PANAMA, COLÓN 21.5.-29.5.2010

Aika on vierähtänyt niin, että niillä purjehdusystävillämme, jotka olivat vuoden Karibian-reissulla, on jäljellä enää kotimatka. Monet matkan varrella tapaamamme suomalaiset kuten Spica, Cantana ja Margarita ovat jo hyvän matkaa hyisellä kotimatkalla. Spica ja Cantana jo pitkällä Euroopassa. Hyvää kotimatkaa! Sitävastoin KasteHelmi ja Fågelblå jäävät eteläiselle Karibialle hurrikaanikaudeksi, Elaine on puolestaan jo kaukana helteisellä Tyynellä merellä. Seuraavalla kaudella on siis mahdollista, että tapaamme vielä KasteHelmin ja Fågelblån. Meidänkin Karibian-kierroksemme on päätöksessään ja lyhyenä yhteenvetona voisi luonnehtia kallis, kaunis ja rento Karibia. Hieno kokea ja nähdä, mutta liian arvokas jäädä.

Täällä Shelter Bay marinassa hiostava helle jatkuu ja monille, jopa kuumista oloista kotoisin oleville tämä ottaa koville. Eräs saksalainen pariskunta sanoi päättävänsä maailmanympärikierroksen jatkamisesta Tahitilla, sillä heille tämä ilmanala oli yllätys ja liian rasittava. Useimmilla täällä onkin ilmastointilaitteet veneissä. Me olemme pärjäilleet 12 voltin tuulettimilla ainakin vielä. Olemme hellettä uhmaten yrittäneet tutustua lähiympäristöön kävellen.



Heti marina-alueen ulkopuolella alkaa tiheä viidakko, josta kuuluu kaikenlaisia ääniä. Kosteikoissa sammakot kurnuttavat tai viheltävät. Erilaisten lintujen ja sirkkojen äänet ovat joskus ihan korvia huumaavia. Sitten eräänä alkuiltana meidät yllätti kumeat, pelottavat ja syvät rintaäänet ja jouduimme ihan kääntymään takaisin tulosuuntaan, kun emme uskaltaneet jatkaa matkaa. Puissa elävät mölyapinat siellä kommunikoivat yhteisössään aivan lähellä tietä. Saimme usealta taholta varmistuksen, että ne pysyvät puissa eivätkä välitä ihmisistä. Sen jälkeen olemme yrittäneet löytää niitä, mutta mylvintä on kuulunut hyvin kaukaa viidakosta. Sen sijaan pienemmät valkonaama-apinat ovat oikein seuranneet meitä hyppien korkealla puiden latvustoissa. Ilmeisesti aina emme ole ihan heidän mieleensä, kun ne alkavat nakella puiden hedelmiä maahan. Videokamera on ainoa, jolla saa jotain tallennuksia näistä vikkelistä eläimistä ja toisaalta myös videolle tallentuvat viidakon muutkin taustaäänet.



Aiemmin mainitsimme, että marina sijaitsee entisen USA:n tukikohdan alueella. Sen silloinen nimi oli Fort Sherman ja se on perustettu ensisijaisesti Panaman kanavan suojaksi, mutta myöhemmin sitä käytettiin mm. erilaisiin armeijan viidakkokoulutustarpeisiin. Mikä olisikaan parempi paikka. Tukikohta on ollut valtava alue ja tyhjiä, hylättyjä rakennuksia löytyy sieltä täältä. Ihan muutamassa rakennuksessa tässä näköetäisyydellä on vielä jotain Panaman armeijan joukkoja, muuten kaikki on ihan autiota. Niinpä alue on tarjonnut huikeat puitteet viimeisimmän Bond-leffan kuvauksiin. Quantum of Solacea on filmattu täällä. Elokuvan olemme nähneet, mutta emme muista kohtauksia niin tarkkaan. Täytynee hommata jostain ko. DVD ja katsoa filmi uudestaan sillä silmällä.




James Bond eli Daniel Craig seisoo laiturilla mustan kumiveneen vierellä sinisessä paidassa.

Lauantai-iltana marinan ravintolassa söimme hyvät pihviannokset jälkiruokineen ja latinojazzin tahdissa. Soittajat olivat yhtä asialleen vihkiytyneitä kuin muuallakin Karibialla, mutta lopettivat soitannon hyvissä ajoin jo iltayhdeksältä.



Teimme Colónista Panama Cityyn kanavaa myötäilevän junamatkan. Ymmärsimme sen enemmän turistijunaksi, mutta junan lähdettyä huomasimme, että työssä käyvät miehet olivat tehneet kiinteät varaukset suurimpaan osaan istumapaikoista. Junan lähdettyä pöydille ilmestyi pöytäliina ja nappulatelineet. Kohta jo sitten kuuluikin dominonappuloiden kilinä. Juna kulkee päivässä kerran edestakaisin, joten pelivälineet jäivät junaan odottamaan seuraavaa aamua. Muuten junamatka ei ollut ihmeellinen, aika paljon viidakkoa ja aina välillä tekojärviä ja kanavaa. Näimme vain yhden laivan kanavassa, mutta huomasimme valtavan määrän hinaajia kanavan varren telakka-alueilla. Kanavaväylä, siltä osin kuin näimme, on merkitty hyvin vihreillä ja punaisilla valopoijuilla.





Palasimme junamatkalta pikavuorobussilla Colóniin pimeässä ja sateisessa illassa, jota salamat säännöllisesti valaisivat. Marinaan tullessamme märällä tiellä parveili satamäärin taskurapuja. Nämä pikkuoliot kopistelevat aina pimeän tullen laiturialueellakin. Ne lähtevät maakoloistaan liikkeelle illan tullen ja näköjään sade saa ne ihan villeiksi. Uteliaimmat uskaltautuvat jopa WC- ja suihkutilojen ovensuuhun valoon, tosin peräytyvät vikkelästi, kun huomaavat jonkun tulevan.



Paikallisbussit ovat varsinainen nähtävyys. Niiden omistajat ja kuljettajat eivät ole säästäneet aikaa eivätkä vaivaa tuunatessaan niitä. Bussit ovat amerikkalaisia koulubusseja, mutta niitä on koristeltu maalauksin, teipein ja mitä ihmeellisimmin lisävarustein. Ja niihin asennetut valot tuovat mieleen mieluumminkin joulukuusen kuin ajoneuvon - on vilkkuvaloa jos minkä väristä.





Turisteille tarkoitetusta lehdestä huomasimme artikkelin, jonka kuvassa oli meille tuttu mies Kuubasta. Hän on ranskalainen, 26-vuotias matkailualaa opiskellut Jeremy, joka kertoi Kuubassa olevansa 5 vuoden maailmanympärimatkalla erilaisin välinein. Lehtijutussa kerrottiin hänen liftaavan ja päiväbudjetin olevan 7 euroa. Hän pitää blogia reissustaan ja ihmettelimme, miten 7 euroa päivässä riitti Kuubassa, kun sillä rahalla tuskin sai edes blogia päivitetyksi.

Kauppareissut on järjestetty marinasta kulkevalla bussilla. Bussimatka kestää puolesta tunnista puoleentoista tuntiin riippuen Gatún-sulkujen laivaliikenteestä. Jos 'huonosti' käy saattaa bussia viivästyttää useammankin rahtilaivan sulutus. Useimmiten teemme monen päivän ruokaostokset kerralla. Kasseja ei tarvitse kantaa pitkiä matkoja, kun kaupan ovelta pääsee suoraan marinaan tuovan bussin kyytiin.