AMSTERDAM 17.7.-21.7.2009

Sixhavenin satamassa oltiin kuin sillit suolassa. Päivittäinen lähtijöiden purkaminen ja sataman täyttäminen uusilla tulijoilla vei virkapukuun pukeutuneelta satamakapteenilta useita tunteja.

Pienet päiväunet otettuamme suuntasimme Amsterdamin keskustaan ilmaisella lautalla, joka lähti muutaman sadan metrin päästä. Lauttoja kulkee jatkuvasti, joten odottelemaan ei juurikaan joudu. Ensivaikutelma jo lautalla oli värikäs ja kansainvälinen, kansanpaljous tietenkin kummastutti, kun olemme tähän asti olleet aika pienissä paikoissa. Venesatama siis sijaitsee keskusrautatieasemaa vastapäätä, joten meillä oli sopiva matka melkein mihin tahansa Amsterdamin keskustassa.


Kansainvälisyys vaan lisääntyi päästyämme pääkaduille ja aukioille, turistejakin oli aivan mahdottomasti. Kaikenmaailman katutaiteilijoita esittämässä, jos jotakin. Pelkkä katukahviloissa tai terasseilla istuminen riittäisi ohjelmaksi. Anne yllättyi vanhan kaupungin laajuudesta ja hyväkuntoisuudesta siitä huolimatta, että vanhat, idylliset talot olivat lintallaan ja kallellaan jos johonkin suuntaan. Samoin kanavaverkosto ja sen liikenne - risteilyjä riittää turisteista bileveneisiin. Kaupungin kiivasta sykettä lisää pyöräilijöiden jatkuva virta. Jos samalla määrällä ihmisiä olisi auto ajettavana, olisi keskusta yksi sumppu. Kaupunkikuvan erottamaton osa on parkkiin jätetyt pyörät, milloin sillankaiteisiin, milloin valotolppiin tai rauta-aitoihin. Ihme, että jokainen vielä päivän päätteeksi löytää oman pyöränsä. Pyöräilykypärä ei kuulu varustuksiin, vaikka muita lisävarusteita on joka lähtöön.



Katutaiteilijoista yhdelle on annettava tässä vähän tekstitilaa. Hyvin sateisena ja viileänä päivänä istuimme terassilla lämpölampun alla ja ihmettelimme, kun likaisiin vaatteisiin pukeutunut kyyryssä kulkeva mies alkoi viritellä jotain telinettä. Aikansa naruja eri suuntiin vedettyään hän sai kuin saikin putkitelineen pystyyn, mistä pystyi hahmottamaan jonkinlaisen trapetsitaiteilijan telineen. Miehen ulkonäön perusteella ihmettelimme, mitä oli tekeillä. Esitysvarustukseen kuului myös kaiutin ja pyörän kello, jota hän rimputteli herättääkseen ohikulkijoiden huomiota. Saatuaan telineen valmiiksi, mies hävisi hetkeksi läheisen pubin uumeniin - arvelimme hänen pukevan esiintymisasun - mutta hän saapuikin ihan samoissa vaatteissa kuin oli mennytkin. Lämmiteltyään lihaksiaan hetken hän alkoi riisua vaatekappaleita yksi kerrallaan joka kerran kellonsoiton säestyksellä. Nyt oli jo taustamusiikki saanut ihmiset pysähtymään ja ihmettelemään. Viimeistä edellisen vaatekappaleen riisuttuaan edessämme seisoi hyvin ruskettunut, treenattu mies huomiovärisissä tangoissaan. Kohta hän kipusi köyttä pitkin ja teki mitä ihmeellisimpiä temppuja. Kaikki katsojat olivat aivan ymmällään, varsinkin ne, jotka olivat seuranneet touhua alusta lähtien. Eipä ole koiraa karvoihin katsominen.


Vaatteista puheen ollen Anne yllättyi elävistä mallinukeista, jotka esittelivät vain alusvaatteita kapeissa näyteikkunoissa... Kaikella sitä on ihmisen leipänsä tienattava.

Amsterdam on ollut maailmankaupan keskus 1600-luvulla ja se näkyy koko kaupungissa monella tavalla. Tietysti sen ajan talot ja toisaalta paljon taideaarteita siltä ajalta ja esim. kuninkaallinen palatsi, joka oli suuruudestaan huolimatta jotenkin kodikas. Sitä käytetään tänäkin päivänä valtiovieraiden majoitukseen ja tietysti virallisiin tilaisuuksiin. Että on taideaarteitakin siunaantunut yhteen paikkaan Rembrandt ja van Gogh päällimmäisinä.

Rijksmuseumissa oli käytävä, sillä Anne on vuosia haaveillut näkevänsä yhden tietyn seinäkalenterin maalaukset livenä. Vanhat työkaverit muistanevat, miten työhuoneen seinät oli tapiseerattu hollantilaistaiteella. Rijksmuseum oli osittain remontissa, mutta monet kalenterista tutuksi tulleet maalaukset tulivat siellä nyt nähdyiksi aitoina, samoin Rembrandtin monet kuuluisat teokset.

Van Gogh-museo kierrettiin myös ja ainakin melkein kaikki kuuluisimmat maalaukset ihasteltiin. Harmi, että siellä oli melkein tungokseen asti muitakin kiinnostuneita, että oikein hartaaseen tarkasteluun ei voinut paneutua.

Indonesialainen riisipöytä on hollantilaiserikoisuus, monen ruokalajin ateria. Söimme yhtenä iltana siis ulkona, jotta Annekin sai kokea hienon makujen sinfonian.

Kiertelimme ristiin rastiin kanavanvarsikatuja eri puolella kaupunkia joka päivä. Poste Restantessakin useampaan kertaan tiedustelemassa meille lähetettyä postia. Ajokortilla sai ainoastaan tietää, onko postia. Vasta passi on riittävä dokumentti postin saamiseen. Yhdellä kerralla sitten onnisti, saimme kolme Nordean kirjekuorta ja olimme ihmeissämme, miten Nordeassa tiedetään meidän olevan Amsterdamissa. Tarkemmin tutkittuamme kuoria niissä luki aivan jonkun toisen suomalaisen nimi. Kolmas etunimi vaan sattui olemaan Juhani niin kuin Arillakin ja Poste Restanten 'tarkat' virkailijat tulkitsivat sen sukunimeksi. Palasimme kadulta takaisin postiin palauttamaan väärät postit, josta virkailijat kiittelivät meitä vuolaasti. Omaa postiamme emme koskaan saaneet.

Venesataman lähipuistosta kuului yhtenä iltana musiikki ja poikkesimme siellä katsomassa menoa. Esiintyjän puheesta tai laulusta emme ymmärtäneet mitään, mutta musiikki vei ajatukset johonkin Turkin suuntaan. Yleisön keskuudessa bändi oli selvästi suosittu, monet lauloivat mukana. Tilaisuus ei ollut mikään yleisömenestys, mutta läsnäolijoilla tuntui olevan hauskaa.

Viisi päivää Amsterdamissa vierähti nopeasti. Viimeisenä päivänä siivosimme Seiliä, pesimme pyykkiä ja kävimme kaupassa täydentämässä ruokavarastoja seuraavien päivien purjehduksia varten.

Iloinen pyykkäri lataamassa Sixhavenin sataman korkealaatuista pesukonetta.