Paluumatkalla Niagarasta Watkins Gleniin teimme viikonlopun ruokaostokset, että voimme rauhallisin mielin keskittyä USAn itsenäisyyspäivä-, camping- ja moottoriurheiluviikonloppuun. Watkins Glenin tapahtuman nimi oli Camping World Grand Prix at The Glen (IndyCar Series, Corning 100 Firestone Indy Lights Series). Torstaista lähtien oli mahdollisuus saapua moottoriradalle. Siksi arvelimme, ettemme varmaan saisi RV:lle kovinkaan kummoista paikkaa. Yllätykseksemme järjestysmiehet viittoivat meitä menemään alueelle, joka oli radan sisäpuolella. Naapurimme olivat tulleet jo paikalle ja levittäneet kaikki tykötarpeet vaunujensa ympärille. Täällä pikkuhiljaa pääsimme jyvälle, mitä on amerikkalainen asuntoautoilu; tavaraa, tarviketta, koristetta, polttopuita, kaikenlaista viikonlopun teemaan liittyvää rekvisiittaa ja ties mitä muuta.
Perjantai-iltana kiertelimme rata- ja varikkoaluetta sekä matkailuvaunualueita radan sisä- ja ulkopuolella. Kuten aiemmin mainittu, amerikkalaiset rakastavat pitää tulia siitä huolimatta, että heillä on kaasugrillit, parhailla kaksi. Nuotiotulissa on jotain kummallista hohtoa eikä niiden pitämistä juurikaan kielletä tai rajoiteta. Niinpä perjantai-illan alkaessa hämärtyä koko Glenin moottoriradan alue korkealla mäellä oli sinisen savun vallassa, astmaatikko olisi varmasti saanut reaktion. Ei tainnut olla savua ja käryä vielä riittävästi ilmassa, kun kohta alkoi ilotulitus, jollaista emme ennen ole nähneet. Siinä lensi dollari poikineen taivaan tuuliin eikä talousahdingosta ole tietoakaan. Ihmiset hurrasivat ja taputtivat hienoimmille, tummalle taivaalle piirtyneille kuvioille. Vielä ei siis ollut itsenäisyyspäivä, vaan vasta 2.7.
Seuraavana aamuna valmistauduimme päivän ohjelmaan ja päätimme katsella eri startteja eri katsomoista löytääksemme sunnuntain päätapahtumaan parhaat paikat. Meidän viikonlopun yleislippu kelpasi muualle paitsi pääkatsomoon sunnuntaina, joten erilaisia katsomoita oli tarjolla. Aivan kuin itsenäisyyspäivän kunniaksi löysimme parhaat paikat sini-valko-puna-katsomosta.
Kiertelimme myös varikkoalueella ja muualla radan tuntumassa katsomassa kilpailijoita ja heidän tiimejään.
Kilpailijoista selvästi parhaiten tuotteistettu oli naiskuski Danica Patrick. Nuoren ja sievän naisen kasvoilla on hyvä myydä yhtä sun toista. On hänellä jonkun verran menestystäkin, hän on ainoa nainen, joka on voittanut Indy-sarjan osakilpailun (2008 Japani). Jos nimikirjoitusten pyytäjillä mitataan, Danica oli ylivoimaisesti suosituin kuski. Glenin mutkainen ja mäkinen rata ei ollut hänen juttunsa. Tosin ei Formula 1:stä tuttu Takoma Satokaan millään tavalla sävähdyttänyt. Olosuhteiden pakosta Annellekin hommattiin pari Danica-tuotetta.
Kotimaamme partiotoimintaa vuosia aika läheltä seuranneina hämmästyimme, että täällä sitä taidetaan pyöritellä miljoonia, kun on varaa sponsoroida Indy-tiimiä… Niin oli viimeisen päälle kiiltävää kuljetusrekkaa, kilpa-autoa ym. ja 'Boy Scouts of America' komeili kaikissa. Se ei meille kuitenkaan selvinnyt tukeeko talli partiolaisia vai partiolaiset tallia.
Suomalaisena alkaa jo tottua siihen, että kansallislaulu lauletaan esim. jääkiekkomatsin alussa. Sitten ollaan kyllä jo aikoihin eletty, jos pappi tai saarnamies pitää ensin hartaushetken. Täällä hartaus kuului molempina päivinä ohjelmaan ja tietysti kansallislaulu, joka sai myös naiset paljastamaan päänsä. Pieniä tähti-raitalippuja jaettiin rata-alueella ilmaiseksi itsenäisyyspäivän kunniaksi. Meilläkin on kaksi pikkulippua ja isompi Suomen lippu, jonka ripustimme RV:n aurinkovarjoon koko viikonlopun ajaksi. Se oli Rissasten tuliainen Suomesta. Olemme niin tottuneet Suomen lippuun Seilissä, että olemme jotenkin kaivanneet sitä tähän autoon.
Viikonlopun sää oli aurinkoinen ja helteinen, sunnuntaina +96F (+36C), mutta yöt olivat vielä ihmeen viileitä +45F (+7C), joten Anne joutui kääriytymään moninkertaisiin peittoihin. Moni oli ensimmäistä kertaa tänä viikonloppuna auringossa talven jälkeen ja poltti ihonsa tosi pahasti.
Glenin päätapahtuma oli tietysti autokilpailut, mutta oheistapahtumia oli myös runsaasti. Olisiko oivallisempaa paikkaa matkailuautonäyttelylle, kun ympärillä on tuhansia ko. välineillä tullutta ihmistä. Myytävänä oli uusia ja käytettyjä kaiken kokoisia matkailuautoja. Kävimme tietysti sisällä kaikissa koeistumassa upottavat sohvat ja kurkistamassa ylellisiin makuuhuoneisiin. Ihmeellistä, että kokolattiamatot pitävät aina vaan pintansa jopa asuntoautoissa. Hienoimmista autoista olisi pitänyt pulittaa parisataatuhatta dollaria.
Yksi tapahtuman pääsponsoreista oli Red Cat –viinimerkki sormijärvien alueelta. Niinpä alueen viininviljelijät olivat järjestäneet viininmaistajaiset, josta meillekin jäi muistoksi viinilasit. Niin niitä astioita kertyy. Lauantai-ilta päättyi rock-konserttiin ja ilotulitukseen. Konserttia ja sen yleisöä katsellessa tuli mieleen mikä tahansa kotoinen kesätapahtuma. Ainoa poikkeus, että täällä ei tarvittu järjestysmiehiä tai poliiseja humalaisten ohjailuun. Sheriffi kyllä ajeli alueella joka päivä, mutta alkoholi ei häntä näyttänyt työllistävän.
Amerikkalaiseen itsenäisyyspäivään kuuluu olennaisesti ilotulitus, joten sunnuntaina 4.7. vielä päivänvalossakin lennätettiin taivaalle joitakin ilotulitusraketteja.
Yleisöä olisi mahtunut katsomoihin reilusti enemmän, sillä monet olivat rakennelleet erilaisia katsomoita omien asuntoautojensa katoille tai viereen. Meistä oli kiva osallistua ja seurata massatapahtumaa, johon ihmiset saapuivat perheittäin. Silmiinpistävintä oli se, että suuren yleisön ikä lähenteli omaamme, kun taas kotimaan vastaavissa kisoissa tai F1:ssä yleensä nuoremmat miehet tulevat keskenään. Ehkäpä perheiden ja pariskuntien saapuminen paikalle johtui kohtuuhintaisista pääsylipuista. Vielä eräs asia, mitä jaksamme ihastella, on yleisten WC-tilojen siisteys. Glenin viikonlopun WC-tilat olivat kuin juuri siivouksen jäljiltä vielä sunnuntai-iltanakin, WC-paperia ja käsipyyhkeitä riitti loppuun asti. Roskiksia muuten myös tyhjenneltiin koko ajan ja leiriytyjät huolehtivat kiitettävästi kukin omista roskistaan.
Niin… tämä Watkins Glen on Arille tuttu paikka eräästä tapauksesta vuosikymmenten takaa; yksi kaikkien aikojen lupaavimpia kuskeja Leo Kinnunen ajoi 1970 Glenin radan päälähdössä prototyyppi-Porschella ja hakkasi yhdessä meksikolaisen Pedro Rodriguezin kaikki sen ajan mestarit näytöstyyliin. Leo Kinnunen ajoi aikanaan rallia ja rataa, suostui puhumaan pelkkää suomea ja meni myöhemmin naimisiin niin ikään rallia ajaneen Taru Ketosen kanssa.
Etukäteen hankkimamme ruuat ja juomat riittivät mainiosti koko viikonlopun. Ennen kuin poistuimme Glenin alueelta kävimme tyhjennyskaivon (Dumping Station) kautta niin kuin moni muukin, mutta 'ruuhka' purkautui jouhevasti ja pääsimme matkaan tyhjin jätevesitankein. Sähköäkään meillä ei ollut koko viikonloppuna, mutta käyttelimme generaattoria aina tarpeen tullen. Kovasti ovat samanlaisia kuin veneillessä nämä arkirutiinit.
1 kommentti:
Oli varmasti hieno matka, olen itsekin katselut jo vuosia IndyCaria, sitä ennen jo CART sarjaa.
Lähetä kommentti