Pääsimme lähtemään puolenpäivän maissa. Edessä oli lyhyt purjehdus, joten viivytys ei siinä mielessä haitannut. Otimme suunnaksi Penichen, vaikka Capt Hadley epäilikin sen olevan täynnä. Puolipilvinen sää muuttui matkalla täydeksi auringonpaisteeksi. Tuulta ei ollut nimeksikään, mutta monen metrin sivumainingit saivat Seilinkin taas keikkumaan. Kalastusmerkkejä riitti ihan kiitettävästi pujoteltaviksi.
Lähellä Penicheä näimme jo kaukaa nopeakulkuisen aluksen, jonka arvelimme viranomaisveneeksi. Arvelumme osui oikeaan, rannikkovartiostohan se siellä ja havaitessaan meidät käänsi nopeasti kurssinsa meitä kohti. Lähelle päästyään Seilin kippari viittilöi heille määränpäästämme ja se riitti, merivartiosto kurvasi pois. Sitä täytyy vaan hämmästellä, miten ihmeessä Italiaan ja Espanjaan pääsee laivalastillisia pakolaisia tupsahtamaan ihan rantaan asti kenenkään huomaamatta mitään. Espanjassakin merialueet Afrikan suunnasta ovat oikein tehotarkkailussa, jos painettuun sanaan on yhtään luottamista. Meidät kaksi kulkijaa yksinäisellä Seilillä löytää melkein jokaisen maan merivartiosto.
Juuri Penichen edustan lahdelle saapuessamme alkoi tuuli puhaltaa reippaammin. Lahdelle oli tikattu kalastusmerkkejä runsaasti. Ajoimme sataman suuaukosta sisään ja näimme vieraslaiturissa sopivan välin Seilille. Laiturissa olleen ranskalaisveneen herrat tulivat ottamaan köysiämme vastaan ja kiinnittyminen ikävästä tuulesta huolimatta onnistui hienosti. Heti kävi ilmi, että laituripaikka tulisi olemaan varsin rauhaton kalastusalusten jatkuvan liikenteen vuoksi. Kolmen solmun nopeusrajoitus ei silloin hillitse, kun on kysymys rahasta ja elinkeinosta. Kalastajilla on kiire huutokauppaan, kun ensiksi ehtivä saa parhaan hinnan kaloilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti