lauantai 20. maaliskuuta 2010

VIRGIN GORDA, B.V.I. (Brittiläiset Neitsytsaaret) SPANISH TOWN 2.-5.3.2010


Tarkoituksemme oli tehdä yöpurjehdus St. Maartenilta Virgin Gordalle. Heti kääntösillasta merelle päästyämme nostimme toiveikkaina purjeet. Vauhti ei huimannut, mutta olihan meillä koko yö aikaa. Puoliyön aikaan vauhtimme melkein pysähtyi ja kippari päätti käynnistää moottorin.

Pimeys koitti aikaisin ja nopeasti auringonlaskun jälkeen kuten aina. Kirkas tähtitaivas tarjosi Mirkulle ja Jaralle paljon katseltavaa ja tunnistettavaa. Vieraamme olivat selvästi paremmin perillä erilaisista tähtikuvioista kuin me. He jaksoivat myös valvoa kipparin kanssa paljon pitempään kuin Anne. Lämmin säkkipimeä yö on kokemuksen arvoinen Karibian-kävijöille.

Aamulla saavuimme maisemiltaan upeille Brittiläisille Neitsytsaarille ja purjeveneitä näkyi joka puolella kuin kauneimpana kesäviikonloppuna Helsingin lähivesillä. Tarkoituksemme oli ankkuroitua Virgin Gordan Spanish Townin edustalle, mutta rauhattoman mainingin ja generaattorivian takia päätimme sittenkin siirtyä marinaan. Marinaan meno oli varsin jännittävä, koska sinne johtava väylä on hyvin kapea ja täynnä virtauksia. Sisäänmenoväylän tekee kapeaksi riutta, jonka yli aallot lyövät ja aiheuttavat omalta osaltaan veden rauhattomuutta. Liikennettä oli kapeassa paikassa kumpaankin suuntaan. Siihen ei auttanut jäädä hidastelemaan, toisaalta kanssakulkijoitakin oli varottava. Onnistuneen sisääntulon jälkeen kiinnityimme rauhallisen oloiseen laituriin. Se vaan aluksi tuntui siltä, todellisuudessa laituripaikka oli hyvin rauhaton satamaan kantautuvan mainingin vuoksi.



Ihailimme upeita maisemia paahtavassa helteessä ja huomasimme samassa laiturissa melkein naapurissa Suomen lipun - s/y Elainehan se siinä. Sen jälkeen vietimmekin paljon aikaa Helinän ja Kallen kanssa.

Ari lähti ensitöikseen etsimään generaattoriasiantuntijaa, joka lupasi tulla iltapäivällä Seiliin. Vietimme leppoisaa päivää Seilissä ja marina-alueella asentajaa odotellessa. Kovasti mies teki töitä, mutta generaattorissa oli vanhuusvika (valurautainen pakokäyrä hajosi kahtia) eikä sitä voida korjata kuin uudella osalla. Jara lupasi ottaa viallisen osan mukaansa ja hommata korvaavan osan Suomesta. Nyt olemme spriikeittimen ja maasähkön varassa ilmeisesti Kuubaan asti.

Virgin Gordan saari ei ole vulkaaninen niin kuin useimmat Karibian saaret. Saarella asuu noin 3500 asukasta ja saaren nimi on suomeksi lihava neitsyt. Kolumbus on kuulemma antanut nimen saaren muodon mukaan. Virgin Gordan tärkein nähtävyys on The Baths, erikoiset graniittikivimuodostelmat valkoisella hiekkarannalla. Teimme vierainemme sekä Helinän ja Kallen kanssa päiväretken sinne. Yritimme uida ja snorklata isomaininkisessa vedessä, joka välillä tuntui pelottavalta. Kiertelimme graniittimuodostelmia ja uimme luolastossa, jossa vesi oli sekä rauhallisempaa että viileämpää. Muuten The Bathsin hiekkarannat olivat liian kapeat sille turistimäärälle, joka sinne yritti ahtautua. Tällä rannalla oltiin kuin sillit suolassa. Sellaista emme muualla täällä Karibialla ole tavanneet. Yleensä rannat ovat mieluumminkin autioita. Joka tapauksessa vietimme aurinkoisen ja mukavan päivän hiekkarannalla.







Rantapäivän jälkeen sovimme hummeri-illallisesta noin kilometrin päässä olevassa ravintolassa. Valitsimme pöydän ulkoa ja ilta oli taas mitä leppein ja lämpimin. Hummerit maistuivat herkullisilta ja hauska seura kruunasi illallisen. Kotimatkalle nappasimme taksikyydin, mutta puolivälissä matkaa Ari huomasi unohtaneensa lippiksen ravintolaan. Nopea neuvottelu taksikuskin kanssa ja otettiin kierros uudestaan tällä kertaa puolta vauhdikkaammin, kait siksi, että kuski lupasi uusintakierroksen samaan hintaan. Otimme vielä yhdet yömyssyt rantabaarissa, missä oli elävää karibialaismusiikkia tarjolla. Kaikki paikalliset tarjoilijoita myöten lauloivat ja tanssivat musiikin tahdissa.

BITTER END 5.-7.3.2010

Katkera loppu kuten paikan nimi suomeksi kuuluu ei kyllä tullessamme näyttänyt tippaakaan katkeralta, mieluumminkin satumaiselta. Spanish Townista oli vain 10 mailia Bitter Endiin, jossa kiinnityimme poijuun monen muun purjeveneen tavoin. Taas oli Elaine naapurissa.


"Caribbia", sano Sysiön Kalle ...

Lähdimme heti tutustumaan nimeltään erikoiseen paikkaan. Sää oli paahtavan helteinen ja Bitter End näytti paratiisilta palmuineen, kukkineen, hiekkarantoineen ja turkoosinsinisine merineen. Mistä mahtaa paikka saanut nimensä? Rauhallinen lomanviettopaikkahan tämä oli. Puurakenteisia huvilarykelmiä ja muutama ravintola, kauppa ja venelaituri. Helinä ja Kallekin olivat tulleet Moerkoe-jollallaan maihin. Jonkun aikaa juteltuamme päätimme lähteä tutustumaan läheiseen Saba Rock-saareen. Olisiko siitä mahdollisesti suomalaiseksi Karibian-saareksi? Kyllä Suomellakin pitäisi olla joku paratiisisaari Karibialla. Saari ei ole ainakaan koolla pilattu, siksi se saattaisi sopia valtion kukkarolle. Lähistöllä on upeat riuttamuodostelmat.













Halusimme vieraidemme kuulevan steel pan -musiikkia livenä. Sitä oli tarjolla illalla Bitter Endissä. Haimme jollallamme myös Helinän ja Kallen mukaan. Yhden miehen steel pan -bändi oli pienoinen pettymys, mikä kaikkosi seurueessa syntyneen hauskan jutustelun myötä. Illan lopuksi syntyi päätös, että Ari ei osta kitaraa, vaan luopuu Beatles-tukastaan. Parturiksi lupautui Helinä, jolla on kone ja kokemusta, Kalle hyvänä esimerkkinä.

Aamulla Aria odotti parturintuoli, jonne hän kiiruhti jollalla heti herättyään. Olihan Elaine lähdössä heti aamusta eteenpäin. Ilma oli muuttunut pilviseksi ja sateen uhka ilmeinen. Parturointiakin jouduttiin keskeyttämään moneen kertaan sadekuuron vuoksi. Vaikka ilma oli epävakainen hyppäsimme Seilistä aamu-uinnille Aria odotellessamme. Kalle tallensi Arin kameralla parturikuvia. Lopuksi Seilin kipparilla oli siisti kesätukka ja kampakin on turha ainakin näin aluksi.





Hyvästelimme Elainen ja päätimme lähteä vielä katsomaan Bitter Endin toista puolta sateisesta säästä huolimatta. Rohkeasti lähdimme jollalla maihin emmekä ottaneet sateenvarjoja tms. mukaan. Kävelimme märkää ja savista luontopolkua. Ihmettelimme polun varressa olevia reikiä kuin myyränkoloja. Myöhemmin huomasimme, että isot taskuravut olivat asialla. Ihmettelimme, miten kauaksi vedestä ne kaivavat kolojaan.



Luontopolun päässä yritimme pitää sadetta yhdessä baarissa, mutta ropina ei ottanut loppuakseen, joten palasimme samaa polkua takaisin sadetta uhmaten. Se olikin yltynyt jo rankkasateeksi palattuamme jollalaiturille. Taas yritimme pitää sadetta ja nyt alkoi tulla jo vähän vilukin (Karibialla!?). Ei se Bitter Endkään enää näyttänyt yhtä paratiisimaiselta sateessa kuin eilen auringon paisteessa. Lopulta teimme märän jollamatkan Seilille, jossa pysyimme loppupäivän.


1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Ihanan näköistä siellä ! Ihan paratiisi. Hyvä, että parturipalvelut pelaa sielläkin puolella maailmaa ;)