Yhtään helpompaa ei ole työmiesten saaminen paikalle. He kyllä tekevät hyvin hommansa, kun vaan paikalle saadaan, mutta koko ajan pitäisi olla nykimässä hihasta ja hoputtamassa, muuten ei tapahdu mitään.
Yllätykseksemme marinassa oli paljon veneitä. Monilla oli ollut suunnitelmia lähteä San Blasiin tai muualle, mutta kehnojen säiden takia veneet olivat edelleenkin laiturissa. Sen huomasi myös aamubussissa, joka vei meitä kaupoille. Bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Takaisin tullessa vaadittiin todellista sopua, kun bussin ahtaille käytäville ei mahdu oikein mitenkään kauppakassien kanssa. Niinpä nostimme kasseja sisään bussin ikkunoista. Paluumatka taisikin olla monelle todella avartava kokemus, sillä Anne kuuli vielä pesutuvassakin, millaiseksi seikkailuksi kauppareissun paluu muodostui. Tieolot eivät hetkessä tulvien jälkeen kohene ja paluumatka jouduttiin tekemään kiertotietä kaatopaikan kautta. Amerikkalaisrouvien iloinen juttelu muuttui hämmennykseksi, kun saavuimme kaatopaikalle. Vaikutti siltä, etteivät he elämässään olleet nähneet kaatopaikkaa. Saati olleet tietoisia, että köyhät ihmiset tonkivat siellä. Tämä oli suuri järkytys heille, jota kerrottiin hämmentävänä seikkailuna muille. Mutaliejuisella tiellä bussin pyörät upposivat syvälle ja vastaan tuleva liikenne ei juurikaan odottanut tai väistänyt.
Lyhyellä matkalla näimme parikin liejuun juuttunutta kolaroitua autoa. Odotimme koko ajan, milloin bussi juuttuu liejuun ja pääsemme koko matkustamo työntämään… Angelo-kuski ei normaalisti välitä, miltä matkustajista tuntuu hänen kyydissään, jokaisen on syytä pitää tavaroistaan kiinni mutkaisilla teillä. Täällä kurassa Angelo joutui vähän tinkimään tyylistään ja pääsimme perille.
Kauppareissun jälkeen ruokavarastot täydentyivät niin, että pääsimme tekemään omia ruokia. Marinan ravintolan yksitoikkoinen ruokalista on äkkiä syöty, sillä perusannos hampurilainen ja ranskalaiset alkavat äkkiä tympiä.
Tunsimme elävämme Seilissä ylellisesti verrattuna amerikkalaiseen naapuriin, jonka purjevene oli ollut 2,5 vuotta kuivalla maalla, muttei kuivana. Veneeseen oli vuotanut vettä niin, että sisätilat olivat melkein kattoa myöten täynnä vettä. Koko sisustus oli pilalla ja vähintään homeessa. Naapurimme Bill kertoi olevansa lääkäri ja ihmettelimme, miten hän on voinut jättää veneensä niin pitkäksi aikaa täysin ilman kontrollia. Nyt oli lopputulos nähtävissä. Hän oli välillä kovin masentunut ja valmis luopumaan koko veneestä. Sitten taas toisena päivänä vähän paremmalla mielellä ja usko veneen parempaan tulevaisuuteen oli virinnyt. Silti tuntui kummalliselta, ettei hän ruvennut purkamaan mädäntyneitä osia pihalle ja muutenkin riisumaan venettä.
Perusta käsin olimme ensimmäisen kerran yhteydessä Panamassa asuvaan suomalaiseen Rissasen Heikkiin.
Yhdellä kauppareissulla tapasimme hänet. Hän toi autollaan meidät Shelter Bayhin ja näki samalla Seilin. Koukkasimme tosin Colónin kaupungin kautta, jonka postista Heikki kävi hakemassa pari pakettia. Odotellessa meillä oli tilaisuus päivitellä kaupungin rappiota, joka oli todella jotain sanoin kuvaamatonta surkeutta. Oli mukavaa jutustella maanmiehen kanssa ja yhteisiä tuttaviakin löytyi myös purjehtijoiden ulkopuolelta.
Panaman kuivan kauden piti alkaa joulukuun alussa, mutta siltä ei vielä näyttänyt. Kaatosateet jatkuivat vallitsevina, poutajaksot olivat hyvin lyhyitä. Joka paikka oli märkänä. Yritimme kaikesta huolimatta tehdä melkein päivittäisiä kävelylenkkejä ja samalla tarkkailla viidakon eläimiä. Mölyapinatkaan eivät olleet juttutuulella kovimpien sateiden aikaan.
Villikalkkunat seisoivat pylväiden päissä siivet levällään kuivattelemassa niitä. Tämän tästä lenteli reilusti kämmenen kokoisia sähkönsinisiä perhosia. Kunpa niistä saisi otetuksi kuvan.
Kaikki ojat tulvivat yli äyräidensä ja yhden sellaisen penkalla näimme 2 metrisen krokotiilin, joka meidät havaitessaan nopeasti sukelsi veteen. Emme tienneet, että täälläkin on krokotiileja. Myöhemmin kuulimme, että niitä saattaa uiskennella marinassa veneiden välissäkin. Öisin saattoi tuuli puhallella puuskissa niin kovasti, että se tuntui pukeilla seisovassa Seilissä. Yhtenä yönä tuulen suunta yhtäkkiä muuttui ja seuraavan aamun ilmanala tuntui jotenkin erilaiselta ja taivas kirkkaammalta. Päivämäärä oli 15.12. ja siitä se nk. kuivakausi sitten alkoi. Tosin sadekuuroja tuli edelleenkin, mutta niiden kesto ja voimakkuus oli ihan toista kuin aiemmin ja poutaa oli selvästi enemmän.
Iltahan täällä pimenee seitsemään mennessä, jolloin monena iltana katsoimme jälleen kerran Koivusalon elokuvatuotannosta jonkun DVD:n. Martti Suosalo on kyllä mahdottoman hyvä ja muuntautumiskykyinen näyttelijä. Havannassa jouduimme aina laittamaan tekstityksen päälle, kun viereisessä lomahotellissa alkoi kovaääninen showtime aina samaan aikaan meidän elokuvasession kanssa. Täällä viidakon rauhassa voi saada puheestakin selvää. Onhan niissä jo nähdyissä elokuvissa siinä mielessä uudenlainen ulottuvuus.
Toisella kauppareissulla bussissa istui tutunnäköinen mies. Ari tunnisti hänet heti saksalaiseksi Michaeliksi, jonka olimme viimeksi tavanneet Kap Verdellä juuri ennen Atlantin ylitystä. Olipa iloinen yllätys tavata hänet yli vuoden jälkeen. Olemme olleet hänen kanssaan tekemisissä melkeinpä päivittäin. Kutsuimme hänet meille jouluaattona syömään ja hän tarjosi yhtenä iltana veneellään (s/y Mirmel) kanaillallisen. Michael oli kyllästynyt yksikseen jatkuviin kaatosateisiin San Blasissa ja tullut välillä ihmisten ilmoille marinaan.
Kuubasta saavuttuamme puoli vuotta sitten teimme Seilin korjaus-/puutelistan, jota yritimme toki lyhentää jo kesäkuussa, mutta kolmesta miehestä kukaan ei tullut sovittuna päivänä, yksi sentään otti yhteyttä ja tuli pari päivää myöhemmin. Nyt joulukuussa pohjamaalaus on sentään jo tehty. Moottorimies Andy käväisi vartin verran ja otti mukaansa päämoottorin suodattimen pesän, johon lupasi etsiä uutta suodatinta. Selvää kuitenkin oli, ettei sillä osalla ole mitään tekemistä moottorin huonon tyhjäkäynnin kanssa. Ihmettelimme monta päivää, etsiikö Andy edelleenkin suodatinta ja eikö häntä kiinnostanut löytää vikaa, vaikka lupasi lähteä helpoimmasta päästä vianselvitykseen. Taitaa olla niin, että tuolla laitureilla yhdellä jos toisellakin veneellä oli moottoriongelmia ja Andya viedään kuin pässiä narussa veneeltä toiselle. Niinpä työpäiviä kului, mutta vähän syrjässä olevaan Seiliin hän ei ehtinyt.
SAN LORENZO
Säiden vähän parantuessa päätimme tehdä kävelyretken San Lorenzon linnoitukselle. Se olisi ollut ihan kiva pyöräilykohde, mutta pyörien puuttuessa päätimme kävellä, vaikka matkaa edestakaisin tulikin pyöreät 20 km.
Tietä varjostavat melkein koko matkan isot puut, joten koko aikaa ei tarvitse auringon paahteessa tallustaa. +30 asteen lämpötila on ihan riittävän haasteellinen ilman aurinkoakin. Anne otti ekakerran pitkään aikaan kävelysauvat mukaan, olihan siinä sitten vähän kättä pidempää 'ahdistelijoiden' varaltakin. Kaikenlaiset kasvit olivat nyt kukassa ja mölyapinat söivät innoissaan puiden uusia versoja. Siinä me mulkoilimme toinen toisiamme. Kauniita, kämmenenkokoisia perhosia lehahti tuon tuosta lentoon. Viidakosta kuului poudan tullen paljon erilaisia ääniä.
San Lorenzon linnoitus rakennettiin Espanjan kuningas Philip II:n määräyksestä 1570-luvulla. Se muistuttaa kovasti Suomenlinnaa ja sijaitsee Chagres-joen suulla. Näimme vastarannalla haaksirikkoutuneet purje- ja moottoriveneen. Ihmettelimme, miten ne oli jätetty sinne oman onnensa nojaan vähän niin kuin heitteille. Linnoituksen lähellä ja joen suulla on haasteelliset vedet, jotka olivat yllättäneet nämä kaksi veneilijäparkaa. Itse joki on aikanaan ollut tärkeä kulkureitti niin konkistadorien ryöstösaaliin kuljetukseen Eurooppaan kuin Kalifornian kultakuumeen kourissa tarpoville kullanetsijöille. Panaman kanavaa ei vielä ollut ja joen kautta oli lyhin etäisyys Atlantin ja Tyynen meren välillä, tosin viidakkoakin piti puhkoa ihmishenkien kaupalla.
JOULUJUHLA
Marinan ilmoitustauluilta näimme, että 17.12. on joulujuhla, jossa parhaiten koristeltu vene palkitaan. Ilmoituksen mukaan myös elävää musiikkia oli tarjolla. Yleensä tällaiseen tilaisuuteen kuuluu joku erikoishintainen, hyvin tavanomainen ruoka-annos. Jotenkin päivämme kului Seilissä niin, että päätimme syödä ravintolassa. Siellä ei ollutkaan mitään erikoistarjousta eikä oikein kukaan tuntunut tietävän, milloin ja millainen ruokailu on luvassa. Toiset veneilijät toivat nyyttäriperiaatteella ruokaa baaritiskille, mutta ruokailu ei vaan tuntunut alkavan. Emme tienneet mitään tällaisesta nyyttärijutusta. Ravintolapaikkoja ei riittänyt veneilijöille, sillä paikalle tuli tosi paljon ulkopuolisia ihmisiä, joille oli varattu tietyt pöydät. Illan kuluessa näytti pikemminkin siltä, että tilaisuus oli marinan henkilökunnan joulujuhla.
Toimiston vastaavan organisointikyvyttömyys huipentui siinä, ettei kukaan tiennyt oikein mistään mitään. Joku meidän pöydässä tiesi myöhemmin, että talo tarjoaa ruuan, itse pitää maksaa juomat. Mutta siihen meni vielä aikaa ennen kuin syömään päästiin. Monet olivat jo lähdössä tekemään voileipää veneelle. Kyllä se parhaiten joulukoristeltu venekin palkittiin, mutta se julistus meni meiltä ohi. Ehkä olimme juuri silloin saaneet ruokaa lautaselle ja keskityimme syömiseen.
Joulujuhlassa kuulimme, että sinne San Lorenzon kohdalle haaksirikkoutuneen purjeveneen miehistö oli täällä Shelter Bayn majoituksessa odottamassa vakuutusyhtiön päätöstä. Omistajilta melko erikoinen ratkaisu jättää vene oman onnensa nojaan aaltojen kolkattavaksi kiville ja jäädä odottamaan vakuutusyhtiön ratkaisua. Meitä on todellakin moneen junaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti