aika hyvin. He olivat kanadalaisia pariskuntia talvea paossa täällä jo ties kuinka monetta vuotta. Siinä koko viikon 'onnellista tuntia' vietettyämme tiesimme toisistamme aika paljon ja voimme sanoa ystävystyneemme heidän kanssaan. Kanadalaiset olivat kaikki noin 75-vuotiaita, erittäin hyväkuntoisia eikä ulkonäöstä olisi ikinä pystynyt arvaamaan heidän ikäänsä. He olivat hyväntuulisia, puheliaita ja paljon matkustelleita. Ja tietenkin monien sukujuuret ulottuivat jollekin puolelle Eurooppaa. Yksi pariskunta, Millie ja Don, kutsui meidät jopa katsomaan huoneistoaan.

PÄIVÄRETKI

Teimme yhden päiväretken, johon sisältyi käynti Poás-tulivuorella, kahviviljelmällä ja käsityöläiskaupungissa. Bussiretkelle osallistujat olivat eri hotelleista ja bussi kiersi hakemassa heitä eri paikoista. Bussiretket ovat aina mielenkiintoisia, kun joukosta löytyy melkein aina joku valittaja. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. Meidän astuessa bussiin yksi intialainen mies alkoi kovaan ääneen valittaa, että hän haluaa rahansa takaisin ja ettei hän ole maksanut toisten noutamisesta, vaan retkestä, jonka aika kuluu näissä noudoissa. Opas yritti rauhallisesti ja ystävällisesti kertoa, että tällaisten retkien yksi osa on osallistujien noutaminen. Lopulta intialaismies rauhoittui ja jatkoi retkeä muiden mukana. Opas oli kehittänyt itselleen taitavan tavan kertoa espanjaksi ja englanniksi vaihtaen kieltä joka lauseessa. Se vaati aikamoista tarkkaavaisuutta meiltä turisteilta. Intialaisseurueen naiset alkoivat valittaa, että pitää kertoa myös englanniksi – he eivät olleet huomanneet, että opas vaihtaa kieltä 'lennossa'.


Lentokoneesta käsin näimme isoja kasvihuonealueita ja ihmettelimme, mitä niissä mahdetaan kasvattaa. Retkellä asia selvisi. Costa Rica on merkittävä koristekukkien tuottajamaa. Eksoottisia kukkia ja kasveja toimitetaan eri puolelle maailmaa, lähinnä Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Costa Ricalla on siis muutakin kuin kahvi.

Päiväretkemme alkoi tulivuorikäynnillä, jonka rikkihappoisen veden täyttämiä kraatereita olisimme voineet nähdä, jos sää olisi sallinut. Nyt kuitenkin pilvet olivat niin alhaalla, että ne suorastaan satoivat tihkua niskaamme. 


Poás-tulivuorta ympäröivää metsää kutsutaan pilvi- tai sumumetsäksi (cloud forest). Olimme noin 2000metriä merenpinnan yläpuolella ja ilma oli aika kolea, emmekä nähneet montaakaan metriä eteenpäin. Joka tapauksessa vuorelle kiipeäminen kävi hyvästä aamulenkistä vähähappisessa ilmassa. Tulivuoren kupeessa oli infokeskus, jonka matkamuistomyymälässä myytiin todella kauniita ja taitavasti tehtyjä matkamuistoja. T-paitakin voi olla melkein taidetta. Kerrankin paikka, missä matkamuistotavaroihin oli panostettu. Costa Rican luonto on varmaankin yhtä värikäs ja rikas kuin Panaman ja sieltä on ammennettu monet aiheet muistoesineisiin.


Suomi on kahvin kulutuksen huippumaita ja tokihan suomalaista kiinnostaa kahvinviljely, kun sellaiseen tarjoutuu tilaisuus. Meille kerrottiin, että laadukkaan kahvin viljelyyn tarvitaan vuoristoa 800-1200metriä merenpinnan yläpuolella. Sellainen paikka on Costa Rican Central Valleyssä, jossa tulivuoren tuhka tuo oman ravinteensa viljelymaahan. Näimme eri-ikäisiä kahvipensaan taimia. Ehdottomasti kiinnostavinta oli kuitenkin tietää, että kahvi kukkii neljässä erässä ja marjat kypsyvät samassa tahdissa; kukinta syys-, loka-, marras- ja joulukuussa, kypsät marjat poimitaan vastaavasti kuuden kuukauden kuluttua. 


Poiminta on käsityötä, joka ei enää tahdo kelvata koulutetuille ticoille (costaricalaisten lempinimi). Niinpä naapurimaan Nicaraguan näppärät näpit ovat tulleet avuksi kahviviljelmille. Koko kahvin valmistuksen prosessi esiteltiin meille. Vanhassa kahvinkäsittelylaitoksessa osa kahvipavuista kuivattiin pihalla auringossa. 


Suurin osa tämän kahviviljelmän pavuista menee vientiin ja pitempään säilyvintä on juuttisäkkeihin pakatut raakapavut. Oppaamme jauhoi vastapaahdettuja kahvinpapuja. Niistä levisi ihana kahvintuoksu. Ostimme kaksi erilaista pakettia kahvitilan omaa kahvia; toinen harvinaista 'yksipapuista' kahvia, toinen eurooppalaiseen makuun paahdettua kahvia. 


Kahvikierroksen jälkeen meille tarjoiltiin maukas kalalounas ruokajuomana kylmää guavamehua ja jälkiruuaksi tietysti tilan omaa kahvia kookosleivonnaisen kera.

Lounaan jälkeen meille esiteltiin vielä kuuluisa käsityöläiskylä, jossa tehdään varsinkin puusta vaikka mitä laadukkaita esineitä ja huonekaluja. Monet niistä koristellaan kirkkain värein ja koristemaalauksin. Värikkäät koristemaalaukset lienevät saaneet alkunsa puisista kahvikärryistä. Omistajat halusivat erottaa omat puukärrynsä ja rupesivat maalaamaan ja koristelemaan niitä eri värein. Aikojen saatossa kahvikärryistä tuli värikylläisiä taideteoksia. Tämä perinnetaito halutaan säilyttää, vaikkei kärryillä enää olisikaan sijaa kahviviljelmän arkielämässä. 


Paluumatkalla Grecian-kaupungissa näimme punaiseksi maalatun, goottilaistyylisen teräslevyistä hitsatun kirkon, joka on alun perin rakennettu Belgiassa vuonna 1987 ja tuotu levyinä Costa Ricaan. Aivan teräksen pohjamaalin värinen kirkko saa kevennystä piparkakkumaisista koristeistaan. Kaikenlaisia kirkkoja on nähty, mutta tämä oli ensimmäinen teräskirkko. Palasimme retkeltä juuri parahiksi happy houriin.


Äyriäis- ja kalaruuat San Joséssa olivat aivan erinomaisen herkullisia ja yhtenä iltana kävimme varaamassa etukäteen Paella Valencianan. Hyvää kannatti odottaa. Ruuista on todettava ticojen mielilausahdus: 'Pura Vida!' (täyttä elämää, 'cool').


San Josén uusi stadion on kiinalaisten, tarkemmin Pekingin, lahja ticoille. Sen viralliset avajaiset olivat tulossa 24.3. Kävimme aidan raosta kurkistelemassa komeutta ja heti meille tultiin tarjoamaan lippuja Shakiran konserttiin 26.3. Päivämäärä ei meille sopinut ja muutenkin olisi ollut arveluttavaa hankkia siitä lippuja. Pahimmassa tapauksessa olisi ehkä joutunut istumaan jonkun syliin. Shakira-liput myytiin nimittäin loppuun ennätysajassa, joten joillakin taisi olla iso tukku lippuja. Uusi stadion sijaitsee laajan La Sabana-puiston laidalla.


Shelter Baystä ja koneremontista ei ollut kuulunut mitään, vaikka Andy oli luvannut lähettää meille sähköpostia. Viimeistä edellisenä päivänä Ari sitten kirjoitti Andylle tiedustellakseen, mikä tilanne Seilissä vallitsee. Seuraavana aamuna meillä oli Andyn viesti, jossa hän kertoi meillä olevan pikkuongelma. Hän oli nyt mitannut sylinterit ja todennut, että kahden sylinterin suuren kuluman vuoksi kaikki 6 pitää holkittaa uudelleen.  Tämä oli paha takaisku eikä mikään pieni sellainen. Itse asiassa tämä viesti kertoi sen, ettei remontti ollut edennyt lainkaan kuluneen viikon aikana… melkein itku pääsi. Ari tietysti tilasi siltä istumalta uudet holkit Verkkoniemen Antilta Berneriltä kuriirilähetyksenä. Costa Rican viimeistä päiväämme sävytti aito pettymys sitäkin suuremmalla syyllä, kun Ari oli pariinkin otteeseen kysynyt Andyltä sylintereiden kuntoa, mutta joka kerran hän sanoi niiden olevan OK! Costa Rican paluumatkalla mietimme, miten hoitaisimme taas kerran yhden varaosalähetyksen mahdollisimman nopeasti itsellemme. Luotettava toimittaja sai osat matkaan tilaustamme seuraavana päivänä, vaikka hän oli joutunut itse tilaamaan ne ensin keskusvarastolta Belgiasta Suomeen. Holkitus tiesi myös sitä, että koneen vihoviimeinenkin osa eli lohko (n. 200 kg) piti haalata laiturille ja siitä edelleen Panama Cityyn konepajalle.


 

1 kommentti:

pirkko kirjoitti...

San Josélla ja Turulla on jotain yhteistä:
Kaupunginisät eivät ole välittäneet säilyttää arvokasta vanhaa kulttuuria! Mutta kauppahalli oli kyllä siellä lievästi ilmaistuna värikkäämpi ...

Kevätsateiset terveiset Turusta

t. Pirkko ja Jari