USA, ETELÄ-DAKOTA, BLACK HILLS 30.-31.7.2010

DEADWOOD

Mount Rushmorelta on lyhyehkö matka Deadwoodin pikkukaupunkiin. Löysimme RV:lle kaupungin laidalta parkkipaikan ja lähdimme kävelemään keskustaan päin. Arilla on jo pitkään ollut mielessä hiusten leikkaus, mutta sopivaa parturia ei ole sattunut kohdalle. Olimme tuskin ottaneet kymmentä askelta, kun näimme kampaamon ikkunassa hauskan mainoslauseen ja astuimme sisään sen innoittamina.

 Rohkea mainoslause: 'Ellemme saa sinusta hyvännäköistä, olet yksinkertaisesti ruma.'

Ari istui parturintuoliin ja parturi aloitti hyvin amerikkalaisella kysymyksellä, että mistäpäin sitä ollaan. Suomestahan sitä, vastasi Ari ja yllätyspaukku oli valmis. Parturi sanoi, että niin hänkin on – tai oikeammin hänen vanhempansa. Hän sanoi käyneensä Suomessa neljä kertaa, muttei ole koskaan nähnyt Valkoista taloa. Hänellä on myös kotona sauna, jonka kiukaan paikallinen ammattikoulu on hänelle valmistanut. Joitakin suomen sanoja ihan oikealla intonaatiolla hän tuntui hallitsevan. Aikamoinen yhteensattuma täällä kaukana, kaukana Villissä-Lännessä. Annen vieressä istunut, vuoroaan odotteleva mies innostui myös juttelemaan, kun kuuli meidän olevan Suomesta.

Deadwood on Black Hillsien kasinokaupunki, ei mikään Las Vegas, mutta pikkukasinoita on ovelasti melkein jokaisen liikkeen sivuhuoneessa tai päinvastoin. Pääosassa ovat kolikkoautomaatit. Ilmeisesti Vegas-tasoinen kasino on rakenteilla entisen kultakaivoksen rakennukseen. Mielenkiintoista olisi joskus myöhemmin nähdä lopullinen toteutus. 

Deadwood on myös ollut kultakaivoskaupunki, jonka pääkatu sivukujineen on ollut ns. paheiden pesä peliluolineen, saluunoineen ja ilotaloineen. Kaupungin reunoilla, vuoren rinteillä on asunut hyvinkin siveellistä väkeä. Tuskin olisi Deadwoodin maine pelikaupunkina elänyt näihin päiviin asti, ellei yksi pelaajalegenda olisi kuollut siellä. Tarina kertoo, että Wild Bill Hickok istui pelipöydässä aina selkä seinää vasten. Kerran hän kuitenkin joutui pöytään, missä pyynnöstään huolimatta ei saanut lempipaikkaansa ja huonostihan siinä kävi. Häntä ammuttiin selkään Villissä-Lännessä, kun ollaan. Todellisten pokerinpelaajien keskuudessa tunnetaan käsite 'Kuolleen miehen käsi'. Kohtalokkaalla hetkellä Wild Bill Hickokilla oli kädessään: risti- ja pataässä, risti- ja patakasi, punaisen kortin numerosta (ruutu 9?) on ollut aikojen saatossa erimielisyyttä, mutta sellaisestahan ne legendat juuri syntyvät.

Täällä Villissä-Lännessä useimmat legendat alkavat saada henkilöhahmon. Calamity Jane eli suurin piirtein samoihin aikoihin Wild Bill Hickokin kanssa Deadwoodissa ja väitti jopa, että heillä olisi ollut suhde. Wild Billin kuoltua Calamity Jane halusi päästä haudatuksi hänen lähelleen. Jotkut tahot arvelevat, että Wild Bill kääntyisi haudassaan, jos tietäisi tästä. Kapusimme aikamoisessa helteessä jyrkän mäen päällä olevalle hautausmaalle katsomaan näiden legendojen hautoja. 

Calamity Jane oli tietojen mukaan kova sepittämään tarinoita ja miessuhteitaan. Filmeissä Calamity Janea on usein esittänyt kaunis naistähti, joka on yrittänyt olla hyvin miesmäinen. Oikeasta Calamity Janesta valokuvia nähtyämme emme voi puhua kaunottaresta, vaan hyvinkin miehekkäästä naisesta. Pääasia, että legendat elävät. Muista legendoista mainittakoon, että Villin-Lännen monitoimimies Buffalo-Bill teki myös Eurooppaan sirkuskiertueita, joissa oli mukana Annie Oakley. Hän oli se, josta on tehty musikaali Annie Mestariampuja. Kaikki nämä ovat eläneet suurin piirtein samoihin aikoihin 1800-1900-lukujen vaihteessa.

Nyt Deadwoodissa vietettiin Days of '76 (Vuoden 1876 päivät) –tapahtumaa. Siihen liittyi paljon erilaisia tilaisuuksia ja hyväntekeväisyystempauksia. Tämä päivä oli meidän hääpäivä ja mietimme, miten viettäisimme sitä. Days of '76 –tapahtumaan liittyi rodeo ja paraati. Paraati oli mennyt Arin parturikäynnin aikana, jäljelle jäi siis rodeo. Deadwoodin KOA-alueella oli ymmärretty kulkuyhteyden merkitys asiakkaille. Sieltä kulki tunnin välein pikkubussi keskustaan ja takaisin. Käytimme tietysti hyväksi tätä hienoa palvelua. Rodeo alkoi iltaseitsemältä. Kansaa valui paikalle pikku hiljaa. Useimmat olivat alan harrastajia, sen erotti pukeutumisesta: cowboy-hattu, farkut ja buutsit vähintään, sukupuoleen tai ikään katsomatta. Me emme tienneet rodeosta juuri mitään, joten kaikki oli uutta ja ihmeellistä. 

Vaikka rodeo on kilpailua eri lajeissa, tilaisuus oli myös show, että yleisö jaksaa olla mukana.

Näimme taitavaa ratsastusta ja lassousta, tuntui kuin kaikki olisivat syntyneet ratsastajiksi. Rodeokilpailussa olleiden eläinten kannalta jäi vähän kaksijakoinen mieli. Toisaalta tämä on tärkeä osa näiden paikallisten ihmisten elämää, toisaalta kohdellaanko eläimiä oikein. Tulipa nähtyä, niin tietää, mistä on kysymys. Eipä voinut vuosi sitten Ranskan Calais'ssa aavistakaan, missä ja miten seuraavaa hääpäivää vietettäisiin.

Ennen kuin jätimme Deadwoodin kävimme vielä katsomassa paraatin, joka edellisenä päivänä jäi näkemättä. Paraatin aihe liittyi vuoteen 1876 ja kyllä täällä näytti siltä, että kaikki mieluummin ratsastavat kuin ajavat pyörällä. Paraatissa oli kymmeniä hevosia ja ihmeen iso siitä oli saatu näin pienessä kaupungissa. Kuvat kertokoot puolestaan: