torstai 2. joulukuuta 2010

USA, UUSI MEKSIKO – TEKSAS 22.-27.10.2010

Uuden Meksikon rajan ylityksen jälkeen poikkesimme Welcome Centeriin (osavaltion infokeskus). Huoliteltu ja siisti amerikkalainen yleisvaikutelma muuttui heti infokeskuksessa vähän suttuiseksi epäjärjestykseksi. Noin 2 miljoonan asukkaan osavaltiossa on paljon meksikolaisia, varsinkin eteläosassa Meksikon rajan tuntumassa. Jos Arizonassa poliisit ja rajaviranomaiset tekivät maantietarkastuksiaan, niin täällä vasta niitä tehtiinkin. Kesken matkan saattoi tulla ohjaus isolle tarkastusasemalle, missä piti näyttää passi ja kertoa ajoneuvon omistussuhteesta. 

Muutenkin tiellä näkyi jatkuvasti poliisien pysäyttämiä autoja sekä epämääräisen näköisiä kuormia menossa rajan taakse Meksikoon. Ihan tuli mieleen koti-Suomessa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen venäläisten ja virolaisten kuormat sekä Lada-buumi. Useimmissa autoissa oli hinauksessa joku autonromu. Niin Uusi Meksiko, Teksas kuin Kaliforniakin ovat entistä Meksikoa, silti meksikolaisia ei millään tavalla kohdella paluumuuttajina.


Demingin-kaupungissa teimme ruokahankinnat ja yövyimme Las Cruces-nimisen kaupungin laidalla korkealla mäellä, jonne näkyi illan tullen kaupungin valot. Matkailuautoilijalle harvinainen näky, kun camping-alueet ovat useimmiten taajamien ulkopuolella kaukana kaupunginvaloista. Las Crucesista jonkin matkaa pohjoiseen on erikoinen paikannimi, Truth or Consequences (Totuus tai Seuraukset) lyhyemmin T o C. Kiinnostuksemme nimeen heräsi ja taustakin nimelle löytyi. Nimi juontuu 1950-luvulle ja NBC:n radio-ohjelmaan. Ohjelman isäntä oli julistanut radiossa, että tekee suoran lähetyksen kaupungista, joka muuttaisi nimensä T o C:ksi. Olemassaolostaan taistellut silloinen Hot Springs voitti kunnian. Sen jälkeen radio-ohjelmaa lähetettiin 50 vuotta joka toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna täältä. Noin 7000 asukkaan kaupunki on kuulu kylpylöistään ja erottuu muista Hot Springs-nimisistä kaupungeista ainakin omaperäisen nimensä ansiosta.


Las Crucesin ohi virtaa USAn neljänneksi pisin joki Rio Grande (Meksikossa: Rio Bravo) 3043 km:n mittaisena ja Teksasin puolella El Pason kohdalla se on Meksikon ja USAn rajajoki. El Pason kohdalla Meksikon puolella on kaupunki nimeltä Ciudad Juárez, jossa huumejengit sotivat keskenään. Juuri ollessamme näissä maisemissa Ciudad Juárezissa ammuttiin syntymäpäiväjuhlissa toistakymmentä ihmistä. Ihmishenki näissä Meksikon vaarallisimmissa kaupungeissa ei ole minkään arvoinen. Tuntuu siltä, että pyssy laitetaan joka lapsen käteen eikä vihanpidosta tule loppua.

Teksasissa yövyimme Highway 10:n varrella olevassa Van Hornin tuntumassa keskellä autiomaata. Olisimme lähteneet kävelylenkille, mutta alueen hoitaja kertoi, että lähistöllä oli vastikään tapettu 3-metrinen kalkkarokäärme. Katsoimme parhaaksi jättää lenkki väliin. Perjantai-iltana amerikkalaiset syövät mielellään ulkona ja leirintäalueella tarjoiltiin perusamerikkalaista ruokaa. Mekin päätimme poikkeuksellisesti syödä siellä. Amerikkalainen ruokailutapa on pikaista – ei mitään turhaa nautiskelua ja laskukin tuodaan usein pyytämättä. Hämärän tullen aavikkotuuli muuttui viileäksi ja yö oli suorastaan kylmä.

Kuulimme, että Carlsbadissa Uuden Meksikon puolella kannattaa käydä. Meillä ei ollut kiirettä eikä matkakaan sinne ollut mitenkään pitkä. Ajelimme pienempiä teitä Guadalupe-vuorien ohi. Kuuluisin Carlsbadin lähitienoon nähtävyyksistä ovat luolat Carlsbad Caverns National Parkissa. Luolastossa on kammioita ja ihmeellisiä luolamuodostelmia. Laskeuduimme kiemurtelevaa kulkuväylää melkein 2 tuntia luolaston syvyyksiin. Olimme syvimmillään noin 250 metrissä ja mietimme, että Chilen kaivosonnettomuuden osalliset olivat siitä vielä kaksi kertaa syvemmällä. Mielestämme olimme jo ihan maan nielemiä. Luolasto oli vaikuttava syvyydeltään, ulottuvuuksiltaan ja luonnonmuodostelmiltaan, jotka olivat todellisia luonnon taideteoksia. Jokaisessa luolassa muodostelmat olivat erinäköisiä. Voi vain kuvitella, millaisia luolastoja on vielä löytymättä. Maan päällä ei olisi voinut uskoa, mitä sen alta löytyi. Toivottavasti edes joku kuva onnistui tähän juttuun lisättäväksi.



Luolissa on intiaanien piirroksia yli 1000 vuoden takaa, mutta vasta 1800-luvulla uudisasukkaat löysivät luolat uudestaan. Itse asiassa paimenessa ollut mies oli havainnut illan hämärtyessä toistuvan näytelmän, kun lepakkoparvi oli lähtenyt liikkeelle. Sen verran asia häntä vaivasi, että päätti ottaa selvää, mistä lepakot joka ilta lennähtivät ja näin hän löysi luolastot. Hän yritti kertoa asiaa muillekin, mutta vain harvat uskoivat siihen. Vasta vuonna 1915 luolista otetut mustavalkokuvat saivat ihmiset vakuuttuneiksi ja sensaatio oli valmis.

Edelleenkin sadattuhannet lepakot asuvat luolassa ja lähtevät parvena lentoon hämärän tullen. Luolan suulla on oikein katsomo lepakkojen lentoon lähdön seuraamiseksi. 



7 erilaista lepakkolajia asuu luolastossa, mutta meksikolainen laji (Mexican Free-tailed) on määrältään suurin. Se on siitä erikoinen laji, että se muuttaa loka-marraskuussa talvehtimaan Meksikoon palatakseen takaisin heinäkuussa. Ne eivät jonain yönä enää palaakaan Carlsbadin luolille, vaan jatkavat lentoaan etelään. Emme malttaneet jäädä odottamaan illan hämärtymistä ja lepakkojen lentoa, vaan lähdimme jatkamaan matkaa.


Kuten arvata saattaa Carlsbad-nimi on eurooppalaista alkuperää vastaavasta kuuluisasta kylpyläkaupungista Böömistä. Kaupungin nimi muutettiin edellisen vuosisadan vaihteen tienoilla, kun kaupungista löytyi parantavia mineraalilähteitä. Yleisilmeeltään tai katujen kunnon suhteen ei Carlsbad vaikuttanut kovinkaan idylliseltä tai sitten emme osuneet siellä oikeaan paikkaan. Yövyimme Carlsbadin KOA-alueella jonkin verran kaupungin ulkopuolella. Alueen WC- ja suihkutilat olivat ehkä hienoimmat, mitä olemme koko reissulla nähneet. Olimme siellä ensimmäiset suomalaiset vieraat, myöskään yhtään norjalaista tai ruotsalaista ei siellä ollut käynyt. Maisemat olivat tasaista aavikkoa, paitsi naapurissa oli suuret pähkinäpuuviljelmät, mitkä toivat vähän vihreyttä muuten hiekkaiseen maisemaan. Meitä erikseen varoiteltiin, ettemme pelästy, kun lintuja häätävät torvet törähtävät pekaanipähkinäviljelmillä. Edelleen meitä pyydettiin, ettemme huolestuisi, jos nenäämme tulvisi polttoaineen hajua. Se oli kuulemma rahanhaju, joka aika ajoin leijui öljykentiltä, vähän samaan tapaan kuin Itä-Suomessa paperitehtailta. Mitään ei kuitenkaan mainittu yöllä ulvovista kojooteista, joihin me molemmat havahduimme yöuniltamme. Luonnonääniähän ne ovat ihan niin kuin linnunlaulu.

Pekaaniviljelmät, öljykentät ja potaskakaivokset vuorottelivat maisemassa Carlsbadin jälkeen. USA tuottaa maailman pekaanipähkinöistä n. 90%. Pekaani on todella herkullinen ja monikäyttöinen, kunhan kivikovan kuoren saa ensin rikotuksi. Kokemusta on - kotona on joskus tullut kuorituksi pari kiloa. 



Carlsbadista pohjoiseen on Roswell, Amerikan virallinen ufo-kaupunki. Vuoden 1947 kesäkuussa kaupungin lähistölle syöksyi 'lentävä lautanen'. Asia unohtui yli 30 vuodeksi, kunnes ufotutkija haastatteli pormestariksi ehtinyttä silminnäkijää ja lehdet innostuivat asiasta maailmanlaajuisesti. Tapaus on synnyttänyt erilaisia salaliittoteorioita. Muistamme nähneemme useammankin dokumentin ja ehkä elokuvankin aiheesta, joten Roswell nimenä oli tuttu.

Arizonassa ja Uudessa Meksikossa olimme vähän hämillämme kelloajoista, kun mielestämme olimme ylittäneet ainakin yhden aikavyöhykkeen, mutta näkemämme kellot olivat edelleen samassa ajassa kuin Kalifornia. Uudesta Meksikosta ajoimme taas pikkuteitä Teksasin puolelle San Angeloon. Teksasin maisemaan kuuluvat öljy- ja kaasukentät, mutta myös puuvillaviljelmät. Puuvilla oli juuri korjattu ja odotti autokuormankokoisina paaleina pellon laidassa kuljetusta. Omaa puuvillateollisuutta ei USAssa juuri ole, siksi se on maailman 3. suurin puuvillan viejä heti Intian ja Kiinan jälkeen. 



Teksasissa kaikki on suurta, kuten esimerkiksi ranchit, joille usein johdattaa komeaakin komeampi portti. Yövyimme San Augustinin lähellä Concho Valleyn KOA-alueella, jossa vallitsi ihana helle. Amerikkalainen puhetyyli muuttui kovin leveäksi, josta esimaun saimme kirjautuessamme alueelle.

Teksasissa on paljon Fort-alkuisia (linnake) paikannimiä. Paikkoihin on vuosikymmenien aikana syntynyt taajamia. 1800-luvulla ne olivat armeijakäytössä ja tarjosivat lepopaikan ja suojan uudisasukkaille sekä muille matkaa tekeville intiaanien hyökkäyksiltä. Näillä seuduilla on asunut comanche-intiaaneja.

Meillä oli koko ajan mielessä tavaroiden pakkaaminen takaisin matkalaukkuihin ja turhan tavaran hävittäminen. Yöpymispaikoissa yritimme pakata aina jotain niin kuin Austinin lähellä Leanderissa olevalla alueella. Navigaattorilla oli vähän haasteellinen tehtävä tälle leirintäalueelle opastamisessa valtavien tietöiden takia. Alue oli aika hiljainen kulkijoista, enemmänkin siellä oli vakioasukkaita. Austin on Teksasin osavaltion pääkaupunki, jonka metropolialueella asuu vajaat 2 miljoonaa ihmistä. Sekä liikenne että pilvenpiirtäjät kielivät suurkaupungista.

Los Angelesista ajettuamme reilusti yli 2000 kilometriä olimme perillä Houstonissa, toisessa Teksasin suurkaupungissa (lähes 6 milj. asukasta) ja USAn 4. suurimmassa kaupungissa. Houston on saanut nimensä suositun kenraalin Sam Houstonin mukaan vuonna 1836. Meillä oli ohjelmassa Majesticin lopullinen tyhjennys ja luovutus. Löysimme kaupungin laidalta camping-alueen, jolla yövyimme. Siellä oli paljon vakioasukkaita, joille tarjosimme jäljelle jääneitä ruokatarvikkeita. Alueen yhteistiloissa oli pöytä, jolle saimme luvan viedä kaikkea tavaraa, mistä olimme valmiit luopumaan. Olimme oikein hyvillämme, kun siellä aamulla oli enää muutama tavara jäljellä.



Ei kaikki amerikkalaiset ole vielä tavaroiden kyllästämiä. Aamulla asuntoauto oli tyhjä, siivottu ja matkalaukut pakattu. Ajoimme Houstonin keskustaan, jossa luovutimme Majesticin. Vähän haikeina jätimme erinomaisesti yli 30.000 kilometriä ja 4,5 kuukautta palvelleen RV:n parkkipaikalle ja siirryimme matkalaukkuelämään henkilöautolla. Houstonin helle oli kostea, kun oltiin Meksikonlahden rannalla, jota meidän oli tarkoitus seurailla ainakin Mississipin Biloxiin asti.

Pinta-alaltaan ja väestöltään (n. 22 milj.) USAn toiseksi suurimmassa osavaltiossa, Teksasissa oli Highway 10:n varrella vielä yksi kaupunki Port Arthur ennen seuraavan osavaltion rajaa. Port Arthur on kaasu- ja öljyjalostamoiden sävyttämä satamakaupunki, jossa hurrikaanit ovat useina vuosina tehneet tuhojaan. Jonkinlaista suojaa antaa kaupungin ympärille rakennettu suojavalli. Ensi kertaa täällä tuli sellainen etelävaltioiden tunnelma, ei ihme, kun olimme melkein Louisianan rajalla.





 

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Voi sitä Majesticia !! :)