Fort St. John on n. 20.000 asukkaan kaupunki ja perustettu jo vuonna 1794 alun perin kauppapaikaksi. Nykyään se on kaasu- ja öljykaupunki, myös puunjalostusteollisuuden merkitys on kasvanut vuonna 2005 perustetun levytehtaan myötä. Me emme hienoista esittelylehtisistä huolimatta löytäneet kaupungista oikein mitään kiinnostavaa, joten se jäi vain yöpymispaikaksi.
Kaupungista päästyämme mustakarhu oli tien vieressä aamupalalla. Musta ja tiheä turkki kiilsi aamuauringossa. Vähän myöhemmin korpit olivat myös aamupalalla - isolla hirviruholla. Tämä kuollut hirvi oli toistaiseksi meidän ainoa hirvihavainto maantiellä, vaikka varoittavia liikennemerkkejä on ollut matkan varrella runsaasti. Erämaamaisemien ohella alkoi näkyä peltomaisemia ja kotieläimiä. Aloimme olla vähän enemmän ihmisten ilmoilla.
Fort St. Johnista on 73 kilometriä Dawson Creekiin, jota onnisti aikanaan rautatien suhteen. Rautatieyhtiön piti rakentaa rautatie ihan muualle, mutta kyllästyi kiistelemään maanhinnasta yhden maanviljelijän kanssa. Yhtiö päätti rakentaa rautatien asemineen Dawson Creekiin. Valmis rautatie ja asema sijaitsivat kuitenkin pari mailia kauempana kuin asutus. Vuonna 1930 junan saapumista odotettiin innokkaasti ja asukkaat halusivat asua lähellä rataa. Kylän uudisasukkaat eivät aikailleet etäisyysongelman kanssa, vaan yksinkertaisesti siirsivät talot pyöreiden tukkien ja hevosten avulla lähemmäksi rataa. Dawson Creekista tuli myös rautatien pääteasema, sillä rata ei jatkunut täältä pidemmälle pohjoiseen.
Olemme pitkin British Columbiaa, Yukonia ja Alaskaa maininneet kuuluisasta Alaska Highwaysta. Täällä Dawson Creekissa sijaitsee valtatien 0-mailipylväs eli täältä se Alaska Highway sai alkunsa. 2. maailmansodan aikana Japani uhkasi USAaa Tyyneltä mereltä ja Pearl Harborin pommitukset olivat viimeinen niitti päätökselle rakentaa maantie Alaskaan. Japanin mahdollista hyökkäystä Aleuteille pelättiin. Presidentti Rooseveltin johdolla tehtiin pikapäätös tien rakentamisesta. Tähän päätökseen tarvittiin myös Kanadan suostumus, sillä Alaskaan ei pääse maitse kulkematta Kanadan läpi. Päättäjillä ei tietenkään ollut sen tarkempaa tietoa olosuhteista, mihin tietä alettiin rakentaa.
Päätöksen seurauksena kuuden sadan asukkaan Dawson Creekiin tuotiin melkeinpä yhdessä yössä tuhansia sotilaita. Paikalliset ihmiset eivät tienneet syytä, sillä siinä vaiheessa projekti oli salainen sotaoperaatio. Maaliskuun 8. päivänä 1942 lähelle Dawson Creekia pikajunat toivat satoja työkoneita, joita oli kiire saada asemiin, ennen kuin jäät lähtivät ja lumet sulivat mudaksi. Tienteko umpierämaahan halki soiden ja vuoristojen saattoi alkaa kevään koittaessa. Työt aloitettiin neljästä kohdasta ja lisävauhtia niille saatiin, kun kuultiin japanilaisten hyökänneen Aleuteille. Suuri osa 30.000:sta sotilaasta ei ollut koskaan nähnyt lunta tai ajanut isoja työkoneita, saati rakentanut teitä tai siltoja. Heillä alkoi omanlaisensa taistelu vuoria, hyttysiä, rämeitä ja kylmyyttä vastaan.
Erämaata kartoitettiin ensin lentokoneesta käsin. Sen jälkeen erämaahan johon kauemmas pantiin merkki, mitä kohti alettiin kaataa metsää. Tienteko alkoi hyvin pitkälle yrityksen ja erehdyksen kautta. Ikirouta toi tientekijöille niin kuin aikoinaan kullankaivajillekin oman tenkkapoonsa. Ensin routaa yritettiin sulattaa, lopputuloksena mutaa, johon kaikki jäi kiinni. Sitten keksittiin jättää routa rauhaan ja eristää se havuilla ja puilla. Sulamisvedet yritettiin ohjata muualle ojituksin. Vuoden 1942 talvi oli kova ja vaikeat paleltumat vaivasivat pelkissä kumisaappaissa tarpovia rakentajia. Jotkut jopa jäätyivät kuoliaiksi, kun eivät tienneet, miten pakkasta vastaan suojaudutaan. Pakkanen haittasi myös työkoneita, joita pidettiin usein käynnissä ympäri vuorokauden. Katerpillarit kaatoivat umpimetsää edeltä ja tienrakentajat hyödynsivät puunrunkoja siltoihin ja tienpohjaan. Tietä valmistui 3-5 kilometriä päivässä. Alaska Highwayn yksi rakennusryhmä löysi edellisessä blogiosiossa mainitsemamme Liardin kuumat lähteet. Epäilemättä siitä tuli rakentajien päivittäinen suosikkipaikka ja aikamoinen onnenpotku tälle ryhmälle.
Vain 8 kuukautta kestäneen, kiihkeän rakennustyön jälkeen Alaska Highway oli valmis 20. marraskuuta 1942. Tie oli 1.528 mailia (2.445 km) pitkä Dawson Creekistä Delta Junctioniin Alaskaan. Tie yhdisti eristyksissä olleita yhteisöjä ja siitä on tullut yksi Pohjois-Amerikan merkittävimmistä kuljetuskanavista, jota valmistumisensa jälkeen on koko ajan suoristettu, levennetty ja korjailtu. Alaska Highwayn varrelle on jäänyt paljon kalustoa, jota on nähtävissä vielä tänäkin päivänä. Taitaapa niistä olla joitakin kuvia myös meidän blogissa.
Alaska Highwayn ansiosta Dawson Creekissa käy vuosittain tuhansia turisteja, suurin osa matkailuautoilla. Kaupungissa on useita camping-alueita, joista melkein kaikki olivat nyt täynnä öljy- ja kaasuputkitöissä olevien työmiesten asuntovaunuja. Näin syksyllä tavallisia matkailuautoja ei enää niin paljon ole liikkeellä. Onnistuimme kuitenkin saamaan paikan vähän keskustan ulkopuolella olevalta mäeltä. Sielläkin uudet omistajat olivat ottaneet alueen hoitoonsa, mutta WC- ja suihkutilojen uusiminen pitäisi panna tehtävälistan ykköseksi. Sen verran huonossa hapessa tilat olivat. Varmaan kyllä kuntoonsa nähden siistit. Ilmeisesti edellinen omistaja ei enää viitsinyt satsata ja uusilla omistajilla ei ehkä ole varaa investoida leirintäaluehankinnan jälkeen. WC- ja suihkutilat kertovat ensimmäiseksi paikan tasosta. Tämä olisi omistajien hyvä muistaa ja tarkastella paikkoja vieraan silmin. Aluksi wifi toimi hyvin, mutta työmiesten palattua töistään, wifi-yhteys katkeili käytännössä koko ajan. Asia, joka vaivaa meitä melkein kaikkialla. Silloin ei ainakaan blogipäivityksistä tule yhtään mitään.
Täydensimme Dawson Creekissa ruokavarastojamme ja voimme taas rauhallisin mielin matkailla viikon verran nälkiintymättä. Edeltävinä viikkoina olemme kulkeneet niin erämaavoittoisilla alueilla, ettei ruokakaupoista juurikaan ole ollut havaintoja. Yleensäkin teemme ruokaostokset sillä silmällä, että ne riittävät suurin piirtein viikoksi. Se on osoittautunut monella tapaa hyväksi ratkaisuksi, kun paikkakunnat vaihtuvat päivittäin ja aina olisi edessä uusi kauppa uusine järjestyksineen ja mahdollisesti outoine tavaroineen. Teemme kerran viikossa vähän pitemmän ja perusteellisemman kauppareissun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti