keskiviikko 14. joulukuuta 2011

COOKIN SAARET, RAROTONGA 20.-24.10.2011



Aivan ensimmäiseksi Seiliin tuli ympäristöviranomainen tarkistamaan, ettei meillä ole mitään tuhohyönteisiä Tahitilta. Kaikki tuoreet vihannekset ja hedelmät olisi ilmeisesti pitänyt luovuttaa hänelle, mutta hän ei tullut sisätiloihin. Tärkein puheenaihe oli lehtijuttu, jonka tosin olimme nähneet jo Papeetessa siitä, että purjehtiva saksalaispariskunta oli joutunut Nuku Hivalla väkivallan kohteeksi. Mies oli tapettu ja hänen ruumiinsa poltettu. Samassa yhteydessä puhuttiin, että hän olisi joutunut ihmissyönnin uhriksi. Myöhemmin vaimon kerrottiin joutuneen raiskauksen uhriksi. Ympäristöviranomainen vakuutti, ettei Rarotongalla tapahdu mitään vastaavaa. Koko Nuku Hivan tapaus kuulosti aivan uskomattomalle ja olisi kiinnostavaa joskus kuulla ihan koko totuudenmukainen tarina. 


Vaikka kuinka väsyttäisi tai iskias vaivaisi, pakolliset maahantulomuodollisuudet on hoidettava. Saimme ystävällisen vastaanoton Avatiun satamassa, mutta pieni ja ahdas satama-allas oli kovin altis pohjoistuulelle ja laiturikiinnitys oli mahdottoman epämukava kovan mainingin ja vuoroveden takia. Olimme kuitenkin onnellisia tietäessämme, että saimme levätä ja mahdollisesti apua autopilotin vikaan. Muodollisuudet olivat kaupungin keskustassa ja selvittyämme niistä menimme lounaalle suosittuun merenrantaravintolaan. Meidät ohjattiin tietysti merinäköalapöytään, se ei ehkä sillä hetkellä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Merta oli tullut nähdyksi, mutta eihän tarjoilija voinut sitä tietää.

Hyvin pian huomasimme, että kaikki asioiden hoitaminen täällä vaati kävelyä eikä se ollut Arin paras laji sillä hetkellä. Rarotongalla on paljon skootterivuokraamoja ja keksimme vuokrata aivan sataman vierestä skootterin päivittäisasioiden hoitoon. Se olikin loistava ratkaisu, aikaa säästyi ja iskias ei ärsyyntynyt lisää. Teimme skootterilla jopa saarikierroksen.

 

Satamassa oli vielä yksi purjevene, jonka luxemburgilainen omistaja Raymond oli pestannut miehistön kuljettamaan veneen Papeetesta Tongaan. Tapasimme ensin miehistön, pariskunnan, Elisabetin ja Andreaksen. Myöhemmin selvisi, että Andreas on syntyjään suomalainen, Paraisilta, mutta asunut jo kymmeniä vuosia Kanadassa. Elisabet on puolestaan lähtöisin Sveitsistä. Tällä hetkellä he asuvat Vancouverissa. Kävimme heidän kanssaan useamman kerran syömässä ja oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten elämä on heitä kuljettanut synnyinmaista ympäri maailmaa. He tekevät purjeveneiden toimituksia sillä periaatteella, että näkevät maailmaa mahdollisimman paljon eivätkä siten pyydä mitään huippupalkkaa, vaan tyytyvät siihen, että heidän kulunsa maksetaan. 



Veneen omistajalle oli käydä köpelösti, kun olivat nostaneet spinaakkerin ylös, joka ei kutenkaan suostunut aukeamaan. Yhtäkkiä kuitenkin oli tullut jonkunmoinen tuulenpuuska avaten purjeen. Joku spinaakkerin köysi oli jostain syystä kietoutunut Raymondin kaulan ympäri – tukehtuminen ei kuulemma ollut kaukana. Jäljet näkyivät vieläkin kaulalla ja puhuminen oli vaikeaa monta päivää. Rarotongassa viettämiemme päivien aikana jotain tapahtui Raymondin ja hänen miehistönsä välillä, sillä Elisabet ja Andreas lähtivät veneestä ja lensivät kotiin kesken kaiken. Aletis-veneen Marten-kipparia tapasimme myös useamman kerran.

Nukuttuamme kunnon yöunet aloimme tyhjentää Seilin takaboksia, mistä pääsee käsiksi autopilotin mekaanisiin osiin. Takaboksissa oli varastoituna mm. meidän juomavedet ja tietysti paljon muuta kamaa. Montakohan kertaa olemme purkaneet ja laittaneet takaisin boksin tavarat. Joka tapauksessa hienoa, että on suhteellisen helppo pääsy tarvittaviin paikkoihin ja tyhjässä tilassa Ari pääsi pujottautumaan nähdäkseen, että todellakin autopilotin suhteellisen vahva alumiinivarsi oli murtunut poikki hitsausliitoksestaan. 


Sitten vaan etsimään alumiinihitsaria. Hän löytyi helposti ja tuli vielä samana päivänä veneelle tutkimaan tilannetta, otti osan mukaansa ja toi jonkin ajan kuluttua entistä ehommaksi hitsatun osan takaisin. Tarkemmin hänen kanssaan juteltuamme selvisi, että hän on entinen ammattilainen Uuden Seelannin rugbyjoukkueesta. Lihaksikkaasta ja tatuoidusta miehestä pystyi arvaamaan, että ainakin jotain liikunnallista lajia on tullut harrastettua. 


Rarotongalle tulomme osui sille viikolle, jolloin oli tiedossa kaikkia uusiseelantilaisia kiinnostava loppuottelu rugbyn maailman cupissa, Uusi-Seelanti vastaan Ranska. Joka puolella näkyi uusiseelantilaisjoukkueen, All Blacks, tunnuksia ja viikonloppua odotettiin kovalla tohinalla. Mekin kävimme seuraamassa loppuottelua isolta screenilta. Rugby on aika vauhdikas laji, jossa tapaturmia sattuu tosi paljon. Turhaa eivät All Blacks-fanit hehkuttaneet omaa joukkuettaan, Uusi-Seelanti voitti. Yllättävän rauhallisesti loppujen lopuksi rarotongalaiset ottivat voiton, ehkä tappio olisi tuonut voimakkaammin tunteet esiin.

Vaikkei Cookin saaret enää virallisesti kuulu Uuteen Seelantiin, asukkaat ovat Uuden Seelannin kansalaisia ja muuttoliikettä varsinkin Rarotongalta päin Uuteen Seelantiin riittää. Saarten nimi on tietysti kapteeni Cookin mukaan, joka nousi maihin 1700-luvun lopulla ainoastaan yhdellä saariryhmän saarella, nimittäin Palmerstonilla. Se sijaitsee n. 500km koilliseen Rarotongalta. Cookin pikkuruiset saaret (15 kpl) ovat laajalla alueella kaukana toisistaan. Rahayksikkö on Uuden Seelannin dollari (NZD), aika mitäänsanomattoman näköinen muoviseteli verrattuna Ranskan Polynesian rahaan. Rarotonga vaikutti heti hyvin modernilta paikalta kaikkine palveluineen. 


Näkkileipäkuurin jälkeen tällainen kahvi on ylellisyyttä. 

Oikein helpottavalta tuntui, kun kaikkialla puhuttiin englantia, vaikkakin joskus vaikeasti ymmärrettävällä kiwiaksentilla. Tällä puolen maailmaa kaikki on jotenkin Suomen horisontista katsoen päinvastoin. Uusiseelantilaiset lentävät pohjoisen lämpöön lomalle, Rarotonga näytti olevan suosittu kohde. Hotellit ja resortit ovat hienoissa postikorttimaisemissa ympäri saarta. Kyllä tänne kelpaisi lomalle tulla. 



Avatiun satama oli monen saarelaisen päivittäinen käyntikohde. Ruotsalaissyntyinen David tuli tervehtimään Aria nähtyään Suomen lipun. Hän kertoi, että on aikoinaan yli 30 vuotta sitten lähtenyt merille ja asettunut sen jälkeen Rarotongalle asumaan. Hänellä on kirjapaino ja muita sivubisneksiä saarella. 


Samalla hän kertoi, että saarella asuu toistakymmentä ruotsalaista, mutta vain yksi suomalainen, Ari Mustonen. David toi eräänä päivänä hänet meitä tapaamaan. Kuulimme, että suomalainen tuotantoyhtiö on tehnyt Ari Mustosesta tv-dokumentin. Muistelimme, että olemme myös nähneet ohjelman joskus vuosia sitten. 


Davidin kautta Seilin kippari pääsi kahdelle eri asiantuntijalle selkävaivoinensa. Niin kova rasitus oli takana, ettei oikein tiedä, oliko hoidoista mitään apua.

Jotenkin tuntui, että merenkäynti ja maininki Avatiun satamassa pahenivat päivä päivältä. Seilin omat fendarit eivät mitenkään pystyneet vastustamaan sataman voimia ja estämään Seilin saamaa kolhua, minkä seurauksena styyrpuurin puoleiset kaiteet vääntyivät pahasti. Seilin liike laiturissa oli niin huolestuttavaa, että siirryimme satamassa olevan pienen rahtilaivan, Kusiman, kylkeen. Koko miehistö kapteenin johdolla auttoi Seiliä siirtymään rahtilaivan kylkeen. Muutenkin he lupasivat pitää Seiliä silmällä meidän poissa ollessa. Ari antoi heille palkkioksi lavallisen Desperados-olutta, jota ostimme Tahitilta. Olut, jota on maustettu tequilalla, maistuu enemmänkin joltain energiajuomalta. Siitä tuli hetkessä merimiesten suosikki ja saivat meiltä vielä toisenkin satsin.


Muutaman päivän levon ja Rarotongaan tutustumisen jälkeen teimme skootterilla tuoreruokahankinnat ja valmistauduimme lähtöön Rarotongalta.


 

Ei kommentteja: