sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

PANAMA, BOCAS DEL TORO 11.-15.3.2011

Jännityksemme Tekno-Marinen varaosalähetyksen suhteen ei ollut turha. Sotkuisen paperisodan jälkeen olikin vaikea uskoa, että kaikki menisi putkeen; yhdet osat puuttuivat, mutta ne oli veloitettu laskussa. Taas jouduimme tekemään uuden tilauksen, tosin tällä kertaa toiselta toimittajalta. Suomalainen Berner oli osoittautunut kaikella tapaa nopeaksi, täsmälliseksi ja luotettavaksi Mitsubishin varaosien toimittajaksi. Teimme taas kaiken voitavamme saadaksemme osat mahdollisimman nopeasti kuriirifirmasta ulos. Toisin sanoen kävimme kertomassa etukäteen, että tulemme noutamaan paketin. Kun kaikki tilatut varaosat olivat saapuneet, päätimme antaa Andylle työrauhan. Toisaalta elintilamme Seilissä muuttui remontin ensi hetkien aikana aina vaan ahtaammaksi. Paljon olemme Panamassa kierrelleet ja nähneet, mutta ainakin yksi suosittu paikka oli vielä näkemättä, Bocas del Toro. Se sijaitsee Panama Citystä pohjoiseen, Atlantin rannalla noin 700 kilometrin päässä marinastamme. Koska matkan viimeinen puolituntinen taitettiin taksiveneillä päivänvalon aikaan, yövyimme matkalla David-nimisessä kaupungissa. Emme olisi ehtineet perille Bocas del Toroon ennen pimeän tuloa. David on Chriquin maakunnan pääkaupunki ja Chiriqui Panaman kehittynein maakunta. Se rajoittuu pohjoisessa Bocas del Toron maakuntaan, lännessä Costa Ricaan ja etelässä Tyyneen valtamereen. Panaman valtio on kapea ja pitkä, idässä Atlantti (Karibian meri), lännessä Tyyni meri. Automatkamme taittui pitkin Panamerican Highwayta, josta ensimmäset pari tuntia oli maisemiltaan meille tuttua. Mitä pohjoisemmaksi tulimme, sitä enemmän maatalous kaikissa muodoissaan näytti kukoistavan. Sokeriruokoa korjattiin parhaillaan ja yli äyräiden lastatut ruokorekat pitivät rallia peltojen ja tehtaan välillä. Abuelo-rommille riittää raaka-ainetta tänäkin vuonna. Abuelo-rommi valmistetaan sokeriruokomehusta, ei melassista niin kuin monet rommit. Abuelon historia on yhtä vanha kuin Panaman valtion historia, vuodelta 1908.

Davidissa kuulimme ja näimme ensimmäiset uutiset Japanin luonnonkatastrofeista ja uhkaavista ydinvoimalavaurioista. Uskomattomat voimat jylläävät maanuumenissa ja seurannaisvaikutuksia osaillaan ehkä arvailla, mutta todellisuus näytti kerralla koko karmeutensa. Ensimmäiseksi tuli mieleen, miten näin alttiille maaperälle voidaan rakentaa ydinvoimaloita. Ihmisen keksimä tekniikka on paperia tällaisten luonnonvoimien edessä, niin kuin ydinvoimalan moninkertaiset turvajärjestelmät osoittivat, jokainen niistä petti vuorollaan. Ihmisten hätää ja tuhojen laajuutta on vaikea käsittää, vaikka televisiokuvista jotain pystyy päättelemäänkin. CNN-kanava oli ainoa, jota pystyimme seuraamaan. TV-kanavan toimintaperiaatteessa on omat hyvät puolensa, mutta katsojan seuratessa kanavaa koko päivän, alkaa vähemmästäkin uskoa vähintään maailmanlopun olevan tulossa. Jatkuva toisto tekee tehtäväänsä ihmismielessä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Kaliforniassa odotettiin säteilevää saastepilveä ja ihmiset hamstrasivat joditabletit kauppojen hyllyiltä. Kuitenkin Tokiossa ja monessa muussa paikassa elettiin 'lähes' normaalia elämää. Hysteriaa saadaan lietsotuksi niin monella tavalla ja lopuksi piti itse presidentti Obaman tulla julkisuuteen toistelemaan, ettei USAssa ole säteilyvaaraa. Kyllä tällaiset katastrofit hämmentävät mieltä ja panevat miettimään, missä koetaan seuraavaksi jotain vastaavaa ja miten Japanin tuhoalueilla pystytään jatkamaan elämää.

Aamupalan jälkeen kohti Bocas del Toroa. Chiriqui on kuuluisa banaaneistaan, mutta ennen kaikkea kahvistaan. Maakunta on hyvin vuoristoista, joka tarjoaa hyvät olosuhteet kahvinviljelylle. Juomme Seilissä merellä aina murukahvia, mutta täällä Panamassa olemme ihastuneet Sitton-suodatinkahvin vahvaan, aromikkaaseen ja pehmeään makuun. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa maailmanmaineeseen noussut lyhytaikainen, demokratiaa vaatinut gerilla-liike syntyi Chiriquissa. 1980-luvun diktaattori Manuel Noriega hankki armeijan kannuksensa nimenomaan täällä.


Bocas del Toron maakuntaan kuuluu osa Panaman kannasta ja yhdeksän luonnonkauniin saaren saaristo. Se rajoittuu pohjoisessa Costa Ricaan. Bocas del Toron saaristo on tietysti suosittua purjehdusseutua. Kun emme olleet purjehduskykyisiä, tutustuimme alueeseen muulla tavalla. Kolumbus löysi vuonna 1502 tämänkin saariston etsiessään kulkutietä Tyynelle merelle. Siitä kait pääsaaren nimikin on peräisin, Colón. Kristoffer Kolumbuksen nimi espanjaksi on Cristobal Colón. Mitähän varten merkkihenkilöiden nimiä on pitänyt historian saatossa ruveta kääntämään. Melkein parivuotisen reissumme aikana olemme välillä olleet päästä pyörällä näistä historian henkilöistä, kun monille olemme tienneet vain suomenkielisen nimen. Ääntämys- ja ymmärrysvaikeuksia on varmaankin haluttu välttää, mutta silti. Vasta espanjan kielen tunneilla opimme aikanaan Kolumbuksen oikean nimen.

Bocas del Toron Almirante-nimiseen pikkukaupungin tien varressa huitoi tummaihoinen pikkupoika. Kysyessämme hänen asiaansa, hän sanoi tietävänsä meille parkkipaikan ja lähti juosten näyttämään. Keskipäivän helle lähenteli +40 astetta ja poika puuskutti kaksin kerroin parkkipaikan portilla. Olimme jo aiemmin antaneet hänelle tipin, mutta hän vaan jatkoi juoksemista, ettemme vahingossa menisi 'väärälle' parkkialueelle. Jätimme auton lukitulle parkkialueelle muutamaksi päiväksi ja parkkipaikan hoitaja läksi juoksujalkaa viemään meitä matkakasseinemme rantaan, mistä vesitaksit lähtivät. Vene oli juuri lähdössä, mutta kurvasi takaisin meitä varten. Emme siinä juostessa ehtineet katsella ympärillemme, mutta vesitaksissa tarjoutui tilaisuus katsella Almiranten hyvin vaatimattomia ranta-asumuksia. 


Väljemmille vesille päästyämme taksin kuljettaja avasi hanat ja lähdimme taittamaan matkaa tukka putkella. Merivesi oli mahdottoman kirkasta ja aina välillä todella matalaa korallien kohdalla. Ihan hyvä sääntö, että vesitaksit eivät kulje hämärän tullen.

Almiranten satamassa näimme Chiquita-merkein koristellun pikkulaivan ilmeisesti banaanilastia odottamassa. Näinköhän lastaajat hyräilevät Harry Belafonten kuuluisinta hittiä. Chiriquin ja Almiranten välillä oli paljon banaaniviljelmiä ja ihmiset raahasivat isoja banaaniterttuja. Harjaantumaton silmä ei pystynyt sanomaan vihreistä banaaneista, olivatko Chiquitoja vai ruokabanaaneja (plantain). Kallistuimme ruokabanaanin puolelle. Täällä Panamassa olemme muuten syöneet ehkä herkullisimmat ruokabanaanit koko reissulla, aromia ja makuvivahteita riittää. Ruokabanaani näyttää olevan tällä hetkellä suosituin tienvarsilla myytävä tuote.

Saavuimme Colónin saarelle ja aikamoisessa hässäkässä purkauduimme hatarille laitureille, jotka olivat taksiveneeseen nähden aika korkealla, kun vallitsi laskuveden aika. 


Ei siinä kummemmin ehditty neuvotella jatkomatkasta hotelliimme, kun jo kohta istuimme uudessa, pienemmässä vesitaksissa, joka lähti viemään meitä Playa Tortuga –hotelliin. Merivesi oli turkoosinsinistä ja kirkasta, pohja näkyi monen metrin syvyydessä – aivan mahtavaa. 


Hotellihuoneemme oli ensimmäisessä kerroksessa merinäköaloineen. Hotellilta pääsi ilmaiskuljetuksella kaupungin, Bocas Townin, keskustaan ja lähdimme heti kiertelemään viehättävän oloista paikkaa. 


Kävimme syömässä yhdellä meren päälle rakennetulla terassilla. Pikkuravintoloita terasseineen oli koko ranta täynnä. Ihmiset hyppäsivät terrasseilta uimaan kirkkaaseen meriveteen. 


Kauempana risteilivät nopeakulkuiset taksiveneet lähisaarille ja takaisin. Ollakseen turistikohde, paikka oli pieni ja omaleimainen. Keskustan majatalot olivat pieniä, yleensä aivan meren tuntumassa. Paikka tuntui olevan varsinkin reppumatkaajien suosima kohde, samoin kuin lähisaaret. Paikalliset ihmiset elävät omaa elämäänsä turisteista välittämättä. Ehkä tämä on sitä karibialaista Panamaa parhaimmillaan. Meistä tuntui, että hotellimme oli kutakuinkin lähellä kaupungin keskustaa ja kävelimme takaisin hotellille. Ei se niin lähellä ollutkaan, matkaa kertyi reilusti yli viisi kilometriä.


Teimme myös kokopäiväretken veneellä lähivesille ja lähimmälle Bastimentos-saarelle. Matkalla kävimme ihailemassa koralleja, joiden päällä oli tuskin 30cm vettä ja myöhemmin snorklailemassa vähän syvemmissä vesissä. Korallielämä oli värikästä, vaikka kalahavainnot jäivät tällä kertaa laihoiksi. Bastimentos-saarella pääsimme valkoiselle hiekkarannalle, Red Frog Beachille ja näimme pikkuruisen punaisen sammakon. Saaren puissa roikkui kaikenikäisiä laiskiaisia.


Hotellihuoneen hintaan kuului runsas buffet-aamiainen, ainoa miinuspuoli oli, ettei huoneissa ollut wifiä. Raahasimme melko turhaan mukanamme molemmat läppärit, kun blogipäivityksiä ei ollut aikaa tehdä. Oli paljon mukavampaa kuljeskella Bocas Townissa ja istuskella katsomassa paikan elämää. Näimme siellä muutamia tuttuja purjehduskasvoja täältä Shelter Baystä paikallisen jollalaiturin vieressä. Bocas Townin elintarvikeliikkeitä näyttivät pyörittävän kiinalaiset.

Pääsimme vielä kerran haistelemaan ja maistelemaan karibialaisia tunnelmia ja maukkaita ruokia ennen siirtymistämme Tyynen meren mainingeille. Tiistaiaamuna heräsimme varhain ehtiäksemme vielä saman päivän aikana Shelter Bayhin katsomaan, mitä Andy oli saanut aikaan. Arin kaasujalka oli vähän raskas ja virkavalta pysäytti meidät sakottaakseen. Sakon maksuun oli kaksi vaihtoehtoa, joista valitsimme toisen. Paluumatkalla näimme paljon naisia, jotka olivat pukeutuneet poimunauhoilla koristeltuihin kirkkaanvärisiin puuvillamekkoihin. Pukeudutaanko Chriquissa aina niihin vai oliko joku tietty juhla-aika, se jäi meille epäselväksi.

Bocas del Torossa ja Chiriquissa siisteys oli silmiinpistävää. Vaikka ihmiset asuvat suomalaisen mittapuun mukaan hökkeleissä, pihapiirit olivat siistejä ja tavarat järjestyksessä. Samaa ei voi sanoa Colónin alueesta täällä Shelter Bayn naapurustossa.


Ei kommentteja: