perjantai 9. heinäkuuta 2010

USA, NEW YORK CITY 24. - 30 .6.2010



Hauskaa, että ihmiset lukevat blogiamme ja ottavat yhteyttä, kun ovat tulossa johonkin, missä päin liikumme. Niin kävi nytkin, että entiset Vartiokylän naapurimme ja ystävämme vuosien takaa kertoivat tulevansa NYCiin juhannuksen korvilla. Aikamoinen yhteensattuma, sillä olimme tosiaan itsekin suunnitelleet viettävämme viikon verran siellä ja ajankohta sopi mitä mainioimmin reitillemme.


Motelliltamme muutaman korttelin päässä oli maanalaisen pysäkki ja lähdimme sillä kohti Manhattanin Time Squarea, jossa Rissasen Diana ja Eero olivat majoittuneena. Maanalaisen matka kesti puolisen tuntia ja junat olivat erittäin siistissä kunnossa sitten viimenäkemän. New York kutsuu itseään kaupungiksi, joka ei nuku koskaan. Niinpä julkinen liikenne kulkee koko ajan, jotta joka vuorossa olevat ihmiset voivat niitä käyttää. Tapaaminen Dianan ja Eeron kanssa täällä New Yorkissa tuntui aika erikoiselta, sillä Diana ja Anne eivät olleet nähneet toisiaan vuosiin, Eero ja Ari toki vähän useammin. Alkuhalausten jälkeen juttu alkoi luistaa kuin mitään aikaa ei välillä olisi ollutkaan. Kävimme syömässä ribsit ja New Yorkin oluen hintahaarukkakin alkoi selvitä, muuten emme sillä kertaa New Yorkia kummemmin katselleet. Tärkeämpää oli jutella ja kertoa molemmin puolisia kuulumisia. Sovimme kuitenkin, että Dianan ja Eeron omien menojen jälkeen tapaisimme seuraavalla viikolla ja viettäisimme päivää NYC:in nähtävyyksiä katsellen ja yrittäisimme päästä johonkin Broadwayn lukuisista esityksistä.


Kiertelimme kahdestaan juhannuspäivinä NYC:in keskustaa. Ennenkin olemme todenneet, että niskat tulevat kipeiksi, kun yrittää kurkottaa katsettaan pilvenpiirtäjien huipulle. Yleisesti ottaen muotikatujen merkkiliikkeet somistavat ikkunansa niukasti; yksi käsilaukku tai kenkäpari. Mitä kalliimpia, sen vähemmän on näyteikkunassa. Meillä ei juurikaan ollut asiaa muotiliikkeisiin, mutta muissa liikkeissä myyjät olivat jotenkin nenäkkäitä. Se oli uutta, ilmeisesti sellainen kuuluu suurkaupunkiin. Muualla USAssa olemme saaneet todella hyvää ja ystävällistä palvelua. New Yorkin katukuvaa katsoessa ei voi sanoa, millainen ihminen on perusnykiläinen. Ihmisiä on kaikenvärisiä, -kokoisia ja pukeutuneita aatteensa, synnyinmaansa tai uskontonsa edellyttämiin asuihin tai vaan t-paitaan ja farkkuihin.


5th Avenuen poikkikaduilla huomasimme jotain kansanliikettä ja lähdimme uteliaisuuttamme lähemmäksi katsomaan, mistä oli kysymys. Oli alkamassa vuosittainen sateenkaari-ihmisten Pride Parade.

Kyllä oli glitteriä ja glamouria. Paraatiin osallistujia oli varmaan tuhansia ja katsojia kadun varrella vielä enemmän. Paraatiin osallistujat olivat selvästi valmistautuneet pitkään ja hartaasti, sellaisia rekvisiittoja ja vaatetuksia ei ihan viime minuutilla taiota.






Nälkä se tulee heterollekin, kun Gay-paraatia riittävän kauan seuraa.

Näköjään osumme juhlapyhinä paraateihin; vappumarssi Havannassa, Pride Parade juhannuksena New Yorkissa. Amerikassa ei taideta juhannusta oikein noteerata. Se on koulujen ja opintojen loppumisen ja kesälomien alkamisen aikaa. Kävelimme vielä Central Parkissa katsomassa, miten ihmiset viettävät vapaa-aikaansa.



 Central Park on valtava puistoalue, jossa katutaiteilijat viihdyttävät ihmisiä, firmojen porukat pelaavat softballia, jotkut soutelevat, toiset makoilevat nurmikoilla ja eläintarhakin siellä on.
Se tuli juuri näin päivinä surullisen kuuluisaksi, kun eläintarhaan menossa ollut perheenäiti ja vauva jäivät ison katkenneen puunoksan alle. Perheen isä oli juuri ottamassa heistä kuvaa. Tätä todella harvinaista ja surullista tapausta puitiin paikallisuutisissa monena päivänä.


Ei ole sellaista päivää, etteikö amerikkalaisesta televisiosta tulisi baseballia. Näin suomalaisena on tosi vaikea ymmärtää tämän kansallispelin aikaansaamaa hurmosta - maailman tylsin peli. Yksi syöttää palloa, johon toinen yrittää osua. Useimmiten ei osu tai syöttö on väärin. Tätä jatkuu ja jatkuu. Muut kenttäpelaajat seisovat kentällä toimettomina. Sen kerran, kun lyöjä osuu palloon, siitä yleensä tulee koppi ja palo. Hurmoksenko synnyttää katsomoon lyöty pallo, josta sitten kiistellään kenelle se kuuluu? Suomalainen pesäpallo on sentään urheilua, pesävälit on pitkiä ja niitä saa juosta tosissaan palon pelossa. Kai pesäpallossa periaatteessa yritetään aina osua palloon.

Jalkapallon MM-kisat ovat kyllä ihmeen paljon saaneet täällä USAssa huomiota ja ihmiset ovat selvästi seuranneet niitä. Varsinkin voitto Englannista kirvoitti täällä odotuksia vaikka mihin. Meidän tuntema jalkapallo on USAssa ollut vähän lapsipuolen asemassa, kun paikallinen soikealla pallolla pelattava jalkapallo on ollut toinen kansallispeli. Englanninkieliset nimityksetkin ovat lajeille vähän sekavat (football, soccer). Olimme huomaavinamme, että MM-lähetyksissä espanjankielen futbol-sanaa käytettiin täällä USAssa mieluummin kuin soccer-sanaa.

Juhannuksen jälkeen tapasimme Rissaset sovitusti ja lähdimme kiertoajelulle kaksikerrosbussin yläkerroksessa.


 Valitsimme keskustan kierroksen ja ihmettelimme, miten hyvin liikenne sujuu, vaikka keltaiset taksit yrittävät yleensä saada ruuhkan aikaiseksi. Hyppäsimme pois bussin kyydistä 9/11-tapahtumapaikalla, jossa kiivaasti rakennetaan uutta sortuneiden kaksoistornien tilalle. Sinne on myös odotettavissa vettä valuva muistomonumentti.


Lähellä oleva St. Paul's kirkko on muuttunut surullisen tapahtuman vaikuttavaksi museoksi. Jatkoimme matkaa kävellen meren rantaan, mistä näimme Vapaudenpatsaan koko komeudessaan ja sieltä rantaa pitkin vanhalle laiturialueelle, Piereille, jossa nautimme maukkaat lounaat.


 Etsiydyimme uudelleen kierrosbussin pysäkille, josta jatkoimme keskustan kiertoajelua Times Squarelle asti. Sen jälkeen lähdimme valmistautumaan illan teatteriesitykseen, Million Dollar Quartet, Nederlander-teatteriin. Esitys kertoi Sun Recordsin managerin järjestemästä tilaisuudesta Memphisissä joskus 1950-luvun lopulla, missä oli paikalla Elvis Presley, Johnny Cash, Jerry Lee Louis ja Carl Perkins, jonka kappaleesta Blue Suede Shoes Elvis teki hitin. Täyttä menoa alusta loppuun, paljon soittoa ja laulua. Elviksen tyttöystävää esittäneen naisnäyttelijän laulua olisimme kaikki toivoneet kuulevamme enemmänkin. Yleisö oli alusta asti täysillä mukana esityksessä. Kivan päivän päätteeksi menimme vielä pizzalle ennen kuin hyvästelimme toisemme.

Seuraavana päivänä kiertoajeluliput olivat vielä voimassa ja jatkoimme kahdestaan kaupungin katselua.






Valitsimme toisen bussin, joka kiersi ennen näkemättömät paikat Central Parkia useammalta laidalta, Harlemia Apollo-teattereineen, jonka amatööri-illat ovat olleet monen megatähden ponnahduslautana.


Taksi törmäsi kiertoajelubussimme takakulmaan ja siitä syntyikin aikamoinen kalabaliikki kuskien välille.

Palasimme aina iltaisin mielellämme takaisin Long Islandille rauhattoman ja vilkkaan miljoonakaupungin jälkeen. Long Island tuntui sellaiselta mukavalta tavallisten ihmisten asuinalueelta, josta suurkaupungin syke tuntui olevan kaukana. Löysimme sieltä myös erittäin hyvän ruokakaupan, josta teimme ruokaostokset RV:hen ennen kuin jatkoimme asuntoautoilua eteenpäin. Ruokakauppojen valtaisan monipuoliset valikoimat saavat ihan ymmälleen, on ilo tehdä ruokaostoksia ja suunnitella tulevia aterioita. Muistelemme aina välillä Kuuban-aikoja.


Broadwaylla kaikki kulkijat näkyvät isolla screenillä vastapäisen talon seinällä. Anne ja Ari kakkosen ylälenkin alapuolella.

1 kommentti:

pirkko kirjoitti...

Näytti olevan kuumaa siellä Amerikoissakin, mutta nyt en karehdi sitä, sillä hellettä alkaa jo olla riittämiin täälläkin. Tai näin sanoo ainakin henkilö, jonka työpaikalla ei ole automaattista sisäilman jäähdytystä...
Hauskaa matkan jatkoa!

t. Pirkko ja Jari