tiistai 1. syyskuuta 2009

BAYONA-PÓVOA DE VARZIM, PORTUGALI 29.8.2009


Ylellistä - emme panneet herätyskelloa herättämään, vaikka olikin lähtöaamu käsillä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja surffasimme Atlantin korkeassa myötäaallokossa. Tuulta ei tosin ollut juuri nimeksikään. Aluksi tuntui siltä, että merellä tarkenee taas ihan bikineissä, mutta myöhemmin voimistunut luoteistuuli tuntui viileältä ja pakotti etsimään jotain pitkähihaista.

Ari oli hommannut Bayonasta kalastusvälineen valtamerikaloja varten. Kalaonnea piti tietysti kokeilla. Tällä kertaa ei vielä tärpännyt.







Iltapäivällä saavuimme Portugalin aluevesille. Kohta kuului rannasta kovaa ampumista. Näimme väläyksiä ja savupilviä, mutta emme tienneet ampumisen syytä. Ehkä pari tuntia myöhemmin taas kuului samanlaista pauketta.

Sireenin ääni toivotteli meidät tervetulleiksi ensimmäiseen Portugalin satamaan, Póvoa de Varzimiin. Aiempi ampumispauke ja nyt sireeni, mikä ihmeen maailmanlopun meininki täällä on. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt piittaavan huutavasta sireenistä mitään. Mekin jatkoimme matkaa satamaan, vaikka ihmettelimmekin sireeniä. Ystävällinen satamakapteeni ohjasi meidät laituripaikkaan ja sanoi, että sireeni on sumusireeni, vaikka sumua ei näykään. Sumutunnistin taitaa olla liian herkkä reagoimaan.

Seilin saavuttua satamassa oli edustava joukko suomalaisveneitä; s/y Spica ja s/y Cantana. Heiltä kuulimme, että sireenin ääneen on syytä tottua. Kirkonkellot soivat ahkerasti ja lähitienoolla aloitetaan juhliminen ja laulaminen illan pimetessä. Kaikenlaista elämää oli siis odotettavissa.

3 kommenttia:

Petteri kirjoitti...

Näyttää aika stydiltä siimalta. Lienee eri laatua kuin Pitkäperjantain pilkillä. Kannattanee käyttää paukkiksia, jos vaikka sattuu isompaa kalaonnea.

P.S. Eilen oli Manskun ja Nordenskiöldinkadun kulmassa konserttipianistin näköisiä miehiä valmistautumassa häihin...

Unknown kirjoitti...

Onnittelut ja terveiset myös kolmekymppisen vanhemmille :) Terkuin, Essi & Osmo & Sina & Luka & Isla

Unknown kirjoitti...

Pakko vielä kommentoida lisää. Sina äsken katseli kuvia tuosta minun olan takaa. Sitten tuli kuva, missä istutte kumiveneessä matkalla maihin. Sina katsoi kuvaa ja tokas: "Jos toi on se niitten laiva, niin kaatuu varmasti merellä!"

...kyllä saatiin Osmon kanssa melkoiset naurut. Viisi vuotta sillä soudellen maailman merillä, olishan se näky! Ja kaikki tarvittava olis Annen repussa :)