Täällä saamme hyvää palvelua tarvitsemiimme huoltotoimiin ja marina-alueella on paljon ravintoloita ja kauppoja veneilijöitä ja muita kävijöitä varten. Marina-alue on suosittu iltakävelykohde ja ravintoloissa järjestetään erilaisia tilaisuuksia.
Tämä neito ei mainosta Cascaisin Marinaa, vaan on ihan oikea live-morsian, josta nappasimme kuvan matkalla veneelle.
Cascais on turistikohde hyvässä mielessä. Laadukkaat hotellit sulautuvat maisemaan, kaupunki on siisti ja kaunis, pieniä hiekkarantoja on siellä täällä.
Paikalliset kalastajat ankkuroivat veneensä Cascaisin lahdelle. Taustalla oleva huippumoderni jahti ei mahtunut Marinaan, vaan joutui myös ankkuriin. Mikä kontrasti! Huvijahti on lajissaan eräs maailman suurimmista ja sen omistaa venäläinen pankkiiri Andrey Melnichenko. Henkilökuntaakin on vaatimattomat 42 kpl. Emme ehtineet käymään aluksella, mutta eipä Andreytakaan näkynyt Seilin kannella.
Cascaisissa voisi olla varmaan vuoden käymättä kertaakaan samassa ravintolassa syömässä. Tarjontaa riittää ja yleisesti ruuan taso hyvää. Vähän syrjäisemmillä kaduilla hinnat ovat kohtuullisia, jopa halpoja. Kaksi asiaa sanotaan tehneen Cascaisista sen, mitä se nyt on: kuningasperhe valitsi tämän kesäpaikakseen 1870 ja melkein 20 vuotta myöhemmin Cascaisin ja Lissabonin välinen junarata alkoi toimia. Junayhteys Cascaisista Lissaboniin on erinomainen. Läheisen Estorilin olemassaolo on tietysti vaikuttanut myös Cascaisin elämään ja jo vuonna 1916 perustettu Estorilin Casino on houkutellut kävijöitä myös tänne.
Olemme ehtineet koluta Cascaisia ristiin rastiin ja todenneet sen oivaksi monella tapaa. Hieno rantabulevardi jatkuu pohjoiseen ilmeisesti aina Capo Rocaan saakka ja etelään päin sitä pitkin pääsee Lissaboniin asti.
Täällä on pari golfkenttää, joita ympäröi hienoston asuinalue. Keskustaa voi kävellä mielin määrin ja shoppailijoille löytyy erilaisia ostelupaikkoja.
Estoriliin on lyhyt matka joko rantabulevardia pitkin tai vähän ylempänä kulkevaa katua pitkin. Cascaisin ja Estorilin välinen rantaosuus on varsin suosittu hölkkääjien keskuudessa. Sinne on pystytetty erilaisia kuntoilupisteitä, joissa voi mm. punnertaa tai vetää leukoja, samalla niissä on erilaisia tietoiskutekstejä terveydestä.
Joka viikonloppu Cascaisin keskustassa, joka on aivan marinan vieressä, on jotain tapahtumaa. Ihmisiä riittää runsain määrin kaikkiin tapahtumiin.
Portugalissa ovat hienoimmat missään näkemämme katukyltit. Tämä kilpi osoittaa prinsessa Dianan mukaan nimettyä katua. Suluissa kerrotaan portugaliksi, että Diana oli Walesin prinsessa.
Sintra
Täytyy myöntää tietämättömyys tämän kaupungin olemassaolosta. Cascaisiin saavuttuamme kuulimme ensimmäisen kerran koko nimen. Kuitenkin monet maailmankuulut kirjailijat, runoilijat ja taidemaalarit puhuvat Sintrasta ylistävään sävyyn maanpäällisenä paratiisina. Onneksi Cascaisista on bussiyhteys Sintraan, joten meidän oli helppo lähteä tutustumaan paikkaan tarkemmin. Bussimatka oli taas edullinen noin 3 euroa hengeltä. Bussi oli paikallisbussi ja kierteli tietysti välille jäävät kylät ja asutuskeskukset. Samalla saimme hyvän tilaisuuden nähdä maisemia. Bussilla olisi päässyt myös isoihin ostoskeskuksiin tai Estorilin moottoriradalle, ainakin lähelle sitä.
Sintralla on nykyaikainen kaupunginosansa ja historiallinen sellainen. Meitä tietysti kiinnosti tuo historiallinen kaupunki. Se on syntynyt varsin vuoristoiseen maisemaan ja sen kapeat kadut kiemurtelevat serpentiinimäisesti. Tasaista katuosuutta on turha toivoa. Historiallisen nähtävyyden kohteisiin tutustumista on vähän helpotettu bussikuljetuksilla. Bussista voi jäädä pois haluamassaan kohteessa ja jatkaa myöhemmin seuraavaan. Pysäkiltä varsinaiseen kohteeseen yleensä vielä riittää kiivettävää ihan kiitettävästi. Bussikuski saa pyörittää rattia koko palkan edestä, joutuipa joskus peruuttamaankin, kun bussi ei millään taipunut serpentiinimutkassa.
Hyppäsimme bussista Palacio Nacional de Sintran kohdalla. Sen kaksoissavupiiput näkyvät kauas ja ovat omalla tavallaan maamerkit historialliselle Sintralle. Palatsin alkujuuret juontavat maurien aikaan, mutta myöhemmin 1400-luvulla kuningas João I ja 1500-luvulla Manuel I ovat jättäneet näkyvimmät sormenjälkensä palatsiin. Sisälle astuessamme saavuimme henkeäsalpaavan kauniiseen saliin, jonka seinät oli päällystetty sinivalkoisin keraamisin laatoin. Niissä oli kuvattu erilaisia tapahtumia mm. metsästysretkiä.
Kaikille eivät tavalliset kuvakulmat riitä...
Toisissa saleissa ja käytävissä jatkui keraamisten laattojen käyttö ja huoneet olivat saaneet nimensä laatta-aiheiden mukaan esim. variksen huone. Laatat ovat olleet paikoillaan vuosisatoja ja on kiinnitetty sen ajan menetelmillä - hyvin on tehty pohjatyöt ja saumaukset. Tämän palatsin laatat muodostavat läntisen maailman arvokkaimman maurien aikaisten laattojen kokoelman.
Mieleen muistuu eräät asuntomessut, missä kylpyhuoneen kulmasauma alkoi alhaalta puolensentin levyisenä ja leveni kattoa kohti parisenttiseksi. On siinä kiva köllötellä kylpyammeessa ja ‘ihailla’ levenevää kulmasaumaa. Sellaista ongelmaa ei ole ollut Sintrassa. Aiemmin mainituille kaksoispiipuillekin löytyi selitys, kun kierroksemme tuli palatsin keittiöön. Valkoisella laatoitetun keittiön keskilattiaa hallitsi kaksi isoa tulisijaa, joiden ylipuolella olivat kyseiset savupiiput.
Kallis lounas Cafe De Parisin pienellä parvekkeella!
Lounaan jälkeen jatkoimme retkeämme arabien rakentamalle maurilinnoitukselle 700-luvulta. Maurien into rakentaa kivilinnoituksia mitä vaikeakulkuisimpien vuorien päälle herättää kunnioitusta. Sen ajan menetelmillä aikaansaatu ja pienoiskoossa Kiinan-muuria muistuttava rakennelma kiemurtelee vuorenlaella ja kävijän on syytä säilyttää tasapaino, kaiteita ei ole juurikaan löydettävissä.
Bussipysäkiltä tälle linnoitukselle on matkaa ehkä puolen kilometrin verran. Matkalla pysähdyimme haastattelemaan arkeologeja, jotka olivat merkinneet tutkimusalueensa naruilla. Toisessa oli tehty löytö ihmisen luista, joita arkeologiopiskelija yritti sutia pensselillä esiin. Vähän ylempänä varsinainen arkeologi ei kehunut kiinnostavilla löydöillään, mutta esitteli erilaisia maakerrostumia eri aikakausilta. Hän kertoi myös, että Lissabonissa törmätään arkeologisiin löytöihin hyvin usein rakennusprojektien yhteydessä. Arkeologi tutkii löydöt ja useimmiten päästään kompromissiin rakentajan kanssa. Kaikkea historiallista ei voida säilyttää.
Sintran korkeimmalle kukkulalle on rakennettu Palacion Nacional da Pena eli suomalaisittain Penan palatsi. Sekin on rakennettu antiikin aikaisille raunioille ja edustaa 1800-luvun romanttista portugalilaista tyyliä. Upeat maisemat avautuvat palatsin joka puolella. Rakennustyylissä jokin muistutti itämaista tyyliä. Valitettavasti olimme niin myöhään liikkeellä, että sinä päivänä ei enää päässyt palatsiin sisälle.
Lopun aikaa kiertelimme vilkkaassa historiallisessa keskustassa, missä oli tarjolla ihan loputtomiin erilaisia sinivalkoisia keraamisia laattoja mitä mielikuvituksellisin aihein tai tekstein koristeltuina. Olisipa siellä voinut maalauttaa itselleen ihan omaperäisen laattakokonaisuuden. Antiikkikauppiaskin myi vanhoja laattoja n. 200 euron hintaan. Mietimme, että niillä olisi helppo rikastua. Portugali suorastaan pursuaa vanhoja keramiikkalaattoja, tarvitaan vaan sopiva työkalu ja ehkä vähän pimeää.
Toistaiseksi reissun pienin terassi...
Jokaisen kulman takaa tuli vastaan jokin historiaa henkivä kohta suihkulähteen, hotellin tai portaiden muodossa. Sintrassa kuluisi viikko helposti ympäristöä tutkiessa. Meillä oli kuitenkin viimeinen Cascaisin bussi lähdössä ja pimeyskin oli laskeutunut Sintran ylle. Siinä oli taas yhden päivän historia-annosta sulateltavaksi.
Lissabon
Junayhteys Cascaisista Lissaboniin on nopea ja vaivaton. Juna kulkee pitkin Atlantin rantaa ja matka kestää puolisen tuntia. Pääteasema, Cais do Sodre, on aivan Lissabonin keskustan tuntumassa. Portugalin pääkaupunki on sen verran iso, että päätimme tehdä bussilla sightseeing-kierroksen. Se olikin mukava tapa hahmottaa kaupunkia ja nähdä tärkeimpiä kohteita. Hyppäsimme pois El Corte Ingles-tavaratalon kohdalla tekemään pari hankintaa. Myöhemmin jatkoimme bussikierroksen loppuun. Sellaista annosta tärkeimmistä nähtävyyksistä emme olisi mitenkään muuten pystyneet saamaan, bussikierros oli hintansa väärti.
Lissabon on kärsinyt 1700-luvulla suuresta maanjäristyksestä, jolloin suurin osa kaupungista on tuhoutunut. Kaikki oppaat kertovatkin ajasta ennen maanjäristystä ja sen jälkeen. Jotain vanhaa on silti Lissabonissakin säilynyt. Teimme Lissaboniin toisen reissun tarkoituksenamme päivän lopuksi päästä kuuntelemaan fadoa. Fado on surumielisesti laulettua kansanlaulua, jota voidaan säestää esim. kitaralla.
Suunnistimme juna-asemalta aukiolle, mistä lähti bussi Sao Jorgen linnoitukselle. Sekin tietysti korkealla vuorella. Maurit ovat löytäneet tämänkin paikan ja rakentaneet linnoituksen vuonna 1147. Maurit ovat olleet ahkeria kuin muurahaiset rakentaessaan näitä samantapaisia linnoituksia pitkin Pyreneitä. Eikös mauriaiset olekin muurahaisia.
Tässä kaupassa myytiin vain kalasäilykkeitä - lähinnä sardiinia.
Pikkubussi kiemurteli ylämäkeä välillä tosi ahtaista paikoista, jonne isompi bussi ei olisi mahtunutkaan. Linnoitukselta avautui hienot maisemat joka puolella Lissabonia. Sieltä korkealta oli kiva katsella paikkoja, missä jo olimme olleet. Vaikuttava Huhtikuun 25. päivän silta oli tullut jo bussikierroksella meille tutuksi, nyt tuolta linnoitukselta näimme toisen Lissabonin pitkän sillan, Vasco da Gaman mukaan nimetyn. Lentokenttä erottui myös selvästi.
Linnoitukselta lähdimme kävelemään alamäkeä etsiäksemme fadopaikan illaksi. Samalla ihailimme vanhoja rakennuksia ja kauniita maisemia.
Saavuimme Alfaman kaupunginosaan, täynnä vanhoja rakennuksia ja kiemurtelevia kujia.
Fadoa oli tarjolla suurissa saleissa tai intiimeissä pikkuravintoloissa. Valitsimme jälkimmäisen, pienen kodinomaisen, mielenkiintoisesti sisustetun ravintolan. Fadoesitykset alkoivat suurin piirtein samoihin aikoihin kaikissa paikoissa. Valitsemassamme paikassa vanhempi mies soitti mandoliinin näköistä soitinta ja nuorempi kitaraa, solisteja oli kaksi naista ja yksi mies. Fado vaatii täydellistä eläytymistä ja naiset lauloivat aivan eri tyyleillä, mies tietysti omallaan. Miehen esityksessä vähän häiritsi hänen kädessään pitämät autonavaimet, aivan kuin hän olisi ohi kulkiessaan tullut vetäisemään parit fadot. Hyvä esitys häneltäkin. Söimme illallista kynttilänvalossa ja nautimme fadoesityksistä.
Aika kului nopeasti ja ulkona ilta oli jo pimentynyt, kiiruhdimme Lissabonin katuja pitkin juna-asemalle ja Cascaisin junaan. Taas yksi hieno päivä Portugalissa oli koettu.
Batalha ja Alcobaca
Jo Nazarésta lähtien jäi vaivaamaan, ettemme nähneet Henrik Purjehtijan (Henry the Navigator) hautaa. Sieltä olisi järjestetty bussimatkoja, mutta ne olisivat kestäneet koko päivän. Sellainen retki tuntui siihen kohtaan liian pitkältä. Cascaisissa oleskelumme tiesimme pitkäksi ja lähitienoot tulivat nähdyiksi, niinpä eräänä päivänä päätimme vuokrata auton ja lähteä katsomaan Portugalin sisämaata kohteena Batalha.
Batalhan dominikaaninen luostari on perustettu kiitokseksi Neitsyt Marialle vuonna 1385 siitä, että portugalilaiset olivat voittaneet sodan espanjalaisia vastaan kuningas João I:n aikaan. Taistelu käytiin Batalhan lähellä Aljubarrotassa, jonne on perustettu museo kertomaan tästä Portugalin kannalta menestyksekkäästä taistelusta. Itse asiassa luostarin rakentaminen kesti vuosisatoja aina vuoteen 1517.
Luostarissa on mm. kuningas João I:n perheen haudat joihin lukeutuu myös hänen poikansa - Henrik Purjehtijan - hauta. Rakennus on valtava ja kovin vaikuttava kaikkine tarinoineen.
Annesta tarinat olisivat olleet varmaan vieläkin kiehtovampia, ellei hänen mieltään olisi painanut Batalhan luostarin pihalla ilmennyt asia. Nimittäin ensimmäinen luostarikuva ei ottanut onnistuakseen Annen kameralla. Tarkemman tarkastelun tuloksena hän havaitsi, että näytössä lukee: ‘Muistikorttivirhe’ eikä kuvien ottaminen onnistunut. Ari otti kameran tutkiakseen aiemmin otettuja kuvia, näyttöön tuli teksti: ‘Ei kuvia’. Annen kuvamaailma romahti siihen paikkaan eikä auttanut muu kuin tirauttaa kunnon itkut mielipahasta. Siinä meni yli kahden kuukauden kuvat! Niitä ei korvaa mikään. Jos yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, nyt tarvittaisiin enemmän kuin miljoona ehkä kaksi miljoonaa sanaa kertomaan menetyksestä. Jos kuviin oikein panostaa innokkaasti ja tunteella, pettymys on sanoinkuvaamaton. Melkein kaikki Portsmouthista Cascaisiin Arista otetut kuvat ovat nyt mennyttä. Annen fiilikset eivät siis olleet parhaat mahdolliset Batalhan luostarille.
Luostarin ulkopuolellakin sattui olemaan jokin luostarin alkuaikoihin luotaava tapahtuma. Onneksi Arilla on toinen kamera ja hän sai tallennetuksi kuvia siitä.
Ajelimme pikkuteitä takaisin päin ja matkan varrella näimme paljon erilaista mielenkiintoista. Mainittakoon esimerkiksi lukuisa määrä melkeinpä vierivieressä olevia tiilitehtaita. Emme keksineet muuta selitystä niille kuin sen, että alueella on sellaista maa-ainesta, mitä käytetään tiilien valmistukseen.
Matkan varrelle osui myös Alcobaca, jonka monumentaaliseen luostariin kävimme tutustumassa.
Luostarin vetoisella sivukujalla oli kirpputori, josta Portugalin kuninkaisiin innostunut Ari osti sukukartan. Siitä selviää kaikki kuninkaisiin liittyvä. Luostarin edustalla olevalla aukiolla oli tilataidetta; kenkäpareja oli aseteltu kuin kulkemaan kohti luostaria.
Tämäkin luostari oli kooltaan valtava ja mieleen on herännyt kysymys, miksi ihmeessä melkein tuhat vuotta sitten on ollut tapana rakentaa uskomattoman kokoisia luostareita ja kirkkoja sen ajan välinein.
2 kommenttia:
Kiva kun taas kirjoittelette, olikin jo ikävä. Kuvia kannattaisi tallentaa välillä jonnekin muuallekin kuin kameraan.
Voi Anne, tosi kurjaa tuo kamerajuttu! Mutta kyllä kuvista tärkeimmät ovat tallentuneet teille muistiinne. Hienoa, että päiväkirja täydentyy jälleen.
terveisin Pirkko ja Jari
p.s. kyllä kauniimpia morsiamia löytyy Suomesta...
Lähetä kommentti