PORTSMOUTH 7.8.-10.8.2009

Portsmouth näytti parhaat kesäiset kasvonsa saapumisillan jälkeen. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpöä riitti. Tämä on alunperin luonnonsatama, joka tunnetaan sotilassatamasta ja monen purjehdustapahtuman tyyssijana. Seili oli kiinnitettynä Gosportiin, josta kuljimme lautalla salmen yli Portsmouthin keskustaan.

Varsinaista vanhaa Portsmouthia on valtava satama-alue, jonka telakkahallit ovat museoina. Ulkona satama-altaissa on kiinnitettynä Englannin laivaston ylpeydet Warrior ja Victoria -purjealukset.



Kaksi kansainvälistä kaunotarta - HMS Warrior ja Anne Ora.

Sukelsimme taas ihmiskunnan historiaan tutustumalla Horatio Nelsonin nerokkaaseen johtamistaitoon ja HMS Victorian saavutuksiin Trafalgarin taistelussa sekä HMS Warriorin valtaviin tykkikansiin. Onhan se kapteeni herra laivalla edelleenkin, mutta siihen aikaan päällikön asumispuitteet laivalla olivat suorastaan kadehdittavat. Ihmettelyä edelleenkin herättää laivanrakennustaito sen ajan välineillä. Ihan oma lukunsa oli noin 500 vuotta vanha HMS Mary Rose, joka oli Henrik VIII:n lippulaiva. Se upposi Portsmouthin edustalla Henrik VIII:n katsellessa hevosen selässä rannalta. 1980-luvulla vuosikymmenen arkeologisten sukellusten ja tutkimusten jälkeen hylky nostettiin merestä ja siirrettiin tälle museoalueelle. Mary Rose makaa valtavien telineiden varassa melkein pimeässä huoneessa, missä hylyn päälle suihkutetaan jatkuvasti aineseosta, jonka avulla sen uskotaan säilyvän. Pääsimme ihailemaan hylkyä sumuisten ikkunoiden takaa.



Kaksi suurta meriupseeria - Horatio Nelson ja Ari Ora.

Tällaisten museoiden ja laivojen ylläpitäminen vaatii sellaisia resursseja, että taas täytyy ihmetellä, mistä kaikki varat ja ihmiset löytyvät. Paljon vapaaehtoisia, vanhahkoja ihmisiä, myi lippuja, kunnosti paikkoja. Mutta silti mistä ne kaikki rahat... kotimaassa yksi Suomen Joutsen uhkaa pilaantua ja kunnostusvaroja on jouduttu etsimään jopa yksityisten kansalaisten toimesta.

Museoalueella oli myös yksi halli interaktiivista touhuilua varten erilaisine simulaattoreineen lapsia ja nuoria varten. Jokainen laite piti omaa meteliään ja aiheet olivat hyvin sotaisia, oltiinhan sotamuseossa - ihan liikaa ampumista. Kotimaan puolustusvoimien omat esittelyt ovat ihan pehmoilua tämän rinnalla, ja hyvä niin.

Museolippuumme sisältyi vielä lauttakierros Portsmouthin edustalla, missä meille esiteltiin lähinnä satamassa olevia sota-aluksia mm. lentotukialus. Jotkut laivoista olivat olleet mukana Falklandin sodassa. Lauttakierros päättyi Portsmouthin maamerkin Spinnaker Towerin juurelle, joka on osa suurta shoppailu- ja ravintolakompleksia. Jatkoimme matkaa varsinaiseen kaupungin keskustaan, missä oli lisää shoppailumahdollisuuksia. Keskustasta ei jäänyt mieleen oikeastaan paljon muuta kuin Victoria-puisto kauniine istutuksineen.



Isle of Wight
Seuraavan päivän aamuna olimme päättäneet saariretkestä Wightin saarelle. Sinne pääsee monellakin kulkuvälineellä, mutta halusimme ehdottomasti kokeilla Hovercraftia. Se on vähän niin kuin lentokoneen ja veneen risteytys, joka kulkee ilmatyynyillä ja perässä olevat valtavat potkurit antavat vauhtia. Matka Portsmouthista Wightin saarelle kesti kymmenisen minuuttia ja hassuinta koko matkassa oli maihintulo. Hovercraft tuskin hiljentää vauhtia siirtyessään vedestä kuivalle maalle. Ihan kuin se olisi pidätellyt henkeään koko matkan ja puhaltaa maissa itsestään ilmat ulos ja koko komeus laskeutuu alemmas ilmatyynyjen tyhjennyttyä. Maihintulon näkeminen ekalla kerralla ällistytti. Saavuimme Ryden kaupunkiin, josta vuokrasimme auton ja suunnistimme saaren hallinnolliseen keskukseen Newportiin.





Newport on pieni kaupunki, keskustassa kävelykatu runsaine kukkaistutuksineen ja tietysti tavaratalo. Tosin pienet, idylliset putiikit olivat paljon kiinnostavampia, koska niissä tuntui olevan paikallista tavaraa tarjolla.

Wightin saari on pieni ja välimatkat lyhyitä. Seuraavana kohteena oli Cowes, kuuluisa Englannin suurimmasta ja vanhimmasta purjehdustapahtumasta. Satuimme paikalle Cowes-viikon toiseksi viimeisenä päivänä, jolloin varsinaiset purjehdustapahtumat olivat jo melkein ohi, mutta tunnelmaa riitti vielä.



Kuljeskelimme Cowesin rantabulevardia kuninkaalliselle purjehdusklubille, missä puunatut lähtölaukaustykit olivat siistissä rivissä purjehduskilpailuja varten. Klubin terassilla seisoskelivat harmaatukkaiset herrat klubitakeissaan. Cowesin kadut ovat kapeita ja jyrkkiä. Täällä on veneilijän ostelutaivas; pikkuputiikkia ja venetarvikeliikkeitä toinen toisen vieressä, kaikki tunnetuimmat merkkituotteet tarjolla. Kaikesta tästä huolimatta kiva paikka olla vaikka vaan näyteikkunaostoksilla.



Maisemat muuttuvat laajoista, puuttomista peltomaisemista reheviin, vihreisiin metsiin. Maasto kumpuilee ja houkuttelee ihmisiä patikointiin varsinkin rannoille valkeille kalkkikivikallioille. Telttailijoille ja karavaanareille oli omat alueensa. Mikä on saarella matkaillessa tiet kulkevat mitä idyllisimpien maisemien ja kylien läpi. Kylistä suosikiksi jäi Shanklin, ilmeisesti aikoinaan salakuljettajien tyyssijana tunnettu. Se oli jotenkin omaperäinen joka suhteessa talot, kadut ja pikkupuodit.


Kierrettyämme periaatteessa koko saaren palasimme Rydeen palauttamaan auton ja odottelemaan Hovercraftin lähtöä. Ryden rannassa oli paljon tapahtumia, olihan lauantai-iltapäivä. Huomiomme kiinnittyi aidatuilla kentillä käyskenteleviin valkoisiin pukeutuneisiin ihmisiin. Kuljimme lähemmäksi ja totesimme heidän pelaavan samettimaisella nurmikentällä jotain petankin tapaista pallopeliä. Pelaajien keski-ikä oli ainakin 70 vuotta, mutta kaikki olivat hyvin keskittyneitä peliin. Etiketti tuntui olevan tärkeä, pelin jälkeen kaikki kättelivät toisiaan ja painuivat klubin uumeniin ehkä kello viiden teelle kritiikkipalaveriin. Klubirakennuksen seinällä luki keilausklubi, pelin nimeä emme tiedä suomeksi, tuskin sellaista onkaan.



Wightin saaren retki oli antoisa ja sinne voisi mennä lomailemaan omaperäiseen ympäristöön.