Yosemiten jyhkeistä maisemista ajelimme edelleen kiemurtelevia, nousevia ja laskevia pikkuteitä. Yöpymispaikkaamme Coarcegoldin KOA-alueelle tulo vaati isommalle tielle poikkeamista. Paikka oli hyvin kuivassa mäen rinteessä ja siellä vallitsi arvattavasti paahtava helle. Siinä vaiheessa meillä ei ollut muita asuntoautoja naapureina, joten pääsimme ihailemaan alueella viihtyvää eläimistöä, josta tunnistimme jäniksen, tikan ja useamman oravan. Linnuista on vaikea saada kuvaa, mutta tiedämme bonganneemme siellä: sinisen närhilinnun (Steller's Jay), vuoriston sinilinnun ja jonkun sortin viiriäisen (Mountain Quail).
Aamulla jatkoimme pikkuteitä pitkin, kun niiden varsilla näkee kaikkea mielenkiintoista, esimerkiksi, miten rusinoita 'tehdään'. Viinitarhat olivat seuranneet toistaan ja ihmetystä herätti, miksi rypäleet oli pantu viiniköynnösten välisille poluille maahan. Nähtyämme viinirypäleitä leviteltynä aukealle maalle paperin päälle tajusimme, että siinähän niitä kuivatettiin rusinoiksi. Alla oleva hiekka oli niin hienoa kuin tuhkaa, pelkkä sandaaleissa astuminen sille, tomutti varpaat. Nämä rypäleet taisivat olla kypsymässä kuuluisiksi kalifornialaisiksi Sun Maid -rusinoiksi.
Tien toisella puolella näyttivät persikat olevan jo ihan kypsiä.
Squaw Valley tuli ohitetuksi, ei kuitenkaan se vuoden 1960 talviolympialaisista kuuluisa paikka, vaikkei sekään kovin kaukana täältä ole. Näitä samannimisiä paikkakuntia on niin paljon. Sitten olimmekin jo Sequoian kansallispuistossa. Edellisessä blogiosiossa Yosemiten yhteydessä mainitsimme, että Sequoia eli mammuttipetäjä on tilavuudeltaan maailman suurin puu. Täällä Sequoian kansallispuistossa on nähtävissä ne maailman suurimmat. Jostain syystä kaikkein suurimmat on haluttu nimetä kenraalien mukaan kuten Grant ja Sherman. Hassua muuten, että tähän kenraali Shermaniin törmäämme täällä vähän väliä. Panamassa Shelter Bay Marinan alueella ollut Fort Shermanin tukikohta oli nimetty saman kuuluisan kenraalin mukaan.
Mammuttipetäjä-Sherman on melkein 84 metriä korkea, rungon ympärysmitta yli 31 metriä, paksuimman oksan ympärys yli 2 metriä ja ikää arviolta 2200 vuotta. Kenraali Sherman lisää massaansa joka vuosi 18 metrisen normaalipuun verran – mahtimies mikä mahtimies. Mammuttipetäjät kasvavat vanhemmiten leveyttä. Sen huomaa helposti siitä, että ajotie alkaa kaventua, jos se kulkee kahden petäjän välistä.
Aiemmin näkemämme punapuut (Redwood) ovat maailman korkeimpia, nämä mammuttipetäjät ovat paksuimpia. Amerikassa kaikki on suurta! Suurimmat yksilöt kasvavat joka tapauksessa Sierra Nevadan vuoriston länsirinteillä. Mammuttipetäjän runkoa voisi kuvailla jotenkin kartiomaiseksi, kun se suippenee latvaa kohti. Varmasti ovat mammuttipetäjät nimensä ansainneet. Taaskin niiden kokoa oli aika mahdoton tallentaa kuville.
Ne ovat siitä ihmeellisiä, etteivät ne palakaan kovin helposti, vaikka salama iskisi. Ehkä juuri siksi, kun ne tarvitsevat niitä salamaniskuja lisääntyäkseen. Kävyt saattavat pysyä kiinni jopa 20 vuotta.
Sequoian kansallispuisto on USAn toiseksi vanhin kansallispuisto vuodelta 1890. Puiston aluetta on laajennettu useaan otteeseen viimeksi vuonna 1978. Puistossa on paljon villieläimiä, emmekä ikinä ole nähneet niin paljon aina yhtä vikkeliä maaoravia kuin täällä. Kenraalien suojassa on hyvä elellä ja syötävääkin taitaa riittää. Pieneksi harmiksi Sequoian tietyille alueille on ajoneuvoille määrätty maksimimitta, jonka juuri ja juuri ylitimme. Emme viitsineet lähteä yrittämään riskillä, kun kerran tällainen määräys oli annettu. Se alue jäi meiltä näkemättä, mutta ei se mitään, tulipa tavattua kenraali Grant, maailman toiseksi suurin puu.
Ajoimme ulos kansallispuistosta ja jouduimme todella kapealle, kiemurtelevalle ja mäkiselle pikkutielle. Ehkei ne Sequoian kielletyt tiet tästä enää hankalampia olisi olleet. Tien varren maatilat olivat enimmäkseen hevosrancheja. Mietimme, mihin niitä hevosia käytetään, kun eivät ainakaan työhevosilta näyttäneet. No, ilman muuta ratsastukseen, mutta mihin muuhun.
Aikanaan tie alkoi vähän levetä ja pääsimme enemmän ihmisten ilmoille viini- ja hedelmätarhojen keskelle. Taas oli tarjolla halloween-kurpitsoja. Nyt näimme sitruspuita, mutta niissä kaikissa oli vielä hyvin vihertävät hedelmät.
Päivä kallistui jo iltapäivän puolelle, kun saavuimme kovassa helteessä Visalian-kaupungin KOA-alueelle. Täällä oli ihanan iso uima-allas. Ja mikä parasta erinomainen wifi-yhteys, jonka ansiosta jäimme tänne useammaksi vuorokaudeksi päivittämään blogia. Blogipäivitys huonoissa nettiyhteyksissä on tuskaisaa ja siksi käytimme nyt tilaisuutta hyväksemme. Visaliassa vallitsi helle ja uimme altaassa pitkiä aikoja vähän virkistäytyäksemme.
Alueella vaihtui asuntoautot aika tiheään. Tuntui siltä kuin jokaisessa autossa olisi ainakin yksi koira, paitsi meillä. Lemmikkejä suosivilla alueilla yleensä ilmoitetaan, ettei koiran haukkumisesta kuitenkaan pidetä. Yleisesti ottaen koirat kyllä käyttäytyvät hyvin ja tietävät, etteivät saa haukkua. Huomionkipeys tai toiset vieraat koirat kuitenkin aina joskus haukututtavat.
1 kommentti:
Heissuli vei, ihanaista matkaanne taas lueskelin ja huomasin samalla, että tässähän tulee kerratuksi ja samalla myös opituksi maantietoa ja historiaa. Turvallista jatkoa ja iloisiin jälleennäkemisiin <3
Lähetä kommentti