Virkapukuun sonnustautunut Sixhavenin satamakapteeni oli jo hyvissä ajoin huomioinut lähtöpäivämme ja järjestänyt naapureiksemme saman päivän lähtijöitä, joten irrottautuminen ahtaasta satamasta oli huomattavasti helpompaa kuin sinne tulo. Olimme jo pari päivää odottaneet postilähetystä Suomesta ja päätimme, että lähtömme jälkeen parkkeeramme Seilin läheisen sivukanaalin laitaan ja käymme postissa vielä kerran. Näin myös teimme, mutta Amsterdamin pääpostissa ei edelleenkään tiedetty meille tulevasta paketista mitään.
Palasimme Amsterdamista takaisin Pohjanmeren suuntaan Nordsee-kanaalia pitkin. Kanaalin vilkas liikenne oli ennallaan, yläpuolella vilisi Schipolin lentokentälle laskeutuvat lentokoneet ja kanaalin vieressä kumipyöräliikenne.
Ijmuidenin sulkuportilla paloi jälleen vihreä valo ja pääsimme suoraan sulutukseen. Tällä kertaa sulussa oli puolenkymmentä huvivenettä ja yläpuolen sillalla uteliaita katsojia. Sulutus on aina tapahtuma, vaikka vettä ei montaa metriä laskettaisi tai nostettaisi.
Tarkoituksemme oli jatkaa Ijmuidenista eteenpäin, mutta kova vastatuuli ja korkea vasta-aallokko sai meidät kääntymään Ijmuidenin vierassataman suojiin. Satamaan osui tietenkin sama tuuli, joka nyt puhalsi sivusta. Seilin massa kolmen metrin sormilaituriin sivutuulessa sai kipparin päästelemään ärräpäitä - sen verran hankala homma oli. Sataman vierasvenepalvelut olivat vaikuttavat: hienot suihku- ja WC-tilat sekä monta pyykkikonetta ja kuivuria. Jopa sellainenkin harvinaisuus kuin internet toimi moitteettomasti.
Muuten Ijmuidenista jäi kovin kummallinen mielikuva. Pelkälle hiekkarannalle vieriviereen rakennettuja kevyitä mökintapaisia, ilmeisesti hollantilaisten lomamökkejä. Toisaalta dyynien rantakohde, ehkä siksi satamaankin oli rakennettu kaksi hotellia. Muuten palvelut jäivät muutamaan kalseaan, väkisin tekaistuun ravintolaan terasseineen. Satamaan tullessamme jo pitkälle kuului kova musiikki ja luulimme saapuneemme varsinaiseen menopaikkaan. No, musiikki oli kovaäänistä ja se oli peräisin erilaisesta tivolihumpuukista. Kyllähän illalla ravintoloihin ilmaantui ihmisiä, mutta enemmänkin paikallista väkeä. Hotellit tuntuivat autioilta.
Teimme pienen kävelylenkin ympäristöön ja rannalla oli patsas Cornelijs Vresvikin muistoksi. Hän oli syntyjään Ijmuidenista. Tunnemme hänet nuoruutemme protestilaujana. Aikuisikänsä hän taisi elää Ruotsissa. Aivan ranta-alueen takana oli säilynyt vaikuttava rivistö 2. maailmansodan bunkkereita.
Siinäpä vähän mitäänsanomattoman Ijmuidenin näkemiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti