Keskeytymättömien unien ja aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan Dawson Cityyn. Sää oli kolean viileä, aurinko yritti häivyttää aamusumua taivaalta. Meidän suurin piirtein ainoat pitkähihaiset ja –lahkeiset vaatteet olivat päällä ja riittivät niukin naukin. Kävimme vielä kerran katsomassa 'huvittavaa' autolauttaa.
Tämä on nyt se kultakuumeen tyyssija, Klondike. Kaikki alkoi siitä, kun ansametsästäjä ja osa-aikainen kullanetsijä Robert Henderson vuonna 1894 löysi kultaa läheltä Klondike- ja Yukon-jokien liittymäkohtaa nykyisen Dawson Cityn laidalla. Kullan löytöpaikka nimettiin myöhemmin Bonanzaksi. Henderson uskoi iskeneensä lähistöllä olevaan kultasuoneen. Kahden vuoden kuluttua hänen ystävänsä George Carmack intiaaniystävineen löysi kultaa ja lyhyessä ajassa Carmackilla oli valtaukset alueella. Sana kulki ja 30.000 ihmistä 'sai kultakuumeen' seurauksena muuttoliike, jonka tie oli raskas ja vaivalloinen. Jotkut eivät päässeet perille koskaan. Sellaisiin paikkoihin kuin Eldorado (Kultamaa), Bonanza , Last Chance (Viimeinen mahdollisuus) ja Too Much Gold (Liikaa kultaa) ei tultu valtateitä pitkin, vaan umpihangessa vuoria ylittäen ja ruokakuormia kantaen.
Kultakuumeen saaneilla ei ollut tulemista Klondikeen ilman eväitä. Paikkakuntaa olisi uhannut nälänhätä, jos 30.000 muuttajaa olisi tullut niine hyvineen. Joku viisas oli keksinyt laatia tarkan listan pakollisista elintarvikkeista ja niiden määristä. Kesäisin oli helpompaa kulkea Yukon-jokea pitkin. Useimmat eivät ikinä löytäneet kultaa. Maan ikirouta Klondikessa oli yllätys monelle kullankaivajalle. Kaikenlaisia keinoja maan sulattamiseksi yritettiin keksiä. Vuonna 1902 ruvettiin käyttämään höyryä maan sulattamiseen. Siihen tarvittiin valtavat määrät vettä. Niinpä jossain vaiheessa vesi oli kalliimpaa kuin kulta, kunnes saatiin rakennetuksi vesialtaita ja vedenjuoksutusputkistoja.
Vuonna 1904 Klondike oli Kanadan suurin kullantuottaja ja 4. suurin maailmassa. Klondikesta on löydetty 'kultahippu', joka painoi yli 72 unssia (n. 2kg) ja oli melkein 6 tuumaa (n. 15cm) pitkä.
Vuosikymmenten saatossa lapiot, hakut ja vaskoolit kävivät joillekin liian hitaiksi kullankaivuun menetelmiksi. Alettiin kehittää tehdasmaisempia keinoja tuloksena eräänlainen ruoppaaja. Valtava puurakenteinen laitos, joka kaivoi maata ja erotti mudan, kivet ja tietysti kullan. Dredge No. 4 (Ruoppaaja) teki töitä vuoteen 1960 jättäen jälkeensä valtavia kiviröykkiöitä. Tämä oli ennen kuin ihmiset alkoivat huolestua ympäristöstä. Kävimme katsomassa tätä ihmettä, mutta vain ulkoapäin, kun päivän ainut esittelykierros oli ollut puoli tuntia sitten.
Siellä, missä ruoppaaja nyt on, kaivetaan edelleenkin pienimuotoisesti kultaa. Aktiivisia valtauksia on tänä päivänä n. 100 kpl Dawson Cityn alueella.
Midnight Dome-vuoren varjossa Dawson City kasvoi kasvamistaan. Sillä oli tarjota saluunoita ja peliluolia, kirkkoja ja teatteriesityksiä. Miesvoittoisessa kaupungissa jopa tanssista naisen kanssa joutui maksamaan. Ilotytöt olivat asia erikseen. He elivät omassa yhteisössään punaisten lyhtyjen alueella, joka jossain vaiheessa eristettiin aidalla muusta kaupungista. Jotkut heistä seurustelivat kaupungin silmäätekevien kanssa, mitä tietysti paheksuttiin. Jotkut pääsivät kunniallisiin naimisiin ja tapaamaan jopa kaupungissa vierailevaa presidentti Hardingia.
Joenrannassa oli telakoita ja varastorakennuksia. Höyrylaivat tulivat joenrannan laitureihin. Nämä höyrylaivat olivat osa 250 laivaa käsittävästä siipirataslaivastosta, mikä kulki pitkin Yukon-jokea. Laivojen rakenne oli erikoinen; leveä ja korkea, syväystä ehkä 1 metri. Eivät ne muuten olisi pystyneet kulkemaankaan matalia jokiuomia pitkin. Nämä jokilaivat polttivat runsaasti puuta, joten joen rannoilla oli säännöllisin väliajoin polttopuuvarastoja, joista höyrylaivat täydensivät puuvarastojaan. 500 mailin jokimatka Whitehorsesta Dawson Cityyn kesti vain 50 tuntia, kun taas paluumatkaan kului 4 päivää.
Tämän päivän Dawson Cityssä on jäljellä paljon vanhoja historiallisia rakennuksia, joista osa on kunnostettu taas vähän liian hienoiksi. Puiset jalkakäytävät reunustavat edelleenkin kuraisia katuja.
Jo aikoinaan kaupunki pystyi ylpeilemään talojen juoksevalla vedellä, sähköillä ja puhelimella. Dawson Cityssä on Jack Londonin museo, jonka pihassa on puolet Londonin asumuksena olleesta hirsimökistä (toinen puoli on Kaliforniassa). Jack London oli tullut 21-vuotiaana etsimään kultaa. Hän ei onnistunut iskemään kultasuoneen, mutta alkoi myöhemmin kirjoittaa seikkailuistaan, mikä osoittautuikin kullankaivuuta tuottoisammaksi. Kuuluisimmat romaanit tältä suunnalta lienevät: Susikoira (White Fang) ja Erämaan kutsu (Call of the Wild).
Kiertelimme muutaman tunnin Dawson Cityn historiallisia kohteita. Aurinko oli alkanut jo lämmittää mukavasti. Kaupungissa rakennettiin paljon uusia taloja, joten ei se elämä kultakuumeeseen pysähtynyt, vaikka asukkaita on enää vajaat 2000 ja Yukonin pääkaupunginkin arvo on menetetty Whitehorselle. Joimme vielä kuumat kaakaot paikallisessa baarissa ennen kuin Majestic sai alkaa kuljettaa meitä ensin Highwayta No. 2 ja vähän myöhemmin No. 4:ää kaakkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti