USA, KALIFORNIA - ARIZONA 18.-21.10.2010

KALIFORNIA

Miljoonakaupunki Los Angeles, 16 milj. asukasta metropolialueella, jäi taaksemme. Matkamme jatkui Highway 10:tä pitkin itään maisemiltaan kuivana aavikkona, jota on yritetty hyödyntää tuulivoimapuistoilla.

Mitä pitemmälle sisämaahan tulimme, sitä lämpimämmäksi ja kuivemmaksi ilma kävi. Ennen Arizonan rajaa päätimme ajaa yhden kansallispuiston läpi, kun meillä oli vielä voimassa oleva vuosipassi. Joshua Tree National Park on kuuluisa kaktuksistaan ja ihmeellisistä kivimuodostelmistaan. Kansallispuistoksi alue on nimetty vasta vuonna 1994. Juutalaiset uudisraivaajat nimesivät kaktuskasvin 'Joosuan puuksi'. Heidän mielestään kaktuksen oksat olivat kuin ohjaavat käsivarret, jotka johdattivat heitä kohti luvattua maata. 

Kansallispuistossa yhdistyy kaksi autiomaata, minkä ansiosta molempien eläimistö ja kasvillisuus viihtyvät alueella ja tekevät siitä silläkin tavalla erikoisen. Hauskannimisestä paikasta, Twentynine Palms (29 palmua), käännyttiin kansallispuistoon. Täällä näimme ehkä erikoisimmat camping-alueet. Leiripaikat oli perustettu aivan kuin keinotekoisten kivimuodostelmien katveeseen. Kivistä tuli mieleen enemmänkin lavasteet kuin ihan oikeat kivet. 

Kansallispuistossa kasvoi mitä erilaisimpia kaktuslajeja, joista Joshua Treen lisäksi ehkä hellyyttävimmiltä näyttivät 'nallekarhukaktukset'. Tosin lähempi tarkastelu osoitti, että ne olivat ihan yhtä teräväpiikkisiä kuin kaikki muutkin kaktukset. Viimeistään täällä tuli mieleen varoa askeliaan skorpionien ja kalkkarokäärmeiden varalta. Ilma alkoi olla ominainen näille seuduille, kuiva ja kuuma.

Yöpymispaikaksemme valitsimme KOA-alueen Blythe-nimisestä paikasta. Viivyimme täällä pari yötä, kun pesimme pyykkiä ja aloimme valmistella Majestecista luopumista. Camping-alue oli joen rannalla, josta pumpattiin vettä kasvien ja ruohon kasteluun. Niinpä paikka oli mitä viihtyisin ja vihertävä keskellä autiomaata. Aavikkotuuli puhalteli puuskaisesti eikä grillaamisesta tahtonut tulla oikein mitään. Iltapimeällä lepakot hyökkäilivät valopylväiden kohdalla. Tämä olikin sitten vihoviimeinen yöpyminen Kaliforniassa tällä erää. Tätä osavaltiota näimme aika monelta kantilta. Se on pinta-alaltaan 3. suurin ja asukasluvultaan suurin USAn osavaltion, jossa on vähän alle 40 miljoonaa asukasta.

ARIZONA

Oli aika siirtyä Arizonan puolelle, josta päällimmäiseksi jäi mieleen hiekanväri. Ihan kuin muuta väriä ei maailmassa olisikaan. Toisaalta sen ymmärtää, kun joka puolella on hiekka-autiomaata, jossa hiekanväri on vallitseva. Ohitimme Arizonan pääkaupungin Phoenixin yli 3 miljoonan asukkaan metropolialueen. Tullessamme alkukesästä USAan Arizona oli uutisissa vähän väliä uuden ja tiukemman meksikolaisia maahanmuuttajia koskevan lain takia. Meidän silmiin lain soveltaminen käytännössä tarkoitti poliisiautojen runsautta ja paljon tielle pysäytettyjä autoja tarkastusta varten. Laittomia maahanmuuttajia on varmaan kyllä ennenkin yritetty saada kiinni.

Matkan varrella olemme ymmärtäneet, että monet pohjoisen camping-alueen pitäjät ja myös muut 'pakenevat' talvea Arizonan lämpöön. Kävimme tutustumassa yhteen aivan uudenoloiseen alueeseen, jossa talvipakolaiset (= snow birds) viettävät talvea. Alueella oli kaikki palvelut postia ja kirjastoa myöten sekä tietysti täysimittainen golfkenttä. Yhden yön veloitus ankealla asfaltilla oli mielestämme kohtuuton, joten jatkoimme matkaamme. Alue panosti enemmän pitkään viihtyviin asiakkaisiin. Yövyimme sitten aikanaan Bensonin kaupungin tuntumassa perin arizonalaisessa maisemassa kaktusten keskellä.

Seuraavana päivänä huomasimme kyltin Chiricahuan kansallispuistosta. Taas tuli vuosipassille käyttöä, kun päätimme poiketa sinne. Lähdimme siis pois Highway 10:ltä ja ajelimme todella pientä ja mutkaista maalaistietä. Keskellä ei-mitään oli erikoisennäköinen hautausmaa, jolle poikkesimme. Yritimme tömistellä jalkoja karkottaaksemme epämiellyttäviä luikertelijoita. Näimme eriskummallisen puna-mustasiipisen perhosen ja heinäsirkan välimuodon, joka hyppiessään räpytteli kauniita siipiään. Haudat olivat erikoisia ja toinen toisistaan poikkeavia. Joillekin haudoille oli vain kasattu kiviröykkiö ja pystytetty risti. 

Chiricahuan kansallispuistoon tullessamme portilla oli esittely Ericksonin ruotsalaisperheestä, jotka olivat tulleet uudisasukkaina puiston alueelle vuonna 1888 ja perheen vanhin tytär miehineen oli aloittanut majatalon pitämisen siellä. He rakensivat polkuja ja ratsastusreittejä kivi-ihmemaahan. Edelleenkin ihmiset tuovat hevosensa peräkärryissä tänne ja lähtevät ratsastamaan. Tänä päivänä majatalo on museona.

Kansallispuisto on saanut nimensä chiricahua-apassien mukaan, jotka elelivät näiden omituisten kivimuodostelmien juurella ja taistelivat elintilastaan jo 1500-luvulla tulleita espanjalaisia vastaan aina 1800-luvun lopun uudisraivaajia vastaan. Lopulta apassit antautuivat vuonna 1886 ja siirtyivät elämään reservaatteihin Oklahomaan ja Uuteen Meksikoon. Kuuluisin intiaanipäällikkö lienee Geronimo (1829-1909), joka aiheutti kauhua vastustajissaan eikä meinannut millään alistua reservaattiin. Joutuipa jopa vankilaankin sen takia. Vanhalla iällä Geronimosta tuli suorastaan matkailunähtävyys. Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt palaamaan synnyinseudulleen.

Chiricahuan erikoisuus ovat ihmeelliset kivimuodostelmat, jotka ovat syntyneet kymmeniä miljoonia vuosia sitten ja joita eroosio muuttaa koko ajan. Kuvat kertovat taas parhaiten asian:

Palasimme takaisin Highway 10:lle Willcoxin kaupunkiin, jonka laidalla valmistauduttiin karjahuutokauppaan. Arkansasin tieosuudesta voisi sanoa suora, suorempi, suorin - ei mäkiä, vähän väliä varoituksia hiekkatuulesta. Sää oli vaihtelevaa, välillä satoi hetken ja kohta taas paistoi aurinko. Arizona on USAn 6. suurin osavaltio pinta-alaltaan, mutta asukkaita vain vajaat 7 miljoonaa.