Muutama päivä Whitehorsessa oli kulunut ja asiat hoidettu. Starttasimme heti aamupalan jälkeen matkaan Alaska Highwayta, tietä nro 1. Tie oli jo tuttua menomatkalta. Alaska Highwayn historiallisen mailipylvään 836 kohdalla Johnson's Crossingissa on leipomo, josta ostimme maailman parhaiksi mainostetut kanelipullat ts. korvapuustit. Kieltämättä ne maistuivat ihan kotona leivotuilta korvapuusteilta, mutta se koko. Puoleen nestelitraan tehdystä taikinasta saisi leivotuksi ehkä neljä tämän kokoista pullaa. Siinä oli vähäksi aikaa mutusteltavaa.
Whitehorsesta 274 mailia ja jo tutusta risteyksestä Junction 37:stä parikymmentä kilometriä itään päin on Watson Laken kaupunki. Se on kuuluisan Alaska Highwayn mailipylvään 635 kohdalla. Asukkaita kaupungissa on noin 2000. Kaupungin kuuluisin tai ainakin näkyvin vetonaula on Sign Post Park ('Merkkipaalupuisto').
Alaska Highwayta rakentamassa ollut sotilas pystytti tolpan ja kiinnitti kotikaupunkinsa nimikyltin ja etäisyyden sinne vuonna 1942. Siitä sai alkunsa traditio, joka jatkuu tänäkin päivänä. Meidänkin paikalla ollessa sinne saapui useampi autollinen kiinnittämään kylttiään, me muiden muassa. Yhdestä paalusta on kasvanut metsä. Tänä päivänä erilaisia merkkejä on kiinnitetty n. 70.000 kappaletta.
Oikeastaan nimikyltin pitäisi olla omasta kotikaupungista enemmän tai vähemmän pöllitty liikennemerkki. Harmi vaan, kun emme vielä Lauttasaaresta lähtiessä älynneet, mihin reissumme kulkisi. Kai siinä kamamäärässä yksi liikennemerkkikin olisi kulkenut! Halusimme joka tapauksessa jättää oman puumerkkimme tänne. Whitehorsessa teettämämme nimikyltti ruuvattiin yhteen paaluun kiinni ja tilanne ikuistettiin kameraan.
Brian tuntui olevan kovin ylpeä siitä, että kyltti kiinnitettiin Watson Laken merkkipaalupuistoon. Lähetimme hänelle sähköpostitse pari kuvaa muistoksi kyltin kiinnityshetkestä.
Watson Laken lentokentällä on ollut tärkeä rooli Alaska Highwayn rakentamisessa ja 2. maailmansodan huoltokenttänä. Sen kautta on toimitettu kaikenlaisia tarvikkeita. Kenttä oli tärkeä välilaskupaikka myös II maailmansodan aikana, kun USA toimitti avustuksia Neuvostoliitolle lentoteitse.
Tulopäivänämme sää oli mitä epävakain; välillä paistoi aurinko, välillä satoi kaatamalla. Seuraava aamu valkeni sumuisena. Päätimme lähteä aamupalan jälkeen lenkille haukkaamaan raitista ilmaa. Lenkkimme aikana sumu hälveni ja aurinko paisto kirkkaalta taivaalta oikein lämmittävästi. Oli ihanan virkistävää käydä kunnon lenkillä pitkästä aikaa.
Monet Alaskan ja Yukonin RV-parkit ovat mieluumminkin käytännöllisiä kuin viihtyisiä, aika usein tasaisella hiekkapihalla ilman istutuksia. Meille se on riittänyt, kun olemme oikeastaan olleet vain yhden yön yöpyjiä. Tärkeintä on ollut, että WC- ja suihkutilat ovat siistit. Jos vielä wifikin on toiminut, se on täyttänyt odotuksemme. Yöpymishinnat ovat olleet hyvin kohtuullisia.
Watson Lake on lähellä Yukonin ja British Columbian rajaa. Yukonista jäi mieleen valtavat erämaat, korkeat vuoret, joet ja järvet sekä muutama mielenkiintoinen kaupunki tai kylä. Yukon olisi varmaan jäänyt unholaan, ellei Klondikesta olisi löydetty kultaa tai Alaska Highwayta olisi rakennettu. Täällä oikeastaan huomasimme, miten kaunis kasvi maitohorsma on, rentunruusuksikin nimetty Irwinin osuvasti sanoitetussa ja kuuluisassa hitissä. Jotenkin maitohorsma on tuntunut mitättömältä rikkaruoholta. Stadissakin puhutaan horsmista, aavistuksen kukkivia kasveja vähätellen. Maitohorsma (Fireweed) on Yukonin territorion nimikkokukka, ehkäpä yksinkertaisesti siksi, että se on yksi harvoja kukkivia kasveja täällä. Ja näin syksyllä se kukinnan lopetettuaan hehkuu kaikissa punaisen ja keltaisen sävyissä.
Niin Yukon kuin Alaskakin käyttävät hyväkseen turismimainonnassa pohjoisen erikoisuuksiaan; keskiyönaurinkoa ja revontulia, vaikka niillä on kyllä niin paljon muutakin tarjottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti