PORTO SANTO 11.-13.10.2009

Pohjoismainen väri jatkui Porto Santon marinassa. Seili oli kiinnitettynä norjalaisen veneen viereen ja kohta meitä tervehti s/y Immigrantin kippari Kalle Saarinen. Seuraavana päivänä tapasimme vielä s/y Kastehelmin miehistön Heikki ja Maila Asujamaan. Ketään näistä suomalaisista emme olleet aiemmin tavanneet. Jossain näköjään aina kohdataan ja nyt Porto Santon pienessä satamassa. Täälläkin satama-altaan betoniseinään ovat purjehtijat jättäneet puumerkkinsä erivärisiniä piirroksina ja viesteinä. Seilin miehistöä harmittaa, kun taiteellisen lahjattomuutemme takia Seilin merkki jäi raapustamatta tähänkin seinään.



Porto Santon saari on Madeiran saarista ensimmäinen purjehdittaessa manner-Portugalista. Siksi se on suosittu purjehtijoiden keskuudessa. Saari on 11 kilometriä pitkä ja 6 kilometriä leveä, siellä asuu n. 5000 henkilöä. Marina sijaitsee n. 2 kilometriä saaren ainoasta taajamasta Vila Baleirasta. Taajaman elämä vaikutti lähes uneliaalta. Ainoastaan Funchalista aamuisin matkailijoita tuova lautta vilkastuttaa taajaman elämää hetkeksi. He hakeutuvat pääosin Porto Santon 9 kilometrin hiekkarannalle. Se onkin ainoa vetonaula, minkä Porto Santo pystyy tarjoamaan turismille verrattuna Madeiran pääsaareen.



Saaren ainoa varsinainen nähtävyys on Kristofer Kolumbuksen museo, sillä hän nai aikoinaan pormestarin tyttären ja jäi sen myötä asumaan saarelle.

Vaikka Porto Santossa ei juurikaan ole rakennettuja nähtävyyksiä, on sen karu ja jylhä luonnonkauneus näkemisen arvoista.



Vuokrasimme auton tutustuaksemme saareen paremmin. Ennen saarikierrosta auto oli kuitenkin tankattava toisin sanoen asettauduttava jonon jatkoksi saaren ainoalle bensa-asemalla, joka myy puhdasta polttoainetta. Puolen tunnin jonottaminen ei näyttänyt haittaavan tippaakaan paikallisia, se oli mieluumminkin päivän ohjelmanumero. Jonossa ei turhan usein tarvitse olla, kun polttoainetta kuluu suhteellisen vähän pienellä saarella.



Suuntasimme ensin saaren lounaiskärkeen Calhetaan, missä pitkä hiekkaranta päättyy ja mistä alkaa jylhä rantaviiva laavamuodostelmin. Jatkoimme Calhetan yläpuolella kohoavalle Pico das Floresin näköalapaikalle, josta oli huikeat näkymät joka puolelle. Porto Santon karuissa ja kuivissa maisemissa on omanlaista kauneutta. Toisaalta siellä on valtava alue istutusmetsää, minkä avulla ilmeisesti toivotaan saarelle vihreyttä tuovaa kosteutta. Pohjoisen rannat ovat jylhiä laavakivikallioita, etelässä taas pelkkää hiekkarantaa. Joka puolella saarta voi nähdä kivistä kasattuja pengerryksiä, kun asukkaat ovat raivanneet itselleen pientä viljelyalaa. Kärsivällistä porukkaa nuo portugalilaiset - jaksavat kasailla kiviä penkereiksi tai muuten järjestellä pieniä kiviä aukioiden ja katujen katteeksi. Autokierroksemme päättyi Portelan näköalapaikalle, joka sattui Porto Santon marinan yläpuolelle. Ottelimme sieltä ‘ilmakuvia’ marinasta.



Selvä vihreä läiskä koko saarella on itsensä Seve Ballesteroksen suunnittelema golfkenttä. Ilmeisesti saarella halutaan panostaa tietynlaisiin matkailijoihin, kun ympäristöönsä nähden suhteellisen hulppeaa tenniskeskuskin oli rakenteilla. Kansainvälinen lentokenttähän on jo valmiina, koska Madeiran useimmat lennot saapuivat vuosien ajan Porto Santoon. Funchalin osittain meren päälle rakennetun lentokentän avaaminen on ollut kova isku Porto Santolle. Nytkin lentokentällä oli vain henkilökuntaan, ei yhtään matkustajaa, saati konetta. Sekä golfkenttä että lentokenttä näkyvät hyvin Pico do Costelon korkealta kukkulalta.



Kiertelimme saaren serpentiiniteitä ristiin rastiin eikä siellä jäänyt yhtään autolla päästävää kukkulaa näkemättä. Retkemme päätteeksi ajoimme hiekkarannalle, missä 100 metrin säteellä ei ollut muita. Pulahdimme Atlantin suolaiseen ja lämpöiseen, mutta virkistävään veteen. Uintireissun jälkeen Annen kulahtanut uimapuku jouti parkkipaikan roskikseen.