torstai 1. huhtikuuta 2010

DOMINIKAANINEN TASAVALTA 17.-21.3.2010




















Olimme siis saapuneet Hispañolan saarelle, jonka jakavat Dominikaaninen tasavalta ja Haiti keskenään. Dominikaanista on saaresta kaksi kolmannesta ja Haitia yksi kolmannes. Dominikaanisessa ihmiset ovat paremmin toimeen tulevia kuin Haitissa, vaikka ei täälläkään mistään vauraudesta voida puhua.

Marina sijaitsee Cofresíssa, joka on aivan Puerto Platan vieressä. Seilin kannelta pystyimme näkemään Ocean Worldiin, jossa värikkäitä papukaijoja valmisteltiin tuleviin näytöksiin. Samalla estradilla tekivät myös merileijonat omat temppunsa. Nämä rutiinit toistuivat päivästä toiseen ja esityksiin kuuluva musiikki tuli meille enemmän kuin tutuksi. Ocean Worldissa olisi päässyt uiskentelemaan myös delfiinien kanssa tai snorklailemaan valtamerenomaisessa altaassa.



Marinaan kirjautumisen merkiksi meille annettiin rannekkeet. Emme siinä vaiheessa arvanneetkaan, millainen signaali ranteessa kuljimme. Myöhemmin havaitsimme, että kaikki turistit on valjastettu erivärisin rannekkein. Yhdellä pariskunnalla oli oikein kullanhohtoinen VIP-ranneke. Taisivat omistaa useamman lomaosuuden läheisestä Lifestyle Resortista. Meidätkin vietiin puoliväkisin golfautolla ko. alueen myyntitoimistoon. Golfauton kuljettaja sanoi saavansa komission, kun vie asiakkaita, vaikka yritimme vastustella, huomasimme kohta istuvamme kyydissä. Perillä saimme ystävällisen vastaanoton, mutta Ari kyllä heti ensimmäiseksi sanoi esittelijälle, ettemme ole ostamassa mitään. Vakuuttaakseen sanomansa Ari joutui päästelemään niin paljon palturia, että loppujen lopuksi esittelijä kysyi, olisiko meillä tarjota hänelle miehistöpaikkaa uskoen samalla, ettemme tosiaan ole edes mahdollisia ostajia.

Cofresín alueella saimme rannekkeinemme kulkea ihan rauhassa, mutta Puerto Platassa olivat asiat aivan toisin. Siellä vilisi ns. oppaita joka kadun kulmassa tai kaupassa, jostain niitä aina ilmestyi. Milloin joku opas kertoi tuntevansa meidät hotellista ynnä muuta vastaavaa. Tämäkin tunteminen perustui rannekkeeseen, tosin opas ei tunnistanut marinan ranneketta. Oppailla oli myös aina takataskussa jokunen suomen sana, jos heille jollain tavalla selvisi kotimaamme.

Vaikka millä tavalla yritimme sanoa, että haluamme kulkea kahdestaan emmekä ole ostamassa mitään, eivät oppaat tahtoneet uskoa. Oppaiden päätarkoitus on päästä viemään turisteja eri kauppoihin, joista ilmeisesti saavat jonkun provision. Sitten joissain kaupoissa käytyämme väkisin seuraamme tuppautuneen oppaan kanssa hän ihmetteli, kun emme osta mitään, vaikka olimme kuinka selittäneet, ettemme voi ostaa joka paikasta veneeseen jotain tavaraa.

Ostohaluton turisti taitaa olla täysin tuntematon käsite ainakin Dominikaanisessa. Lopulta saimme karistetuksi kaikki oppaat kannoiltamme käveltyämme vähän syrjäisemmille kaduille.
Siellä saimme tilaisuuden huoahtaa ja poikkesimme erikoiseen baariin juomaan sananmukaisesti pussikaljat. Ainakin meidät saa karkoitetuiksi kaupungista juuri tällaisilla oppailla. Jokaiselle ei jaksa olla koko ajan selvittämässä samaa asiaa ja kun oppaat eivät ollenkaan kuuntele eivätkä usko puhetta. Köyhässä maassa jokaisen on yritettävä saada joka ropo irti, mutta tämä tapa nyt ei kerta kaikkiaan sopinut meille.
Varasimme marinasta opastetun Puerto Platan kierroksen, jolla meille esiteltiin kaupungin rutiköyhien ja äveriäiden asuinalueet, tärkeimmät nähtävyydet ja kaunis rantabulevardi, joka päättyy linnoitukseen.



Puerto Platan liikenne tuo mieleen aasialaisen villin meiningin puikkelehtivine mopotakseineen. Yleisin kulkuneuvo on mopo. Viisihenkinen perhe mopon selässä on tavallinen näky, lapsilla ei tietenkään ole kypärää.


Tämä opastettu kierros sisälsi parit kaupat ja rommitehtaan kierroksen. Kävimme korukaupassa, jossa paikallisista jalokivistä, larimarista ja meripihkasta, tehtiin käsin uniikkikoruja. Ostimme parit korut matkamuistoiksi paikallisista erikoisuuksista.

Rommitehtaan kierrokselle tuli kolmen hengen ryhmä meidän lisäksemme. Yksi heistä oli suomalainen Loviisasta kotoisin oleva nuorimies. Aikamoinen sattuma, että viiden hengen ryhmää osuu kolme suomalaista. Rommitehtaan tilat olivat kuumat ja työntekijöinä oli vain miehiä aika runsaslukuisesti. Tehdas oli muuten automatisoitu, mutta pakkauspuoli hoitui ihmisvoimin. Niinpä pakkaajalla oli tukivyö vyötäröllään nostellessaan rommilaatikoita lavalle, se oli tehtaan raskain homma. Tehdaskierroksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus maistella erivärisiä ja -ikäisiä Brugal-rommeja.

Vuokrasimme auton käydäksemme Dominikaanisen pääkaupungissa Santo Domingossa. Lähdimme aamuvarhaisella liikkeelle, koska matka oli suhteellisen pitkä ja liikenne kuulemma ruuhkaista. Aamu-usvan hälvetessä upeat maisemat avautuivat. Emme ole aikoihin nähneet näin kauniita ja reheviä maisemia. Maa on erittäin viljavaa. Täällä kasvaa mm. sokeriruoko, riisi, erilaiset sitrushedelmät, kahvi, kaakao. Vaikka maa on viljavaa, ei se ole tuonut vaurautta tavallisille ihmisille. He asuvat aaltopellillä kyhätyissä hökkeleissä, joista heittävät kaikki jätteet takapihalleen. Tienvarret ovat roskaisia eikä niissä näy autonromuja. Ne ovat kaikki täydessä käytössä julkisessa liikenteessä. Isommissa kaupungeissa on sen verran vaurastuttu, että mopotaksi on vaihtunut autonromuun, jolla sitten puikkelehditaan liikenteessä mopolla opittuun tapaan ja aina välillä poiketaan tiensyrjään matkustajia varten. Matkalla Santiagosta Santo Domingoon tienvarsilla myytiin kaikenlaista mm. kaloja, mattoja, keramiikkaa. Vuokra-autofirma oli aika erikoinen paikka eikä heiltä saatu mitään karttaa, joten yritimme ajella tieopasteiden ja vaiston mukaan. Vaisto olikin sitten lopulta se paras opas, koska useimmista tienristeyksistä puuttuivat opasteet. Viimeistään tämän matkan tehtyämme tiedämme, miten tärkeä tuote paikallinen rommi on. Parhain viitoitus oli sokeriruoon sopimusviljelijöille. Santo Domingo oli liikenteeltään ruuhkaisa ja sekava, enemmän jonotimme kuin liikuimme siellä. Jokaisissa liikennevaloissa oli jos jonkumoista yrittäjää kauppaamassa tavaraa. Saimme jonkinlaisen käsityksen kaupungista, mutta tänne olisi tarvittu opas näyttämään tärkeimmät nähtävyydet. Aikanaan löysimme paluutien ja teimme vielä ruokaostokset Puerto Platan hyvin varustetussa Sirena-supermarketissa ennen kuin palautimme auton vuokraamoon. Siellä ihmeteltiin, miten olimme ehtineet käydä Santo Domingossa, kun olimme näin aikaisin takaisin. Yleensä kuulemma vuokraajat eivät löydä kaupungista ulos ja myöhästyvät auton palauttamisessa.

Varasimme marinasta liput kasinon teatterissa esitettävään showhun. Esitys oli vauhdikas ja hyvin toteutettu. Tanssijat olivat eripuolelta Karibiaa eikä sellainen pakaroiden ravistelu juuri muilta taitaisi samalla tavalla onnistuakaan. Huomasimme teatteriin tulleen vip-seurueen, joka pääsi näyttämöä lähimpään pöytään ja sai erikoishuomiota muutenkin. Syykin sitten selvisi seuraavana päivänä, kun kasinoravintolassa valmisteltiin häitä. Otimme hääpuitteista kuvia ja tilaisuuteen palkattu kuvaaja näpsi myös muutaman kuvan meistä. Yhdellä pöydällä huomasimme edellisillan pariskunnan valokuvan ja ymmärsimme syyn vip-kohteluun.

Dominikaanisessa satoi kaatamalla joka ilta, päivisin paistoi aurinko. Se teki todellisen kasvihuoneilmaston, kostean ja kuuman. Yhtenä iltana jopa salamoi. Laiturinaapureiksemme saapui kanadalainen pariskunta katamaraanillaan. Tutustuimme heihin vain pikaisesti ja kipparit juttelivat purjehdussuunnitelmista.


1 kommentti:

pirkko kirjoitti...

Onpa Annella komiat ostoskassit! Taitaa olla tiedossa varsinaiset bileet!

t. pirkko ja jari