CASCAIS-PORTO SANTO (MADEIRA) 8.10.-11.10.2009

Cascaisin oleskelumme venyi suunniteltua pidemmäksi sääolosuhteiden ja -ennusteiden vuoksi. Edessä oli noin 1000 kilometriä pelkkää Atlanttia, joten säätiedotukset oli syytä ottaa asiaankuuluvalla vakavuudella. Suomen-lomamme jälkeen Cascaisiin oli jotenkin saapunut syksy, vaikka lämpöä oli edelleen parhaimpina päivinä melkein +30 astetta. Seili oli valmis matkaan korjausten ja huoltojen jälkeen ja kyllä se viimeisten päivien odottelu kypsytti jo miehistöäkin ihan riittävästi.

Tankkasimme lähtöaamuna ja samanaikaisesti kävimme tekemässä lähtöilmoituksen marinatoimistossa. Vastaanotto- ja tankkauslaitureissa oli ruuhkanpoikasta, kun monen päivän odottelu oli kasannut lähtöpaineita yhden sun toisen venekunnan niskaan. Hyvin olivat pohjoismaiset värit edustettuina: Seili, kaksi ruotsalaista ja yksi tanskalainen oli lähtenyt jo aiemmin - kaikilla sama suunta Porto Santo, Madeira.

Ensimmäinen päivä merellä oli leutotuulinen ja purjeet enemmänkin lepattivat toimettomina, menoa siis piti avustaa moottorilla. Kippari oli ostanut uusia uistimia ja niitä alettiin kokeilla kohta aavalle merelle päästyämme - pois ammattikalastajien merkityiltä apajilta. Tuskin tunti oli kulunut uistimen ensimmäisestä laskusta veteen, kun vavan kela alkoi raksuttaa lupaavasti. Alkoi saaliin väsytys, kalan pyristely tuntui mukavasti ja kala pani tosissaan vastaan.



Tämä saalis tuli vähän yllättäen eikä meillä ollut välttämättä käsillä kaikkea tarpeistoa kalan saamiseksi veneeseen ja tainnuttamiseksi. Väsytystaistelun aikana Arilla oli aikaa miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Jo kaukaa sinisessä vedessä näimme kalan upeasti välkehtivät kyljet ja kalan tunnistus oli helppoa - dorado oli pyydyksessä! Mitä lähemmäksi sitä saatiin kelattua sen kauniimmalta kala näytti. Kala alkoi olla Seilin kohdalla ja Ari vanhan kalamiehen ottein kiepautti sen veneen kannelle. Aivan uskomaton näky - sateenkaaren värejä välkehtivä kala siinä meidän tuijotettavana ja vahdittavana, ettei se lipsahda takaisin ahdin valtakuntaan. Dorado on espanjaa ja tarkoittaa kultaista, espanjalaiset merenkulkijat aikanaan antoivat kalalle tuon nimen - eikä syyttä.



Kalan punnitseminen jäi toissijaiseksi vaa’an puuttuessa, mutta pituutta kalalla oli peräti 72 senttiä. Dorado oli hetkessä perattu, leikattu annospaloiksi ja suolauksessa seuraavan päivän lounaaksi paistamista varten.

Seilin kansi oli kyllä kuin teurastuksen jäljiltä, mutta kippari ihan mielellään siivosi tuollaisia jälkiä.



Ehkä tunti edellisestä saaliista ehti kulua, kun kela raksutti taas. Uusi mutta paljon pienempi dorado oli pyydyksessä. Tällä kertaa kippari pyydysti catch and release -periaatteella, kun tuoretta kalaruokaa oli jo yli oman tarpeen jääkaapissa.



Kalakirjasta meille selvisi, että doradot ovat hyvin tarkkoja veden lämpötilasta, jonka tulee olla +25 astetta celsiusta tai enemmän. Samaa voi sanoa Seilin miehistön uimaveden lämpötilavaatimuksista. Olimme siis saapuneet todella lämpimille vesille, kun veden syvyyskään (4000-5000 metriä) ei sitä viilennä.

Pimeys laskeutuu noin iltakahdeksalta ja tunti siitä merellä on aivan pilkkopimeää. Mitä nyt tähtitaivas ja kuu antavat jotain valoa. Tähtitaivaassa riittää ihailemista yhä uudelleen ja uudelleen, mutta valitettavasti tähtiryhmien nimeäminen tuotti hankaluutta, vaikka kapteeni onkin aikoinaan suorittanut tähtitieteellisen merenkulun tutkinnon. Päätimmekin hommata ensi tilassa tähtikartan sammuttamaan tiedonjanoamme. Aamulla noin kahdeksan aikaan alkoi päivä sarastaa eli puolet pimeää ja puolet päivänvaloa, joka sitten olikin täyttä auringonpaistetta.

Delfiiniparvet kävivät useampana päivänä leikkimässä Seilin kanssa ja esiintymässä meille. Ne ovat aina yhtä hellyttäviä ja leikkisiä - ja niin nopealiikkeisiä. Kaksi kilpikonnahavaintoakin tehtiin, ne vaan kelluivat veden pinnalla, mihin mahtoivatkaan olevan menossa - elleivät sitten nukkuneet.



Tuuli yltyi päivä päivältä ja kahtena viimeisenä päivänä Seili kulki reippaassa takatuulessa purjeet virsarilla, joka otti niin koville, että ison purjeen puomin kikkatalja repesi irti alapään liitoksistaan. Mainittakoon, että kiinnityksessä on käytetty noin kahtakymmentä koneruuvia, minkä lisäksi sitä sitoi noin 50 millin levyinen, hitsattu lattarauta. Mitään vaaratilannetta se ei kuitenkaan aiheuttanut ja onneksi se tapahtui päivänvalossa. Teimme väliaikaisratkaisut…ylimääräisestä nostinnarusta rakennettiin dirkki, jotta puomi pysyisi ylhäällä myös purjeen laskun jälkeen ja matka jatkui parin huumoripläjäyksen saattelemana entiseen malliin.

Kolmen päivän purjehduksen jälkeen, aamun sarastaessa alkoi horisontissa näkyä tämänkertainen etappi, Madeiran Porto Santo. Se näytti odotettua korkeammalta saarelta.