Ajoimme Marylandista Pennsylvanian kautta Ohioon lauantaipäivän aikana. Ohio on USAn keskilänttä ja se rajoittuu pohjoisessa Erie-järveen. Ohiossa on alle 12 miljoonaa asukasta. Tätä maata kierrellessämme olemme nähneet useita vahvoin, moninkertaisin piikkilanka-aidoin rajattuja laitoksia. Muualla ne ovat kulkeneet oikaisulaitosten nimellä, täällä Ohiossa ensimmäisen kerran näimme kutsuttavan vankilaksi. Kaikista piikkilangoista ja vartioinnista huolimatta viranomaisten mielessä taitaa piillä jonkin asteinen epäilys murhamiesten ja vastaavien varmasta säilytyksestä, kun tienvarren kyltti varoitti: 'Älä ota liftaria kyytiin!' Tällä kertaa ei peukalokyytiläisiä näkynyt.
NEWTON FALLS
Etsimme campingalueen nimeltään Ridge Ranch. Siellä oli tosi paljon leiriytyjiä, joista osa näytti jääneen sinne hyvinkin vakinaisiksi. Uimakelpoisen lammen ranta oli varmaan houkutellut jäämään. Alueella oli joka paikasta suhteellisen lyhyt matka toimistolle tai WC-tiloihin. Siitä huolimatta monet olivat vuokranneet tai hankkineet golfkärryn näiden asioiden toimittamiseen.
Ridge Ranchissa oli kaikki peruspalvelut, mutta suihkusta tuli vain kylmää vettä. Virkistihän se!!! Illalla valittiin alueen paviljongissa Ridge Ranchin Idoli. Yleisö eli innoissaan mukana esityksissä. Viihdyimme täällä yhden yön ja aamulla teimme lähtöä kaikessa rauhassa. Tällä alueella olisi sunnuntaina saanut olla vaikka klo 4:ään iltapäivällä. Alueella oli myös useita amishi-suurperheitä. Naisilla oli nenäliinan kokoiset hilkat päässään, kaikilla saman kaavan mukaan ommellut leningit, ihan niin kuin pikkutytöilläkin. Ihmettelimme, ovatko hylänneet hevosajoneuvot kokonaan. Todellisuudessa nämä amishit taisivat olla menoniitteja, jotka seuraavat jonkin verran kehitystä ja käyttävät mm. autoja.
Matkan jatkumisen varmistamiseksi meidän oli tankattava Newton Fallsin keskustassa. Huoltoaseman poika ihmetteli gallonamäärää ja sanoi, ettei ole koskaan aiemmin laskenut bensaa matkailuautoon. Se kuulosti ihmeelliseltä, kun ko. autoja on niin mahdottoman paljon tässä maassa.
Ohio tuntuu olevan täynnä maissiviljelmiä. Mekin ostimme tuoreet maissintähkät ja grillasimme ne. Kyllä olivat herkullisia, tähkää ympäröivät lehdet oikein hauduttivat maissinjyviä ja pitivät kaikki aromit tallessa.
Saavuttuamme Erie-järven eteläpuolelle ajoimme pikkutietä, joka mukaili järven rantaa. Ensin tulimme teollisuuskaupunkiin, Lorainiin, jonka suurin ja ehkä ainoa työnantaja on USS (United States Steel) –terästehdas. Kaupunki oli jotenkin uinuvan oloinen, ehkä vähän ränsistynytkin. Erilaiset nimikyltit kielivät asukkaiden olevan mm. Puolasta ja Tsekistä lähtöisin. Erie-järven ranta on tietysti suosittua asuma-aluetta ja pikkukaupungit seuraavat toisiaan. Vermilionin kaupunki oli mitä idyllisin paikka ja ihmisiäkin näkyi olevan liikkeellä.
Erie-järven hiekkarannat olivat houkutelleet kaupunkilaisia hellettä pakoon. Ajoimme vielä Huron-nimisen kaupungin läpi ennen kuin saavuimme seuraavaan yöpymispaikkaamme.
SANDUSKY
Sandusky sijaitsee aivan Erie-järven tuntumassa. Camping-alueella ensimmäiseksi ihmettelimme sen autiutta. Täällä oli tosi vähän matkailijoita. Meitä se ei haitannut ja saimme sellaisen paikan, mistä toimiston hoitaja arveli wifi-yhteyden mahdollisesti toimivan. Se olisikin suuri helpotus, että saisimme jälkijunaan jääneen blogin ajan tasalle. Ensin kuitenkin valmistimme ruuan, tietysti grillaten. Tällä kertaa broileria, jälkiruuaksi oikein maukkaita mansikoita. Sitten läppärien kimppuun ja internetin toimivuutta testaamaan. Valitettavasti yhteys oli ontuva eikä ainakaan blogipäivityksiä kannattanut täällä edes yrittää.
Kiertelimme aluetta, jolta löytyivät kaikki peruspalvelut, mutta muuten vaikutti vähän siltä kuin paikan pitäjiltä olisi into loppumassa. Olemme käyneet niin tip-top-paikoissa, että eron huomaa oitis. Taivas pilvistyi illan tullen ja kohta jo ukkonenkin jyrisi, sadetta riitti enemmän ja vähemmän läpi yön. Olimme taas sen verran pohjoisessa, että ilma, varsinkin illalla tuntui viileältä.
EAST TOLEDO
Saavuimme Ohion ja Michiganin rajan tuntumaan Stony Ridge KOA-alueelle siinä toivossa, että wifi toimisi ja saisimme vihdoin päivitetyksi blogia. Normaalit saapumisrutiinit tehtyämme tarkistimme netin toimivuuden – eihän se toiminut. Ari kävi valittamassa toimistolla ja ehdotti wifi-systeemin uudelleen käynnistämistä (re-booting). Kohta alueen omistaja jo huristeli golfkärryllä autollemme. Hän sanoi toimineensa it-alalla 6 vuotta ja olevansa perillä näistä asioista, eikä nettiyhteyksissä 'pitäisi' olla mitään vikaa. Jotain kuitenkin tapahtui hänen käyntinsä jälkeen, kun netti alkoi jonkun ajan kuluttua toimia. Nyt pääsimme tositoimiin blogin kanssa. Saimme kulumaan tunnin jos toisenkin, ennen kuin blogipäivitykset olivat valmiit.
Teimme iltakävelylenkin KOA-alueen ympäristössä. Käveleminen ei vaan ollut kovinkaan mukavaa, kun maantien laidassa ei ollut oikein minkäänlaista piennarta ja autot ajoivat kovaa vauhtia ohi kapealla tiellä. Kait me aika kummajaisia siellä tiellä oltiin, kaikki kyllä moikkailivat meitä ja autot kohteliaasti väistivät toiselle kaistalle silloin, kun pystyivät.
Tällainen kaunotar osui silmiimme kävelylenkillä autoliikkeen pihassa.
KOA-alueella on yleensä aina myös vuokrattavia mökkejä, joita vastapäätä autopaikkamme oli. Iltakahdeksan jälkeen paikalle tuotiin joukko nuoria meksikolaismiehiä, jotka alkoivat kiireen vilkkaa grillata ja tehdä ruokaa. Ilmeisesti he olivat lisätyöväkenä läheisillä pelloilla ja majoittuivat näissä mökeissä. Aamulla hyvin aikaisin heidät haettiin töihin. Siinä vaiheessa totesimme olevamme todella hyväosaisia, yhtään ei käy kateeksi meksikolaisten työpestiä. Toisaalta heidän ollessa luvallisesti töissä USAssa se saattaa olla heille suuri mahdollisuus. Aamu valkeni pilvisenä ja ajatuksemme palasi meksikolaisiin, että heillä on tänään vähän helpompi päivä pellolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti