Calais'n satamakapteenin toimiston seinällä on tarkat ajat, milloin satama-altaan kääntösilta avataan. Valitsimme niistä meille sopivimman aamuajan. Lähtijöitä oli runsaasti osaksi varmaan edellisen päivän kovasta tuulesta johtuen, kaikki pitivät satamapäivän. Jonossa kuin köyhän talon porsaita purjeveneitä lipui Calais'n sataman suuaukolle. Pienen viivytyksen aiheutti kolme punaista valoa, joita oli noudatettava. Satamaan oli tulossa lautta Englannista. Niitä kulkee tuhkatiheään. Sen päästyä vapaasti satamaan, purjeveneille tuli lupa jatkaa matkaa. Ensin tuntui siltä, että kaikilla oli yksi yhteinen päämäärä, Dover. Näin ei kuitenkaan ollut, monet jatkoivat Ranskan rannikkoa etelään.
Sataman portin suulla näimme jo seuraavan etappimme, Doverin valkeat kalliot. Olemme lukeneet niistä oppikoulussa englannin kielen tunneilla vuosikymmeniä sitten. Eipä tullut silloin koulunpenkillä mieleen, että kalliot tulisi nähtyä ensimmäisen kerran omalla purjeveneellä. Etappimme ovat yleensä niin kaukana ja usean tunnin merimatkan päässä, että tämä oli suorastaan harvinaista.
Calais'ta etelään Ranskan rannikkoa kutsutaan Opaalirannikoksi, eikä turhaan. Vesi on kauniin, kirkkaan vihreää ja samanlaisena se näyttäytyi meille koko Englannin kanaalin läpi.
Maat vaihtuvat tiheään tahtiin ja taas nostimme uuden kohteliaisuuslipun. Nyt oli vuorossa Union Jack eli Iso-Britannian lippu. Annen mielestä nyt olemme 'kaukana'. Manner-Eurooppaa on jotenkin kerinnyt ajatuksissa käsittelemään, Iso-Britannia on tuntunut etäisemmältä. Englannin kanaali varmaan näytti meille parhaat puolensa, tuulta vain 3m/s (purjehtijoina olisimme toki toivoneet enemmän puhallusta), aurinko paistoi täydeltä terältä, näkyvyys oli erinomainen. Liikennevilkkauteen oli helppo varautua päivänvalossa ja selkeässä säässä.
Doveriin saavuttaessa on tarkat ohjeet, miten VHF:llä ilmoittautua. Lähinnä tulee mieleen lennonohjauksen tapa toimia. Ilmeisesti odotettavissa olisi ollut kovat nuhteet, ellei VHF-yhteyksiä Port Controliin olisi pidetty määräysten mukaisesti. Kyllästymiseen asti puhutuista vuorovesistä johtuen VHF:n kautta meille annettiin lupa kiinnittyä 'vuorovesialtaaseen' odottelemaan varsinaiseen vierasvenealtaaseen siirtymistä. Odotellessa valmistimme lounaan ja söimme sen sitloorassa helteisessä auringonpaisteessa (siis Englannissa, jossa yleensä ymmärtääksemme sataa aina!).
Odotusaika antoi myös mahdollisuuden valita vapaa paikka Granvillen satama-altaasta. Erittäin ystävällinen satamakapteeni esitteli auliisti Granvillen palvelut.
Seili sai paikan aivan poistumissillan kupeesta, ei valittamista. Lyhyt matka satamapalveluihin ja kaupungille.
Tämän blogiosuuden kirjoittamista muuten siivitti varsinkin Annen mieleen oleva radiomusiikki BBC Kentistä - nuoruuden musiikkia. Parhaillaan soi Tallahassee Lassie...
PS: Olemme juuri lukeneet uutisista, että Prins Willem - purjelaivan replika Den Helderissä on palanut poroksi (ks. blogiteksti 14-16.7.2009 Den Helder). Hyvä, että ehdittiin käydä. Todella harmi tällainen onnettomuus. Vaikka vakuutukset olisivatkin kunnossa, sellaista uutta komeutta ei ihan äkkiä rakenneta tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti