Brisas de Amador osoittautui hyväksi ankkuripaikaksi. Rannassa on jollalaituri, johon mahtuu runsaasti jollia. Ankkuripaikalta on näkymät Panama Cityn pilvenpiirtäjiin ja palmujen reunustamaan Flamencon kannakseen, taustalla Las Americas-silta ja rakenteilla oleva luonnonmoninaisuuden museo.
Naapureinamme oli teinipurjehtija Laura ja tukitiimi isolla katamaraanilla, jotka tosin lähtivät parin päivän kuluttua kohti Galapagosta. Ankkuripaikan lähistöllä on mainio ilmainen nettikahvila, jota veneilijät käyttävät ahkerasti. Nettiyhteyskin on niin hyvä, että saimme blogipäivitykset täällä ajan tasalle.
Kuluneet päivät Flamencossa ovat olleet työntäyteisiä. Teimme kolme eri taksireissua Albrookin kauppakeskukseen ja joka kerran toimme kaksi kukkurallista ostoskärryllistä lähinnä ruokia ja juomia. Juomien kohdalla totesimme, että ahneudellakin on rajansa, vaikka tiedämmekin, lähitulevaisuudessa kaikki on hirveän paljon kalliimpaa.
Andy tuli vaimonsa Claudian kanssa Seiliin maanantaina. Vaimo toimi assistenttina, kun Andy teki vielä viimeiset tarvittavat hommat. Andy toi mm. pakokäyrän, jonka hän oli modifioinut varastossaan olevasta uudesta pakokäyrästä Seiliin sopivaksi. Pakokäyrä vaihdettiin ja vanha jätettiin varaosaksi. Ilta hämärtyi taas, ennen kuin Andy vaimoineen oli valmis. Seilin kippari tarjosi vielä illallisen läheisessä ravintolassa.
Sillä aikaa, kun Andy ja Claudia tekivät töitään Seilin sisätiloissa, me vaihdoimme vanhan ison purjeen upouuteen. Kylläpä se näyttikin hienolta ja niin valkoiselta ja varmasti kuljettaa meitä paremmin kuin vanha purje, joka varastoitiin varapurjeeksi.
Kuluneiden päivien aikana virittelimme kaikki muutkin purjeet paikoilleen. Genuakin näytti ihan uudelta korjauksen ja uuden aurinkosuojan jälkeen.
Kaikki bunkraukset ja purjeiden laitot vaativat fyysisiä ponnistuksia ja olemme hikoilleet litrakaupalla – juomia on kulunut samaan tahtiin. Yksikään tavara ei lennä Seiliin. Ne täytyy ensin kantaa jollaan ja sieltä nostella veneeseen.
Kukaan ei voi ymmärtää tätä hiostavaa kuumuutta, ellei itse ole sitä kokenut. Onneksi jollamatkalla käy pieni tuulenvire ja illat tuovat kaivatun viilentävän tuulenvireen. Ja aina voi hypätä mereen vilvoittelemaan. Lähellä kalastelevat pelikaanit eivät onneksi ole kiinnostuneita näin isoista vonkaleista.
Vielä viimeiseksi Ari vahvisti ankkurikoneiston perustaa, koska se oli alkanut liikehtiä huolestuttavasti. Sekin vaati oman taksireissunsa rautakauppaan sopivien pulttien takia. Kuntoon tuli ja kiirastorstaina 21.4. olemme valmiit kohti Galapagosta.
Matkaan kulunee 9-10 vuorokautta, ehkä enemmänkin, alue on tunnetusti vaisua tuuliltaan ja kone käynnistetään vain siinä tapauksessa, että kulkusuunta kääntyy pakille. Pyrimme tekemään lyhyitä päivityksiä blogiin pitkin matkaa satelliittipuhelimen välityksellä. Lisäämme niihin kuvat jälkikäteen.
Toivotamme kaikille blogimme lukijoille: ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!
Meillä oli hyvin tiedossa erilaiset sanktiot, mitä kanavalla voi saada, ellei vene toimi moitteettomasti. Esim. jos moottori lakkaa toimimasta, hinaustunti maksaa USD4500,-/tunti, jos taas mantereelta tarvitaan apua venekeikka maksaa USD450,-/suunta. Taas tarvittiin hyvää stressinsietokykyä torstaina, kun ensin aamulla Andy ei tuntunut pitävän mitään kiirettä ilmestyäkseen ja sitten hänen hommansa venyivät ihan viimeisille minuuteille Seilissä. Ari oli hommannut vielä torstaiaamuksi sukeltajalta (Jesús nimeltään) Seilin pohjan puhdistuksen ja köysimieheksemme lähtevä, kolumbialainen Geiler pesi Seilin kantta ja oli muutenkin Arin apuna erilaisissa ulkohommissa ja nostelemassa Andyn tavaroita laiturille. Anne pääsi vihdoin siivoamaan yläsalonkia ja valmistelemaan ruokia köysimiehistölle. Pikkuhiljaa muutkin köysimiehet kolumbialainen Umberto ja panamalainen Maximo saapuivat Seiliin, Andy oli edelleenkin hommissa moottoritilassa.
Seilin köydet irtosivat Shelter Bayn laiturista klo 12.00 tasan 11 kuukautta saapumisestamme sinne. Seija ja Ingvar olivat vilkuttamassa Mareke III:n kannella. Heitä tapaamme varmasti vielä jatkossa. Oli aivan sanomattoman helpottava tunne päästä vihdoin eteenpäin, vaikka erilaisia hommia on vielä tehtävänä Panama Cityn puolella.
Ankkuroimme F-alueelle odottamaan advisorin saapumista. Cristobal Signal Station vastasi heti VHF-kutsuumme ja kertoi aikataulumme. Päätimme syödä lounaan odotellessamme advisoria. Seilin kippari pulahti uimaan rankan ja hiostavan aamupäivän jälkeen. Köysimiehet söivät spagetti bolognesea hyvällä ruokahalulla. Meillä oli varsinainen espanjan kielen intensiivikurssi edessä, sillä köysimiehet puhuivat vain espanjaa. Toisaalta advisorilla ja köysimiehillä oli yhteinen kieli, joten yhteisymmärryksen luulisi sujuvan.
Gatún-suluille oli lähdössä kolme venettä; aiemmin mainitsemamme australialaispariskunnan vene sekä ranskalainen katamariini. Advisorien saavuttua aikataulun mukaisesti kaikkiin kolmeen veneeseen meille kerrottiin, että tulemme etenemään ns. lauttana eli kaikki kolme venettä sidotaan yhteen ennen sulkua. Sulkualtaassa oli jo valmiina rahtilaiva.
Seilin sisätiloista päätellen viikonlopun aikana moottoriremontissa ei ollut tapahtunut kovin paljon. Kaikki pienet ja tärkeät asiat eivät tietenkään näy päällepäin. Olemme moitiskelleet dieselmies Andyn ajantajun puutetta ja remontin hidasta edistymistä. Hetkeäkään emme kuitenkaan ole epäilleet hänen erinomaista ammattitaitoaan, mitä todistaa hänen harkitseva ja rauhallinen ote työhön. Hänestä tulee mieleen sellainen vanhanajan ammattimies, joka korjaa muitakin huomaamiaan vikoja kuin vain sen, mitä asiakas pyytää. Hän ei runno eikä runttaa osia väkisin paikalleen, vaan tutkii syytä, jos joku osa ei istu kunnollisesti paikalleen. Mikä parasta Andy puhuu espanjan lisäksi erinomaista englantia. Andyn mielilause: 'Let the parts tell.' (Anna osien kertoa.) Ihan tulee mieleen Las Vegasin CSI:n todisteet. Koneremontin aikana hän lukee manuaalia kuin raamattua noudattaen tarkasti sen ohjeita. Monta kertaa hän on myös sanonut, että kyllä hän on tehnyt kaikenlaisia koneremontteja ja että kyllä Seilinkin moottori vielä laulaa. Ensisijainen homma on tietysti ollut tämä koneremontti, mutta myös letkujen vaihtaminen ja generaattorin tarkistus ja huolto.
Valtava määrä Andyn työkaluja, nostimia, ketjuja, pitkiä teräsputkia ja dieselöljyn kyllästämää puutavaraa lojui edelleen Seilin sisä- ja ulkotiloissa ja välillä meinasi uskonpuute vallata mielen, että torstain lähtö on utopiaa. Maanantaina Andy teki pitkän päivän Arin toimiessa apurina. Siinä arvostus Andyn ammattitaidosta kasvoi kasvamistaan. Se oli suuri päivä muutenkin, sillä pitkän uurastuksen jälkeen oli aika käynnistää Seilin moottori. Se starttasi ensi yrittämällä, alkoi käydä tutun tasaisesti ja puhalsi odotetusti jäähdytysvettä, mutta vain aivan hetken kuluttua kuului: 'POKS!'. Moottori oli sammutettava ja tutkittava, mistä ääni johtui. Tai oikeastaan Andy tiesi, mistä se tuli – pakokäyrä oli poksahtanut vanhuuttaan. Pakokäyrä oli todella korroosion syömä, mutta Andy lupasi korjata sen hitsaamalla.
Andy otti osan mukaan kotiinsa.
Langattoman tuulimittarin lähetin vaurioitui salamaniskusta silloin Kuubasta tullessamme. Meillä on kulkenut pitkään mukana uusi lähetin, joka nyt piti asentaa paikalleen. Kolumbialainen Geiler jännitti kovasti isoon mastoon menoa. Uusi anturi pantiin reppuun Geilerin selkään, Ari näytti asennusohjeista, mitä mastossa pitää tehdä; vanha irrottaa ja uusi asentaa paikalleen. Toimenpide kävi Geilerilta näppärästi eikä langaton signaalikaan hävinnyt välillä.
Kanavapäivän selvittyä olemme voineet bunkrata oikeastaan vain juomavettä, koska varastoimme sen Seilin peräluukkuun, sisätiloihin ei ole ollut asiaa. Aina jollain reissullamme toimme lastin juomavettä vuokra-auton takakontissa. Nyt meillä oli juomavettä varastossa n. 200 litraa. Muu bunkraus jää nähtäväksi, riippuu aivan koneremontin edistymisestä.
Tiistaina, siis 2 päivää ennen kanavalle menoa, Andy ei ilmestynyt Seiliin ollenkaan. Mahdollisesti hän korjasi sitä pakokäyrää kotonaan. Hänellähän ei ole tapana ilmoitella tulemisistaan ja menemisistään – ja vaikka lupaisikin jonkun ajan, siihen ei voi luottaa. Seilin sisätilat pursusivat edelleenkin Andyn tavaroita.
Aikaisin keskiviikkoaamuna lähdimme Colóniin palauttamaan vuokra-autoa ja kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita kanavalle. Ruokaa ja juomaa tarvittiin runsaasti, sen tiesimme kokemuksesta. Seilin alasalongin lattialla on ollut varastoituna kaikkia koneremonttiin tarvittavia varaosia. Ne oli nyt asennettu paikoilleen ja Anne pystyi siivoamaan alasalongin keskiviikkoaamuna. Andy ilmestyi keskiviikkona myöhään aamupäivällä taidokkaasti korjattu pakokäyrä mukanaan. Samalla hän sanoi, että hänellä on kotona eräänlainen uusi pakokäyrä, että hän voisi modifioida siitä meille uuden. Otimme hänen ehdotuksensa kiitollisina vastaan. Kovasti olisi taas ollut kysyntää Andylle laiturialueella ja Arillekin näytettiin vähän hapanta naamaa, kun Andy kertoi tekevänsä ensin Seilin valmiiksi. Andyllä olikin vielä monta hommaa moottoritilassa. Tunnit kuluivat ripeästi ja tänään piti vielä suorittaa koeajo merellä… Välillä kävi mielessä, että pimeä laskeutuu, ennen kuin pääsemme merelle. Iltapäivän ollessa aika pitkällä Seilin moottori voitiin käynnistää. Sen annettiin käydä ensin laiturissa Andyn tarkistaessa lämpötiloja ja paineita. Kaikki näytti olevan kunnossa ja Seilin köydet irrotettiin ja lähdettiin ihan omin voimin merelle. Se oli aika sykähdyttävän liikuttava hetki 4 kuukauden odotuksen jälkeen. Seili kulki vihdoin omalla moottorilla tutun tasaisesti. Pyörimme kanavan aallonmurtajan sisäpuolella tunnin verran ja Andy tarkkaili moottorin tilannetta. Palasimme onnellisina takaisin laituriin ja usko alkoi vahvistua, että huominen lähtö on tosiasia. Kulkuvalojen oli oltava kunnossa Panaman kanavalla. Jotain kosketushäiriötä niissä ilmeni, eivät siis palaneet kunnollisesti. Andy tutki asiaa ja se ratkaistiin kolvaamalla lampun kantaan lisää tavaraa. Se tehtiin vielä keskiviikkopäivän päätteeksi.
Jotain Andyn kärsivällisyydestä ja ammattitaidosta kertoo se, että vielä väsyneenäkin hän jaksoi pakata työkalujaan tarkasti oikeille paikoilleen. Andyn tavaramäärä harveni vähän Seilin sisätiloissa silloin keskiviikkoiltana. Vieläkään yläsalonkia ei pystynyt siivoamaan ja kanavalle lähtö oli seuraavana päivänä.
Seilin elintilan ollessa hyvin rajallinen ajelimme vuokra-autolla Colónin ympäristössä, vaikka olimmekin mielestämme nähneet jo kaiken Panamasta. Portobelossa oli vielä näkemättä mustan Kristuksen patsas, Portobelon pyhimys, jolle paikalliset sytyttävät ahkerasti kynttilöitä tai jonka ääreen he polvistuvat rukoilemaan. Roomalaiskatolinen uskonnollisuus on niin toisenlaista kuin luterilainen. Merkittävin ero lienee, että ihmiset poikkeavat vaikka kauppakasseineen rukoilemaan eli kesken arkielämän touhujen.
Valitsimme Panaman kanavan agentiksi Ericin, kun tunnemme hänet jo entuudestaan. Ilmoittauduttuamme läpimenijöiksi, mittamies saapui heti seuraavana aamuna mittaamaan venettä. Erittäin ystävällinen ja tarkka mies puhutteli Aria tittelillä: 'Cap.' Arille ei jäänyt mitään mahdollisuutta justeerauksiin tämän miehen kanssa, saatiinpahan Seilille tarkka virallinen mitta = 14,93metriä. Kerrankin oli tuuria matkassa, sillä 15 metriä olisi merkinnyt seuraavaa hintaluokkaa.
Andy kävi torstaiaamuna hankkimassa vielä joitain tarvikkeita, ennen kuin tuli Seiliin. Sen jälkeen homma eteni hienosti pitkälle iltapäivään, ennen kuin tuli ajankohtaiseksi yhdistää jo paikalleen kiinnitetty moottori vaihdelaatikon kanssa. Tilanpuutteen vuoksi se ei onnistunut ja olisi vaatinut tunkkeja avuksi. Tunkkeja ei ollut käsillä, joten työpäivä päättyi siihen.
Shelter Bay Marinan kokki innostui yksin purjehtivasta teinitytöstä ja tarjosi hänen kunniakseen erinomaisen herkullisia ribseja grillistä torstai-iltana. Pöytäseurueeseemme liittyivät myös Uku, Seija ja Ingvar. Illan suosio tuntui olevan liikaa tarjoiluhenkilökunnalle, kun kaikkien laskut olivat jotenkin väärin; liikaa ihmisiä ja juomat osan aikaa happy hour-hinnalla. Ari on luvannut tipata ruhtinaallisesti sitä tarjoilijaa, joka tuo ensimmäisen kerran kaikki oikein, mitä olemme tilanneet. Voi olla, ettemme ehdi nähdä sitä ihmettä. Tarjoilijat eivät kirjoita mitään muistiin, kun uskovat muistavansa tilaukset. Useimmiten ei saa sitä, mitä tilaa – eikä asiakas jaksa aina valittaa.
Perjantaina Andyn viipyminen herätti taas pientä epäilystä, mutta onneksi hän tuli tunkit mukanaan.
Moottoriremontin aikana Anne on viettänyt aikaansa enimmäkseen marinan yhteistiloissa netissä surffaillen. Kotimaan kaikenlaiset uutiset ovat tulleet luetuiksi. Skype-puheluiden kelloaikaa on täytynyt tarkistaa uudelleen, kun kotimaan kelloja on käännetty kesän suuntaan. Aikaero Suomeen kasvoi 8 tuntiin. Uutisia lukiessa huomaa maailman muuttuneen lapsuudestamme tietysti monessa suhteessa. Hyvä esimerkki: Lapsuudessamme tuhkarokko oli yksi yleisimmistä lasten kärsimistä taudeista, nyt samaan tautiin sairastuneesta yhdestä tapauksesta kirjoitetaan lehdessä. Kiusalliseen rokkoon vakavine jälkitauteineen keksitty rokote on tepsinyt hienosti nyky-Suomessa.
Laiturialueella näkee aina joskus tuttuja kasvoja jostain aiemmista käymistämme paikoista. Yhtenä iltana törmäsimme ranskalaiseen nuoreen mieheen, jonka tarkoituksena on kiertää maailman ympäri liftaten ja nettisivuista päätellen paljon hän on jo kierrellytkin. Olimme tavanneet hänet Marina Hemingwayssa Havannassa. Hän oli silloin yhden ruotsalaisveneen miehistöä. Miehen budjetti on 4 euroa/päivä, jonka sanoi edelleen pätevän. Kovasti olivat ennestään hoikan miehen posket kaventuneet, 4 euroa on tehnyt joskus varmaan aika tiukkaa. Nyt hän on englantilaisveneessä ja suuntana Galapagos, kuinkas muuten. Hän oli tullut San Blasin saaristosta. Saavuttuamme Kuubasta viime toukokuussa luimme panamalaisesta lehdestä jutun samasta miehestä, Jeremy Mariesta.
Lauantaina oli sitten vuorossa Ukun ja Temptation III:n kanavan läpimeno. Meitä köysimiehiä oli Seija ja Ingvar Marike III:sesta sekä Seilin miehistö.
Andy tuli lauantainakin hommiin, koska meidänkin kanavapäivämme 14.4. läheni uhkaavasti ja vielä oli paljon tehtävää. Meidän viikonloppu kului Panaman kanavalla jo kolmannen kerran. Söimme ennen lähtöä maukkaan lounaan marinan ravintolassa. Kyytiin hyppäsi vielä australialaispariskunta, joka oli menossa köysimiehiksi englantilaisveneeseen. Köydet irrotettiin klo 14.30 Shelter Baysta ja lähdimme ankkuriin flat-alueelle odottelemaan advisorin saapumista ja tarkempaa ajankohtaa Gatún-suluille. Samalla australialaiset siirtyivät englantilaisveneeseen. Advisor tuli Temptation III:lle hyvissä ajoin ja pääsimme sulkuun vielä päivänvalossa, mikä oli meille uusi kokemus.
Sulutus ei olisi voinut olla helpompi, kun meidät sidottiin englantilaisen veneen kanssa ensin yhteen ja sen jälkeen hinaajan kylkeen.
Samaan altaaseen meidän edeltä meni 'pienehkö' laiva. Vaikka olimme hyvissä ajoin suluilla, ilta alkoi kuitenkin hämärtää ja muuttua pimeäksi, ennen kuin pääsimme yöpymispaikan poijuille. Advisorit osaavat reitin niille vaikka silmät ummessa. Kiinnityimme poijuun ja englantilaisvene tuli kylkikiinnitykseen. He kutsuivat meidät drinkeille ja siinä puheen sorinassa selvisi, että australialaispariskunnalla on sama kanavapäivä kuin Seilillä. Englantilaisveneen ystävällinen miehistö esitteli meille upean veneensä, jossa oli mm. kylpyamme. Onhan meilläkin sauna! Söimme vielä Ukun valmistaman illallisen ennen kuin kävimme yöpuulle.
Kanavan seuraavan aamun herätys oli varhain, sillä advisorin tulo on aikataulutettu klo 6.30. Tällä kertaa aikainen herätys oli todella harmittavan turha, sillä molempien veneiden advisorit tulivat melkein kaksi tuntia myöhässä. Temptation III:n advisor hyppäsi vauhdikkaasti veneeseen, pyysi irrottamaan nopeasti köydet ja kysyi, miten kovaa vene kulkee, koska hänen pitää olla kotona klo 16. Aikamoiset ukaasit Ukulle, jolle ei tietenkään esitetty pahoittelua eikä selitystä parin tunnin myöhästymisestä.
Ilmeisestä kiireestä johtuen advisor valitsi venereitin joka lyhensi matkaa noin 20 minuutilla. Tämä oli uutta meille ja mukava nähdä tämäkin kapea, hyvin merkitty väylä.
Temptation III:n hyvällä vauhdilla saavuimme Pedro Miguelin sululle, jota ennen saimme advisorilta useita erilaisia versioita siitä, miten ko. sulku tullaan kulkemaan. Meillä oli jo kaikki neljä köyttäkin valmiina. Lopulta sulutusratkaisu tuli ja se oli samanlainen kuin edellisenä päivänä eli menemme hinaajan kylkeen. Jouduimme kuitenkin odottelemaan Pedro Miguelin sulun suulla jonkin aikaa sekä 'pienehköä' laivaa että hinaajaa.
Seuraavana olivat sitten Mirafloresin sulut ja soitimme hyvissä ajoin kotijoukoille, että menevät nettiin katsomaan suoraa live-kuvaa Mirafloresilta. Kuvan laatu ei ole järin häävi, ihmisiä ei pysty tunnistamaan, mutta veneet kylläkin. Sulutukset tapahtuivat sujuvasti ja saavuimme Las Americas-sillan alle, jossa advisorimme jäi kyydistä tyytyväisenä, että ehti kotiin klo 16. Ukun kipparoima Temptation III saapui Tyynelle merelle. Balboan Yacht Clubin laiturissa oli aika moista sähläystä, kun bensa-aseman hoitaja sanoi, ettei renkaita ja köysiä saa jättää laiturille, ellei maksa hänelle dollaria kappaleelta. Onneksi Arilla on kännykässä Eric-agentin numero ja saimme hänet kiinni. Itse asiassa hän oli rannassa ja tuli heti kohta laiturille selvittämään asiaa. Toinen ongelma laiturilla oli, ettei siellä ollut polttoainetta. Tai olihan sitä, mutta monen inttämisen jälkeen ilmeni, että vain käteisellä. Taas oli auttavasta espanjantaidosta apua. Balboan Yacht Clubilla ei ollut yhtään poijupaikkaa vapaana, joten Uku lähti etsimään sopivaa ankkurointipaikkaa ilmeisesti jostain Flamencon alueelta. Me köysimiehet jäimme Balboaan kotimatkalle Shelter Bayhin. Luultavasti sunnuntai-iltaisin ei enää kulje pikavuoroja Panama Cityn ja Colónin välillä, kun jouduimme paikallisbussiin, entiseen koulubussiin, jonka jalkatilat ovat tosi ahtaat. Panamalaisia istui leveällä penkillä kolme tai neljä, kun me kaksi kamoinemme juuri ja juuri mahduimme samaan tilaan. Bussi pysähtyi joka pysäkillä ja matkustajat vaihtuivat tiheään. Matka kesti tietenkin huomattavasti pitempään kuin pikavuorolla. Päästiinpähän maistamaan tavallisen panamalaisen kulkemistapaa. Ilta oli taas pimentynyt, ennen kuin saavuimme 4Altosin nurkalle, josta saimme aika nopeasti taksin Shelter Bayhin. Kolmas kanavakeikka oli tehty ja hartain toiveemme on, että neljäs keikka tehdään Seilissä tulevana torstaina.
Torstai on toivoa täynnä. Andy ilmestyi Shelter Bayhin iltapäivän puolella ja purki kyydistään monen miehen avustuksella raskaan sylinterilohkon sekä kaikkia muita Seilin moottorin osia, jotka hän oli tarkasti pessyt ja pussittanut.
Emme jääneet paikalle sen kauemmaksi aikaa, vaan lähdimme omille asioillemme. Tullessamme parin tunnin kuluttua takaisin Andy olikin jo lähtenyt pois. Oikeastaan vain kaikki osat oli nostettu Seilin sisätiloihin, mutta mitään muuta ei oltu tehty. Vetkuttelu on pannut meidät miettimään päämme puhki, mikä strategia tässä pitäisi ottaa, että asia alkaisi edetä. Todellisia suoria sanoja ja kunnon haukkuja ei voi antaa, kun Andy voi heittää hanskat tiskiin ja sanoa, että tehkääpä itse. Yritämme käsitellä häntä silkkihansikkain, mutta päättäväisesti.
Perjantaina päätimme, että Ari istuu vieressä, antaa työkaluja ja hakee varaosia Andyn työskennellessä moottoritilassa. Viimeisenä strategisena vetona rekisteröidyimme kanavan läpimenoon paikalliselle agentille. Buukkausajat ovat pidentyneet sesongin takia 10-14 päivään, joten taisi ollakin aika hyvä hetki. Kerroimme myös tämän asian Andylle ja että mittamieskin jo kävi ottamassa Seilin mitat silloin keskiviikkona, kun Andy ei tullut. Ehkä tämä panee vähän vauhtia ja koneen kokoaminen alkaa toden teolla. Moottoriremontti edistyikin sitten perjantaina aimo harppauksen ja työpäivälle tuli reilusti pituutta. Ari pysyi Andyn kaverina ja Andy kertoi koko ajan tarkasti, mitä oli tekemässä ja miksi. Ehkäpä tämä oli hyvä järjestely.
Perjantaipäivä oli hyvin kuuma päivä marinassa. Tuulenhenkäystäkään ei käynyt ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Paremman homman puutteessa Anne ajatteli mitata lämpötilan auringonpaisteessa kuumimpaan aikaan. Valitettavasti lämpömittarin lukemat loppuivat +50asteeseen, minkä 'elohopea' ylitti reippaasti. Olisiko +60 mennyt rikki, se jäi arvoitukseksi. Ei ihme, jos kumihanskat sulavat näissä lämpötiloissa lopulta venyväksi ja ikävästi tarttuvaksi purkaksi. Sitten vallitseva kosteus vielä lisää kuumuuden tuntua muutamalla asteella. Niin, että hyvin täällä tarkenee. Öistä ei tulisi mitään ilman 12 voltin pikkutuuletinta.
Marinan ravintola- ja hotellipuolelle on tulleet uudet vetäjät ja se on alkanut näkyä sekä ruokalistoissa, ravintola- ja oleskelutilojen viihtyisyyden lisääntymisenä. Isäntäväki on mm. hommannut uuden ison kaasugrillin (8-burner). Ravintola myy lihat etukäteen, jokainen voi marinoida ne oman makunsa mukaan ja grillata itse. Toivomuksena on, että jokainen toisi lisäksi jonkun salaatin, mitä muutkin voivat ottaa. Grilli-ilta on ollut nyt parina perjantaina ja saanut hyvin ihmisiä mukaan. Tietty porukka 'ilmaisen' pallogrillin ympärillä jatkaa perjantai-iltojen perinteitä. Ainakin on tarjolla vaihtoehtoja ja isäntäväellä on kovaa yritystä.
Tuon tuosta olemme moitiskelleet panamalaisten epäystävällistä asiakaspalvelua. Emme muuten ole ainoita. Marinatoimiston henkilökunta on ollut tässä suhteessa ihan kärkipäätä. Ehkä pientä parannusta on ollut havaittavissa, kun toimiston pomo vaihtui ja samalla pari muuta henkilöä. Ennen lopullista lähtöään entinen pomo hommasi ruokakaupan palvelutiskeiltä tutun jonotusnumerosysteemin. Paperiset numerolaput otetaan laitteesta ja seinällä numerotaulu kertoo vuorossa olevan numeron. Nämä kaksi laitetta ovat jo monen kuukauden ajan kulkeneet vahvasti epätahtiin.
Kukaan ei tullut toimistossa ajatelleeksi, että numerolappusysteemi vaatii organisointia. Niinpä me asiakkaat olemme jokainen tulkinneet numerolaput omalla tavallamme. Toimiston sisään menosta saisi hyvää aihetta piilokameraan, kun jokaisella on oma tyyli lähestyä toimistoa. Joku istuu kiltisti parikin tuntia odottamassa omaa numeroaan, joku heiluttelee numerolappua kertoakseen ottaneensa lapun, joku työnnetään toimistosta takaisin eteiseen odottamaan omaa vuoroaan. Oikeastaan joka kerran, kun meillä on ollut asiaa, olemme itse joutuneet kertomaan, että minulla on nyt tämä numero, mutta numerotaululla lukee kyllä ihan toinen numero. Toimistossa olevan napin painallus ei kerta kaikkiaan näytä sujuvan. Kuitenkin toimiston oven ulkopuolelle on nyttemmin ilmestynyt kyltti, jossa sanotaan, että omaa vuoroaan pitää odottaa oven ulkopuolella. Sääntöjä pitäisi kyllä ruveta laatimaan myös toimiston sisäpuolelle. Me asiakkaathan maksamme heidänkin palkkansa.
Loppuviikosta uuden laiturin paalutus on päässyt käyntiin ja tuonut uutta seurattavaa. Muutamaa päivää aiemmin pari metrinen krokotiili uiskenteli uuden laiturin vieressä.
Andy tuli hommiin lauantainakin, mutta se keskeytyi muutaman tunnin jälkeen ikävästi, kun yhdet mutterit puuttuivat - olivat unohtuneet pesualtaaseen Andyn kotipajalle. Remontti alkoi olla jo hyvällä mallilla, mutta maanantaina jatketaan.
Viikonlopun aikana tänne saapui ainakin Euroopassa hämmästyttänyt, vuonna 1995 syntynyt, nuori tyttö, joka yrittää purjehtia maailman ympäri. Onnistuessaan hän olisi maailman nuorin yksinpurjehtija maailman ympäri. Tehtävä ei ole helppo, nuori, murrosikäinen tyttö yksinään maailman merillä. Sitten marinaan tullessa pitäisi olla yltiösosiaalinen, kun sponsori tai joku muu on järjestänyt lehdistötilaisuuden. Ilmeisesti ne ovat hänelle myrkkyä. Tyttö on nimeltään Laura Dekker ja hän on hollantilainen. Ulkopuolisesta tuntuu, ettei tällainen homma noin nuorelle ole välttämättä kovinkaan nautinnollista. Laura ei missään nimessä ole sosiaalisemmasta päästä ja tuntuu kuin hän lymyilisi kirkkaanpunaisessa Guppy-veneessään, vähän niin kuin paossa muita ihmisiä. Kuitenkin hänellä on marinassa aivan paalupaikka – kukaan ei voi olla huomaamatta venettä ja varmasti kaikki tietävät kenestä on kysymys ja haluaisivat jututtaa häntä.
Sadetta on saatu monena päivänä ja lauantaina oli taas sellainen kuuro, että sadekausi muistui elävästi mieleen.
Kerrankin saimme napsittua kuvan iguaanista, joka nautiskeli auringonpaisteessa. Se on suhteellisen arka ja tosi vikkelä pienimmänkin häiriön sattuessa.
Maanantaina koneremontti eteni hyvää tahtia. Ari istui edelleenkin assistenttina ja hääti muita moottoriremonttia tarvitsevia pois. Marinassa tarvittaisiin ehdottomasti toinen dieselmies ja vähintä, mitä Andy voisi tehdä, olisi jonkinlainen aikataulutus. Mikään ei ole ikävämpää kuin odotella päivästä toiseen miestä, joka ei kuitenkaan saavu paikalle eikä vastaa puhelimeen, nauhoitettu viesti hänen puhelimessaan loppuu sanoihin: 'God bless you!' (Jumalan siunausta). Se ei paljon auta moottoriremontissa, missä tarvittaisiin tekoja. Purjehtijat joutuvat keskenään huonoihin väleihin, kun pitävät tästä Andystä kynsin hampain kiinni sen jälkeen, kun ovat hänet saaneet veneeseen. Lopetettuaan työt Andy vei pari osaa mukanaan vielä pestäviksi ja lupasi tulla tiistaina jatkamaan.
Pitkälle iltapäivään tiistaina odotettuamme turhaan Andya ja Arin soitettua hänen kännykkäänsä useamman kerran lähdimme sanoinkuvaamattoman pettyneinä omille asioillemme. Andy ei vastaa puhelimeen päivällä, mutta näkipähän, että häntä oli taas kerran yritetty tavoitella. Taas meni yksi päivä hukkaan eikä hänen sanaansa voi luottaa pennin vertaa. Joka kerran hänen lähtiessä ruokatunnille herää pelko, palaako hän enää tänään takaisin. Paras tapa olisi seurata häntä lounaalle vahtimaan suupaloja tai veneessä sitoa hänet kiinni, ettei pääse karkaamaan. Näin karkeat keinot eivät ole ihmisarvoisia, mutta eipä tuo dieselmieskään kovin reilusti käyttäydy. Viikkoon hän on tehnyt 2 enemmän tai vähemmän täyttä työpäivää Seilissä ja saanut aikaan enemmän kuin 2 viikossa, minkä annoimme hänelle työrauhaa. Illalla vihdoin Andy vastasi Arin puheluun ja lupasi tulla Seiliin heti aamusta. Se jäi nähtäväksi.
Tiistai-iltana Uku Temptation III-veneellään saapui takaisin marinaan. Kävimme veneellä tutustumassa toisiin köysimiehiin, ruotsalais-suomalaiseen pariskuntaan Ingvariin ja Seijaan, joka on syntyjään Parkanosta. Temptation III:n kanavan läpimeno on viikonloppuna 9.-10.4. Laitureilla kulkiessa kuulee kaikenlaista esim. mihin veneisiin Andy on seuraavana päivänä luvannut tulla. Toivomme, että hän kohtelee näitä veneilijöitä yhtä epäreilusti kuin meitä ja tulisi keskiviikkoaamuna yksinomaan Seiliin. Olemmehan vääntäneet tätä moottoriasiaa hänen kanssaan jo joulukuun alusta lähtien. Kaikki muut kollegat ovat siihen nähden uusia tulijoita. Vaikea myös uskoa, että muiden elintila veneessä olisi rajoittunut makuuhyttiin jo viikkojen ajan.
Ari ei ole välittänyt tervehtiä marinasta vastaavaa Russia sen aiheettoman ja törkeän öljyvuotosyytöksen jälkeen. Russ on ilmeisesti pannut asian merkille, koska aamupalalla ollessamme tiedusteli, onko jotain vialla. Arin kerrottua syyn Russ pyysi kahteen kertaan anteeksi käytöstään. Aamupalan jälkeen keskiviikkona olimme päivittäisellä kävelylenkillä, kun näimme kaukaisuudessa Andyn auton tulevan. Yleensä hän ei ole näin aikaisin liikkeellä. Käännyimme oitis kannoillamme takaisin marinaan, ettei hän pääse karkaamaan. Sinä aamuna olikin sitten Andyn kysyjiä koputtelemassa Seilin kylkeen melkein ruuhkaksi asti. Onneksi Andy vastasi kaikille, että hän tekee ensin tämän meidän homman kuntoon. Ja siltä alkoikin näyttää, kun keskiviikkoiltana moottori seisoi jo omilla jaloillaan ja moottorilohkon sisäiset osat oli asennettu.
Hommaa tosin on vielä moneksi päiväksi. Ari jatkoi Andyn avustajana Seilissä. Muuten viikkoa sävytti mielialojen vuoristorata suunnattomasta pettymyksestä varovaiseen toiveikkuuteen ihan dieselmiehen ilmestymisen mukaan.
