PENICHE-CASCAIS (LISSABON) 9.9.2009

Penichen lähtöaamu oli pilvinen ja sumuinen. Keulapotkuri ei suostunut jostain syystä käynnistymään. Tuulta ei ollut nimeksikään. Kalastusmerkeistä on jo puhuttu kyllästymiseen asti, mutta ne ovat täällä Portugalin vesillä arkipäivää ja ymmärrettävästi kuuluvat monen ihmisen toimeentuloon.



Puolen päivän jälkeen taivas kirkastui täydeksi auringon paisteeksi. Merimatkamme ollessa lopuillaan Capo da Rocan kohdalla delfiinit tulivat tervehtimään meitä ja toivottamaan meidät tervetulleiksi Cascaisiin. Tällä kertaa ne olivat niin liukasliikkeisiä, ettemme tainneet onnistua yhdessäkään kuvausyrityksessä. Aina yhtä veikeitä ja leikkisiä ne kyllä ovat. Mainittu Capo da Roca on Euroopan mantereen läntisin kohta ja erittäin pahamaineinen paikka johtuen kovista ja äkkiarvaamattomista tuulenpuuskista. Perille päästyämme kuulimme, että ainakin kolmelta satamassa olevalta veneeltä oli revennyt purje ko. niemen kohdalla (50-jalkainen amerikkalainen teräsvene, tuliterä ruotsalainen Farr 56 ja suomalainen Swan 36). Eipä ole niemen huono maine tuulesta temmattu, vaikka toisaalta onkin nimenomaan "tuulesta temmattu".



Cascaisin lahdelle saavuttuamme näimme kauempana taivaalla punaisen experimental-lentokoneen. Kohta aloimme kuulla lentokoneen äänen lähenevän ja se tuli alaspäin aivan meitä kohti kuin syöksypommittaja konsanaan. Aivan viime hetkellä, vähän mastojen yläpuolella se veti vauhdikkaasti ylös ja teki noustessaan kierteitä. Näimme lentäjän moikkaavan meitä juuri ennen ylösvetoa. Vähän sen jälkeen lentokone suuntasi perässämme tulevan katamaraanin luo, päästi kunnon savut ja teki samanaikaisesti vaakakierteitä tervehtien näin heitä. Lentokoneen kyydissä ollut matkustaja varmaan haukkoi henkeään.



Huomaa punainen experimental-kone keskellä kuvaa (oli vähän liukasliikkeinen kuvattava, kuten delfiinitkin).

Kahdeksan tunnin merimatkan jälkeen olimme Cascaisin vierassataman tilavalla suulla ja kiinnityimme vastaanottolaituriin. Keulapotkuri ei suostunut käynnistymään nytkään. Ilmoittautuminen oli kuin hotellin respassa ja meille vieraille ojennettiin viinipullot tervetuliaisiksi. Tosin Seilin kippari inhorealistina sanoi heti, että pullo on kyllä mukana hinnassa. Vastaanotosta läksi kaksi poikaa kumiveneellä ottamaan köysiä vastaan.

Saavuimme meille osoitettuun paikkaan ja koska keulapotkuri ei toiminut, oli yritettävä pärjätä perinteisin keinoin; reippailla kierrospotkuilla eteen-taakse. Tilaa oli niukasti, mutta kuitenkin sen verran, että Seili kääntyisi omalle paikalleen näillä keinoin ihan hyvin. Mutta, kun on yksi ongelma, tulee kohta toinen. Kipparin vekslatessa Seiliä paikalleen eteen-taakse -periaatteella jumittui pakki päälle ja kierroksiakin oli melko reippaasti. Kipparin pahin painajainen kävi toteen ja tietenkin täällä miljoonaveneiden välissä. Ainoastaan kipparin nopeat refleksit ja pantterimaisen nopea syöksy koneen stop-nappulalle pelastivat suuremmilta kolhuilta. Naapurissa olleen raaseriveneen puksprööti jäi tässä hässäkässä Seilin sivukaiteen väliin ja väänsi sen poikki. Naapuriveneeseen ei juurikaan tullut vahinkoa ja Seilikin pääsi pienellä vauriolla. Ainekset suurempiin aineellisiin vahinkoihin olivat lähellä. Ja tämä koskee nimenomaan naapuriveneitä - ei Seiliä. Totesihan eräs kokenut kanadalainen purjehtija nähdessään veneemme La Coruñassa: “It’s a tank!”



Joka tapauksessa olimme nyt Cascaisissa ja tarkoituksemme on viipyä täällä syys-lokakuun vaihteeseen. Aikaa on korjailla viimeisintä vikaa sekä kaikkia pikkujuttuja sähkö- ja lvi-puolella, mitä matkan varrella on ilmaantunut. Lämpöä ja aurinkoa riittää, korjaushommia ei tarvitse ainakaan hytisten tehdä.