perjantai 4. syyskuuta 2009

PÓVOA DE VARZIM 30.8.-1.9.2009

Portugalissa on kello tuntia vähemmän kuin Espanjassa. Kummasti se vaikuttaa elämään tuo yksi tunti, varsinkin iltaisin.

Póvoan ensimmäisestä varsinaisesta päivästä tuli Seilin huolto- ja siivouspäivä. Syvyys- ja tuulimittarien näytöt olivat olleet pimeinä jo jonkin aikaa. S/y Spican kippari tuli yleismittarin kanssa selvittämään syytä. Ruorin rattaat olivat purreet johtoja poikki jossain ruorin ääriasennossa, ei siis ihme, että näytöt olivat pimeinä. Johtoja lyhennettiin vastaavan välttämiseksi. Samalla kertaa asennettiin jo Englannista hankittu Raymarinin langaton MOB-systeemi. Järjestelmä antaa automaattisesti hälytyksen, jos joku miehistön jäsen joutuu liian kauaksi (n. 15 m) keskusyksiköstä. Hyvä turvavaruste esim. yksinäiselle yövahdille.



Imuri lauloi Seilissä ja kaksi pyykkikonetta marinan pyykinpesuhuoneessa. Tehokas pyykkikuivuri viimeisteli pyykin kuivaksi.

Teimme pikaisen iltakävelyn rantabulevardia pitkin keskustaan päin ja saimme ensikäsityksen Póvoasta. Ei oltaisi Portugalissa, ellemme näkisi sinisiä kuvitettuja tai muuten koristeellisia keramiikkalaattoja. Niillä on päällystetty taloja tai niissä on kuvattuna merkkihenkilöiden kasvot, uskonnollisia aiheita unohtamatta. Harmi, kun portugalin kielestä ei ymmärrä juuri mitään - ei se ainakaan kauheasti espanjalta kuulosta, vaikka jotain samantapaisia sanoja onkin.



Porto

Vanha portugalilainen satamakaupunki oli nähtävä. Póvoasta kulki uudenuutukainen metrolinja Portoon. Matka kesti alle 50 minuuttia ja sen sai taittaa Helsingin metrolipun hinnalla. Meille oli kerrottu Trindaden aseman olevan keskeisin ja sieltä lähdimme kävelemään kohti vanhaa historiallista kaupunkia. Matkalla seisahduimme ihailemaan tilataidetta.



Ylä- ja alamäkien jälkeen saavuimme korkealle sillalle, joka oli tarkoitettu vain metroliikenteelle ja jalankulkijoille, alapuolella oli autoliikenteen silta. Silta, Ponte D. Luis on Alexandre Gustave Eiffelin suunnittelema ja kieltämättä rakenne muistuttaa Eiffelin tornia. Katselimme alla virtaavaa Douro-jokea huikaisevan korkealta.







Katedraali oli rakennettu tietysti korkeimmalle kukkulalle ja sieltä näimme yli vanhan kaupungin kattojen. Vanhoissa taloissa elettiin tavallista arkielämää; joku ripusteli pyykkejä moninkertaiseen pyykkinaruun, joku toinen ravisteli yläpuolella mattoja - siinä olisi kotimaassa naapurisopu kaukana. Laskeuduimme kapeita ja jyrkkiä kujia alas Douro-joen rantaan.



Joenrannan rakennusten alakerrat on valjastettu ravintolakäyttöön, mutta yläkerroksissa on tavallisia asuntoja. Teimme pienen veneajelun ja näimme Porton kuusi korkeaa, maisemaan istuvaa siltaa ja maistelimme samalla portviiniä. Kaikki laajan ja vanhan kaupungin maisemat olivat kuin postikortista.



Lounastimme ihaillen Douro-joen maisemia ja nauttien paikalle saapuneen kvartetin musisoinnista. Maksun aika koitti ja Ari kaivoi maksukortin esille. Tarjoilija pudisti päätään: ‘No card!’ Keräsimme kaikki euromme kokoon ja saimme lounaan maksetuksi käteisellä. Ihan ensimmäinen kerta, kun emme voineet käyttää korttia. Sitten olikin kiireesti etsittävä seteliautomaatti, joka löytyi helposti. Toisella puolen katua olisi ollut vapaasti käännettynä Pyhän hengen pankki, mitähän sen automaatista olisi saanut.



Kiertelimme kaupunkia ristiin rastiin ja pakkohan meidän purjehtijoina oli mennä katsomaan kaikkien aikojen suurimman purjehdusmesenaatin, Henrik Purjehtijan, patsasta. Henrik rahoitti avokätisesti uskaliaita ja hullunrohkeita löytö- ja purjehdusretkiä, joiden lopputulos oli aina vähintäänkin epävarma. Henrik Purjehtija ei itse koskaan purjehtinut, mutta toimiminen rahoittajana antoi hänelle hienon lisänimen, joka tulee säilymään ikuisesti.



Hulluus vai mikä - nähdessämme tornin, on sinne melkein aina myös kiivettävä. Niin nytkin Torre des Clérigos, jolle olimme ensin kiivenneet parin kilometrin verran ylämäkeä. Se ei riittänyt, kiivettävä oli vielä tähän 76 metriä korkeaan torniin (on muuten Portugalin korkein torni) katsomaan maisemat sieltä. Kyllähän korkealta nähdyt maisemat aina maksavat vaivan, vaikka korkeat paikat eivät ole välttämättä kummankaan mieleen. Sitten olikin jo paluumatkan vuoro Póvoa de Varzimiin. Metroradan varrella on myös lentokentän metroliittymä, joten Póvoan venesatama on oiva paikka vaihtaa miehistöä tai ottaa vieraita veneeseen.



Itse Póvoa de Varzim on portugalilaisten lomanviettopaikka rantabulevardeineen ja hiekkarantoineen. Ulkomaisiin ei juuri törmää, elleivät ole veneilijöitä. Portugalilaiset näyttävät rakastavan patsaita, jotka oikeasti esittävät jotain. Niitä oli Póvoassakin runsaasti. Päivisin vanhat miehet istuvat varjoisissa paikoissa ja pitävät ‘parlamenttia’, iltaisin ainakin vanhempi väki käy ahkerasti kirkossa. Pikkukaupat ovat voimissaan, vaikka valintamyymälä ja kauppahalli ovat naapurissa. Teimme ruokahankinnat seuraavan päivän 65 mailin purjehdusta varten.


Ei kommentteja: