Noin 750 kilometrin matka Dawson Creekista Vancouveriin taittui vaihtelevassa säässä ja maisemassa. Metsäteollisuus eri muodoissaan antoi leimansa monelle asutuskeskukselle. Yövyimme puolessa välissä Prince Georgessa, joka tunnetaan British Columbian paperitehdaspääkaupunkina. Harvaan asutulla seudulla rakennettiin kuumeisesti öljy-/kaasuputkea. Rahtiliikenteestä pystyi päättelemään näiden kahden olemassaolon. Kulkua hidasti Prince Georgen jälkeen olleet tietyöt, joista meillä oli ennakkotietoa, kun ne oli merkitty Road Atlas-karttaan.
Kuljimme valtatietä nro 97 pitkin. Matkan varrella paikkakuntien nimet kertoivat omaa historiaansa: 150 Mile House, 100 Mile House. Selvästikin vanhoja majatalon paikkoja. Cache Creekista jatkoimme valtatietä nro 1 etelään. Huikein paikka oli 270 kilometriä pitkä Fraser-kanjoni, jonka pohjalla Fraser-joki kiemurteli.
Kapea tie puolestaan mutkitteli pitkin kanjonin seinustoja välillä nousten, välillä laskien. Kanjonin puolivälissä joen ja tien välissä kulki rautatie; eri suuntiin kulkeva rautatieliikenne kulki kanjonin eri laidoilla. Junarahtiliikenne oli todella vilkasta. Välillä kanjoni leveni kuivaksi preeriaksi, jossa vain kastellut pellot vihersivät.
Mitä lähemmäksi Vancouveria tulimme, sitä pilvisemmäksi ja sateisemmaksi sää kävi. Jo monta kymmentä kilometriä ennen Vancouveria alkaneet tietyöt aiheuttivat iltaruuhkan, jota emme muistaneet ihan lähiaikoina nähneemme. Saavuttuamme Vancouverin kaupungin laidalle valtava siltatyö ruuhkautti liikennettä ja ruuhkauttaa infotaulun mukaan vielä muutaman vuoden. Kaatosateinen Vancouver näytti pantanneen olympialaisiin asti katutöitään, joita nyt oli aloiteltu innokkaasti joka puolella esikaupunkialueella. Olimme nähneet mainoksen RV-parkista, joka on 'vain minuutteja' Vancouverin keskustasta. Mainoksen uhreina suunnistimme sinne. Alue sijaitsi Vancouverin pohjoispuolella aivan Lions Gate –sillan kupeessa. Kiittelimme taas navigaattorin olemassaoloa, sen verran mutkainen tulo RV-alueelle oli. Autot parkkeerattiin hyvin tiiviisti, mikä on ymmärrettävää kaupunkialueella.
Wifi toimi vain alueen yhteisessä ajanviettotilassa. Nyt olimme tulleet sellaiselle camping-alueelle, mihin lemmikkien tuominen oli kiellettyä. Enemmistöllä matka-autoilijoista on joku lemmikki tai useampi. Kaatosateesta huolimatta teimme grillissä ruuan, söimme ja suunnittelimme seuraavan päivän viettoa Vancouverin keskustassa. Camping-alueelta pääsimme 10 minuutin kävelyn jälkeen bussilla kaupungin keskustaan. Bussimatka kesti korkeintaan 15 minuuttia, joten tällä kertaa mainos piti paikkansa.
VANCOUVER
Ensimmäisenä tulee mieleen viime talven olympialaiset, joiden aikoihin itse olimme vielä St. Maartenin lämmössä. Kaupunki on asukasluvultaan aika tavalla Helsingin kokoinen, tosin suur-Vancouverin alueella asuu yli 2 miljoonaa ihmistä. Kyllä tässä kaupungissa on ihan suurkaupungin tuntu: Korkeita rakennuksia, mutta paljon vihreitä istutuksia ja puistoja. Vancouver muistutti kovasti Seattlea. Päätimme aloittaa tutustumisemme kaupunkiin kiertoajelulla, joka kulki kaikki tärkeimmät keskustan nähtävyydet. Samalla saimme yleiskäsityksen kaupungista. Yllätyimme kuullessamme, että Vancouver on kolmanneksi suosituin elokuvien kuvauspaikka heti New Yorkin ja Los Angelesin jälkeen.
Merenläheisyys ja taustalla siintävät vuoret tekevät kaupungista varmasti kuvauksellisen. Olympialaisia varten nimenomaan merenrannan laiturialuetta on pantu uuteen uskoon. Canada Placen purjemuotoinen kattorakennelma, Convention Centre-tapahtumakeskuksen ruohoa kasvavat katot tai niiden väliin jäävä olympiatulen paikka lienevät kaikki melko uutta.
Vancouveriin saapuvilla risteilyaluksilla on laiturinsa samassa kompleksissa, joten jalankulkijat voivat ihailla niitä pitkillä laitureilla ja mahdollisesta haaveilla ylellisestä risteilystä.
Hyppäsimme pois kiertoajelubussista Gas Townissa, joka on Vancouverin historiallisinta osaa. Se on hyvin kauniisti restauroitua ja tietysti turistien suosiossa, samoin kuin kaiken maailman pummien. Alamme jo kyllästyä erilaisiin pummitarinoihin, jotka yleensä alkavat: 'En ole pummi, mutta…'. Näitä normaalielämästä eroon joutuneita näimme paljon Chinatownin puolella. Heidän joukossaan ei juuri näkynyt kiinalaisia. Ehkä se on paikka, missä voi elää kaltaistensa kanssa kenenkään häiritsemättä.
Chinatown oli ihan oikea kiinalainen kaupunki Sun Yat-Senille omistettuine kiinalaisine puutarhoineen, jossa vallitsi sellainen kiinalaisen puutarhan rauha. Puutarhan yhteydessä olevassa puodissa myyjä alkoi heti tarjota vähän tilaa vieviä tavaroita kuullessaan, ettemme voi ostaa mitään tilanpuutteen takia. Oikein peruskiinalaista bisnestyyliä!
Canucksien jääkiekkomatsikin olisi kiinnostanut, mutta seuraava matsi olisi ollut vasta tulevana tiistaina. Mitään sopivaa showta tai musikaaliakaan emme löytäneet, joten tapahtumapuoli jäi siltä osin kokematta. Kierreltyämme mielestämme riittävästi kaupunkia palasimme takaisin merenrantaan.
Aurinko oli alkanut paistaa täydeltä terältä ja saanut ihmiset hakeutumaan meren läheisyyteen nauttimaan perjantai-illasta. Siellä mekin viipyilimme ja istuimme terassilla katsomassa maailmanmenoa. Laitureista lähti veneitä viikonlopun viettoon, mutta myös vesitasolentokoneita. Kauempana risteilylaiva tööttäsi tutut tuuttaukset ilmoittaen lähdöstään. Koko päivän poutaisessa ja lopulta aurinkoisessa kaupungissa kierreltyämme päätimme nauttia kauniista säästä ja kävellä takaisin camping-alueelle.
Tulipahan siitä samalla hyvää liikuntaa pitkien ajomatkojen vastapainoksi. Kävelimme ensin merenrantaa pitkin, kunnes Stanley Parkin kohdalla lähdimme kävelemään autotien vieressä. Tie olikin sitten melkein ylämäkeä sillalle asti. Kevyen liikenteen väylä oli sekä kävelijöille että pyöräilijöille, mutta käytännössä liian ahdas molemmille. Vähän väliä piti vilkuilla taakse mahdollisen pyöräilijän väistämiseksi. Autotie oli ruuhkautunut iltapäiväliikenteestä. Lions Gate-sillalle päästyämme jäimme joksikin aikaa ihailemaan maisemia ja katselemaan sillan alitse kulkevaa liikennettä ja miksei ylitsekin, sillä vesitasot lensivät sillan yli.
Sillalla pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden rinnakkaiselo vasta ahtaaksi kävikin. Ylitettyämme sillan pääsimme alas portaita ja leirintäalueelle vievälle tielle. Päivä kauniissa Vancouverissa oli takana. Sään suhteen kävi tuuri, sillä seuraavana päivänä satoi taas kaatamalla. Kun emme saaneet lauantaille mitään ohjelmaa Vancouverista ja keli oli mitä oli, päätimme lähteä eteenpäin kohti Victoriaa vievää lauttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti