TAHITI, PAPEETE 3.-31.8.2011

UKULELE, KANOOTTI, TIARE, HIBISCUS

Ollaan viihdytty oikein hyvin täällä Tahitilla ja huomattu, että katu-uskottavalla tahitilaismiehellä on oltava aina mukana joko kauniisti maalattu kanootin (piroguen) mela, ukulele tai kitara. Melominen on tosi suosittu harrastus ja toisaalta kaupungilla tuskin pystyy kulkemaan päiväsaikaan kuulematta ukulelen iloista soittoa.

Tahitilainen ukulele on kolmionmallinen, aika lailla balalaikkaa muistuttava soitin. Saimme oikein oppitunnin erilaisista ukuleleista, kun tapasimme chileläispariskunnan. Mies on syntyisin Rapa Nuilta, Pääsiäissaarilta ja on taidokas soittaja. Sormet juoksivat kielillä sellaista vauhtia, ettei niitä välillä pystynyt erottamaan. 

He lainasivat meille pari DVD:tä, jotka kertoivat Pääsiäissaarten historiasta ja Mata Rangi II-olkilaivasta, joka purjehti Chilestä Nuku Hivalle Marquesas-saarille. Tämä ukulelemies oli sielläkin mukana. Olkilaivalla purjehtiminen ei ollut ihan ongelmatonta, kun valtameren erilaiset ötökät pesiytyivät pohjaan ja koko rakennelma alkoi mädäntyä. Niinpä Nuku Hivalle saapunut alus oli enää puolet alkuperäisestä koosta.

Monetkaan tahitilaiset eivät lähde liikkeelle ilman kukkaa korvan takana. Gardenian sukuun kuuluva, huumaavasti tuoksuva tiare on suosituin kukka. Hyvää kakkossijaa pitävät eriväriset hibiskukset, jotka taas ovat ehdottomasti suosituimpia aiheita kaikissa tekstiileissä. Pientä tiare-kukkaa kerrotaan kerättävän Tahitilla jopa 300.000 kpl päivässä. Ei ihme, että niitä on teelautasilla tarjolla otettavaksi monissa paikoissa.

ARKIASKAREET

Jollaa jouduttiin käyttämään pari kertaa korjaamolla, ennen kuin ilma alkoi pysyä ponttoneissa. Paikallinen yleismies Gilles teki kaikenlaisia pikkukorjauksia Seilissä: ankkurivinssin pohja tehtiin uusiksi lasikuidusta, generaattorin vesipumppu korjattiin ja Ari vaihtoi makeavesipumpun uuteen. Ari on myös päivittäin hionut ja pohjamaalannut ruostepaikkoja. Vesilinja on selvästi liian alhaalla ja kylkiin tarttunut levä ei irtoa millään ilveellä. Seuraavan kerran, kun Seili nostetaan kuiville, vesilinjaa nostetaan n. 15 sentillä. Anne on tehnyt sisäsiivouksia ja erilaisia järjestelyjä. Pyykinpesua riittää vaikka joka päivälle, kun makeaa vettä on saatavilla. Yhtenä päivänä tuuletimme koko vaatekomeron sisällön ja samalla tuli komero siivottua.

Kotiruokaa on tehty ja Seilin uuni on ollut kovassa käytössä. Grilliäkin pääsimme vihdoin taas käyttämään, kun löysimme paikallisesta venetarvikeliikkeestä uuden telineen grilliin. Entinen teline katkesi ja putosi mereen Galapagoksella kerran, kun taksiveneen suojakuomu osui siihen kovassa mainingissa. Onneksi itse grilli jäi roikkumaan suojapussin varaan. Aikamoisella tuurilla tämä samanmerkkinen teline löytyi, kun oli myymälän viimeinen. Sen jälkeen olemme grillailleet aina silloin tällöin ja saaneet vaihtelua ruokavalioon. 

Olemme nauttineet tuoreita eksoottisia hedelmiä melkein päivittäin; mm. mangot, ananakset, appelsiinit, pamplemousset ovat niin herkullisia ja mehukkaita. Kaikkein erikoisin maisteltu hedelmä on rambutiini, pieni, piikikäs ja punainen, joka on aika mauton. Sitä taidetaankin käyttää enemmän lihan mureuttamiseen.

Meidän lähikaupaksi on muodostunut Champion ihan kävelymatkan päässä, mutta olemme käyneet paikallisbussin kyydillä kauppareissuja myös Carrefourin laajempiin valikoimiin.

KOHTAAMISIA

Ehkä kaikkein yllättävin kohtaaminen tapahtui tässä Papeeten rantakadulla, kun olimme menossa jollekin asialle ja Ari huomasi tutun pariskunnan tutkivan helmikaupan ikkunaa. Anne olisi kävellyt ohi mitään huomaamatta. Siinä olivat toden totta Mercedes ja Karsten FortyTwo-veneestä, jotka ensimmäisen kerran tapasimme La Gomeralla ja sen jälkeen vielä kerran Kap Verden Mindelossa. Olimme aivan varmoja, ettemme heihin enää törmäisi, kun ovat olleet niin paljon edellä meitä. Oli pakko siirtyä lähimpään baariin juttelemaan päällimmäiset kuulumiset. Sen jälkeen he kävivät vielä toisena päivänä Seilissä.

Sitten Carrefourin kauppareissuilla olemme melkein joka kerran tavanneet jonkun tutun purjehtijan aiemmista paikoista. Kerran bussipysäkillä istui australialaiskippari, joka on tuttu meille Panaman kanavalta ja Galapagokselta. Toisella kertaa törmäsimme Rio-veneen George-kippariin, joka oli Marina Tainassa suunnittelemassa jatkoa. Hän on myös tuttu Panamasta ja Galapagokselta. Galapagoksen ja Marquesasin välisellä legillä VHF-yhteyden takana ollut Mango-veneen miehistö tuli tervehtimään meitä täällä Papeetessa.

Laiturinaapuriksemme saapui ruotsalaisvene, s/y Ambika, jonka miehistö Erja ja Lasse tulivat meille tutuiksi. Erja on suomalaisesta perheestä, vaikka onkin syntynyt Ruotsissa. Vietimme monta hauskaa hetkeä toistemme veneissä ja parantelimme maailmaa. Erja ja Lasse tarjosivat meille herkullisen illallisen veneellään ja veimme heille tuliaisiksi leit tahitilaiseen tapaan. Tilanne oli tietysti ikuistettava kameralla. Ambika-vene viipyi laiturissa vajaan viikon ja jatkoi sitten matkaansa eteenpäin. Uskomme, että tapaamme vielä.

AJANVIETE

Internet on ollut ahkerassa käytössä, vaikka yhteydet välillä pätkivät. Kirjojakin on luettu. Anne sai loppuun melkein 600-sivuisen dekkarin, Rött regn, jonka Ari on jo aiemmin lukenut. Jännitys säilyi kirjan viimeisille sivuille ja loppuratkaisu oli yllättävä, hyvä kirja. Nyt on menossa oikein pientä pränttiä ruotsinkielellä ajankohtaistakin ajankohtaisemmasta aiheesta, Al-Qaidasta ja 911-terroriteosta tai paremminkin Al-Qaidan historiasta ja asioista, jotka johtivat mainittuun terroriin. Sitten ollaan yritetty ratkoa ristisanatehtäviä. Meillä on ristikkolehtiä helpohkoista haastaviin ja nyt on menossa asiantuntijoiden haastavaksi rankkaama ristikko. Olemme uhranneet mietiskelyyn tunteja eikä jo ratkaistuista sanoista ole mitään apua ratkaisua vailla oleviin…

Perjantai-iltaisin täällä Papeetessa ihmiset lähtevät ulos syömään ja juhlimaan. Monissa baareissa on live-bändejä soittamassa. Olemme useana perjantaina käyneet yhdessä paikallisten suosimassa baarissa kuuntelemassa lähinnä tahitilaista tämän päivän musiikkia. Se on vähän sellainen karaoke-periaatteella toimiva homma, kun laulamaan halukas voi ottaa mikrofonin ja luikauttaa oman versionsa. Useimmat laulajat ovat niin ujoja, että hakeutuvat johonkin nurkkaan mikkinsä kanssa tai ainakin kääntävät selkänsä yleisölle. Yleisesti ottaen lauluesitykset ovat hyviä. Kitaraakin voi mennä soittamaan niin halutessaan. Täällä olemme päässeet näkemään tavallisia tahitilaisia ja tulleet myös tutuiksi mahu-nimityksen saaneen tahitilaisen kummallisuuden kanssa. Mahu on poika, joka kasvatetaan tytöksi. Vanha perinne, jolla kait ensisijaisesti on haluttu luoda vanhuudenturva vanhemmille. Perheissä, missä tällainen ratkaisu on tehty, usein vanhin poika valitaan mahuksi ja hänen elämänsä muuttuu siitä hetkestä tytön elämäksi. Mahu kasvatetaan nöyräksi palvelijaksi, jotkut vertaavat orjaan, aletaan pukea tytön vaatteisiin ja opetetaan tytön elkeet ja liikkeet. Näemme jatkuvasti sekä nuoria että vanhenevia mahuja. Monet heistä ovat palveluammateissa ja elehtivät ylinaisellisesti, mutta möreää ääntään he eivät yritä peittää. Pojaksi syntynyt ja tytöksi kasvatettu elää elämänsä toisten palvelijana ja naimattomana, ellei sitten tee jossain vaiheessa jotain radikaalia irtiottoa.

Keskellä tytöksi kasvatettu ystävämme Stephanie (alunperin Christophe) - oikein mukava ihminen.

Täällä karaokebaarissa meille molemmille tuli mieleen yksi lapsuudessa kuultu kappale: 'Putti-putti-kanne-hana-e…'. Ari muisteli, että heille kotiin tämän levyn on täytynyt tulla rammarin mukana, jonka Sulo-isä oli voittanut arpajaisista. Levy kuulemma poikkesi niin selvästi isän musiikkimausta. Kuuntelimme ko. kappaleen YouTubesta sekä suomeksi että englanniksi. Niinhän siinä suomenkielisessä versiossa lauletaan, että se on havaijinkieltä. Kuitenkin siinä lauletaan vahinesta (naisesta) sama sana on tahitin kielessäkin. Hassua, että meille tuli juuri sama kappale mieleen. Tosin siihen maailmanaikaan äänitteellä oli aika tavalla pitempi elinkaari kuin tänä päivänä eikä mistään musiikkitulvasta voinut puhua.
 

Marieke III:n kippari Ingvar antoi ystävällisesti meille pinon DVD:itä BBC:n dokumenttisarjasta Blue Planet, jossa David Attenborough omaan leppoisaan tyyliinsä kertoilee valtameristä ja niiden eläimistä. Toinen DVD-setti käsittelee Deep Blue Planet elokuvateattereihin tarkoitetun dokumentin valmistusta ja taitaa itse dokkarikin olla yhdellä levyllä. Katseltavaa on useita kymmeniä tunteja ja olemme vasta alussa. Jo nyt nämä dokumentit ovat tuoneet paljon lisätietoa siitä, mitä olemme noilla pitkillä purjehduslegeillä nähneet ja kokeneet. Sille yhdelle upealle, meitä seuranneelle, keltaeväiselle kalalle (kait Galapagoksen ja Marquesasin välillä) löytyi nimi. Se on keltaevätonnikala. Tummassa meressä pimeän aikaan hohtaa eri neonvärejä. Ilmiö on tuttu kaikille matkapurjehtijoille. Selitys on se, että auringonlaskun jälkeen pienet, neonväriset eliöt satojen metrien syvyydestä nousevat pintaan ruokailemaan painuakseen takaisin päivän koittaessa. Juuri näitä eliöitä arvellaan sen harvinaisen yölokin metsästävän, joka laskeutui Seiliin vähän Galapagoksen jälkeen. Sanotaan jopa, että punainen rengas yölokin silmän ympärillä auttaa sitä näkemään näitä eliöitä.

Olisimme menneet ihan oikeisiin elokuviin. Tiedustelimme kassalta, puhutaanko filmillä englantia. Kassalla olleet asiakkaatkin alkoivat innokkaasti selvittää, että ehdottomasti poikkeuksetta kaikki filmit on dubattu ranskankielellä. Se niistä elokuvista sitten.

Kun on alla korjattu jolla, pääsemme liikkumaan sillä vähän pitemmälle. Teimme retken Marina Tainaan, jossa tapasimme jälleen yhden tutun sveitsiläispariskunnan Hiva Oalta. Matka Papeetesta Marina Tainaan taittuu saaren ja valliriutan välistä kapeaa väylää, jota ympäröi kaikissa mahdollisissa turkoosinväreissä hehkuva korallimeri. Melkein pitää itseään nipistää uskoakseen, että näin kauniit värit ovat todellisuutta. Edes parhaimpiin mainoskuviin ei saada näitä värejä vangittua. 

Paluumatkalla pysähdyimme muiden paikallisten tapaan matalaan veteen korallien kohdalle ja lähdimme snorklailemaan upean värisen veteen. Kaikki korallin perusjutut olivat heti siinä; mustia merisiilejä, metrin halkaisijaltaan oleva meritähti, erilaisia merimakkaroita, puhumattakaan erivärisistä ja –kokoisista kaloista. Tosin ihan tässä laiturissakin näkee kaikenlaisia kaloja esim. kummallisen mallisia laatikkokaloja.

FLUNSSAN POTEMISTA

Kulunut viikko on mennyt Arilta enemmän ja vähemmän sitkeä flunssan hoitoon. Tässä ilmanalassa flunssan kanssa eläminen on tuskaisaa. Välillä toipuminen näytti jo paremmalta, mutta sitten tuli pieni takapakki. Annekin on tuntenut pieniä oireita ja hoidellut niitä taudin pelossa. Täällä on tähän aikaan vuodesta kuulemma paljon flunssaa liikkeellä.

Edellisen blogipäivityksen jälkeen ja kaiken edellä kerrotun lisäksi kotimaasta kantautuneiden iloisten uutisten myötä totuttelemme ajatukseen uudesta tulevaisuuden roolista.