torstai 16. heinäkuuta 2009

BORKUM-DEN HELDER, HOLLANTI 14.7.2009


Taas oli aikainen aamuherätys ja köysien irrotus Burkana Hafenista tapahtui kello 5.58. Aurinko paistoi täydeltä terältä, tuulta 4-5 m/s - mitä mainion keli vuoroveden myötävirran kuljetettavaksi alkumatkalle. Optimaalinen lähtöaika meidän menosuuntaamme oli 4 tuntia ennen matalaa vettä, joka kyseisenä päivänä oli Borkumissa kello kymmenen tietämissä.

Parin tunnin kuluttua säikähti Anne pahanpäiväisesti, kun lintu lehahti jostain sitlooraan. Tarkemman tarkastelun jälkeen tunnistimme sen kyyhkyseksi, jonka molemmat jalat oli rengastettu. Mietiskelimme, onko se kirjekyyhky vai peräti rauhankyyhky. Reilun kahden tunnin kyyhöttelyn ja Seiliin tutustumisen jälkeen se lähti lentoon Pohjanmeren öljynporauslauttoja kohti. Taisi olla seilauspummi.


Pitkin iltapäivää meri melkeinpä kuhisi kaikenlaista viranomaisvenettä ja dyynirannoilla oli jos jonkinlaista armeijan kulkuvälinettä, hypättiinpä sinne laskuvarjoillakin. Kustwacht/Douane-viranomaisveneet seurasivat kulkuamme kuin ikään aikanaan Suomenlahdella Neuvostoliiton alueella, Saimaan-kanavalle mennessä. Ihmettelimme, olemmehan EU-kansalaisia ja Hollanti vapaamielisimmästä päästä. Kohta viranomaisveneen takaa viuhui riffivene vesi pärskyen. Naisohjaaja toi veneen aivan viereemme ja miesviranomainen kurkotteli partaan yli vauhdissa kysyäkseen, mistä olemme, mihin menossa ja miten pitkäksi aikaa. Vastattuamme totuudenmukaisesti he jättäytyivät taaksemme ja ilmeisen tyytyväisinä vastauksiimme.

Matkan varrella suunnitelmamme muuttui ja määräsatamaksi tuli Hollannin Den Helder suunnitellun Vlielandin sijasta. Se tiesi monta matkatuntia lisää, mutta ainakin aurinko paistoi eikä tarvinnut palella.

Muutaman tunnin kuluttua taas meitä kohti suunnisti iso vartiolaiva, tällä kertaa kipparille näytettiin komentosillalta isolla lapulla: ‘CH 6’. Ari kiiruhti VHF:n kanavalle 6. Taas hänelle esitettiin samat kysymykset ja lopuksi toivotettiin hyviä tulevia vuosia. Tällä välin olimme tehneet havaintoja, että takanamme tulevaan s/y Spicaan olivat viranomaiset hypänneet sisään alukselle. Päättelimme, että tämä kaikki viranomaisvilkkaus täytyi olla jotain harjoitusta, vaikka viimeisimmästä maailmantilanteesta emme olekaan perillä.

Illansuussa meitä kiersi taas uusi vartiolaiva ja mietimme, mitähän nyt. Se ajoi vähän kauemmaksi, mutta Ari tarkkasilmäisenä teki havainnon, että siellä puetaan haalareita päälle - jotain on tekeillä. Hetkessä aluksen sisältä laskettiin jamesbondimaiseen tyyliin riffivene ja neljä viranomaista, jotka täydellä vauhdilla tulivat Seiliä kohti. Hetkessä olivat vieressämme ja pyysivät lupaa nousta veneeseen. Maahanmuuttoviranomainen ja tullimies tulivat haastattelemaan ja tekemään meistä kirjallista raporttia jollekin toiselle viranomaiselle. Ensimmäiseksi halusivat nähdä passimme. Tullimies oli enemmänkin innostunut kertomaan lomamatkoistaan Pohjois-Norjaan, nuori, tuskin kaksikymppinen maahanmuuttoviranomainen ei oikein saanut kirjoitetuiksi blankettejaan meidän passeista - ehkä oli niin tohkeissaan kaikesta muusta. Nämä miehet tiesivät jo meidän tulevaisuudensuunnitelmista, kollegat olivat kuulemma kertoneet. He myös kertoivat, että kyseessä on Saksan ja Hollannin yhteinen harjoitus.




Päivän kaikkien viranomaisoperaatioiden jälkeen analysoimme, että aamulla veneessämme vieraillut kyyhkynenkin oli varmasti tullin tai armeijan värväämä tiedustelupulu.

Hämärä tai oikeammin pimeä oli taas käsillä saapuessamme Den Helderin vierassataman todella kapealle suuaukolle eikä satama-allas tuntunut yhtään väljemmältä. Laituripaikasta ei ollut toivoakaan, niinpä menimme kylkikiinnitykseen ensimmäisen isomman teräsveneen kylkeen. Vene näytti jo pimeässä originellilta - eräänlaiselta purjeveneen, sukellusveneen ja kuuraketin yhdistelmältä sekä 100 prosenttisen varmasti itse ideoidulta ja myöskin ihan itse tehdyltä. Pahinta oli, että veneestä ei tahtonut saada minkäänlaista otetta, joten maihin meno ko. laitteen kannen kautta oli Annelle lähes ylikäymätöntä.

2 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Minun yhteyteni ei näköjään oikein pelaa blogiinne, yritin jättää kommenttia jo perjantaina. Mutta tärkeämpää tietenkin on, että tiedän omat yhteytenne ulkomaailmaan toimivat. Hurjaa meininkiä siellä on! Onneksi eivät liikkeellä ole entisen Neuvostoliiton virkamiehet! Mutta pulu oli selvästi vakoilija. Ovat näköjään ottaneet vanhat keinot käyttöön tänä sähköisten yhteyksien aikana. Ehkä se onkin varmempaa, varsinkin ellen vieläkään saa tätä viestiä lahtemään teille... Suotuisia tuulia toivovat Pirkko ja Jari

Anne ja Ari kirjoitti...

Kiitos kommentista. Tämä viesti nyt ainakin onnistui ja tuli perille. Joo - kaikenlaista sitä näkee ja tapahtuu, mutta onneksi meininki viranomaisten taholta oli kuitenkin hyvin rentoa ja välitöntä verrattuna neuvostoaikoihin. t. Anne ja Ari