torstai 12. tammikuuta 2012

UUSI-SEELANTI, WHANGAREI 21.11- 5.12.2011


Sovimme Martenin kanssa, että lähdemme yhtä aikaa kohti Whangareita. Edessä oli 2,5 tunnin pituinen jokimatka, joka täytyi ajoittaa nousuveden kanssa. Muuten tulisi ongelmia viimeistään matalavetisessä Town Basinissa. Marsden Covesta jokiväylälle pääsy vaatii tarkkuutta, sillä hiekkapenkat vaanivat matkalla. Yksi ammattikalastaja antoi Seilin kipparille hyvän ohjeen, miten suunnistaa hiekkapenkkojen välistä. Jokiväylälle päästyämme voimme vain todeta, että täälläkään ei näköjään vastatuuli jätä rauhaan. Myöhemmin Marten kertoi tuulen olleen jopa 35 solmua. Joen varressa on paljon kauniita asuinalueita, siisti järjestys pisti silmään. Kippari tarkkaili koko ajan myös väylän syvyyttä, joka aivan loppumatkalla mataloitui uhkaavasti samaksi kuin Seilin syväys. Jouduimme väistämään yhtä vastaantulijaa vähän keskiväylältä sivuun, mitään pohjakosketusta ei kuitenkaan tuntunut. 


Whangareita lähestyessä on monta marinaa ennen Town Basinia. Yhdestä erotimme Suomen lipun, se oli KasteHelmi, joka juuri edellisenä päivänä oli siirtynyt Riverside Marinaan odottamaan nostoa kuivalle maalle. Ja kohta ilmestyi tutut kasvot takakannelle, Maila siellä vilkutteli ja huusi ensimmäiset tervehdykset. Tiesimme, että muita tuttuja on odottamassa Town Basinin laiturilla: Heikki, Seija ja Ingvar. Saimme KasteHelmin vapaaksi jättämän paikan aivan laiturin päästä. Kiinnittyminen kävi nopeasti, kun oli monta avustajaa. Ari ja Heikki kävivät vielä ottamassa Aletis-veneen köydet vastaan. Yhtä nopeasti oli kylmät kuohuviinit esillä ja Mailakin saapunut omalta veneeltä – juhlat jälleennäkemisen kunniaksi voivat alkaa!


Siirryimme Town Basinin Riva's –ravintolaan syömään. Oikeastaan vasta nyt saimme sitä ravintolaruokaa, mitä olimme merellä odottaneet. Söimme kuuluisaa uusiseelantilaista lammasta ja kyllä se olikin herkullista. Niin paljon olisi ollut juteltavaa kaikkien kanssa, mutta yksi ilta ei mitenkään riittänyt. Onneksi tuli toisiakin tilaisuuksia. Maila ja Heikki olivat nyt vähän kauempana, mutta kävimme tervehtimässä heitä, kun KasteHelmi oli jo nostettu kuivalle maalle. Siellä naapurissa oli taas yksi tuttu, ruotsalainen vene, Circe. Tosin Ulla ja Christer olivat ehtineet lähteä jo kotiin Maltalle jouluksi. Heidäthän tapasimme Galapagoksella. Vähän ennen Mailan ja Heikin kotiinlähtöä kävimme vielä yhdessä illallisella. Seija ja Ingvar olivat samassa laiturissa meidän kanssa, joten heidän kanssa olimme tekemisissä oikeastaan koko ajan. Leikillisesti nimitimme Mariekea Check Pointiksi.


Seijalla ja Ingvarillakin oli jo lentoliput Ruotsiin ostettuina ja veneen nosto kuiville varattu. Marieken 'talvehtimispaikka' oli Dockland 5:ssa, aika kaukana Town Basinista. Ingvar oli pitkään miettinyt auton hankkimista siinä vaiheessa, kun siirto sinne tulee. Yhtenä aamuna hän tuli kiireellä Seiliin, että nyt lähdetään ostamaan autoa Opuasta. Samalla hän sanoi antavansa auton meille käyttöön, kun itse lähtevät Ruotsiin. Opuan bussi oli lähdössä parinkymmenen minuutin kuluttua, joten kiirettä piti. Hyvin kuitenkin ehdimme bussiin, jolla pääsimme tekemään kivan maisemakierroksen pohjoiseen päin. 60+ saivat alennusta bussilipuista. Autokauppias tuli bussipysäkille meitä vastaan. Hän on löytänyt markkinaraon; myy käytettyjä autoja ja lupaa ostaa ne takaisin tietyllä hinnalla. Lisäksi hän hoitaa kaikki autokauppaan liittyvät käytännön järjestelyt. Sopii erinomaisesti veneilijöille, joilla on tarvetta pitää autoa ihan viimeiseen päivään, mutta aikaa auton myymiselle ei tarvitse varata. Lyhyen pähkäilyn jälkeen Ingvarista tuli Nissan-pikkubussin (vm 1999) omistaja. 


Suunnitelmat makuutilasta ja sen varustelusta olivat saman tien selvillä. Seijalla oli verhokangas valmiina veneessä ja ompelukone, jolla hurautti verhot valmiiksi. Ingvar hommasi kaadettavien penkkien päälle paksut patjat. Siinä oli valmis campervan. Tällaisia retkeilyautoja täällä näkee paljon, myös paikalliset harrastavat oman maansa kiertelyä samalla periaatteella – ei siis mitään sen hienompia matkailuautoja.

Marieke-vene oli ollut jo viikkoja Whangareissa, joten sen miehistölle kaupungin paikat olivat tuttuja. Ari ja Ingvar kävivät erilaisissa venetarvikeliikkeissä, Seija ja Anne puolestaan kaupungilla mm. kampaajalla. Samalla reissulla Anne sai ostetuksi aitoja, uusiseelantilaisia villalankoja. Sen jälkeen Anne ei olisi muuta tehnytkään kuin neulonut – pikkuneuleet valmistuivat niin nopeasti. Englanninkielinen neulesanastokin alkoi pikku hiljaa avautua. Whangarein viranomaiset ja venealan yrittäjät järjestivät vierasmaalaisille veneilijöille infotilaisuuden buffetruokineen ja arvontoineen. Siellä tapasimme lisää ennestään tuttuja purjehtijoita. Whangarei on todella monen veneilijän taukopaikka, jossa korjautetaan purjeita ja tehdään muita fiksauksia. Kaikenlaista korjaustarvetta on syntynyt itse kullekin pitkien legien jälkeen. Monet lähtivät lomille kotimaihinsa tauon ajaksi. Ensivaikutelma Whangareista oli, että kaikki asiat järjestyvät nopeasti ja luvatusti suhteellisen kohtuuhinnalla. Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä paikallisten työn jälkeen. Seilin Rarotongalla vaurioitunut kylki ja kaiteet korjautettiin täällä, työ tehtiin laiturissa.


Town Basin on turvallinen ja idyllinen paikka istuskella ja kuljeskella. Vaara vaanii kuitenkin heti nurkan takana; liikenne on meikäläisittäin vääränpuoleista, joten aina tulee ensin vilkaistua väärään suuntaan kadun ylitystä yrittäessä, varsinaisia suojateitä on harvassa ja muualla jalankulkijalla ei ole mitään arvoa. Ihan tuntui kuin autot jahtaisivat jalankulkijoita. Tässä mielessä liikennekulttuuri on ihan päinvastaista esim. Papeeteen verrattuna.


Kaikki purjeet riisuttiin Seilistä; iso ja genua toimitettiin ruotsalaisen Pelle Petersonin firmaan korjattaviksi, myös purjeet rähjääntyivät reissussa. Sopivaa hetkeä purjeiden alasottoon ei tuntunut tulevan, kun Whangareissa satoi päivätolkulla. Muutenkin kelit olivat välillä kovin viileitä.
Sosiaalinen elämä vilkastui täällä Whangareissa siinä määrin, että välillä Seilillä oli oikein ruuhkaa vierailijoista. Saimme kutsuja eri veneisiin ja ennestään tuttuja veneitä saapui marinaan. Monet valmistautuivat kotimaan lomille. Useat kollegat antoivat Arille yhteystietoja erilaisista hoitajista/hoidoista, missä hän voisi saada helpotusta iskiakseen. Varasimme kipparille lääkäriajan. Lääkärin lausunnon ja omien tuntemusten perusteella teemme päätöksiä jatkosta.

Ei kommentteja: