maanantai 21. joulukuuta 2009

BARBADOS 12.-19.12.2009




Heräilimme omia aikojamme veneessä ja kippari lähti hoitamaan maahantulomuodollisuuksia. Ennen lähtöään hän mainitsi, että toinenkin purjevene on saapunut satama-altaaseen. Anne tietysti ajatteli, että joku meidän Atlantin takaisista tutuista. Kurkistettuaan kajuutan ovesta Anne näki aivan valtavan 4-mastoisen purjelaivan Seilin vieressä. Tunsimme itsemme aika kääpiöiksi siinä seurassa.



Satama-altaan toisella laidalla oli risteilylaiva ja vielä vähän kauempana Microsoftin Paul Allenin omistama maailman suurin yksityinen huvijahti Octopus, joka aina välillä joutui väistymään risteilylaivojen tieltä ankkuriin. Octopusissa oli mm. oma pikku sukellusvene.


Tama on meidan ankkurointipaikkamme. Taustalla myos ankkurissa maailman suurin yksityinen huvijahti Octopus.

Satama-alueella on täyden palvelun duty free ostoskeskus risteilyvieraita varten. Heidän ei siis tarvitse välttämättä siirtyä ollenkaan Bridgetowniin ostoksille. Mitä olisi Bridgetown ilman risteilyvieraita? Laivoja tulee päivittäin useampi tuoden ostohalukkaita ja -voimaisia vieraita jatkuvana virtana. Se näkyy selvästi katukuvassa ja paikkakunnan hintatasossa. Kello- ja koruliikkeitä on paljon houkuttelemassa asiakkaita verottomuuden voimalla.



Luovutimme paikkamme satama-altaassa ja lähdimme etsimään ankkurointipaikkaa Carlisle Baystä, jossa oli jo runsaasti muita purjeveneitä.



Ankkuripaikan syvyys vaihteli aika tavalla ja yritimme laskea ankkurin sopivan syvyiseen kohtaan. Alun alkaen ankkuri tuntui pitävän, mutta hetken tilannetta seurattuamme, huomasimme, että Seilihän liikkui. Ei muuta kuin ankkuri ylös, mutta sähköinen ankkurivinssi temppuili jostain syystä ja kippari joutui auttamaan käsin - aika kuumaa hommaa näissä oloissa. Oli etsittävä uusi paikka Seilille. Lahdella oli useita poijuja, mutta niistä ei oikein ottanut selvää, ovatko ne varattuja vai eivät. Valitsimme yhden ja kiinnitimme Seilin siihen silläkin riskillä, että kohta joku tarvitsee sitä omalle veneelleen. Loppujen lopuksi saimme olla siinä koko ajan eikä kukaan kysellyt tai veloittanut mitään.





Ankkurilahdella oli useita Euroopasta ja Kap Verdeltä tuttuja veneitä mm. suomalainen s/y Catrine, joka oli saapunut Barbadokselle edellisenä päivänä. Norjalaisia ja tanskalaisia on useampi venekunta sekä sellaisistakin maista kuin Itävallasta ja Sveitsistä, vaikkei niillä omaa merenrantaa olekaan. Sveitsiläisessä ketsissä kipparin rouva oli syntyperältään suomalainen. Hänen kanssaan jutustelimme ja vaihdoimme kuulumisia päivittäin.


Seili ankkurissa auringonlaskun aikaan.

Olimme siis siirtyneet ankkurointielämään. Se on tapana täällä Karibialla, tosin usein mahdollista myös Euroopassa, mutta me olimme enimmäkseen marinoissa. Ankkurissa oleminen merkitsee jollaelämää. Jolla on elintärkeä päästäksemme maihin ja takaisin veneelle. Carlislen lahdella oli jollalaituri rantaravintolan yhteydessä pientä maksua vastaan. Aika kivaa oli täällä, että jollalla pääsi myös aivan Bridgetownin keskustaan ja se ei sitten maksanut yhtikäs mitään.



Aurinko paistoi päivisin pistävän kuumasti ja taas oli aurinkovoiteille käyttöä. Loivat liikkeet ovat poikaa, muuten hiki on pinnassa ihan koko ajan. Mutta voihan sitä sitten pulahtaa turkoosinsiniseen mereen virkistäytymään (+28 astetta). Meren väri suorastaan houkuttelee pulahtamaan veteen. Ja rannat ovat hienoa ja valkoista hiekkaa.



Barbadokselta ei oikein löytynyt purjehtijan tarvitsemia palveluja. Emme saaneet mesaanimastoa korjatuksi täällä. Sen sijaan WC-huuhtelu, moottorin tyhjäkäyntiongelmat ja Mindelon lentohiekan tukkima ankkurivinssi saatiin korjautetuiksi. Luotimme mesaanivirityksiimme ja yritämme korjauttaa mesaanin Grenadalla.

Barbados on pieni Brittiläisen kansainyhteisön jäsen. Asukkaita n. 280.000 ja saari on 34 kilometriä pitkä ja 23 kilometriä leveä, korkein kohta on vain 340 metriä. Ihmiset puhuvat englantia, mutta keskenään jutustelevat bajanmurteella, mikä on täyttä hepreaa. Ei se englantikaan aina niin selvää ole, joskus täytyy kysyä kolmekin kertaa ymmärtääkseen. Ihmiset ovat ylenpalttisen ystävällisiä ja hyväntuulisia. Rastatukat ja rento meininki tulevat vastaan heti jollalaiturilla, monet vastaantulijat lauleskelevat itsekseen, mutta aina tervehtivät ja usein tarkistavat vielä, että onhan kaikki hyvin.



Joulun läheisyys näkyy täällä kaupoissa ja kaduilla. Henkilökunta hoilaa joululauluja palvellessaan asiakkaita, jopa maahantuloviranomainen oli lauleskellut Arin käydessä lähtöselvityksen teossa.



Paria joulupukkiakin olemme päässeet tapaamaan. Kovasti täällä koristellaan Itsenäisyyden aukiota ja muita taloja joulukuntoon. Suomalaisen joulumielen taitaa sytyttää vain lumi ja pakkanen, sillä täällä ei miellä sen oikean joulun olevan lähellä.



Vuokrasimme täälläkin auton. Vasemmanpuoleinen liikennöinti sujuu torvia töräytellen milloin mistäkin syystä, mutta yleensä hyväntahtoisesti. Arille kirjoitettiin väliaikainen ajokortti vuokra-autoa varten.



Kiertelimme ympäri saarta - oli oikein virkistävää olla pitkästä aikaa vehreällä ja viljavalla saarella tuliperäisten saarten jälkeen. Maaseudulla viljeltiin laajasti kaikenlaista ja parhaiten mieleen jäivät monen metrin sokeriruokopellot. Sokeri on Barbadokselle tärkeä tuote ja sitä tarvitaan mm. maailman vanhimman rommin Mount Gayn valmistukseen. Mekin ostimme pari pulloa sitä matkamuistoksi. Kävimme kansainväliset mitat täyttävällä lentokentällä sekä sen vieressä olevassa Concorde-museossa.


Concordessa oli hyvat jalkatilat.

Nuorempi polvi tuskin tietää koko Concordea. Anne ei muistanut Concordesta kuin nimen ja ulkomuodon. Sehän oli jo 1960-luvun lopulla rakennettu enemmänkin avaruusrakettia muistuttava lentokone. Sen lentokorkeus oli tuplasti korkeampi tämän päivän koneisiin verrattuna ja museossa kehuttiin, että sen pienistä ikkunaluukuista pystyi näkemään maapallon kaarevuuden vähän niin kuin avaruusraketista. Mikä ehkä ihmeellisintä, lento Euroopasta Barbadokselle kesti alle neljä tuntia - siihen aikaan maailmassa! Kun digitekniikkaakaan ei vielä silloin tunnettu, oli Concorden ohjaamo täynnä erilaisia vipstaakeja, mitkä pitivät lentoinsinöörin kiireisenä koko lennon ajan. Sanomattakin on selvää, että lennot maksoivat tavallista enemmän ja lähinnä vain liikemiehillä, rikkailla sekä filmi- ja pop-tähdillä oli varaa lentää Concordella, jossa tarjoilut olivat parasta, mitä rahalla voi saada. Concorden polttoainekulutus oli sen verran tuhlailevaa, ettei kukaan ole tainnut enää jälkeenpäin ihan tosissaan palauttaa tätä konseptia suunnittelupöydälle.

Melkein viikon oleskelu Barbadoksella osoittautui löyhänkin budjetin kulkijalle aika arvokkaaksi.


Tyypillinen barbadoslainen lahio pienine omakotitaloineen. Keltapaitainen kaveri ei ole paikallisia, vaikka silta nayttaakin.

Ilmeisesti amerikkalaisturistien myötä hinnat ovat nousseet kohtuuttomasti. Ihmetellä sopii, miten paikalliset ihmiset pystyvät elämään näillä hinnoilla. Joka tapauksessa Barbados oli kuuma, kaunis, ystävällinen ja rento paikka. Ilman muuta käymisen arvoinen.


Huomaa kastikkeen yksityiskohtainen koristelu kaikkine krameluureineen.

6 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Vitsit mitä kuvia !!
Ja kiitokset Concorde-infopläjäyksestä :)

HYVÄÄ JOULUA !

-Anu

pirkko kirjoitti...

Anne on tavannut joulupukin! Olen hieman kateellinen, sellaisia ei Mynämäessä ole näkynyt! Ehkä sekin ammattikunta on häipynyt lämpimämpiin maisemiin!

Oikein hauskaa joulua teille!

t. Pirkko

Petteri kirjoitti...

Hei, jos näette Tiger Woodsia siellä, niin kertokaa terveisiä ja kysykää kulkee putti vielä. Tiikeri karkasi naishuoliaan huvijahdillaan Bahamalle, mutta saattaa piipahtaa myös Barbadoksella.

Heikki kirjoitti...

On Punkaharjullakin rannalla valkoista pehmeää paljon. Tosin varmaan pirun paljon kylmempää kuin Barbadoksen rannalla.

Mukavata Joulun aikaa Teille!

Terveisin Heikki

Kwaherin miehistö kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta 2010 ja Leppoisia Lannetuulia!!

Toivotteleepi Kwaherin miehistö

s/y Kulkuri, Hans and Liesbeth kirjoitti...

Hyvaa Uutta Vuotta sinne teille taalta kylmasta ja lumisesta Hollannista.

S/y kulkuri (Hans&Liesbeth)