keskiviikko 8. joulukuuta 2010

PERU, CUSCO JA MACHU PICCHU 21.-24.11.2010

Noin 400.000 asukkaan kaupunki Cusco sijaitsee 3500 metrin korkeudessa. Sen kyllä huomasimme heti ensimmäisenä yönä. Ari sai keskellä yötä kovan päänsäryn, mikä meni ohi särkylääkkeillä. Annesta tuntui kuin ei olisi saanut riittävästi happea – siis ahdisti. Yhtään ripeätä askelta ei voinut päivisin ottaa, muuten alkoi hengästyttää. Kärsimme siis vuoristotaudin oireista. Baarit tarjoavat kokateetä ja kaupat myyvät erilaisia kokatuotteita oireiden lievityksiin. Emme halunneet käyttää niitä oikopäätä, yritimme totutella ohueen ilmaan muuten. Edellisiltana etsiessämme hotellia huomasimme, että nyt olimme saapuneet turistikaupunkiin.


Historiallisessa kaupunginosassa ihmisten valtavirta oli selvästi turisteja ja tarjonta oli sen mukaista; paljon ravintoloita, matkamuistomyymälöitä, kaupustelijoita ja perinnevaatteisiin pukeutuneita paikallisia, joiden kanssa sai ottaa itsestään kuvan maksua vastaan. Tämä oli meille ihan uutta.

Saimme hotellihuoneen vain yhdeksi yöksi, mutta ystävällinen respahenkilö soitti kadun toiselle puolelle olevaan hostelliin, Santa Catalinaan. Sieltä meille järjestyi oikein kodikas huone seuraaviksi öiksi. Auton saimme jättää parkkiin edellisen hotellin pihaan ilmaiseksi. Tosi ystävällistä palvelua.




PLAZA DE ARMAS

Cuscosta ei juuri tasaista kohtaa löytynyt. Tuntui, että joka paikkaan kiivettiin ylämäkeä tai portaita. Vaikka miten hiljaa olisi hipsutellut, meinasi henki loppua ohuessa ilmassa. 



Vanhan kaupungin keskustaa hallitsee kaunis Plaza de Armas, sen ympärillä katedraali ja La Compañia jesuiittakirkko. Katedraalin rakennustyöt alkoivat vuonna 1560 espanjalaisten saavuttua Peruun. Kesti kuitenkin 100 vuotta, ennen kuin katedraali oli valmis. Se rakennettiin Viracocha –inkatemppelin päälle symboloimaan espanjalaisten ylivaltaa. Viracocha on ollut inkojen yksi tärkeimmistä jumalista ja sen yksi nimi on ollut Kon-Tiki Viracocha, minkä mukaan Thor Heyerdal aikoinaan nimesi oman kaislaveneensä. 


Katedraalin fasadi edustaa vaatimatonta renessanssityyliä, kun taas sisätilat ovat runsasta barokkityyliä, missä hopeaa ja kultaa ei ole säästetty. Täällä olimme Cuscon koulukunnan maalauksien syntysijoilla. Koulukunta syntyi, kun espanjalaiset valtaajat halusivat käännyttää perulaiset katolisiksi. Euroopasta tuotiin sekä maalauksia että taidemaalareita Peruun. Paikalliset taiteentekijät toki ottivat oppia eurooppalaisilta, mutta sujuttivat omiin teoksiinsa paikallisia elementtejä. Tänä päivänä niitä esitellään aikansa piilevinä protesteina. Koulukunnan taiteilijat tekivät tiimityötä; yksi erikoistui kasvoihin, toinen maisemiin, kolmas vaatteiden yksityiskohtiin yms. Siksi tekijät ovat useimmiten jääneet nimettömiksi. Yksi nimi kuitenkin tuli meille tutuksi jo Limassa, nimittäin Marcos Zapata. Hän eli 1700-luvulla ja maalasi parikin versiota kuuluisasta aiheesta Viimeinen ehtoollinen. Näimme tämän maalauksen täällä Cuscossa. Maalauksessa Jeesus opetuslapsineen nauttii ateriaa, joka on kokonaisena grillattu marsu, he juovat inkamaljoista maissiolutta ja Juudaksella on konkistadori Pizarron kasvot. Teos suorastaan tulvii paikallisia elementtejä.

La Compañia-jesuiittakirkkoa monet luulevat Cuscon katedraaliksi, koska se on ulkoapäin barokkityylinen, paljon massiivisempi ja vaikuttavampi. Jesuiittaveljiä ei vaatimattomuus kaunistanut 400-500 vuotta sitten, vaan kirkosta haluttiin itsepäisesti hulppeampi kuin katedraalista. Tämäkin kirkko rakennettiin inkapalatsin päälle vuonna 1571 ja uudelleen vuoden 1650 maanjäristyksen jälkeen.

Muuten Plaza de Armas-aukiota ympäröivät vanhoihin taloihin perustetut kaupat, kahvilat ja ravintolat. Istuimme yhdessä kahvilassa ehkä pienimmällä mahdollisella parvekkeella ja seurasimme aukion elämää vähän eri perspektiivistä.





INKAHISTORIA

Espanjalaiset valtaajat tekivät kaikkensa 1500-luvun jälkeen osoittaakseen valtaansa ja tuhotakseen Perun omaa kulttuuria, näkyvimpänä niistä inkakulttuuria. Jotain kuitenkin on säilynyt ja löydetty. Ensimmäinen inkahallitsija perusti Cuscon 1100-luvulla. Laajimmillaan vuonna 1493 inkavaltio on sijainnut keski-Andien alueella nykyiseen Chileen, Eqvadoriin ja Colombiaan asti. Atahualpa oli inkojen viimeinen hallitsija. Cusco on inkavaltakunnan historiallinen pääkaupunki.



Inkojen rakennustyyli jaksaa hämmästyttää tämän päivän ihmistä. Cuscon vanhassa kaupungissa on osa yhden inkapalatsin seinää, jossa erimuotoiset kivet sopivat saumattomasti yhteen. Yksi niistä 12-kulmainen kivi. Kulmikkaista kivistä yksikään ei ole identtinen eikä sideaineita ole käytetty. Inkoilla on ollut hallussa maanjäristyksiä huomioiva rakentamistaito. 



Yksi esimerkki inka-ajan sotilasarkkitehtuurista on kolme sik-sak-terassirakennelmaa Cuscon laidalla korkealla vuorella nimeltään Sacsayhuamán. Ohut ilmanala ei houkutellut kiipeämään vuorelle, vaan otimme sinne taksin. Siellä sitä joutuu ihmettelemään kerran jos toisenkin, miten kivien pintoja on hiottu, kulmia pyöristetty ja toisaalta tehty tarkoituksella niihin kulmia. Ja sitten vielä, miten ne on saatu paikoilleen, kun raskaimmat kivet ovat painaneet jopa 350 tonnia. Joka tapauksessa kivet on ladottu paikoilleen niin taitavasti, ettei kuulemma ohuinkaan veitsen terä mene rakoihin, eikä mitään sideainetta kivien välissä ole käytetty. 



Tämän puolustuslinnakkeen arkkitehtuurilla on ollut tarkoitus hämätä vihollista. Tarinan mukaan noin 20.000 ihmistä olisi ollut siirtämässä isoimpia kiviä ja tuhansia olisi murskaantunut, kun jokainen kivi ei mennyt paikalleen ekakerralla. Tätäkin rakennelmaa espanjalaiset tuhosivat vallatessaan Perua.

Kävelimme vuorelta alas jyrkkää rinnettä ja piipahdimme matkan varrella olleeseen baariin virvokkeille. Siellä cuscolaiset nuoret miehet olivat viettämässä vapaapäivää laulaen, soittaen ja olutta juoden. Meidän ilmestyttyä he ehdottomasti halusivat laulaa ja soittaa meille paikallista musiikkia, löytyipä repertuaarista länsimaistakin, yksi Anne lempikappaleista. He olivat selvästi ylpeitä cuscolaisuudestaan ja inkahistoriasta, Lima tuntui olevan joku kaukainen kaupunki meren rannalla. 



Baarin kulmalta lähti oikoportaat Cuscon keskustaan. Matkalla meitä vastaan tuli Jesus Maria laamoineen, olihan se ikuistettava kuvaksi. Kapeilla kujilla oli paljon vanhoihin taloihin perustettuja, siistinnäköisiä hotelleja, hostelleja ja majataloja. Sesonkiaikaan varmasti kaikkiin on tunkua.



MACHU PICCHU

Ari oli tutustunut tarkkaan mahdollisuuksiin päästä Machu Picchulle. Se tuli selväksi, että autolla ei pääse läheiseen kaupunkiin Aquas Calientesiin. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi varata pakettimatka junalla. Varasimme sen sieltä pikkumatkatoimistosta, mistä olimme saaneet ensimmäisen majoituksen Cuscoon. Maantaiaamuna varhain koko matkatoimiston henkilökunta ja taksikuski tulivat meitä noutamaan majapaikastamme Cuscon rautatieasemalle. Asemalla oli aikamoinen vilinä, kun Machu Picchulle oli muitakin menijöitä. Juna, jolla Cusco-Aquas Calientes –väli oli tarkoitus taittaa, oli hieno ja siisti. Meille tarjoiltiin maukas aamupala ja junan lasisista kattoikkunoista pystyimme ihailemaan jylhiä maisemia, vaikka aamu olikin vähän sateinen ja sumuinen. 




Meitä vastapäätä istui argentiinalainen pariskunta, jonka kanssa oli mielenkiintoista jutella ja kuulla millaista elämä on heidän kotimaassaan. Vastaavasti he olivat hyvin kiinnostuneita Suomesta. Junan matkustajia oli varmasti joka mantereelta.

Kolmen tunnin junamatkan jälkeen Aquas Calientesissa meidät ohjattiin sokkeloisten kauppakujien läpi pikkubusseihin, jotka veivät meidät Machu Picchun sisääntuloportille. Siellä oli kyllä aikamoinen sählinki. Kanalaumankin olisi saanut paremmin kootuksi. Ihmeellistä, miten paria kymmentä ihmistä jouduttiin huutamaan nimeltä vaikka kuinka monta kertaa. Jotkut olivat niin hermostuneita, etteivät kuunnelleet yhtään oppaan puheita tai hävisivät johonkin, kun opas puhui. Sitten tulivat takaisin ja kyselivät juuri sitä, mistä opas oli äsken puhunut. Tässä sumplauksessa ja sählingissä menikin sitten niin paljon aikaa, ettei meille jäänyt juurikaan omaa aikaa itse Machu Picculla.



Machu Picchun oppaamme oli vasta opaskoulusta valmistunut ja hänellä oli vielä muistissa hyvä englannin kielen taito. Kiertelimme, kipusimme ja kapusimme huikean korkeilla terasseilla. Se salpasi henkeä ohuessa ilmassa (2430m), niin kuin tietenkin upeat maisematkin. Saimme rautaisannoksen inkojen taidokkaasta rakennustavasta, mutta myös heidän tietämyksestään eroosiosta, maanviljelyksestä, kasvien jalostuksesta, kastelujärjestelmistä, koulutuksesta, astrologiasta, auringon hallitsevasta merkityksestä ja ties mistä. Machu Picchun rakentaminen on aloitettu noin vuonna 1440. Kaupungissa on ollut noin 200 rakennusta, joista suurin osa asuntoja. Jotkut julkiset rakennukset ovat olleet temppeleitä, varastoja ja kouluja.



Niin keskellä vaikeakulkuista viidakkoa tämä Machu Picchu sijaitsee, etteivät konkistadorit sitä koskaan löytäneet, vaan ohittivat sen kaukaa. Eikä sinne tänä päivänäkään niin helppoa ole päästä. Jalkaisin voi tulla vaeltaen. Kaikki, joita tapasimme sen tehneinä, sanoivat, että se on todella vaativa. Toinen tapa on tämä meidän valitsema. Silti Machu Picchun käyntiä voi suositella vain perusterveelle ja hyväjalkaiselle henkilölle, jota korkeat paikat eivät huippaa.

Opastetun kierroksen jälkeen kello oli niin paljon, että meidän oli lähdettävä suorinta tietä bussille ja Aquas Calientesin juna-asemalle. Paluumatkalla söimme kevyen lounaan ja junahenkilökunta piti muotinäytöksen. Näytöksen vaatteet olivat alpakkavillasta valmistettuja. Jokainen esitys sai kovat aplodit, pääsipä niistä osalliseksi jokunen vessaan menijäkin.




Meitä oltiin taas vastassa pimenevässä illassa Cuscon asemalla ja pääsimme taksilla majapaikkaamme. Pitkä, liikunnallinen ja mielenkiintoinen retkipäivä inkojen kadonneeseen kaupunkiin oli takana. Machu Picchu löydettiin vasta vuonna 1911, joten ensi vuonna tulee siitä löydöstä kuluneeksi 100 vuotta. Inkat hylkäsivät Machu Picchun tuntemattomasta syystä. Junamatka alkuvuodesta ei olisi onnistunut, sillä rankkasateiden aiheuttamat mutavyöryt katkaisivat junaradan. Vieläkin oli nähtävissä erilaisia maansiirtotöitä tuhojen korjaamiseksi ja ehkä myös ennalta ehkäisemiseksi. Kaiken kaikkiaan asiatuntijat ovat sitä mieltä, että Machu Picchulla käy liikaa turisteja (vuosittain n. 1 miljoona). Tulevaisuudessa sinne lienee pääsy vain harvoilla ja valituilla, tietysti vielä kovempaan hintaan.

SAN BLAS

on kuuluisa siirtomaa-ajan rakennuksista, inkamuureista ja käsityöläisistä. Pienen aukion laidalla on vuonna 1563 rakennettu San Blasin kirkko, ulkoa vaatimattoman näköinen, mutta sisällä arvokas puusta kaiverrettu saarnastuoli sekä kaunis lehtikullalla koristeltu alttaritaulu. Paaviakin on tämä pieni kirkko sykähdyttänyt eniten Perun-vierailulla.




Cuscolaisten ylpeys perinnöstään ja historiastaan kuvastui myös kansantanssiesityksestä, jota kävimme yhtenä iltana katsomassa. Perulaisten perinneasujen värikkyys suorastaan häikäisee. Esiintyjämäärän perusteella cuscolaisuus, kansantanssi ja perinne voivat hyvin.




Ei kommentteja: