lauantai 13. helmikuuta 2010

FALMOUTH HARBOUR, ANTIGUA 4.-8.2.2010


Nostimme ankkurin Gustaviassa loppuiltapäivästä 3.2. Isokokoinen kilpikonna kävi sanomassa meille näkemiin sukeltelemalla Seilin ympärillä pariin kertaan. Harmiksemme kilpikonna oli sen verran nopea vedessä, että emme kerinneet vangita siitä kuvaa. Tarkoituksenamme oli purjehtia yön yli Antiguaan. Gustavian rauhaton ankkuripaikka jäi taakse ja edessä oli vastatuulen sävyttämä matka - edelleenkin meritaudin siedätyshoitoa.

Kippari valvoi totutusti yön. Illan pimetessä alkoi miehistöä väsyttää, vaikka kelloaika ei ollut lähelläkään normaalia nukkuma-aikaa. JiiPee kömpi salongin sohvalle, jossa ilma puhalsi luukuista mukavasti. Jaana ja Anne nukkuivat tähtitaivaan alla sitlooran penkeillä, kunnes alkoi sataa ja kippari herätti ja kehotti siirtymään muualle. Yön aikana oli monta runsasta sadekuuroa ja Arin oli otettava kaapista pitkään toimettomana ollut Muston takki, kun vaatteet uhkasivat kastua ja olo tuntui vähän viluiselta.

Aamulla lähestyessämme Antiguan Falmouth Harbouria noin 10 minuutin sadekuuro vei näkyvyyden tyystin tietysti juuri silloin, kun outoon satamaan pitäisi ajaa sisään. Ari oli ollut VHF-yhteydessä satamaan ja sieltä luvattiin tulla näyttämään laituripaikka. Sateen seasta alkoi pikkuhiljaa erottua suuria huvialuksia ja laiturilla satamakapteeni keltaisessa sadetakissaan oli osoittamassa meille kylkikiinnityspaikkaa. Paikka oli suhteellisen rauhaton ja köydet joutuivat koville satama-altaaseen kantautuvan mainingin vuoksi.

Maahantulomuodollisuudet sujuivat totuttuun karibialaiseen haukottelutyyliin.

Seili oli kääpiö naapurialusten rinnalla. Eikä ihme, Seiliä vastapäätä oli venäläisomisteinen yksimastoinen purjealus, maston korkeus 75 metriä ja vähän kauempana samalla lahdella Mirabella V, maailman korkein yksimastoinen (88 metriä), aikamoisia jättiläisiä. Enemmänkin tulee mieleen veden päällä olevat hotellit kuin varsinaiset purjeveneet. Miehistö häärii siivoten niitä kaiken aikaa. Omistajat ehtivät aluksilleen ehkä pari kertaa vuodessa.





Marinahenkilökunta oli ystävällistä ja 220V-sähkö toimi, mutta ei internet, jonka asiantuntijaa odottelimme turhaan ensimmäisen iltapäivän. Hän ilmestyi seuraavana aamuna eikä selvästi ymmärtänyt ongelmaamme ja ymmärtämättömyyksissään purki yhdet antenniasetukset. Lähellä oli wifi-ravintola Mad Mangoose, jossa kävimme päivittämässä blogiamme. Jouduimme tekemään siellä mielenkiintoisen adapteriyhdistelmän saadaksemme virtaa läppärille.



Marina-alueella on vain WC:t. Suihkut sijaitsevat Nelson Dockyardilla noin puolen kilometrin kävelymatkan päässä. Nelson Dockyard on historiallinen alue, jossa taas kerran törmäsimme jo Portsmouthissa syvemmän tarkastelumme kohteena olleeseen Horatio Nelsoniin, joka oli Dockyardin väliaikainen komentaja 1784-1787. Hänen edeltäjänsä sokeutui toisesta silmästään jahdattuaan torakkaa haarukalla - onkohan rommilla ollut osuutta asiaan. Karibian saaret ovat olleet eurooppalaisten taistelukenttänä. Nelson Dockyardin edustalla oleva English Harbour on tarjonnut yhden suojaisan luonnonsataman laivoille ja toisaalta telakan niiden korjaamiseen. Karibian saarten sokeri ja mausteet ovat olleet erityinen mielenkiinnon kohde ja taistelujen yksi syy. Koko Nelson Dockyard on kauniisti restauroitu ja kiinnostava museoalue pikkupuoteineen ja ravintoloineen.





Pääsimme paikallisbussilla Antiguan pääkaupunkiin St. John’siin, joka niin monen muun Karibian kaupungin tapaan on risteilylaivojen pysähdyspaikka. Siitä huolimatta kaupungissa on hyvin paikallinen omaleimaisuus etenkin linja-autoaseman ja kauppahallien ympäristössä. Teimme kaupungilla pieniä ostoksia ja seurasimme vilkasta kaupunkielämää.









Bussissa reggae-musiikki soi täysillä ja siellä huomiomme kiinnittyi yhteen tiettyyn kappaleeseen, jota matkustajat lauleskelivat mukana ja joka sittemmin soi aina siellä täällä. Kappale oli jamaikalaisen Etanan ‘I am not afraid’, jonka suora linkki on seuraavalla rivillä.
http://www.youtube.com/watch?v=jI7Y1SXPNXI
Sekä vieraamme että me olemme sittemmin hankkineet Etanan CD:n Karibian-muistoksi. Menomatka bussilla sujui jotenkin leppoisasti, mutta paluumatkan kuski oli kääntänyt lipan taakse ja nappi laudassa napsittiin kiinni edeltä lähteneitä busseja. Auki jätetty matkustamon ovi tehosti jotenkin hurjaa kyytiä.





Falmouth Harbourissa kaikki on kävelymatkan päässä. Lähistöllä on kauppoja ja ravintoloita, joista yhteen, Mad Mongooseen, JiiPee ja Ari kävivät tutustumassa perjantai-iltana paikallisen bändin soittaessa tuttuja coverbiisejä aamukahteen tauotta ja tietysti täysillä. Sillä reissulla he tapasivat suomalaisen s/y Vahinen silloisen miehistön, joiden kanssa aiemmin emme ole olleetkaan juttusilla. Mukana oli myös Finnairilta eläkkeellä oleva tuusulalainen Toivo, joka on myös kiertämässä maailmaa erilaisilla kulkuvälineillä. Topi pitää blogia alla olevassa osoitteessa
http://maailmanymparimatkalla.blogspot.com/

Yhtenä iltana kävimme jollalaiturialueella katsomassa akrobatiaesitystä. Ranskalainen pariskunta oli saanut luvan tuoda purjeveneensä jolla-altaaseen ja esittää erilaista akrobatiaa purjeveneellään. He rahoittavat tällä tavalla maailmanympärysmatkaansa. Kansaa oli kerääntynyt runsain joukoin altaan reunalle.


Yksi päivä vietettiin hiekkarannalla aurinkotuoleissa löhöten ja nauttien uimisesta lämpöisessä ja mainingittomassa vedessä. Rantapäivät ei juurikaan ole kuulunut kuvioihin, kun merellä aurinko paahtaa ihan riittävästi, mutta vaihteluna rantapäivä oli ihan mukava.

Kiertelimme vuokra-autolla saarta käyden Jolly Harbourissa ja monessa muussa kauniissa paikassa. Ihmettelimme krikettistadionia keskellä ei mitään. Se on kerran vuonna 2007 palvellut kriketin maailmancupin näyttämönä ja siinä ilmeisesti kaikki. Nyt aasit ja vuohet söivät ruohottunutta stadionin ympäristöä. Sen sijaan lähellä lentokenttää oleva urheilukeskus oli upeassa kukkaloistossa ja hyvin hoidetussa kunnossa. USA:lla on täällä ilmavoimien satelliittitutkakeskus sekin lähellä lentokenttää. Muuten saari on osaksi tosi kuivaa, osaksi sademetsää ja kauniita hiekkarantoja vaikka millä mitalla.





Sunnuntai-iltaisin kansa kerääntyy korkealle kukkulalle, Shirley Heightsille, kuuntelemaan musiikkia ja syömään barbecue-ruokaa. Sinne mekin suuntasimme tutuksi tulleen Pelé -taksikuskin kyydissä. Hänellä on tapana kommentoida asiaan kuin asiaan: ‘Cool, Cool, Cool.’ Vielä auringon paistaessa ihmisiä tulvi kukkulalle ja Steel pan -bändi alkoi soittaa omaa osuuttaan. Siitä ei meinannut tulla loppua, kun orkesterijohtaja ilmeisesti pienessä rommihiprakassa keksi koko ajan lisää soitettavaa. Orkesterijohtajan vaimokin patisti miestään lopettamaan, kun seuraava bändi oli odottanut vuoroaan jo puoli tuntia. Ihan mukavaa musiikkia ja nimenomaan karibialaista, vaikka viimeisen biisin improvisointi olisi voinut jäädä vähän lyhyempään. Steel panin jälkeen oli vuorossa rokkia ja reggaeta, jota sitten soittikin jo perjantai-illalta tuttu bändi ja hyvin soittikin. Illan pimeys oli jo laskeutunut Shirley Heightsille ja useamman tunnin jälkeen pääsimme Pelén kyydissä takaisin alas.










Menimme vielä seuraamaan amerikkalaisten suurinta urheilutapahtumaa Super Bowlia läheiseen ravintolaan, jossa peliä oli heijastettu monelle isolle screenille. Paikka oli täynnä lopputulosta jännittäviä amerikkalaisia. Juuri mitään emme pelistä ymmärtäneet. Mieltä jäi vaivaamaan, miten ihmeessä amerikkalaiset saavat muutaman jäljellä olevan peliminuutin venytetyksi vartiksi kaikella mahdollisella mainoksella, uusinnalla, välihaastatteluilla ja vaikka millä.

2 kommenttia:

Petteri kirjoitti...

Oho, nyt on maailmanjärjestys sekaisin kun Mustotkin joutuu kaivamaan kaapista =)

Niitä ei varmaan Biskajan jälkeen ole käytettykään?

Anu kirjoitti...

Rentoa meininkiä näköjään !
Kiva että Äitikin on löytänyt nimikkopaikan :)